Abortti vai ei?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hupsista
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Hupsista

Vieras
Haluaisin mielipiteitä, kommentteja ja "vertaistukea" ongelmaani.
Olen raskaana miehelle jonka tapasin vasta muutama viikko sitten. Mies haluaisi pitää lapsen, minä en vielä ole varma. Miehen halussa pitää lapsi on varmasti osa velvollisuudentuntoa, mutta uskon että hän myös vilpittömästi pitää minusta.
Onko pareja jotka ovat lyhyenkin tuttavuuden jälkeen perustaneet perheen? Haluaisin kuulla oletteko onnistuneet vai ette? Ja abortin tehneiltä haluaisin kommentteja/kokemuksia. Pelkään että jos teen abortin en koskaan pääse sen yli ja miettisin aina vain millainen lapsi olisi ollut jne. Olisimmeko onnistuneet yms...
Päätös pitäisi tehdä pian, mutta haluaisin erilaisia näkökantoja myös täältä asiaan, ennenkuin teen oman päätökseni.

Kiitos jo etukäteen.
Ja moralisoijille tiedoksi, ehkäisyä käytettiin, se vain petti tällä kertaa.
 
Kuule, tällä palstalla kirjoittaa sellaiset jotka todella HALUAVAT lapsen. Sen saanti vain syystä tai toisesta kestää. Ihmiset täällä haaveilevat tulevansa raskaaksi, joten tuskin tämä on oikea palsta pohtia aborttia!
 
Kirjoita vaikka tuonne odottajien puolelle. Ja lueppa uusin Anna-lehti (kannessa Eva Wahlstöm). Siinä juttua pariskunnista jotka rakastuneet ja raskautuneet tosi nopeesti (alle 1KK) ja edelleen onnellisesti yhdessä, siis vuosia myöhemmin.

Neuvona sanoisin, että tee niin kuin SINUSTA tuntuu. Jos haluat pitää lapsen, kaikki järjestyy kyllä. Miehen kanssa tai ilman. Voittehan jatkaa seurustelua raskaudesta ja katsoa miten tilanne teidän kanhden välillä kehittyy, vaikka tilanne ei olekaan se perinteisin. Ja muistutan, että todella moni alkuraskaus päätyy keskenmenoon, että on mahdollista, että vaikka päättäisitkin pitää lapsen, hän ei synny.

Mutta kuuntele sydäntäsi. Jos sinusta jo nyt tuntuu, että katuisit aborttia, niin todennäköisesti todella katuisit sitä. Tsemppiä
 
meillä tuttavuutta/seurustelua 3-4kk ennen raskautumista. Mentiin naimisiinkin ennen vauvaa, miehen velvollisuudentunnosta, mutta se tuntui minustakin ihan ok. Lapsi on nyt 3v ja hyvin menee. alku oli kivaa, sitten hankalaa, mutta nyt menee hyvin parisuhteessa.
molemmat meistä on "jalat maassa" -tyyppiä, joten ei kai oltu pilvilinnoissa... hankaluutensa oli siinä kun molemmat oltiin yli 30, eli "kaavoihin jo kangistuneita" ja nyt tuli nopeaaan uudistus.
MUTTA täytyy sanoa, ettei harmita.
 
Heippa,

meille kävi niin että alle kahden kuukauden tuntemisen jälkeen olin raskaana uudelle ihanalle miehelleni. Emme tunteneet tietenkään juurikaan toisiamme ja kummallakin oli takana tuore ero pitkästä suhteesta.

Mietimme ja pohdimme, itkimme ja puhuimme, ja päädyimme aborttiin. Ekalla kerralla käännyimme kilinikan ovelta minun itkuni ja vastusteluni seurauksena. Päätimme pitää lapsen. Parin päivän päivästä kumpikin tuntui kuristuvansa ahdistukseen, mitä me olemme tekemässä? Emme tiedä haluammeko olla loppu elämän yhdessä, emme me oikeasti halua lasta! Ajattelimme näin. Minä puhuin koko ajan lapsen pitämisen puolesta, vaikka sisimmissäni olin aivan sekaisin enkä tiennyt mitä haluan. Eniten olisin halunnut että mieskin haluaisi lapsen mutta ei halunnut. Minä en puolestani halunnut pakottaa ketään isäksi. Vaikka juridisesti oikeus päättää on minulla, mutta ajattelen että tottakai miehenkin täytyy saada päättää, haluaako olla isä vai ei.

Lopulta menimme aborttiin, yhdessä. Mies oli rinnallani ja minua vaan itketti. Hän tunsi tekevänsä väärin koska halusi aborttia mutta olisi ollut myös väärin pitää lapsi koska hän ei halunnut sitäkään.

Abortin jälkeen tunsin hetkellisesti helpotusta että tilanne ratkesi, viikkokausien pähkäily oli ohi. Sen jälkeen pian meinasimme erotakin miehen sekalaisten, hukassa olevien tunteiden takia. Pääsimme kuitenkin kaikista vaikeuksista yli ja olemme edelleen, entistä vahvempina yhdessä.

Olemme puhuneet asiasta ja mieheni on edelleen sitä mieltä että se oli siinä tilanteessa oikea ratkaisu, mutta hän on itkenyt kerran vuolaasti kun sanoin ettei hän silloin halunnut minua eikä vauvaa. Minä olen miettinyt että olisiko pitänyt olla vahvempi ja sinnikkäästi pitää lapsi, vaikken tiennyt silloin sekavan tunnemyllerryksen keskellä että halusinko sitä itsekään. Jos olisin pitänyt sen, olisin sen kanssa ehkä yksin koska ajattelen että pakottamalla eivät tälläiset asiat onnistu.

Jonain päivänä meillä toivottavasti vielä on yhteinen lapsi. Ensimmäinen menetetty on kuitenkin usein mielessäni. En halua antaa ohjeita, muuta kun se että kuuntelee omaa sydäntään ja tekee niin kuin itsestä tuntuu. Rakastan miestäni ja mietin että jos isäksi pakottaminen olisi hänet ajanut pois luotani, ajattelen että tein siinä tilanteessa oikein. Mutta jos olisimme jääneet yhteen, olisin halunnut pitää lapsen. Sitä kun en koskaan voi saada tietää mitä olisi käynyt. Ainakin tämä vahvisti meitä pariskuntana.

Tiedän että tilanne on vaikea. Voimia sinulle ja tuki mitä ikinä päätätkin tehdä. !!
 
Älä tee aborttia jos vähänkään itse haluat lapsen! Tämä siis mun mielipide. Me oltiin miehen kanssa oltu 2kk yhdessä kun tulin raskaaksi. Mies sanoi jäävänsä luokseni jos lapsen pidän, mutta ei halunnut lasta. Olin vielä hyvin nuori ja päädyin raskain mielin aborttiin, koska en kokenut olevani valmis yksinhuoltajaksi, ja pidin sitä mahdollisena kun mies ei isäksi halunnut. En ole ikinä päässyt yli tästä päätöksestä! Olemme edelleen yhdessä ja nyt olemme yrittäneet 3-vuotta lasta, ilman tulosta. Tuntuu että meitä rankastaan abortista...

Jos miehesi haluaa lapsen ja sinäkin edes vähän, älä tee aborttia. Koskaan ei tiedä vaikka se olisi sitten se ainoa mahdollisuus saada lapsi.
 
kahdelle edelliselle kirjoittajalle, kirjoituksenne ovat minulle todella arvokkaita.
Tilanne on todella raastava. Miehen halu pitää lapsi saivat minua kallistumaan lapsen pitämisen puolelle, kunnes hänestä tulikin etäinen pari päivää sitten. Aloin ajatella että hän on muuttanut mielensä. Emme ole ehtineet jutella lopullisesta päätöksestä sillä mies on vältellyt minua pari päivää. Onkohan hän vain paniikissa? Hän tietää kyllä että päätös on tehtävä pian. Ja lyhyenkin tuttavuuden jälkeen tiedän hänen olevan niin suoraselkäinen ettei jätä asioita tälle tolalle.
Minun sydämeni sanoo että pidä lapsi, järki sanoo toista. Tällä hetkellä, kun olen epävarma miehen tuntemuksista en tiedä mitä tehdä. Tiedän että abortti rikkoo minut henkisesti, enkä ole varma kuinka selviän siitä. Asian ajatteleminenkin, saatika siitä puhuminen saa minut itkemään välittömästi.
Eniten pelkään sitä että mies sittenkin haluaa lapsen vain vastuuntunnosta, ei oikeista syistä ja jättää minut heti kun hetki on "oikea". En haluaisi pilata hänen elämäänsä (enkä omaani) enkä halua ruveta hänelle taakaksi, vaan haluaisin pitää lapsen vain ja ainoastaan jos hänkin on siihen oikeasti valmis.

Kuitenkin me tykkäämme toisistamme ja tulemme toimeen loistavasti (hänen sanojaan) joten miksi emme voisi onnistuakin. Voi kun voisi jotenkin nähdä tulevaisuuteen....
 
Älä nyt mieti miestäsi vaan itseäsi. Ehkä itsekeskeinen neuvo, mutta siten et kadu niin paljon päätöstäsi. Vaikka miehesi yhtäkkiä päätyisi lapsen kannalle ja teet päätöksen siihen perustuen, voi miehen mieli muuttua vaikkapa juuri ennen laskettua aikaa. Siksi sanoisin, että ole kiltti itsellesi ja kuuntele sydäntäsi.

Ystäväni koitti saada lasta miehensä kanssa. He onnistuivat raskautumaan ja olivat onnellisia. Noin viikon. Sitten mieheen iski paniikki. Hän ei ollutkaan valmis isäksi. Isä voi aina "häipyä" jos huvittaa, mutta vastuu on lopulta äidin (siis ennen syntymää, enkä puhu elareista).

Toivon että miehesi päättää jatkaa elämää TEIDÄN kanssa, mutta tee sinä päätöksiä niin, että pystyt aina elämään itsesi kanssa.
 
Jos haluat lapsen, pidä se. Viis siitä onko miestä mukana kuvioissa vai ei. Eihän pitkään yhdessä olleilla pareillakaan ole takuita siitä, että lapsen syntymän jälkeen ovat ikuisesti yhdessä!
Itselläni on jo yksi lapsi ja olen naimisissa. Yritämme toista lasta. Välillä tuntuu, etten kestä miestäni loppuelämäni ajan ja erokin on käynyt joskus mielessä. Silti haluan todella, todella kovasti saada toisen lapsen.
 
Minulla on jo yksi lapsi, edellisestä suhteesta. En ole varma haluanko päätyä kahden lapsen yh:ksi....... tai edes että toisesta lapsesta olisi yhteishuoltajuus. Takuitahan onnistumisesta ei ole kenelläkään.
Olin vain jo niin kallistunut ajatukseen lapsen pitämisestä ja nyt miehen käytös pelottaa minua.... Nyt pitäisi sitten jostain ehkä löytää voimat aborttiin.
 
Miksi tällä palstalla ei saisi puhua myös abortista??? Tälle palstalle mahtuu kyllä ketjuja ja mielestäni abortin, tai sen valinnan edessä mahdollisesti olevat läpikäyvät hyvin samanlaisia ajatuksia kuin vauvahaavelijat. Olkaa suvaitsevaisia jookos, kun ei tuo nyt niin aiheen vieresstä ole kuitenkaan...
 
Niin, päätös on tehty ja päädyimme siihen että pidämme lapsen ja katsomme mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Abortti ei ollut hyvä ratkaisu kummankaan mielestä eikä miehen panikointi ollut muuttanut hänen mieltään asiasta. Kiitos kaikille kannustuksesta ja tuesta ja mielipiteistä!!! Kuuntelin sydäntäni (mieheni teki päätöksen järjellä ja sydämellä) ja nyt katsomme mitä tästä tulee. Tunne on hyvä, voisimme jopa vaikka onnistua =)
 
Onnea! Hienon päätöksen teit (ja minulla ei ole lapsia, vielä).

Varmasti tulee rankkojakin aikoja, ja varmasti miehen kanssa kaikenlaisia ahdistusoloja tulevaisuuden suhteen, mutta olen 100% varma, että kun vauvanne syntyy, et todellakaan enää edes mieti, oliko päätöksesisi oikea.

Kerroppa tänne sitten miten teillä menee!!!
 
Kyllä helpotti kun päätös saatiin tehtyä yhteistuumin kaiken säätämisen jälkeen. Nyt hieman pelonsekaisin tuntein mutta innolla tulevaisuutta kohti. Tämä on molemmille valtavan suuri askel, mutta aika sen sitten näyttää onnistummeko. On ollut mukava lukea kommentteja ja kannustusta ja kerron kyllä jatkossa kuinka homma tästä etenee. Siksi rekisteröidyinkin. Kyllä tämä tästä=)
 
Hei
Hienoa että päätitte yhdessä pitää lapsen.
Minulle sattui puolitoista vuotta sitten niin että olin hiljattain eronnut vaikeasta suhteesta ja yksin kolmen lapsen kanssa.
Tapasin miehen johon rakastuin välittömästi. Pikasuhde kuihtui yhtä pian kuin oli alkanutkin koska mies hukkui töihin ja minä vielä parantelin haavojani.
Paria viikkoa myöhemmin tajusin olevani raskaana ja tein yksin päätökseni abortista.

Tämä on asia jota olen katunut joka ikinen päivä sen jälkeen.

Tuo samainen mies kun on nyt rinnallani ja aikoo pysyä siinä lopun elämää. Vaan sitäpä minä en silloin tiennyt, osasin vain ajatella omaa tuskaani.

Mies kyllä sanoo että se varmasti oli ihan se paras ratkaisu juuri sillä hetkellä. Mutta..kuitenkin. Menetimme jotain korvaamatonta. Ja minuun sattuu. Kovasti.

Onnellista odotusaikaa teille.
 
Pidä lapsi, äläkä tee aborttia. Et sinä siihen sitä miestä tarvitse. Vaikutat itsekin vastuulliselta ja järkevältä ihmiseltä, joten pärjäät VARMASTI lapsen kanssa ja sinusta tulee onnellinen äiti pienen tuhisijan kanssa =)
 
Juu, päätös oli jo tehty. Kiitos kuitenkin sanoistasi. Ja kiitos toivotuksista myös. So far so good=)
Edelliselle kirjoittajalle sen verran, että adoptio ei tullut kysymykseen, sillä en pystyisi kantamaan lasta sisälläni 9 kk ja sitten antamaan sen pois. Adoptio ei käynyt mielessä kummallakaan meistä. Kuten aborttiin, en usko tai oikeastaan tiedän että minusta ei olisi adoptioon näin päin. Itse kyllä voisin adoptoida lapsen, mutta se ei näytä olevan tarpeen.
Nyt vain toivomme että kaikki menisi hyvin ja saisimme ihanan terveen lapsen.
 
Hei Hupsista!

Ja onnea raskaudestasi. Tuli ihan itseni mieleen kun luin nämä kaikki jutut täältä.

Olen itse ollut joskus lähes samassa tilanteessa. Tutuistuin mieheen neljä kuukautta edellisen suhteeni loputtua, ja kerkesimme tuntemaan vajaa kolme kuukautta kunnes huomasin olevani raskaana. Ja voin sanoa että säikähdin tilannetta niin paljon että itkin koko päivän kun mietin että mitäs sitä oli tullut tehtyä, ja miten tässä näin kävi.
Mies ilmoitti mulle ensi sanoikseen että hän ei todellakaan halua sitä. Ja tietysti mua sitten sattui vielä enemmän.

Sitten tämä mies piti mulle pari seuraavaa päivää mykkäkoulua, ihan kun se olisi ollut yksin mun vikani. Olin kyllä vahvasti päättänyt jo siinä vaiheessa että ollaan yhdessä tai ei, minä saan vauvan! Koko raskausaika mies oli todella jännittynyt ja mietteliäs, välillä hirmu kiukkunen ja onneton. Harmittavaisesti hän ei ollenkaan nauttinut siitä ajasta. Kuitenkin kun tyttövauvamme syntyi 07/04 olimme edelleen yhdessä, ja onnellisia.

Tänä päivänä kun asiaa miettii taakse päin, ratkaisu oli meidän kohdalta ainakin ihan oikea. Meillä on nyt kaksi ihanaa prinsessaa ja omakotitalo, naimisiinkin mentiin 07/06. Vieläkin ollaan yhdessä onnellisesti, välillä tietysti huonomminkin, mutta eikös se kuulu kaikkien suhteeseen jossain määrin.

Toivon todella että olette tehneet oikean ratkaisun ja että yhteiselonne kestää!

 
Minulle tehtiin noin kolme viikkoa sitten raskaudenkeskeytys. Minulla olin abortin jälkeen todella sekava olo. Kadutti, itketti ja mietin mitä olin oikein tehnyt. Kun tavallaan halusin lapsen mutta en olisi tässä elämäntilanteessa pystynyt huolehtimaan lapsesta. Mutta nyt olen varma että tein oikean päätöksen vaikka välillä mietinkin minkälaista nyt olisi jos olisikin päättänyt pitää lapsen. Ja lapsen isän kanssa päätimme asiasta yhdessä.
 
MInulle on kaynyt aivan uskomattoman samalla tavalla kuin kirjoittajalle once been the same. Ihan kuin olisin itse kirjoittanut tekstin. Halusin vain kertoa, etta kohtalotovereita on. Minulle kavi noin vuonna 2004 kevaalla ja olen edelleen saman miehen kanssa. Olemme yrittaneet lasta elokuusta asti eli nyt on toinen kierto meneillaan. Ristiriitaiset tunteet ovat kestaneet tahan paivaan asti tuosta vuonna 2004 tehdysta ratkaisusta. Niin tai nain, aina vaarinpain.
 

Similar threads

Yhteistyössä