Abortti vai ero

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja onnellinen ja hämmentynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

onnellinen ja hämmentynyt

Vieras
Heips, kaikki!

On ollu tosi kiva lukee juttuja raskausajasta.. Mulla on raskaus alkutekijöissä vielä, sain viikko sitten tietää.. Olen todella onnellinen asiasta, avomiehen kanssa ollut melkein 7 vuotta, pillereitä olen syönyt, eli lapsi on ns. vahinko. Mun puolelta kyllä toivottukin. Kun kerroin miehelleni, se oli sitä mieltä, että abortti, tai uuteen kämppään muutto!?!
Mä oon kohta 27v., enkä aio aborttia tehdä, eli saattaa muutto olla edessä.
Onko kellään vastaavia tilanteita ollut? Ois kiva kuulla niitä, ja mitä on tämmösessä tilanteessa tehty.
Mies on kuitenkin jo 31.
 
Tsemppiä ja voimia sinulle. En ole ollut vastaavassa tilanteessa, mutta haluan antaa ison halauksen päätöksesi takia. Tulet saamaan elämääsi uusia ihania asioita vauvan myötä. Harmi, jos miehesi ei ymmärrä tätä asiaa. Ehkä hänen mielensä muuttuu vasta kun lapsi on olemassa. Jos ei muutu, niin parempi vain sinulle ja vauvalle asua kahdestaan. Saatte nauttia toisistanne ilman katkeraa ja elämää hankaloittavaa miestä. Onnellista odotusta!
 
Voi miten kurjaa.Mutta musta tuo abortti ei oikein ole edes vaihtoehto tai uskon että jos sen tekisit,teidän liitto päätyisi enemmin taikka myöhemmin eroon.Sillä pystyisitkö hyväksymään sen ratkaisun niin totaalisesti että teidän liitto jatkuisi kuten ennen.

Mä en usko että voivit jos lasta haluat.Se jäisi teidän väliinne ja katkeroittaisi ehkä jopa molemmat.
Itse näen että ei ole kuin se mahdollisuus että vauva syntyy.Jos mies ei voi sitä hyväksyä,hän muuttaa pois.
Silloin hänen rakkautensa sinuun on ollut musta melko löyhää,jos ison ongelman edessä toisenn voi hylätä,tilanteessa jossa tarvitset häntä enemmän kuin koskaan.

Jos tulee tilanne että jäät yksin,pärjäät varmasti!!Nykyaikana on niin monia yksinkin odottavia,mun vanhimman pojan kummitäti sai yksin vauvan(hänen oma ratkaisu,ei miestä)
ja sanoi että olisi aiemmin hankkinut lapsen jos olisi ymmärtänyt sen ihanuuden.

Voimia ja jaksamisia sulle,ehkä mies siitä alkujärkytyksen jälkeen tasaantuu.Ehkä hän ajattelee ettei lapsi ollutkaan vahinko,vaan että jotenkin itse teit sen.
Kunhan sen ymmärtää ettei "vika" ole sinussa,eiköhän tuo rauhoitu...

 
Älä ihmeessä tee aborttia jos itse lapsen haluat. Katuisit myöhemmin! Mitä teet miehellä, josta ei luultavasti olisi mitään apua pienen lapsen kanssa? Olen itse kokenut mitä se on. Nyt on toinen lapsi tulossa, ja parisuhde loppumassa. Sikäli se ei mitään muuta, sillä olen tähänkin asti huolehtinut kaikesta yksin... onpahan yksi "lapsi" vähemmän huollettavana!
 
Onpa sulla tilanne! Huh huh. Voimia! Olet ilmeisesti päätöksen tehnyt, joten nyt sun pitää vaan perustella se miehelle. Ymmärrän kyllä tavallaan hänenkin reaktiotaan jos lapsi on vahinko ettekä ole yhdessä puhuneet/sopineet perheenlisäyksestä. Ehkä ensishokista selvittyään hän muuttaa vielä mielipidettään.

Mutta kuten "surullinen" kirjoitti, on myös mahdollista ettei hän edes näinä tulevina kuukausina ehdi kypsyä vastuulliseksi vanhemmaksi, varsinkin jos kokee, että tilanne tuli hänelle yllätyksenä, epätoivottuna ja ilman, että hänellä oli mahdollisuutta olla mukana vaikuttamassa asiaan/päätökseesi lapsen pitämisestä.

Koita jaksaa - häntä pystyyn vaan :)
 
Ratkaisu on lopunviimeksi sinun, ei miehen. Mutta voi olla että tämä oli vain ensimmäinen shokkireaktio, ja mies vielä tulee toisiin ajatuksiin. Älä kuitenkaan tee aborttia painostuksen alla, jos itse haluat lapsen pitää. Ero tulee, jos on tullakseen, ja tulee luultavasti vaikka tekisitkin abortin, olisit miehelle niin katkera menetyksestä, ettei sitä mikään mahti maailmassa voi korjata.

Paljon voimia sinulle!
 
Voimia sinulle! Itse aikoinani näytin odotusaikana avokille ulko-ovea enkä ole katunut päivääkään. Nykyään olen uudessa suhteessa ja meillä on aviomiehen kanssa kaksi yhteistä lasta. Aviomieheni on jopa adoptoinut esikoiseni, jonka siis silloin päätin pitää ja ryhtyä yh-äidiksi.

Aivan varmasti selviätte elämässä eteenpäin, sinä ja lapsi! Siis jos nyt miehesi on loppuun asti sitä mieltä että osoitteet eriksi.

Onnittelut plussauksesta :)
 
Täällä aloittajalle kohtalotoveri. Ollaan just 10v. teitä vanhempia, mutta aivan sama tilanne. Pillereistä huolimatta raskaustesti näytti plussaa enkä ole uskaltanu kertoo vielä miehelle. Aborttiin ei varmaan käske eikä uutta osoitetta etsiin, mutta iloinen ei varmasti ole. Ei olla suunniteltu lapsia ollenkaan, mutta sekavista tunteista huolimatta haluan lapsen tietenkin pitää kun tässä iässä vielä ns. vahinko on päässy käymään. Vastuun kantaa mieskin, sen uskon. Mutta miten tää vaikuttaa muuten parisuhteeseen? Tarkoitan että jos luulee vaikka mun unohtaneen pillereitä ottaa tms. Hullua vatvomistahan tää kai on, sitä vaan on itsekin ihan sekaisin tilanteesta ja miettii kaikkea mahdollista.
 
Joku tuolla tämän jo sanoikin: Jos teet abortin itse sitä tahtomatta, on teidän liittonnekin kyllä sen jälkeen pilalla - ero tulee melko varmasti jokatapauksessa. Kylmä mies sinulla! Jos haluat lapsen, anna miehen mennä. Rakkaus lapseen on niin suuri, että siinä jää parisuhteen rakkaus toiseksi.
 
Jos olette olleet 7 vuotta yhdessä, niin todella outo asenne miehelläsi! Tuollainen riskihän ON olemassa vaikka olisi ehkäisy! Mieheni ei ollut kovin innostunut lapsista, mutta kyllä on hommassa mukana nyt kun toive minulla niin suuri. Ja ihan mukavalla mielellä.
 
No enpä tiedä onko kovin outoa reagoida voimakkaasti jos lasta ei olla yhdessä suunniteltu ja toinen sitten äkkiä ilmoittaa olevansa raskaana - ja vielä pitävänsä lapsen, tuli mitä tuli. Ajatelkaapa itseänne tuossa tilanteessa? Mies voi kokea olevansa aika puun ja kuoren välissä: vaikka ero tulisikin, on hän silti aina ja ikuisesti lapsen isä, ja se on todella iso ja loppuelämään vaikuttava asia.

En halua puolustella miehen käytöstä, kyllä kriisit pitäisi osata rakentavamman selvittää, mutta en myöskään käsitä sellaista asennetta, että miehen oikeuksista viis, jos haluan lapsen, teen sen. En tarkoita tällä ap:tä, mutta niitäkin naisia on jotka tahallaan hankkiutuvat raskaaksi miehen tahtoa vastaan jättämällä pillerit syömättä.
 
Kyllä se on iso ja loppuelämään vaikuttava päätös ihan kummallekin, niin miehelle kuin naisellekin. Biologisten tosiseikkojen johdosta naisella on tässä asiassa enemmän sanavaltaa ja myös enemmän vastuuta. Mieshän voi päättää ettei lasta elämäänsä halua, ja selviää tästä lopulta hyvin helpolla: pelkällä rahalla. Nainen kantaa vastuun lapsesta, teki hän sitten minkä päätöksen hyvänsä. Aborttia ei pidä koskaan tehdä toisen painostuksesta, sen kanssa joutuu itse elämään ihan koko loppuelämänsä.
AP ei ollut tahallaan raskaaksi hankkiutunut, naisena hän vain joutuu kantamaan vastuun parin yhteisestä vahingosta.
 
itselläni oli sama tilanne mutta meillä oli toivottu raskaus. miehen reaktio yllätti kun kuuli että olen taas raskaana, (kaksi keskenmenoa aiemmin)
kun kerroin hänelle ja hän tuli kotiin niin hän sanoi lapsi tai hän, vastasin että lapsi ja jos et sitä haluu niin tossa on ovi että voit lähtee samaan kyytiä eikä nurkkiin tarvii jäädä pyörii...
meni muutama päivä kun keskustelimme asiasta hän oli pelännyt ett menettää taas lapsen ja se oli ensi reaktio. ja kun olimme ultrassa (epäselvän raskausviikkojen vuoksi koska keskenmeno oli tapahtunut kuukautta aiemmin) viikolla 6 olikin sikiöpussi tyhjä niin huomasin kuinka miehelläkin tuli kyyneleet silmiin, välitti kuitenkin.... kahden viikon päästä löytyi terve ja elävä toukka .. oli ilmeisesti leikkinyt kuurupiiloa aiemmin ...
miehestä tullut huomaavaisempi nyt kun kriittiset viikot ohi.
vk 17+6
 
Tiedän monta tapausta, jossa on seurusteltu vuosikausia, eikä mies ole halunnut lasta. Lopulta on tullut ero, josta puolen vuoden sisällä miehen uusi naisystävä odottaa lasta ja ollaan menossa naimisiin. Tapauksenne kuulostaa vähän saman tyyppiseltä. Mies ei ehkä halua sinua lastensa äidiksi. Sellaisen miehen menettäminen ei ole suurikaan uhraus. Sen sijaan lapsen menettämistä katuisin loppuelämäsi.

Vai onko miehesi tullut jo järkiinsä ja lämmennyt ajatukselle omasta lapsesta?
 

Yhteistyössä