Abortti

[tirlittantaa]

Nyt varmaankin sohaisen ampiaispesää....

Minun on pakko avautua aiheesta abortti.
Jouduin tekemään abortin noin 4kk sitten. Se oli elämäni vaikein päätös. Luulin että aikaa myöten unohdan tai helpottaa, mutta ei. Asia kulkee mukanani aina.
Tilanne oli se, että minipillereistä huolimatta tulin raskaaksi.
Minulla on 2 pientä lasta hyvin pienellä ikäerolla. Tuolloin pienin oli alle 1v.
Edellinen raskaus oli vaikea. Olin sairaalassa useasti vuotavan istukan takia.
Olin melkoisen "loppu" vauvan ja taaperon kanssa. Pelkäsin uutta raskautta.
Olen ollut aika abortti vastainen aina, vain painavista syistä jotenkin voin hyväksyä. Ensin meinasin jatkaa raskautta ja kestää vaan kaiken mutta mietittyäni omaa jaksamista ja terveyttä ja pieniä lapsiani päädyin aborttiin.
Kerroin asiasta parhaalle ystävälläni, jolta ei juurikaan tukea herunut. Tyyliin "oma on päätöksesi, ajattele omaa terveyttäsi" jne.
No, eihän tuossa tilanteesa oikeen ehkä voi apuna olla varsinkaan jos ei ole omaa kokemusta.
Mies oli abortin kannalla, juurikin minun jaksamisen ja vaikean edellisen raskauden takia, hän pelkäsi. Olisi ollut kyllä valmis lapsen pitämäänkin mutta huoli minun jaksamisesta hänellä oli kova.
Tekee melkoisen kipeää tämä asia

 

[tirlittantaa]

Haluaisin puhua asiasta jollekin. Mutta kelle?! Ystävä , jota ystäväksi luulin. Ei jaksa kuunnella. Ei osaa sanoa asiaan mitään. En kuitenkaan tiedä, kenelle, paitsi kai jollekin ammatti ihmiselle voisin purkaa tuntojani asiasta. Mutta eihän se raskautta takaisin tuo, ei menetettyä vauvaa...

 

[no.]

Silläkin riskillä että kuulostaa kylmältä, niin näitä valintoja elämässä tulee ja sitten niiden kanssa täytyy oppia elämään. Voisitkos käydä juttelemassa neuvolassa tms. voisi auttaa. Lisäksi kannattaa tehdä itselleen selväksi miksi näin kävi (niin kun oletkin jo tehnyt) ja sitten pikku hiljaa lopettaa ns. kaatuneen maidon vatkaamisen. Oikeasti. Ja olla onnellinen elävistä, ihanista lapsistasi. Voimia.

 

["vieras"]

Ensinnäkin haluan toivottaa voimia! Teit oikean ratkaisun sinulle itsellesi siihen hetkeen ja tilanteeseen. Älä siis palaa jälkikäteen jossittelemaan asiaa. Kahden vuoden päästä jaksamisesi on ehkä eri tasolla ja saatat miettiä, että olisit sittenkin jaksanut. Niin ei pidä tehdä, koska ne ratkaisut tehdään sen hetkisillä tiedoilla.

Itse päädyin viime syksynä aborttiin, vaikka en ole sitä hyväksynyt koskaan. Elämästä ei kuitenkaan koskaa tiedä. Ensimmäiset kuukaudet oli helvetin raskaita. Pohdin päätöstä ennen aborttia viisi viikkoa eli hätäinen päätös se ei ollut. Tiesin, että tein oikean ratkaisun, mutta tuskaa se ei silti poistanut. Ajattelin, että en tule kestämään kavereiden tulevia raskauksia ja vauvoja mitenkään ja ensimmäisen vauvan syntyminen kaksi viikkoa tuon jälkeen olikin hirveä hetki. Itkin, huusin ja tärisin keskellä yötä, kun sain tiedon.

Mutta tuska helpottaa ja sen kanssa oppii elämään. Edelleenkin toisinaan mietin sitä pientä ja varsinkin nyt, kun laskettu aikani olisi ollut 26.4. Mutta en koe enää niin suurta tuskaa mitä syksyllä. Otin myös elämäni ensimmäisen tatuoinnin ja siihen pienen muiston pienestä enkelivauvasta, joka oli ja on minulle rakas, vaikka hän ei maailmaan päässytkään. Yritän ajatella, että jokaisella sielulla on merkitys täällä, vaikka toiset ovatkin olemassa vain niin pienen hetken. Sitä merkitystä et tiedä ehkä vielä, mutta jonain päivänä tiedät.

Ja ammattiauttajia on olemassa. Mene juttelemaan jos siltä tuntuu. Itse en ole kertonut ystävilleni asiasta, koska en kaipaa muiden tuomitsemista.

 

[tirlittantaa]

kiitos

 

[Ihan vierestä]

Jännä että aborttia saa vatvoa ja parkua. Kun keskenmenoakaan ei sais hetkeä pidempään surra.
Se ei kuitenkaan ole oma valinta.
Abortti on aina valinta ja omien päätösten kanssa täytyy vaan elää.
Ei ystävän tarvitse haluta kuunnella tilitystä. Mielenterveystoimisto on sitä varten.

 

[mulle]

on tehty abortti. Päätös oli selkeä, vaikkakin vaikea ja asiaa en ole sen koommin vatvonut. On juttuja, joiden kanssa täytyy vaan elää. Suosittelen käymään ammattiauttajalla jos tuntuu, ettet pääse yli asiasta. Ymmärrän myös ystävääsi, hänellä voi olla omia vaikeuksia taustalla ja abortti on kuitenkin aina oma valinta joten ymmärrän jos joku ei siitä halua keskustella. Jaksamista!

 

[tonttuilija]

Jännä että aborttia saa vatvoa ja parkua. Kun keskenmenoakaan ei sais hetkeä pidempään surra.

höh miksei sais?

 

["usko"]

On ymmärrettävää, että ajauduit tuohon päätökseen aiempien ongelmien takia ja varsinkin kun miehesikin tuki sitä. Nyt on pääasia, että jatkat elämääsi ja annat itsellesi anteeksi. Suosittelen kuitenkin kaikille, että ottavat vastuun omasta elämästään ja päätöksistään. Lapset menevät aina kaiken edelle ja esim. miehen edelle. Tiedän erään tapauksen, jossa mies pakotti naisen aborttiin jotta olisi suostunut jatkamaan suhdetta. Se oli aivan hirveää. Nainen meni aivan sekaisin.

 

[ok]

Jos haluat puhua, esim. tällainen paikka on olemassa, sinne voi soitella tai sitten käydä tapaamisella (ainakin Tampereella ja Hgissä, muuallakin kai). (poista välilyönti)
http://www .ituprojekti.net/

 

[ok]

Jännä että aborttia saa vatvoa ja parkua. Kun keskenmenoakaan ei sais hetkeä pidempään surra.
Se ei kuitenkaan ole oma valinta.
Abortti on aina valinta ja omien päätösten kanssa täytyy vaan elää.
Ei ystävän tarvitse haluta kuunnella tilitystä. Mielenterveystoimisto on sitä varten.

Saa keskenmenoa surra. Sulla taitaa olla jotain omia lukkoja, joita käännät nyt ap:een.

 

["mä"]

Itse jouduin tekemään myös vaikean päätöksen ja päädyin aborttiin. Asiasta en ystävilleni ole kertonut. Aviomieheni kanssa olen asiasta jutellut. Minulle sanottiin naistentautienosastolla, että heille saa aina soittaa, jos asia alkaa liikaa painamaan. Heiltä sitten ohjataan psykologin luokse mikäli haluaa mennä.

Oikein mahdottomasti voimia sinulle. Ajan kanssa helpottaa, vaikkakaan asia ei koskaan unohdu. Aina elämä ei vaan mene sillä tavalla kuin sen haluaisi menevän.

Tuomitsijoiden kannattaa muistaa, että koskaan ei kannata etukäteen tuomita ihmisiä mistään asioista. Joskus saattaa sattua omalle kohdalle se vaikea päätös jonkin asian suhteen.

P.S Lueppa Lorna Byrnen kirja Enkeleitä hiuksissani. Kirja on kirjoittajan omaelämänkerta. Hän on pystynyt keskustelemaan enkeleiden kanssa koko ikänsä. Hän ottaa kirjassaan lyhyesti kantaa myös
aborttiin eikä tuomitse sitä.

 

["naana"]

Sinä et ole tehnyt mitään väärää, joten jätä ikävät kommentit kuulematta. Jokainen, joka aborttiin päätyy, tekee sillä hetkellä sen ratkaisun, jonka uskoo olevan oikea. Kukaan ei kuitenkaan pysty tietämään, miltä teko tuntuu jälkeenpäin. Olet varmasti kokenut tekeväsi oikein sillä hetkellä, kun tuon päätöksesi teit. Koita miettiä niitä sen hetken tuntojasi, siitä voi olla apua.

Kannattaa myös harkita ammattiavun hankkimista, jos ei olosi rupea helpottamaan lainkaan tai sinusta tuntuu, ettet jaksa enää miettiä asioita yksin. Kovasti tsemppiä sinulle, kyllä olosi vielä jonakin päivänä helpottaa.

 

[:)]

Elämänlinja on auttava puhelin aborttia harkitseville tai sen tehneille
Neuvonta-aika on tiistaisin klo 19-21 numerossa 044-3033622.

 

[ok]

Elämänlinja on auttava puhelin aborttia harkitseville tai sen tehneille
Neuvonta-aika on tiistaisin klo 19-21 numerossa 044-3033622.

Katsoin nämä nettisivut, voi hyvä isä mitä uskonnollista soopaa!! Aivan kamalaa..

 

["ööö"]

[QUOTE="vieras";23610515]Ensinnäkin haluan toivottaa voimia! Teit oikean ratkaisun sinulle itsellesi siihen hetkeen ja tilanteeseen. Älä siis palaa jälkikäteen jossittelemaan asiaa. Kahden vuoden päästä jaksamisesi on ehkä eri tasolla ja saatat miettiä, että olisit sittenkin jaksanut. Niin ei pidä tehdä, koska ne ratkaisut tehdään sen hetkisillä tiedoilla.

Itse päädyin viime syksynä aborttiin, vaikka en ole sitä hyväksynyt koskaan. Elämästä ei kuitenkaan koskaa tiedä. Ensimmäiset kuukaudet oli helvetin raskaita. Pohdin päätöstä ennen aborttia viisi viikkoa eli hätäinen päätös se ei ollut. Tiesin, että tein oikean ratkaisun, mutta tuskaa se ei silti poistanut. Ajattelin, että en tule kestämään kavereiden tulevia raskauksia ja vauvoja mitenkään ja ensimmäisen vauvan syntyminen kaksi viikkoa tuon jälkeen olikin hirveä hetki. Itkin, huusin ja tärisin keskellä yötä, kun sain tiedon.

Mutta tuska helpottaa ja sen kanssa oppii elämään. Edelleenkin toisinaan mietin sitä pientä ja varsinkin nyt, kun laskettu aikani olisi ollut 26.4. Mutta en koe enää niin suurta tuskaa mitä syksyllä. Otin myös elämäni ensimmäisen tatuoinnin ja siihen pienen muiston pienestä enkelivauvasta, joka oli ja on minulle rakas, vaikka hän ei maailmaan päässytkään. Yritän ajatella, että jokaisella sielulla on merkitys täällä, vaikka toiset ovatkin olemassa vain niin pienen hetken. Sitä merkitystä et tiedä ehkä vielä, mutta jonain päivänä tiedät.

Ja ammattiauttajia on olemassa. Mene juttelemaan jos siltä tuntuu. Itse en ole kertonut ystävilleni asiasta, koska en kaipaa muiden tuomitsemista.[/QUOTE]

kauheeta paskaa!! ja oikein tatuointiin piti laittaa muisto...aivan käsittämätöntä jeesustelua..

 

[Tsemppiä]

Abortti on hyväksyttävä mikäli äidin tai lapsen terveys on vaarassa. Ja sinunhan oli. Joten unohda asia ja jatka eteenpäin. Vanhojen asioiden kaiveleminen kuluttaa vain energiaa ja voimia eikä johda mihinkään hyvään.

 

[Moksis]

Entä jos olisit joutunut kahden pienen lapsen äitinä sairaalaan toisen vaikean raskauden myötä? Tai palanut loppuun kun vauva olisi syntynyt? Yritä olla nyt hyvä ihminen syyllistämättä itseäsi liikaa! Jokainen meistä tuntee oman jaksamisensa rajat parhaiten! =)

Jos koit, että et jaksa, ja oma terveytesi ja mielenterveytesi on tärkeämpää, niin totta helvetissä teit oikein! Parempi on jaksaa kahden lapsen kanssa kuin uupua ja vaarantaa oma terveys. Käsittele asiaa rauhassa, uskon, että teit viisaasti ja olet siitä myöhemmin kiitollinen, kun pahimmat tunnekuohut on menneet ohi - hankit sitten sen kolmannen lapsen, kun jaksat enemmän, jos hankit! Ota ihmeessä nyt yhteyttä ammattilaiseen, että pääset pahimman yli, sitä varten ne siellä on

Mites se menikään.. "Before you judge someone, try walking a mile in their shoes. -After which, you are a mile away from them and you have their shoes."