Ahdistavan miehen kanssa

[Henkien taistelussa]

Olen liitossa miehen kanssa, jonka hyviä puolia on kaikenkaikkiaan kunnollisuus. Hän huolehtii ja varmistaa että asiat ovat kunnossa; raha-asiat, koti, asuminen, työpaikka lomatkat ajoissa varattuna ym.

Huonona puolena, joka todella alkaa ahdistaa minua on hänen halunsa ikäänkuin hallita minua ja ohjata elämäni ja tekemiseni täysin hänen ohjaamaansa ja haluamaansa suuntaan.
Hän peittää tämän halunsa ja "valtaansa pakottamisen" siihen, että hän huolehtivainen ja haluaa vain meille pariskuntana hyvää. Minä kaipaan itsenäisyyttä ja olen aika itsepäinen, kun huomaan että minua taas kerran ohjataan muka-rakastavasti johonkin.

Hän lähtee aina mukaani kauppaan, tietysti, avuliaisuuttaan, ettei minun tarvitse yksin kantaa ostoksia ja ajaa autolla markettiin jota käytämme. Haluaisin joskus kyllä mennä yksinkin.

Hän tulee yllättäen hakemaan minua töistä, tietysti kuten kunnollinen ja vaimoaan ajatteleva mies tekee. Kun sanon, että hänen ei tarvitse minun takiani ajaa hakemaan, että matkustan ihan mielelläni julkisilla päivän päätteeksi rauhoittuen yksin kotiin hän hämmästyy ja ihmettelee tätä kovasti. Jos sinnikkäästi väitän, että mua ei haittaa ollenkaan istua matka julkisissa ja vaikka lukea lehteä, hän loukkaantuu ja puhisee, että "no okei, jos susta on tosiaan hauska odottaa vesisateessa kyytiä ja kököttää ruuhkassa, niin ei sitte." Tämän jälkeen hän tuhahtelee ja puhisee ja tekee kaikkensa että ymmärtäisin kuinka tyhmää on sanoa, ettei hänen tarvitse tulla hakemaan minua töistä. Hän on tarkka rahasta, ja hän joutuu minun työpaikalleni kuitenkin ajamaan erikseen, joten kun vetoan siihen, ettei ole mitenkään taloudellisesti järkevää hänen ajaa varta vasten minun työpaikalleni, ei hän pysty sanomaan mitään ja näen miten hän miettii sopivaa "keinoa" keksiä hyvä syy ajaa ylimääräinen mutka.

Työni on "pakopaikkani" eli asia, johon hän ei pysty vaikuttamaan. Seuraava henkien taistelu ja minun puolustustaisteluni käytiin taas kerran:

Mies aloittaa, tietysti kautta-rantain- ja muka-huolettomasti: "Yritin tänään soittaa sulle, mutta et vastannut"
-"Jaa, mulla on kännykkä äänettömällä töissä. Ei meillä ole suotavaa pitää siviilikännykkää työssä päällä." (Työpaikkani määräyksiin se ei voi sanoa mitään)
-"No, mikset sä pidä sitä luuria näkyvissä, että olisit nähnyt kun mä soitan?"
-" No se puhelin oli varmaan unohtunut käsilaukkuun. "
-Hiljaisuus. Mies miettii, miten jatkaa.
-"Mä soitin sun työhuoneeseen, mut et vastannut".
-"Jaa. Et jättänyt soittopyyntöä keskukselle, kyllähän sä tiedät että ne laittaa mulle meiliin soittopyynnön jos on joku hätä ja haluat että soitan".( Ei sillä ole mikään hätä ollut, eikä se halua ilmoitella keskukselle miten usein se soittaa)
Uusi miettimistauko mieheltä. Lähtee uudestaan -"Mihin aikaan sulla on ruokkis?"
"-"Mulla on liukuva työaika, mä käyn sen mukaan miten töihin sopii".(Mä en aio antaa sulle mahdollisuutta alkaa väijymään mun ruokatuntien aikoja ja menoja. En tule vastaamaan tähän väijytykseen ollenkaan.)
-"Ajattelin vaan, että voisit ruokatunnin aikaan varmaan pitää kännykän mukana ja päällä"
-"Joo, jos mä muistan ottaa sen mukaan, menen joskus suoraan toisesta paikasta syömään pikaisesti enkä käy hakemassa mitään mukaan" (En muuten aio luvata kantaa kännykkä säännöllisesti missään mukana. Jätän asian tahallaan ihan auki, enkä muista enkä lupaa mitään)

Miestä harmittaa. Näen kyllä, että se kihisee halusta saada minut jallitettua, mutta en ole tietävinäänkään koko juonesta. Laittelen kotihommia ja teen ruokaa ihan muina naisina. Mies alkaa murjottaa. Kun kutsun syömään, hänellä ei ole nälkä. "No voi kun harmi, tein tätä sun herkkuruokaa just tänään. Mä laitan sulle jääkaappiin valmiin annoksen, jos sä haluat syödä myöhemmin." Mies myöntyy tähän. Se ei kuitenkaan voi heti alkaa syömään, koska sen pitää osoittaa mulle että sillä on nyt joku asia huonosti. Se, ettei se saa mua myöntymään haluamaansa.

Illalla katselen telkkaria ja ompelen. Mies tulee muka katsomaan telkkaria myös, mutta murjottaa edelleen. En ole edelleenkään moksiskaan, koska enhän ole tehnyt mitään. Olen päinvastoin oikein rentoutunut ja nautin tv-ohjelmasta.Kyselen mieheltä, että ei kait hän ole tulossa kipeäksi, että pitäisköhän sun mennä aikaisemmin lepäämään, ettet vaan pääse sairastumaan. Mies ei tietenkään voi mennä ennen minua nukkumaan. Sanon että taidan vielä valvoa hiukan, on hieman kotitöitä tekemättä. Kotitöiden tekeminen on hyvää ja hyväksyttävää tekemistä, joten mies ei voi minua siitä kieltää ei vaatia lopettamaan. Aloitan silittämään oikein reilua pyykkikorillista ja päätän että silitän joka ikisen sukan resorin ja paidanhelman. Mies huokailee ja joutuu vetäytymään makuuhuoneeseen kuitenkin. Mä jään yksin, rauhassa silittämään. Saanpa hetken huokaista.

Tiedän että uusi taisto on taas myöhemmin edessä. Kuten sanottua olen itsepäinen. Mutta alan väsyä. Todella kaipaan yksinoloa, yksin menemistä ja yksin tekemistä. Ilman että siitä pitää joka kerta käydä helvetinmoinen väijytys-jallitus-ja puolustustaistelu. Ja koko ajan joudun olemaan varpaillani ja valppaana, etten tee tai sano jotain, jota myöhemmin käytetään minua vastaan. Sillä miehellä todella hyvä ja pikkutarkka muisti. Siksi tekeydynkin tahallani hyvin epämääräiseksi ja hajamieliseksi enkä ikinä mene lupaamaan mitään, mistä hän voisi minut myöhemmin vaatia valalle.

En osaa tätä lyhyemmin tai ehkä oikein selittää, mutta ahdistaa. Onkohan kenelläkään muulla tällaista?

.

 

[¨¨¨arska¨¨]

Olen liitossa miehen kanssa, jonka hyviä puolia on kaikenkaikkiaan kunnollisuus. Hän huolehtii ja varmistaa että asiat ovat kunnossa; raha-asiat, koti, asuminen, työpaikka lomatkat ajoissa varattuna ym.

Huonona puolena, joka todella alkaa ahdistaa minua on hänen halunsa ikäänkuin hallita minua ja ohjata elämäni ja tekemiseni täysin hänen ohjaamaansa ja haluamaansa suuntaan.
Hän peittää tämän halunsa ja "valtaansa pakottamisen" siihen, että hän huolehtivainen ja haluaa vain meille pariskuntana hyvää. Minä kaipaan itsenäisyyttä ja olen aika itsepäinen, kun huomaan että minua taas kerran ohjataan muka-rakastavasti johonkin.

Hän lähtee aina mukaani kauppaan, tietysti, avuliaisuuttaan, ettei minun tarvitse yksin kantaa ostoksia ja ajaa autolla markettiin jota käytämme. Haluaisin joskus kyllä mennä yksinkin.

Hän tulee yllättäen hakemaan minua töistä, tietysti kuten kunnollinen ja vaimoaan ajatteleva mies tekee. Kun sanon, että hänen ei tarvitse minun takiani ajaa hakemaan, että matkustan ihan mielelläni julkisilla päivän päätteeksi rauhoittuen yksin kotiin hän hämmästyy ja ihmettelee tätä kovasti. Jos sinnikkäästi väitän, että mua ei haittaa ollenkaan istua matka julkisissa ja vaikka lukea lehteä, hän loukkaantuu ja puhisee, että "no okei, jos susta on tosiaan hauska odottaa vesisateessa kyytiä ja kököttää ruuhkassa, niin ei sitte." Tämän jälkeen hän tuhahtelee ja puhisee ja tekee kaikkensa että ymmärtäisin kuinka tyhmää on sanoa, ettei hänen tarvitse tulla hakemaan minua töistä. Hän on tarkka rahasta, ja hän joutuu minun työpaikalleni kuitenkin ajamaan erikseen, joten kun vetoan siihen, ettei ole mitenkään taloudellisesti järkevää hänen ajaa varta vasten minun työpaikalleni, ei hän pysty sanomaan mitään ja näen miten hän miettii sopivaa "keinoa" keksiä hyvä syy ajaa ylimääräinen mutka.

Työni on "pakopaikkani" eli asia, johon hän ei pysty vaikuttamaan. Seuraava henkien taistelu ja minun puolustustaisteluni käytiin taas kerran:

Mies aloittaa, tietysti kautta-rantain- ja muka-huolettomasti: "Yritin tänään soittaa sulle, mutta et vastannut"
-"Jaa, mulla on kännykkä äänettömällä töissä. Ei meillä ole suotavaa pitää siviilikännykkää työssä päällä." (Työpaikkani määräyksiin se ei voi sanoa mitään)
-"No, mikset sä pidä sitä luuria näkyvissä, että olisit nähnyt kun mä soitan?"
-" No se puhelin oli varmaan unohtunut käsilaukkuun. "
-Hiljaisuus. Mies miettii, miten jatkaa.
-"Mä soitin sun työhuoneeseen, mut et vastannut".
-"Jaa. Et jättänyt soittopyyntöä keskukselle, kyllähän sä tiedät että ne laittaa mulle meiliin soittopyynnön jos on joku hätä ja haluat että soitan".( Ei sillä ole mikään hätä ollut, eikä se halua ilmoitella keskukselle miten usein se soittaa)
Uusi miettimistauko mieheltä. Lähtee uudestaan -"Mihin aikaan sulla on ruokkis?"
"-"Mulla on liukuva työaika, mä käyn sen mukaan miten töihin sopii".(Mä en aio antaa sulle mahdollisuutta alkaa väijymään mun ruokatuntien aikoja ja menoja. En tule vastaamaan tähän väijytykseen ollenkaan.)
-"Ajattelin vaan, että voisit ruokatunnin aikaan varmaan pitää kännykän mukana ja päällä"
-"Joo, jos mä muistan ottaa sen mukaan, menen joskus suoraan toisesta paikasta syömään pikaisesti enkä käy hakemassa mitään mukaan" (En muuten aio luvata kantaa kännykkä säännöllisesti missään mukana. Jätän asian tahallaan ihan auki, enkä muista enkä lupaa mitään)

Miestä harmittaa. Näen kyllä, että se kihisee halusta saada minut jallitettua, mutta en ole tietävinäänkään koko juonesta. Laittelen kotihommia ja teen ruokaa ihan muina naisina. Mies alkaa murjottaa. Kun kutsun syömään, hänellä ei ole nälkä. "No voi kun harmi, tein tätä sun herkkuruokaa just tänään. Mä laitan sulle jääkaappiin valmiin annoksen, jos sä haluat syödä myöhemmin." Mies myöntyy tähän. Se ei kuitenkaan voi heti alkaa syömään, koska sen pitää osoittaa mulle että sillä on nyt joku asia huonosti. Se, ettei se saa mua myöntymään haluamaansa.

Illalla katselen telkkaria ja ompelen. Mies tulee muka katsomaan telkkaria myös, mutta murjottaa edelleen. En ole edelleenkään moksiskaan, koska enhän ole tehnyt mitään. Olen päinvastoin oikein rentoutunut ja nautin tv-ohjelmasta.Kyselen mieheltä, että ei kait hän ole tulossa kipeäksi, että pitäisköhän sun mennä aikaisemmin lepäämään, ettet vaan pääse sairastumaan. Mies ei tietenkään voi mennä ennen minua nukkumaan. Sanon että taidan vielä valvoa hiukan, on hieman kotitöitä tekemättä. Kotitöiden tekeminen on hyvää ja hyväksyttävää tekemistä, joten mies ei voi minua siitä kieltää ei vaatia lopettamaan. Aloitan silittämään oikein reilua pyykkikorillista ja päätän että silitän joka ikisen sukan resorin ja paidanhelman. Mies huokailee ja joutuu vetäytymään makuuhuoneeseen kuitenkin. Mä jään yksin, rauhassa silittämään. Saanpa hetken huokaista.

Tiedän että uusi taisto on taas myöhemmin edessä. Kuten sanottua olen itsepäinen. Mutta alan väsyä. Todella kaipaan yksinoloa, yksin menemistä ja yksin tekemistä. Ilman että siitä pitää joka kerta käydä helvetinmoinen väijytys-jallitus-ja puolustustaistelu. Ja koko ajan joudun olemaan varpaillani ja valppaana, etten tee tai sano jotain, jota myöhemmin käytetään minua vastaan. Sillä miehellä todella hyvä ja pikkutarkka muisti. Siksi tekeydynkin tahallani hyvin epämääräiseksi ja hajamieliseksi enkä ikinä mene lupaamaan mitään, mistä hän voisi minut myöhemmin vaatia valalle.

En osaa tätä lyhyemmin tai ehkä oikein selittää, mutta ahdistaa. Onkohan kenelläkään muulla tällaista?

.

änna sille pillua, äläkä silitä sukkien resoreita!

 

[sopivasti itsenäinen]

Onneksi ei ole tuollaista sairaalloisen mustasukkaista ja kyttäävää miestä. En jaksaisi päivääkään. Asenteesi on ihan oikea, mutta miten pitkään jaksat? Eikö sillä äijällä ole ollenkaan omaa elämää tai harrastusta?

 

[been there, done that]

Tiedän että uusi taisto on taas myöhemmin edessä. Kuten sanottua olen itsepäinen. Mutta alan väsyä. Todella kaipaan yksinoloa, yksin menemistä ja yksin tekemistä. Ilman että siitä pitää joka kerta käydä helvetinmoinen väijytys-jallitus-ja puolustustaistelu. Ja koko ajan joudun olemaan varpaillani ja valppaana, etten tee tai sano jotain, jota myöhemmin käytetään minua vastaan. Sillä miehellä todella hyvä ja pikkutarkka muisti. Siksi tekeydynkin tahallani hyvin epämääräiseksi ja hajamieliseksi enkä ikinä mene lupaamaan mitään, mistä hän voisi minut myöhemmin vaatia valalle.

Onpa omituista pelaamista; epäsuoraa kommunikointia ja paljon oletuksia, arvailuja ja ehkä jopa luuloja.

En käsitä, miksi asiaa ei voi ottaa suoraan puheeksi, jos miehen tekemiset ovat epämieluisia, esimerkiksi työpäivän aikaiset puhelut ärsyttävät tai haittaavat työhön keskittymistä. Aikuinen ihminen kyllä ymmärtää tämän.

Siinä mielessä on fiksua, ettei lupaile, jos ei voi varmasti lupauksiaan täyttää, mutta jos kaikki lupaukset ovat epämääräisiä 'tilille vetämisen' pelossa, voi sekin olla ahdistavaa ja jättää epävarmuuden tunteen. Eikä se oikein kerro kovin vahvasta sitoutumisesta, jos ei koskaan voi luvata tekevänsä ja sitten vielä tehdä lupaamallaan lailla.

Mitä vikaa on siinä, että mies muistaa aiemmat sanomiset? Eikö se juuri kerro siitä, että hän on kuunnellut kiinnostuneena sitä, mitä toinen sanoo? 'Muka-rakastavalla' tavalla ohjailu... no, jos mies on muuten, kuten aloittaja kertoo, kaikenkaikkiaan kunnollinen, hän huolehtii ja varmistaa että asiat ovat kunnossa; raha-asiat, koti, asuminen, työpaikka lomatkat ajoissa varattuna ym., niin eikö hänen toimensa voi olla aidosti rakastavia, joskin ehkä hieman ylisuojelevia?

Halutaanko tässä nyt nyppiä pelkästään rusinat pullasta?

 

[Lillukka-]

Molemmat itsepäisiä, kyvyttömiä riitelemään, kommunikoimaan, sopimaan asioista. Kaiken kaikkiaan omituista peliä, johon molemmat syyllistyvät.


Nostakaa kissa pöydälle ja puhukaa ja vaikka riiteleete asiat selviksi. Sopikaa uudet pelisäännöt ja noudattakaa niitä. Olisin sitten kumman housuissa tahansa, niin käytös erittäin ärsyttävää.

 

[Ymmärrän sinua]

Olen liitossa miehen kanssa, jonka hyviä puolia on kaikenkaikkiaan kunnollisuus. Hän huolehtii ja varmistaa että asiat ovat kunnossa; raha-asiat, koti, asuminen, työpaikka lomatkat ajoissa varattuna ym.

Huonona puolena, joka todella alkaa ahdistaa minua on hänen halunsa ikäänkuin hallita minua ja ohjata elämäni ja tekemiseni täysin hänen ohjaamaansa ja haluamaansa suuntaan.
Hän peittää tämän halunsa ja "valtaansa pakottamisen" siihen, että hän huolehtivainen ja haluaa vain meille pariskuntana hyvää. Minä kaipaan itsenäisyyttä ja olen aika itsepäinen, kun huomaan että minua taas kerran ohjataan muka-rakastavasti johonkin.

Hän lähtee aina mukaani kauppaan, tietysti, avuliaisuuttaan, ettei minun tarvitse yksin kantaa ostoksia ja ajaa autolla markettiin jota käytämme. Haluaisin joskus kyllä mennä yksinkin.

Hän tulee yllättäen hakemaan minua töistä, tietysti kuten kunnollinen ja vaimoaan ajatteleva mies tekee. Kun sanon, että hänen ei tarvitse minun takiani ajaa hakemaan, että matkustan ihan mielelläni julkisilla päivän päätteeksi rauhoittuen yksin kotiin hän hämmästyy ja ihmettelee tätä kovasti. Jos sinnikkäästi väitän, että mua ei haittaa ollenkaan istua matka julkisissa ja vaikka lukea lehteä, hän loukkaantuu ja puhisee, että "no okei, jos susta on tosiaan hauska odottaa vesisateessa kyytiä ja kököttää ruuhkassa, niin ei sitte." Tämän jälkeen hän tuhahtelee ja puhisee ja tekee kaikkensa että ymmärtäisin kuinka tyhmää on sanoa, ettei hänen tarvitse tulla hakemaan minua töistä. Hän on tarkka rahasta, ja hän joutuu minun työpaikalleni kuitenkin ajamaan erikseen, joten kun vetoan siihen, ettei ole mitenkään taloudellisesti järkevää hänen ajaa varta vasten minun työpaikalleni, ei hän pysty sanomaan mitään ja näen miten hän miettii sopivaa "keinoa" keksiä hyvä syy ajaa ylimääräinen mutka.

Työni on "pakopaikkani" eli asia, johon hän ei pysty vaikuttamaan. Seuraava henkien taistelu ja minun puolustustaisteluni käytiin taas kerran:

Mies aloittaa, tietysti kautta-rantain- ja muka-huolettomasti: "Yritin tänään soittaa sulle, mutta et vastannut"
-"Jaa, mulla on kännykkä äänettömällä töissä. Ei meillä ole suotavaa pitää siviilikännykkää työssä päällä." (Työpaikkani määräyksiin se ei voi sanoa mitään)
-"No, mikset sä pidä sitä luuria näkyvissä, että olisit nähnyt kun mä soitan?"
-" No se puhelin oli varmaan unohtunut käsilaukkuun. "
-Hiljaisuus. Mies miettii, miten jatkaa.
-"Mä soitin sun työhuoneeseen, mut et vastannut".
-"Jaa. Et jättänyt soittopyyntöä keskukselle, kyllähän sä tiedät että ne laittaa mulle meiliin soittopyynnön jos on joku hätä ja haluat että soitan".( Ei sillä ole mikään hätä ollut, eikä se halua ilmoitella keskukselle miten usein se soittaa)
Uusi miettimistauko mieheltä. Lähtee uudestaan -"Mihin aikaan sulla on ruokkis?"
"-"Mulla on liukuva työaika, mä käyn sen mukaan miten töihin sopii".(Mä en aio antaa sulle mahdollisuutta alkaa väijymään mun ruokatuntien aikoja ja menoja. En tule vastaamaan tähän väijytykseen ollenkaan.)
-"Ajattelin vaan, että voisit ruokatunnin aikaan varmaan pitää kännykän mukana ja päällä"
-"Joo, jos mä muistan ottaa sen mukaan, menen joskus suoraan toisesta paikasta syömään pikaisesti enkä käy hakemassa mitään mukaan" (En muuten aio luvata kantaa kännykkä säännöllisesti missään mukana. Jätän asian tahallaan ihan auki, enkä muista enkä lupaa mitään)

Miestä harmittaa. Näen kyllä, että se kihisee halusta saada minut jallitettua, mutta en ole tietävinäänkään koko juonesta. Laittelen kotihommia ja teen ruokaa ihan muina naisina. Mies alkaa murjottaa. Kun kutsun syömään, hänellä ei ole nälkä. "No voi kun harmi, tein tätä sun herkkuruokaa just tänään. Mä laitan sulle jääkaappiin valmiin annoksen, jos sä haluat syödä myöhemmin." Mies myöntyy tähän. Se ei kuitenkaan voi heti alkaa syömään, koska sen pitää osoittaa mulle että sillä on nyt joku asia huonosti. Se, ettei se saa mua myöntymään haluamaansa.

Illalla katselen telkkaria ja ompelen. Mies tulee muka katsomaan telkkaria myös, mutta murjottaa edelleen. En ole edelleenkään moksiskaan, koska enhän ole tehnyt mitään. Olen päinvastoin oikein rentoutunut ja nautin tv-ohjelmasta.Kyselen mieheltä, että ei kait hän ole tulossa kipeäksi, että pitäisköhän sun mennä aikaisemmin lepäämään, ettet vaan pääse sairastumaan. Mies ei tietenkään voi mennä ennen minua nukkumaan. Sanon että taidan vielä valvoa hiukan, on hieman kotitöitä tekemättä. Kotitöiden tekeminen on hyvää ja hyväksyttävää tekemistä, joten mies ei voi minua siitä kieltää ei vaatia lopettamaan. Aloitan silittämään oikein reilua pyykkikorillista ja päätän että silitän joka ikisen sukan resorin ja paidanhelman. Mies huokailee ja joutuu vetäytymään makuuhuoneeseen kuitenkin. Mä jään yksin, rauhassa silittämään. Saanpa hetken huokaista.

Tiedän että uusi taisto on taas myöhemmin edessä. Kuten sanottua olen itsepäinen. Mutta alan väsyä. Todella kaipaan yksinoloa, yksin menemistä ja yksin tekemistä. Ilman että siitä pitää joka kerta käydä helvetinmoinen väijytys-jallitus-ja puolustustaistelu. Ja koko ajan joudun olemaan varpaillani ja valppaana, etten tee tai sano jotain, jota myöhemmin käytetään minua vastaan. Sillä miehellä todella hyvä ja pikkutarkka muisti. Siksi tekeydynkin tahallani hyvin epämääräiseksi ja hajamieliseksi enkä ikinä mene lupaamaan mitään, mistä hän voisi minut myöhemmin vaatia valalle.

En osaa tätä lyhyemmin tai ehkä oikein selittää, mutta ahdistaa. Onkohan kenelläkään muulla tällaista?

.

Mulla on isä, joka on samanlainen kontrolloija. Olen keski-ikäinen, enkä vielä ole löytänyt vastausta, miten tuosta pääsisi eroon. Miehestä voi sentään ottaa eron.

Toki aikuisena asun muualla, joten tilaa hengittämiseenkin on.

Voin kuvitella, miten tuttavat pitävät miestäsi aivan ihanteellisena. He eivät tiedä totuutta, millaisessa henkisessä vankilassa olet.

Toivon, että löydät harrastuksia, joihin miehiä ei oteta. Naisten jumppa? Onko sinulla ystäviä, joita voisit tavata kahden. Jos ei ole, niin hanki.

 

[Luulohullu]

Molemmat itsepäisiä, kyvyttömiä riitelemään, kommunikoimaan, sopimaan asioista. Kaiken kaikkiaan omituista peliä, johon molemmat syyllistyvät.


Nostakaa kissa pöydälle ja puhukaa ja vaikka riiteleete asiat selviksi. Sopikaa uudet pelisäännöt ja noudattakaa niitä. Olisin sitten kumman housuissa tahansa, niin käytös erittäin ärsyttävää.

Olen samaa mieltä. Vaikuttaa siltä, että syystä tai toisesta molemmilta on luottamus toisen hyväntahtoisuuteen ja vilpittömyyteen hiukan hukassa.

Miksi ette uskalla puhua tai jopa riidellä asiasta ihan sen oikealla nimellä, eikä kierrellen ja kaarrellen ja luullen ja olettaen? Ei tuo pyörittely aiheuta kuin lisää vääriä tai epämääräisiä luuloja ja epäilyksiä. Jos kumpikin sanoisi suoraan mikä on ja missä mennään ja mikä kiusaa, niin ehkä asiaan tulisi joku tolkku.

Nyt on tosiaankin nostettava kissanhäntä pöydälle - kuten Mauri Pekkarinen asian ilmaisee.

 

[Käsäkstän]

Vastaajat ei vissiin ole koskaan kokeneet tai juttuakaan kuulleet, millaista on elää erittäin mustasukkaisen ja/tai ankaran kontrolloivan ihmisen kanssa.
Siinä ei nimittäin ole olemassakaan sitä kissanronttia, jota nostaa pöydälle!
Mustasukkaisen ja äärimmäisen konrtolloivan osapuolen mielestä koko suhteessa ei ole mikään vikana,kunhan hän vaan saa siivottua ja poistettua häiritsevät epävarmuustekijät elämästä. Tällaisia ovat esim. puolison työ, tai puolison kanssakäynti kenenkään muun kanssa, tai puolison oma elämä yleensä.
Kontrolloivalla puolisolla on kaikki ihan hyvin, eikä mitään keskusteltavaa ole. Jos toinen yrittää alkaa puhumaan mitään suhteen laadusta tai omista toiveistaan, on hän hävinnyt keskustelun jo alkumetreillä. Lähinnä leimataan hulluksi.
Puoliso on yleensä alistettu,ja määräjä on häntä ylempänä esim. tienaamalla enemmän rahaa talouteen tai olemalla paremmin koulutettu tai korkeamman statuksen suvusta kotoisin.


Jaa mistäkö minä luulen tietäväni tästä mitään? Mun lapsuuteni meni kuunnellessa,kun isä vaati äitiä tunnustamaan asian jonka hän jo päivänselvästi tiesi. Ei ollut tulossa mitään rangaistusta, ei mitään haukkuja, kunhan äiti vaan sen verran alistuisi että tunnustustaisi. Isä toivoi vain rehelllisyyttä. Totuudenpuhuminen ei koskaan ole pahasta. Hänhän tiesi jo asioiden todelliset tilat,joten hänelle voi vain tunnustaa ja asia voidaan sitten unohtaa. Ja niin edelleen ja niin edelleen.
Hänelle oltiin mm. tultu kertomaan asioita. Kun epätoivoisen väsynyt äiti ihan loppu siitä jankutukseta kysyi, että KUKA sulle on tullut kertomaan, vastasi äijä ylimieleisellä naurahduksella että ei kait hän ala omia lähteitään paljastamaan. Ei siis voitu mennä äidin toivomuksesta yhdessä selvittämään jotain väärinkäsitystä, minkä ukolle oli muka kylällä tultu kertomaan. Kiesus, että alkaa ahistaa tätä kirjoittaessa!

Muistanpa elävästi, miten muuan Jarmo Björkqvist toimi. Vietti tyttären synttäreitä,kävi ystäväperheen miehen kanssa urheilemassa. Alkoi vieraiden lähdettyä muinamiehinä suunnitella tulevaa kesälomaa ja kysellä vaimoltaan että mitäs jos kutsuttaisiin tuttavapariskunta mukaaan ynnämuuta mukavaa. Vaimo oli jo väsynyt liittoon ja muuttanut toiseen huoneeseen nukkumaan ja avioero oli ilmassa selvänä, mutta Jamo vaan kiillotteli kaunista tiilitalokulissia eikä avioeron nöyryytys tullut kuuloonkaan. Sitten kävi miten kävi.

Uskon, että tässäkään tapauksessa ei toisella ole yksinkertaisesti mitään välineitä selvitttää asioita ahdistavan kontrolloivan miehensä kanssa. Kaikki olisi mukamas sitten hyvin, kunhan vaimo vaan pitäisi kännykän koko ajan mukanaan että mies saisi hänet kiinni. Kunnes tulee joku uusi asia, joka taas lisää kutistaa vaimon elintilaa. Mikään ei ikinä riitä.

 

[Järkyttynyt]

Vastaajat ei vissiin ole koskaan kokeneet tai juttuakaan kuulleet, millaista on elää erittäin mustasukkaisen ja/tai ankaran kontrolloivan ihmisen kanssa.
Siinä ei nimittäin ole olemassakaan sitä kissanronttia, jota nostaa pöydälle!
---
Uskon, että tässäkään tapauksessa ei toisella ole yksinkertaisesti mitään välineitä selvitttää asioita ahdistavan kontrolloivan miehensä kanssa. Kaikki olisi mukamas sitten hyvin, kunhan vaimo vaan pitäisi kännykän koko ajan mukanaan että mies saisi hänet kiinni. Kunnes tulee joku uusi asia, joka taas lisää kutistaa vaimon elintilaa. Mikään ei ikinä riitä.

Tarkoittaako tämä kommentoija sitä, että tuollaisesta tilanteesta ei ole muuta ulospääsyä kuin kuolema?! Mikään puhe tai teko ei auta? Voi vain myöntyä kohtaloonsa ja elää sen kanssa tai tulla tapetuksi - niinkö???

 

[vierailijaaa]

Tarkoittaako tämä kommentoija sitä, että tuollaisesta tilanteesta ei ole muuta ulospääsyä kuin kuolema?! Mikään puhe tai teko ei auta? Voi vain myöntyä kohtaloonsa ja elää sen kanssa tai tulla tapetuksi - niinkö???

Eroaminen auttaa, mun kokemusten mukaan ei mikään muu. Tai siis ei tavallinen ihminen saa tuollaista kontrolloijaa mitenkään puhumalla muuttamaan käytöstään. Tietty omaa käytöstään voi muuttaa, mutta yleensä se vaan lisää kontrollointia, yritti sitten löysätä tai kiristää hihnaa. Jos ottaa vapauksia, kontrolloija raivostuu tai muuten tekee yhteiselon sietämättömän hankalaksi saaden toisen osapuolen tuntemaan, että tilanne on täysin hänen syytään ja selkenisi heti, kun tämä "olisi kunnolla". Yleistä on leimata toisen käytöksessä aivan normaalit asiat jotenkin epänormaaleiksi tai sairaiksi (esim. haluaa pitää sukulaisiin yhteyttä - roikkuu liikaa kiinni perheessään, haluaa osallistua työporukan normaaleihin illanviettoihin riippumatta muiden osallistujien sukupuolijakaumasta tai nähdä kavereita vaikka näiden puolisot olisivatkin mukana - sairas tarve yrittää iskeä ketä tahansa vieraita miehiä). Jos alistuu vaatimuksiin ja luopuu omasta tilastaan, kontrolloija keksii aina seuraavan jutun, mistä pitäisi luopua.

Sehän siinä vaikeinta onkin, kun on tottunut aiemmissa suhteissaan, että vaikka on erimielisyyksiä, niistä voi kuitenkin puhua ja edes riidellä. Toinen saattaa kimpaantua, mutta sen käytös noudattaa kuitenkin jotain yleisesti opittuja säännönmukaisuuksia: ei tartte lähteä itsekin johonkin ihme peleihin pystyäkseen edes jotenkin puolustautumaan. Sitten sattuu yksiin ihmisen kanssa, joka saa puheillaan käännettyä mustan valkoiseksi ja perusteltua ties mitä älyttömyyttä, jää vaan äimistys kun ei saa otetta oikein mistään. Esim. mies keksii tuontuosta kaikenlaista hyväätarkoittavaa mutta niin turhaa asiaa työpaikalleni, että ei voi olla kyse muusta kuin siitä, että hän tahtoo päästä kyttäämään etten vaan viihdy työporukan miesten kanssa liian hyvin. Jos mies suoraan sanoisi suoraan, ettei tahdo minun puhuvan kellekään muille miehille, voisinkin itse puolustautua jotenkin, ja hänen toiveensa kohtuuttomuus ja järjettömyys olisi heti nähtävissä. Välittämiseksi ja huolehtimiseksi naamioitua kontrollointia vastaan ei oikein voi puolustautua itsekään mitenkään suoraan.

Se on jo todella suurta edistystä, jos kontrolloija edes ajoittain sekunnin verran myöntää, että ehkä hänen oma käytöksensä ei ole ihan normaalia. Hyvin harvoin onnistuu tämäkään. Tietysti heti seuraavalla hetkellä kieltää tämän tai jollain perusteella oikeuttaa käytöksensä sitten kuitenkin.

 

[Käsäkstän]

---"Yleistä on leimata toisen käytöksessä aivan normaalit asiat jotenkin epänormaaleiksi tai sairaiksi (esim. haluaa pitää sukulaisiin yhteyttä - roikkuu liikaa kiinni perheessään, haluaa osallistua työporukan normaaleihin illanviettoihin riippumatta muiden osallistujien sukupuolijakaumasta tai nähdä kavereita vaikka näiden puolisot olisivatkin mukana - sairas tarve yrittää iskeä ketä tahansa vieraita miehiä). Jos alistuu vaatimuksiin ja luopuu omasta tilastaan, kontrolloija keksii aina seuraavan jutun, mistä pitäisi luopua."---

No kas, miten osuvasti kirjoitettu ihan kuin meiltä! Mistä sä tiesit, millaista meillä oli iskän kans?

Äiti oli suunnittelemassa sisarensa kannsa bussimatkaa jonnekin kultturikaupunkiin. Siis tätit yhdessä bussilla toisten tätien kanssa museoita katseleen. Isän mielestä tämä oli pöyristyttävän huono idea ja häntä hämmästytti suuresti että vaimolla "oli niin kova hinku päästä ryyppäämään". Hänellähän oli varma tieto, että matkailu on vain juopottelua ja juoppojen keino päästä sitä tekemään. Samalla kun hän halveksi äitiä ja hänen yhä pieneneviä pyrintöjään omiin ympyröihin, hän korotti itseään Hyäväksi ja Hurskaaksi Kansailaiseksi, jolla oli luonteva oikeus halveksia kaikkia muita.
Äidin matkasuunnitelmat halveksittiin, kritisoitiin, murjotettiin ja haukuttiin pois häiritsemästä.

Vaikka alistaminen ja halveksunta ylsi kaikkiin, oli kuitenkin silmänpalvonta ja mielistely sekä mukavan miehen esittäminen ukolla jatkuvaa. Mitä varakkaampi tai paremman aseman omaava henkilö, sitä ennenmmän sitä mielisteltiin ja yritettiin tietysti uida piireihin ja kaveriksi.



--" Tietty omaa käytöstään voi muuttaa, mutta yleensä se vaan lisää kontrollointia, yritti sitten löysätä tai kiristää hihnaa. Jos ottaa vapauksia, kontrolloija raivostuu tai muuten tekee yhteiselon sietämättömän hankalaksi saaden toisen osapuolen tuntemaan, että tilanne on täysin hänen syytään ja selkenisi heti, kun tämä "olisi kunnolla"."--
Tismalleen. Omien sukulaisten kanssa seurustelu on turhaa, sillä nehän on persaukisia sivistymättömiä juntteja vaan. Ystävättäret muistuttavat vain huonoista entisistä ajoista ja elintavoista. "Ethän sinä enää ole sellainen, joten miksi sä seurustelisit sellaisten tyyppien kanssa"
Paha paikka on kuitenkin tuo työssäkäynti. Joskus joutuu työpaikan puolesta osallistumaan tilaisuuksiin ja sehän kalvaa kontrolloijaa puukon lailla. Kontrolloija ei voi millään ymmärtää, että sellaisiin tilaisuuksiin on pakko osallistua, ja eihän niistä ole mitään hyötyä ja etko voi sanoa esimiehellesi ettet halua osallistua. jne jne. Sitten lopuksi alkaa vääntö siitä, että voiko sinne tilaisuuteen mennä työnantajan järjestämällä kyydillä vai lähteekö mies viemään ja tietysti hakemaan heti pois.
Ihan hirveen ahistavaa.
Kirjoittaja "Järkyttynyt" on antanut mielentasapainonsa järkyttyä ihan turhaan. Kuolema ei ole kuitenkaan aina se ainoa vaihtoehto mutta mielestäni Jamo B:n teko on juurikin tyypillistä käyttäytymistä kontrolloijalle, joka ei kestä toisen osapuolen irtiottoa.