28. Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
29. Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
30. Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.
Mun on pakko jakaa täällä yksi uskoontulo kertomus, ihan vaan sillä, että jos kaikki keinot on jo koetettu ja ei ole enää toivoa... Niin aina voi huutaa Jeesusta avuksi, ja edes koittaa tuleeko vastausta. Minä sain aikoinani ihmeellisen vastauksen ja koen olevani vapaa itsetuhoisista ajatuksista. Jeesus katkaisi kahleet!
Ja jos on ennakkoluuloinen ja epäuskoinen, niin voihan sitä ajatella, että uskossa olo on vapaaehtoista, Jumala ei ketään väkisin pidä yhteydessään, eli aina voi palata omalle tielleen takaisin, mutta varmasti Jumala haluaa jokaista auttaa ongelmissa ja vapauttaa riippuvuuksista, pakkomielteistä ym.
tässä yhden tyypi uskoontulo kertomus:
Synnyin kotiin, jossa uskottiin Jumalaan mutta oltiin enemmänkin nimikristittyjä. Ongelmat alkoivat jo lapsuudessa, kun äidistäni tuli yksinhuoltaja, jonka seurauksenaa hän masentui syvästi ja alkoi käyttää paljon alkoholia.
Alkoholin käytön äiti lopetti ollessani yläasteikäinen, mutta ongelmat jatkuivat psyykkisinä. Kotona ei pystynyt asumaan /olemaan, ja arkeamme värittivät rajut ja väkivaltaiset riidat.
Aloin itse vetämään päätä sekaisin viinalla ja lääkkeillä 13-vuotiaana, 15-vuotiaana tarvitsin viinaa jo useita kertoja viikossa, ja viinanhimot olivat kovat. Minusta tehtiin kolme lastensuojeluilmoitusta päihteiden käytön, itsetuhoisuuden ja masentuneen olemukseni vuoksi. Onnistuin kuitenkin aina keinottelemaan itseni ulos lastensuojelunpiiristä.
Harrastimme myös saatananpalvontaa yläasteikäisinä ja vanhempinakin. Meillä oli mm. eläinuhreja, demonien kutsumista, viiltelyä, veren juomista, hautakivien kaatamista yms. Tämä aiheutti pahoja pelko- ja ahdistustiloja, sekä koin olevani "tarkkailun" alaisena. Tulin uskoon 15-vuotiaana, kun psyyke ei enää kestänyt saatananpalvontaa ja jatkuvaa ryyppäämistä.
Päätös ei pitänyt pitkään, sillä koin maailman vetävän minua puoleensa. Luovuin uskosta, ja palasin vanhoihin kuvioihin. Ryyppäsin 18-vuotiaaksi asti, kunnes tein uudelleen pilvi- ja kännipäissäni uskonratkaisun. Rukoilin: "Jos sä Jeesus olet oikeasti olemassa ja olet jotain muuta kuin ihmisten keksintöä tai mielisaurautta niin anna mulle mun synnit anteeksi ja auta mua". Siitä hetkestä vapauduin alkoholista, ei tullut enää viinanhimoja. Kolme kuukautta myöhemmin vapauduin useiden rukousten jälkeen tupakasta, ilman mitään vieroitusoireita. Aloin käymään säännöllisesti seurakunnassa, ja kävin kotirukouspiireissä sekä juttelemassa teetuvissa ja kaduilla ihmisten kanssa uskonasioista. Olin kaksi vuotta raittiina, ja elin Herran yhteydessä. Sain tämän ansiosta myös suoritettua lähihoitajan tutkinnon itselleni.
20-vuotiaana sairastuin syömishäiriöön, bulimiaan. Petyin Jumalaan, ihmettelin miten hän voi sallia sellaisen kohtalon ihmiselle joka haluaa elää Hänelle ja Hänen kanssaan? Bulimia vei kaikki voimat, lisäksi menin fyysisesti ja psyykkisesti pahaan kuntoon. Oksentamisen sain lopetettua, mutta ruoan ahmiminen jäi. Aloin pikkuhiljaa luopumaan Jumalasta.
5 vuotta harhailin omilla teilläni, päihdeongelmani aktivoitui uudestaan ja ryyppäsin ja laihdutin itseni fyysisesti ja psyykkisesti pahaan kuntoon. Kunnes 28.04.2012 tapahtui jotain suurta ja ihmeellistä kodissani. Hyvä ystäväni oli käymässä luonani, tuolloin hän oli vielä ateisti, joka omien sanojensa mukaan uskoi kaikkien jumalien ja uskontojen olevan ihmisten itse keksimiä. Näin kaikki tapahtui: Ystäväni oli luonani kyläilemässä, olimme selvinpäin emmekä krapulassa tms. Oli aivan tavallinen päivä, emme olleet jutelleet hengellistä asioita tai miettineet niitä. Yllättäen minulle tuli keittiössäni vahva tunne, että pitää rukoilla Jeesusta takaisin sydämeni Herraksi. Ihmettelin mistä tuo tuntemus tuli ja ajattelin että "enhän mä tässä voi rukoilla kun ystäväkin on käymässä, sehän pitää mua ihan hulluna". Tunne kuitenkin jatkui, ja päätin seurata sitä. Sanoin ystävälleni että haluan palata uskoon ja rukoilen siis ääneen Jeesusta. Hän katsoi minua hölmistyneenä, muttei estellyt.
Istuin sänkyni laidalle, ja rukoilin Jeesusta Kristusta ääneen. Pyysin syntejäni anteeksi ja pyysin että Hän tulisi uudestaan sydämeni Herraksi. Rukouksen jälkeen todella suuri, ulkopuolinen voima täytti koko asuntoni ja ilmapiiri muuttui arvovaltaiseksi ja käsinkosketeltavan pyhäksi. Joku muu meitä suurempi oli asunnossa läsnä. Ensimmäinen ajatukseni oli, että olen seonnut. Kunnes ateistiystäväni katsoi minua pelokkaasti silmiin, ja kysyi muutamaan otteeseen: "Päivi, mitä tää on? Mua pelottaa!" Sillä hetkellä ymmärsin, etten ole kuvitellut tilannetta, vaan Jumala on laskenut Pyhän Henkensä asuntooni. Sanoin tämän ystävälleni, kerroin että Raamatussa on kerrottu että Jumalalla on henki, Pyhä Henki. Ja että tämä Pyhä Henki on nyt kanssamme.
Kysyin ystävältäni haluaisiko hänkin tulla uskoon. Hän vastasi, että kokee voiman vetävän itseään puoleensa, mutta pelkää sitä liiaksi. En oikein itsekään tiennyt mitä tehdä! Pelkäsin, että teen jotain väärin. Rukoilin Jumalalta, onko soveliasta liikkua asunnossa. Minulle tuli omassa kodissani olo, että olen kuin norsu posliinikaupassa. Pyhyys oli niin valtava, ja Herran pelko. Samalla koin syvän rakkauden. Jumala ei kysynyt mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä,vain haluanko palata. Myös ateistiystäväni teki hetkeä myöhemmin uskonratkaisun, joten minä sain uudistua uskossani ja hän sai vastaanottaa Jeesuksen sydämensä Herraksi.
Eniten minua kosketti se, ettei Jumala katsonut ylhäältä alaspäin kuten monet ihmiset olivat tehneet. Ihmisten silmissä olin pelkkä arvoton juoppo, koko elämä tuhottu, mutta Jumalan silmissä olin niin rakas, että Hän laski oman Henkensä asuntooni, jota en ollut jaksanut siivota yli kolmeen kuukauteen. Asuntoni oli täynnä tyhjiä viinapulloja ja pizzalaatikoita. Paksu likakerros peitti lattiaa. Ja kuitenkin Jumala armossaan osoitti rakkautensa ja voimansa! Tämä oli niin kiistaton osoitus Jumalan rakkaudesta ja armosta, että haluan Hänen suurista teoistaan ja ihmeistään elämässäni kertoa kaikille!
Tällä hetkellä käyn kristillisessä avopäihdekuntoutuksessa, ja Jumala on alkanut parantamaan minua ja korjaamaan elämääni.
Siunausta!
Päivi Haverinen
.
