Μ
µyy
Vieras
Hei ellit,
Minun avopuoliso tuli takaisin kahden kuukauden seilausreissulta tänä iltana. Minua jännitti koko päivä hänen tulonsa (itseasiassa koko viikko...). Puunasin kotia ja laitoin ruokaa koko iltapäivän kun en voinut muuhunkaan keskittyä. Meinasin ratketa riemusta kun hän tuli kotiin.
Ongelmani on että hän tuntuu jotenkin vieraalta minulle. Ymmärrän hyvin, että hän on kokenut aivan valtavasti reissullaan ja tavannut mukavia, mielenkiintoisia ihmisiä. Minä olen jatkanut opiskeluelämää ja asunut yksin meidän yhteisessä kämpässä. Olen saanut tämän kevään aikana paljon uusia kavereita ja ollut hyvin aktiivinen, joten yksin en ole jäänyt nyhjäämään. Olen itseasiassa ollut kohtalaisen onnellinen. Samalla olen kaivannut häntä aivan valtavasti. Hän voi olla niin huomioiva, hellä ja iloinen. Mutta myös aivan päinvastainen. Tiuskiva, vähättelevä, ei jaksa kuunnella minun jutusteluja (vaan silmäilee esim. lehteä samalla), huolestuu jos meinaan tarjota vieraille ruokaa (koska hän on meillä se mestarikokki, minun keitokset ovat vähän sinnepäin ja niitä tarjotaan vain vähemmän tärkeille), pitää minua itsestäänselvänä.
En tiedä, onko se minun päänupista kiinni, mutta olen tämän illan aikana lyttäytynyt aivan kasaan. Jotenkin se vähättelevä käytös alkoi jo tänään. Nyt en saa edes nukuttua, vaan makaan valveilla, ahdistuneena. Haluaisin vain liueta pois tästä maailmasta. Tunnen oloni niin riittämättömäksi ja huonoksi. Pelkään ihan hulluna että milloin, hän minut "uskaltaa" jättää. Minua huolestutta ihan hölmöltä vaikuttavat asiat: Että osa illallisesta meni persiilleen, koska harrastimme seksiä (oli kyllä sen väärti
eikä ruoka ollutkaan hyvää, etten ole niin haluttava ja kaunis kropastani, että luiskahdamme takaisin seksirutiineihin, joihin hän kyllästyy, ettei minun jutustelut keväästä jaksa kiinnostaa kahden kuukauden eron jälkeen edes sen vertaa, ettei hän voi olla silmäilemättä lehteä samalla jne. Pelottaa, että hän on reisullaan tavannut uusia, ihanampia, rohkeampia, kauniimpia, kiinnostavampia naisia...(kuulostaa niin naurettavalta, tiedän)
Hänellä on paljon naispuolisia ystäviä (ja vähän miespuolisia). Aikaisemmin olen ollut varma, ettei hän halua mitään: ne naisethan ovat vain ihastuneita häneen (osa kyllä on ja se riepoo minua, mutta kiehtoo kai poikaystävääni). Hän on hyvin flirttaileva ja osaa olla hyvinkin hurmaava. Tämän illan aikana tapahtui kuitenkin jotain kummallista: kun kysyin eräistä tytön synttäripippaloista avoimen kysymyksen, että mitä siellä oikein tapahtui hän vastasi hieman "väärin". Aikaisemmin hän totesi itse, että joku kaverin kaveri oli nähnyt hänet hånglaamassa jonkun tumman kaunottaren kanssa. Poikaystäväni totesi itse, että se olin varmaan minä. Minä muistutin häntä siitä, ettei me siellä hånglailtu sen illan aikana. Tänä iltana hän vastasi kysymykseeni "mitä oikeastaan tapahtui siellä bileissä" (jolla tähtäsin ihan toiseen asiaan), että "ai kun synttärisankari oli nähnyt hänet hånglaamassa jonkun tumman tytön kanssa". Minä ihmettelin että mitä, hän meni hämilleen ja tyhmänä sitten pelastin tilanteen muistuttamalla, mitä hän aikaisemmin oli koko asiasta sanonut.
Jätkä oli kyllä aika hermona - hieman liian! Hieman sen jälkeen hän ilmoitti, että joku uusi ystävä sieltä reissulta (naispuolinen tietenkin), meinaa tulla maanantaina häntä moikaamaan toisesta kaupungista... (millä se oikein piruvie kietoo ne tytöt ympärilleen!?)
Tämä esimerkki ei todellakaan ole ihan hirveän hyvä. Senhän voi tulkita miten sattuu. Minulla rupesi hälytyskello soimaan. Mutta toistaalta se voi johtua tästä ihmellisestä masennustilastani. Rakastan poikaystävääni aivan valtavasti, ja minä todellakin varmaan aikusten oikeasti liukenisin pois jos jotain hirveää tapahtuisi.
Huomenna olen järjestäny pienen "ylläri-illanvieton" meillä, jonne olen koittanut kutsua hänen kavereitaan (hän sai kylläkin kuulla siitä jo tänään). Ajattelin laittaa pientä plickplock-ruokaa vieraille ja saada takaisin mielenrauhani ja iloisuuteni (ja toivoa, että tarjoiluni onnistuvat).
Tämä hiton ahdistuneisuushan se suhteen tappaa ennen kaikenmaailman tipuja... Kai tämän suodatuksen tarkoituksena on tajuta, onko minulla syytä olla niin ahdistunut, vai pitäisikö vain nojata taaksepäin, koittaa hymyillä ja nauttia elämästä poikaystävän kanssa. Jaja,
kaunista kevättä ellit.
Minun avopuoliso tuli takaisin kahden kuukauden seilausreissulta tänä iltana. Minua jännitti koko päivä hänen tulonsa (itseasiassa koko viikko...). Puunasin kotia ja laitoin ruokaa koko iltapäivän kun en voinut muuhunkaan keskittyä. Meinasin ratketa riemusta kun hän tuli kotiin.
Ongelmani on että hän tuntuu jotenkin vieraalta minulle. Ymmärrän hyvin, että hän on kokenut aivan valtavasti reissullaan ja tavannut mukavia, mielenkiintoisia ihmisiä. Minä olen jatkanut opiskeluelämää ja asunut yksin meidän yhteisessä kämpässä. Olen saanut tämän kevään aikana paljon uusia kavereita ja ollut hyvin aktiivinen, joten yksin en ole jäänyt nyhjäämään. Olen itseasiassa ollut kohtalaisen onnellinen. Samalla olen kaivannut häntä aivan valtavasti. Hän voi olla niin huomioiva, hellä ja iloinen. Mutta myös aivan päinvastainen. Tiuskiva, vähättelevä, ei jaksa kuunnella minun jutusteluja (vaan silmäilee esim. lehteä samalla), huolestuu jos meinaan tarjota vieraille ruokaa (koska hän on meillä se mestarikokki, minun keitokset ovat vähän sinnepäin ja niitä tarjotaan vain vähemmän tärkeille), pitää minua itsestäänselvänä.
En tiedä, onko se minun päänupista kiinni, mutta olen tämän illan aikana lyttäytynyt aivan kasaan. Jotenkin se vähättelevä käytös alkoi jo tänään. Nyt en saa edes nukuttua, vaan makaan valveilla, ahdistuneena. Haluaisin vain liueta pois tästä maailmasta. Tunnen oloni niin riittämättömäksi ja huonoksi. Pelkään ihan hulluna että milloin, hän minut "uskaltaa" jättää. Minua huolestutta ihan hölmöltä vaikuttavat asiat: Että osa illallisesta meni persiilleen, koska harrastimme seksiä (oli kyllä sen väärti
Hänellä on paljon naispuolisia ystäviä (ja vähän miespuolisia). Aikaisemmin olen ollut varma, ettei hän halua mitään: ne naisethan ovat vain ihastuneita häneen (osa kyllä on ja se riepoo minua, mutta kiehtoo kai poikaystävääni). Hän on hyvin flirttaileva ja osaa olla hyvinkin hurmaava. Tämän illan aikana tapahtui kuitenkin jotain kummallista: kun kysyin eräistä tytön synttäripippaloista avoimen kysymyksen, että mitä siellä oikein tapahtui hän vastasi hieman "väärin". Aikaisemmin hän totesi itse, että joku kaverin kaveri oli nähnyt hänet hånglaamassa jonkun tumman kaunottaren kanssa. Poikaystäväni totesi itse, että se olin varmaan minä. Minä muistutin häntä siitä, ettei me siellä hånglailtu sen illan aikana. Tänä iltana hän vastasi kysymykseeni "mitä oikeastaan tapahtui siellä bileissä" (jolla tähtäsin ihan toiseen asiaan), että "ai kun synttärisankari oli nähnyt hänet hånglaamassa jonkun tumman tytön kanssa". Minä ihmettelin että mitä, hän meni hämilleen ja tyhmänä sitten pelastin tilanteen muistuttamalla, mitä hän aikaisemmin oli koko asiasta sanonut.
Jätkä oli kyllä aika hermona - hieman liian! Hieman sen jälkeen hän ilmoitti, että joku uusi ystävä sieltä reissulta (naispuolinen tietenkin), meinaa tulla maanantaina häntä moikaamaan toisesta kaupungista... (millä se oikein piruvie kietoo ne tytöt ympärilleen!?)
Tämä esimerkki ei todellakaan ole ihan hirveän hyvä. Senhän voi tulkita miten sattuu. Minulla rupesi hälytyskello soimaan. Mutta toistaalta se voi johtua tästä ihmellisestä masennustilastani. Rakastan poikaystävääni aivan valtavasti, ja minä todellakin varmaan aikusten oikeasti liukenisin pois jos jotain hirveää tapahtuisi.
Huomenna olen järjestäny pienen "ylläri-illanvieton" meillä, jonne olen koittanut kutsua hänen kavereitaan (hän sai kylläkin kuulla siitä jo tänään). Ajattelin laittaa pientä plickplock-ruokaa vieraille ja saada takaisin mielenrauhani ja iloisuuteni (ja toivoa, että tarjoiluni onnistuvat).
Tämä hiton ahdistuneisuushan se suhteen tappaa ennen kaikenmaailman tipuja... Kai tämän suodatuksen tarkoituksena on tajuta, onko minulla syytä olla niin ahdistunut, vai pitäisikö vain nojata taaksepäin, koittaa hymyillä ja nauttia elämästä poikaystävän kanssa. Jaja,
kaunista kevättä ellit.