Toggle sidebar

ahdistus toisena naisena

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Helena35
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
Omalla miehelläni oli kanssa toinen nainen. Nuorempi tietty. Kun sain tietää suhteesta, näytin miehelle ovea. Hän nimittäin kertoi, että ovat jo suunnitelleet yhteenmuuttoa sen toisen kanssa, eli suhde oli jo pitkällä. No, mieshän meni ihan sekaisin kun sen ulos heitin, rukoili päästä takaisin, pyysi itkien anteeksi ja lopetti suhteen heti. Otin takaisin ja nyt menee upeasti.

Sain takaisin paljon paremman miehen. Kiitos sinulle kakkonen:)
 
Sanoit, että mies on kertonut vaimolleen haluavansa erota. Sinun on helppo tarkistaa, onko mies puhunut mitään. Sanot hänelle, että sinä soitatkin vaimolle, onko hän jo päättänyt yhdessä miehen kanssa erosta ja milloin se tapahtuu, kun sinä olet jo hyvän tovin odottanut.

Katsopa miehen ilmettä, miksi muuttuu. Saatat kokea yllätyksen. Ja tämän sanon vain pienenä vinkkinä ja oman kokemukseni pohjalta.

Tietenkään et mene vaimolle soittelemaan, koska silloin mies ainakin jättää sinut. No, voisihan sekin olla ratkaisu, mutta tavallaan syytön vaimo joutuisi siinä samaan liemeen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Helena35:
Eihän ole maailman ensimmäinen ihme, että avioliitto hajoaa vieraan suhteen takia (lienee itse asiassa hajonnut jo paljon aiemmin ja muista syistä, ei kai kolmatta osapuolta muuten tulisikaan) ja vieraasta suhteesta tuleekin vakiintunut seurustelusuhde, jopa avioliitto. Mietin vain, että millaisissa tapauksissa niin käy, ja miksi osa jää sille "pahalle", moralisoidulle tasolle. Ja mitkä asiat lopulta ratkaisuun eniten vaikuttavat. Toiveet ja kyvyt tehdä ratkaisuja kun ovat kaksi ihan eri asiaa.
Click to expand...

Otsikon sanonta ehkä oli turhan rankka, mutta olen nähnyt yli 10 vuotta kestäneen vastaavan tilanteen ja siltikin se vielä jatkuu samana. Salassa mennään ja lupauksia on paljon.
 
Kysymys on kaksinaismoraalista: pidetään yllä kulissia ja moitteetonta julkisivua avioliitossa ja annetaan ymmärtää, että tiilitalossa asuu onnellinen perhe.
Toisaalta etsitään onnea vieraasta suhteesta ja samalla joku viaton tyttörukka saa kärsiä toisen moraalittomuudesta.
 
Näissä tapahtumissa ei ole sen paremmin syyllisiä kuin syyttömiäkään. Roolinsa on jokaisella. Miten niihin joudutaan, sekään ei ole yksiselitteistä. Joskus vain tunteet roihahtavat. Melkein sitä toivoisi, että näille moralisteille kävisi kerran itselleen samoin kuin meille heikommille yksilöille. Ehkä sitten ei oltaisi niin helposti heittämässä sitä ensimmäistä kiveä eikä toistakaan.

Irrottautuminen ei ole helppoa, kuten olen aiemmin jo sanonutkin, mutta kyllä siihen pystyy, kun pahin hormonitoiminta on rauhoittunut ja tajuaa sen, että se rakas mies makaa kahden naisen kanssa ehkä samana päivänäkin. Alkaa inhottaa jossakin kohtaa, kun järki palaa.
 
Itse en ikinä pystyisi tuohon. En pystyisi panostamaa suhteeseen missä itse en saisi kuin "rippeet". Kaikki suunnitelmat menisi käytännössä vaimon+lapsien+sukulaisten pillin mukaan. Itseäni ja omia toiveitani ei huomiosisi kukaan. En pystisi nauttimaan seksistä jos epäilisin, että onko mies juuri aamulla/eilen illalla harrastanut seksiä vaimon kanssa.
 
Mistä näitä bimboja kakkosia oikein sikiää? Samat, ikäkulut, jutut menee täydestä: ollaan eroamassa, meillä ei ole enää mitään yhteistä, vaimoni ei ymmärrä minua, meillä on ihan vaan kulissiliitto.

KUKAAN, ei siis kukaan, itseään kunnioittava, täysjärkinen ihminen ei tuohon kynnysmaton asemaan jäisi.

Herää! Unohda koko äijä ja kosto, ei ole tämä mies enää yhdenkään ajatuksen arvoinen. Turhaa ajanhukkaa, katsele eteenpäin kaunista kevättä ja näet mitä komistuksia sinua vastaan kävelee joka päivä. Sata kertaa parempia kuin tämä mäntti, jonka nyt annat hallita itseäsi.
 
Mielenkiintoista lukea näitä, itse olin 2.nainen. mies erosi avoliitostaan, jätti perheensä. vai jättikö. ei. ne kulkevat henkisesti mukana kokoajan ilmeten konkreettisella tavalla ylettömällä huolenpidolla ja murheella exästä. niiden eteen mies tekee edelleen kaikkensa vaikka asuivat eri osoitteissa.
kyllä tyhmä olin, mutta elämästä oppii.
 
Missä moraali?: Vai viaton tyttörukkako se kakkonen on:))) Toi oli vuoden vitsi. Mitä viatonta siinä on, että rupeaa ehdoin tahdoin suhteeseen naimissa olevan kanssa? Levittelee siis ihan viattomuuksissaan jalkojaan toisen naisen miehelle. Miksi?
 
Tarkoitin kyllä tässä miehen moraalia, että naimisissa oleva mies alkaa käymään vieraissa ja ottaa jalkavaimokseen jonkun kokemattoman, hyväuskoisen naisen, joka luottaa tyhjiin lupauksiin.
 
Ei mies voi ottaa jalkavaimokseen muuta kuin kokemattoman, hyväuskoisen naisen, joka luottaa tyhjiin lupauksiin. Kukaan itseään kunnioittava, tervehenkinen nainen ei tuohon asemaan suostuisi. Mutta omapa on valintansa, turha inistä. Ei tipu sympatiaa pätkän vertaa.
 
Soitapa vaimolle ja kerro suhteestasi. Asia selviää kertalaakista. Vaimo paiskaa miehen ulos (tai lähtee itse). Parhaassa tapauksessa saat miehen ja lapsetkin. Sitten näet miehen rakkauden määrän. Suurin osa miehistä ruinaa itsensä perheeseen takaisin ja sinä jäät. Mutta sillähän asia selviää. Näin tässä käy joka tapauksessa sillä ennemmin tai myöhemmin vaimo saa asian selville kuitenkin. Miehet käyvät aina huolimattomiksi ajan mittaan.
 
Ihminen, joka ei ole ollut naimisissa ja eronnut, ei voi ymmärtää miten vaikeaa ero voi toisille olla. Vaikka tietää sisimmässään avioliiton olevan ohi ja siitä keskustelee vaimonkin kanssa, toteutus voi olla hankalampaa.

Vielä liitossa ja saman katon alla eläessään on hyvä tehdä erotyö kunnolla. Siten, että lähtiessään lähtö tuntuu hyvältä ja oikealta. Vaikka sen tietäisi oikeaksi, ei se heti siltä tunnu. Siihen voi mennä aikaa vuosi tai kaksikin.

Sen lisäksi ovat lapset. Ero tarkoittaa, ettei enää voi jakaa jokapäiväistä arkea lastensa kanssa vaikka yhteishuolto sovittaisi kuinka tiiviiksi. Siihenkin ajatukseen sopeutuminen vie aikansa. Mutta sen tekee sitten kun se tuntuu hyvältä.

Ja kuitenkin erotyö jatkuu vielä pois muutonkin jälkeen. Vuosi tai kaksi voi mennä. Se johtuu siitä, että on ollut turvallinen elämä johon on tottunut. Sitten huomaa epäonnistuneensa elämässään. Kyse siis ei ole yksistään exän ikävöinnistä (jos lainkaan) vaan ihan epäonnistumisesta omassa elämässään. Siitä ryhdistäytyminen vie aikansa, eikä uusi suhde ole mikään pikalaastari jolla kuitataan vanhat arvet.

Olisit tyytyväinen, että mies hoitaa asian niin pitkälle kuin voi ennen kuin pakkaa matkalaukkunsa. Sinä olet levoton ja se on ymmärrettävää. Mutta sinun on luotettava mieheen. Jollet luota häneen nyt, et tule luottamaan jatkossakaan. Rakastuneena eroaika tuntuu pitkältä. mMutta miehen ihmiselämää ajatellen, vaikka teillä menisi vuosi, puolitoista ennen kuin muuttaa sinun luoksesi, jälkeenpäin katsottuna sekin aika on lyhyt.

Mikäli suhteellanne on vankka pohja onnistua tulette kumpikin arvostamaan malttia.

Seuraavana jouluna jos mies vielä on sen perheensä luona, vasta sitten kannattaa huolestua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja V-V:
On niin mukavaa ja ihanasti kutkuttavaa, kun on salainen suhde! Ja aina ne toiset naiset suostuu ootteleen vuosia.
Click to expand...

Lapsilla ei pitäisi olla mitään asiaa aikuisten palstoille..... No joo.

Eniten ihmettelen miksi aiheesta puhuaan niinkuin osapuolilla ei olisi tunteita lainkaan. Kotona on tunteeton vaimo jossa miehen pitäisi pysyä hamaan kuolemaan saakka pelkästä velvollisuudesta. Mies tunteeton "ottaa" rakastajan", tunteeton hänkin. Pelkkiä seksihaluja tyydyttämään.

- kö??

"Miksi jotkut naiset suostuu kakkosiksi"?
"Miksi mies haluaa pitää kahta naista"?
Helvetin tyhmiä kysymyksiä.

Lapsiahan riittää (kuten tuo kenen lainauksen tähän otin), mutta oikeasti aikuiseksi kasvaneella on tunteet. Aikuisuus ei ole ikäkysymys.
Sen lisäksi aikuiselta odotetaan oppikirjan mukaista käytöstä, vaikka tosiasiassa ihmisellä on aikuisiän elämänkokemusta takanaan n. 10 vuotta siinä vaiheessa kun sivusuhteet astuu peliin. Siitä ajasta 99,9% on kulunut aivan muuhun kuin ihmissuhteisiin: työhön, perheeseen, kotiin, vapaa-aikaan. Ei siinä ajassa opetella tunteiden käsittelyä muita kuin puolisoaan kohtaan - tietenkään. Ja sitten huomaa joko pettäneensä tai tunteiden kuolleen puolisoa kohtaan, tai puolison tunteiden kuolleen itseään kohtaan. Ehkä näitä asioita ei edes huomaa, vaan ensin syntyy kaaos jota lähdetän purkamaan. Ja mistä se johtuu? Siitä, että olemme ihmisiä.

Sitten yhtäkkiä kakkosen pitäisi tajuta jättää mies (jota rakastaa ja joka rakastaa häntä!!). Yhtäkkiä miehen pitäisi ymmärtää lempata kakkosnainen ja palata kiltisti kotiin vaimon luo (kuulemaan loputonta jäkätystä siitä kuinka huono mies kertakaikkiaan on).

Siksi mies "ei ota" kakkosnaista, vaan mies rakastuu ja elää sen mukaan. Vaimo on jo osoittanut olevansa välinpitämätön, ehkäpä se ei siis myöskään välitä vaikka mies saisi rakkautta joltakulta toiselta. Itse asiassa mies pitää itsestään selvänä, ettei vaimo välitä.

- Mutta mikä on välinpitämättömyyttä? Siinä olisi avioparin itse selvitettävä onko kyseessä vinopino väärinymmärryksiä puolin ja toisin (todennäköisesti on, joskus ehkä ei).

Siksi joku nainen "suostuu" kakkosnaiseksi, koska rakastuu mieheen eikä maailmassa ole mitään muuta kuin tämä mies. Kakkosnaisella on lähtökohtana oletus, että miehen ja vaimon keskinäiset tunteet ovat kuolleet - mikä varmastikin pitää usein paikkansa, sillä vaimoaan rakastava mies ei kykene muihin suhteisiin ainakaan yhtä panokertaa enempää.

Mies ja kakkonen näkevät oman yhteisen tulevaisuutensa, mutta siihen pätee aivan samat "säännöt" kuin sinkkujenkin seurusteluun: ensin tutustutaan, sitten vasta muutetaan yhteen, ja jos sekin luonnistuu mennään naimisiin. Siksi mies ei ryntää eroamaan heti kun on rakastunut. Se taas ei tarkoita että mies pitäisi vaimoaan "varalla". Ei, se on miehen koti siinä missä olisi sinkkuboxikin. Kummassakin on yhtä paljon rakkautta jaossa.

Mies aloittaa erotoimenpiteet vasta kun on itse valmis jakamaan täysipäiväisesti elämänsä - myös arjen, tämän rakkautensa kanssa. Kukin hoitaa sen tavallaan, mutta aina se satuttaa jotain osapuolta. Usein vaimojen oletuksista huolimatta eniten se satuttaa miestä. Koska kaikki muut osapuolet ajattelevat, että eivät itse voi tilanteelle mitään, mutta kaikki kulminoituu mieheen.
 
Mitenkäs nämä kuviot sitten istuvat nelinpeliin? Kun on kakkonen ja kakkonen, toinen nainen ja toinen mies, kuka siinä on ja mitä? Tuleeko lopulta neljä sinkkua?
 
Kouluissa pitäisi olla ainakin lyhyt oppimäärä ihmissuhteista, niiden solmimisen perusteista ja uskollisuuden merkityksestä. Kaikkea moraalista opetusta kartetaan nykyisin, uskonnon opetuskin on olematonta. Seksuaalivalistus on sitä, että kondomeja jaetaan kuin karkkeja.
 
Hyvin viisaita ja kehittyneitä ajatuksia "vaimokulta-se entinen"-nimimerkillä. Ja samaa mieltä myös siitä, että jossain elämän vaiheessa, olisiko sitten 9.luokalla, olisi todella puhua ihan oikeasti halki ihmissuhde-juttuja.
Joskus aikoinaan oli järjestetyt avioliitot tapana. Niitä kauhistellaan nyt. Ehkäpä joskus kauhistellaan tätä meidän tapaa. Nuorena kohdatun kanssa jäädään koko elämäksi loukkuun, kun on lapsia jne.. Tosin onhan paljon eronneita, yksinhuoltajia, uusperheitä jne.
Itse elän 21. aviovuotta lapsineen sen saman miehen kanssa, kaikki lapset ovat jopa hänen. ;) En ole kertaakaan pettänyt, eikä tiettävästi mieskään minua. Tarkoitus on jatkaa vielä yhdessä, ei ole eroa suunniteltu. Mutta silti joutuu välillä tosissaan miettimään tätä, onko tämä järkevää. Ajatelkaapa, kun joutuu työnkin tekemään puolison kanssa, eli olemme jatkuvaan toistemme kanssa tekemisissä, 24h/vrk, joka päivä 7 vrk/vk. Jos työkaverin kanssa tulee sanakopua, pääsee kotiin lataamaan akkuja, meidän tapauksessa siitä työkaverista ei pääse eroon kotonakaan, eikä sängyssäkään. =)) Tämä kysyy tahtoa...
 
ei voi sanoa, että on yksiselitteistä, että jos pettää kumppaniaan niin tunteet ovat kuolleet ja suhde huonossa jamassa.kun uskottomuutta lähdetäänselvittämään syvemmin, usein huomataan, että on kysymys enemmänkin itse pettäjän omasta mielenmaailmasta kuin parisuhteen tilasta ja siitä kumppanista.ihminen hukkaa niin helposti itsensä, jos ei ole itselleen rehellinen. tutkimukset sanovat että toisen miehen/naisen kanssa jos aloittaa parisuhteen sillä on max 5 pros.mahd.onnistua. pettäjä elää yleensä henkilökohtaista kriisiä, identiteettikriisiä,ollessaan uskoton. kriisi loppuu aina joskus, yleensä muutamassa vuodessa. toinen mies/nainen toimii yleensä peilinä pettäjälle itselleen ja tuo hänelle mielihyvää tuottavia asioita. se on kuin huumetta. uskoton ei yleensä tajua tilannetta kokonaisuudessaan, vasta sitten kun se räjähtää käsiin alkaa selvittäminen.ja aina se räjähtää.jossain vaiheessa.
 
vaikeita juttuja:lle,

Voi olla noinkin, mutta ei se aina räjähdä käsiin. Voi tulla hiljainen järkiintyminen ja koko juttu hiipuu siihen, mutta se vaatii lujaa tahtoa ja asian oikean laidan ymmärtämistä.
 
Jos haluat todella tietää vastauksen esittämääsi kysymykseen, soita miehen vaimolle, että miksei hän eroa anna. Voisit tipahtaa sieltä pilvenreunaltasi, mutta niin tippuisi kyllä mieskin ja ehkä jopa vaimokin. Siinäpä kaikki kolme sitten maankamaralla pohtisitte, että mitenkäs nyt suu pannaan.

Mutta et taida uskaltaa ottaa ohjia omiin käsiin, sillä syvällä sisimmässäsi tiedät, että mies vain pettää vaimoaan ilman aikomustakaan tätä koskaan jättää ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vaikeita juttuja:
ei voi sanoa, että on yksiselitteistä, että jos pettää kumppaniaan niin tunteet ovat kuolleet ja suhde huonossa jamassa.kun uskottomuutta lähdetäänselvittämään syvemmin, usein huomataan, että on kysymys enemmänkin itse pettäjän omasta mielenmaailmasta kuin parisuhteen tilasta ja siitä kumppanista.ihminen hukkaa niin helposti itsensä, jos ei ole itselleen rehellinen. tutkimukset sanovat että toisen miehen/naisen kanssa jos aloittaa parisuhteen sillä on max 5 pros.mahd.onnistua. pettäjä elää yleensä henkilökohtaista kriisiä, identiteettikriisiä,ollessaan uskoton. kriisi loppuu aina joskus, yleensä muutamassa vuodessa. toinen mies/nainen toimii yleensä peilinä pettäjälle itselleen ja tuo hänelle mielihyvää tuottavia asioita. se on kuin huumetta. uskoton ei yleensä tajua tilannetta kokonaisuudessaan, vasta sitten kun se räjähtää käsiin alkaa selvittäminen.ja aina se räjähtää.jossain vaiheessa.
Click to expand...

 
Mieheni kertoi kuusi vuotta sitten miettineensä meidän avioliittoa ja tulleen siihen tulokseen, ettei hänen mielestään ole enää syytä jatkaa. Se kuulosti aika hätkähdyttävälle. Tietysti. Siis uskomattomalle.

Puhuimme asiasta ja mies perusteli kyllä aika konkreettisesti mikä oli vialla: olimme hyviä, vanhoja ystäviä olematta sydänystäviä, emme riidelleet mutta pyöritimme perhettämme asiallisesti. Meiltä puuttui läheisyys. Minulla ei siinä vaiheessa ollut juurikaan sanottavaa, mutta aloin kiivaasti pohtia mitä mies sanoi. Puhuttiin asiasta joskus kun kysyin joitain mielipiteitä, joskus kerroin miehelle miltä asia minusta tuntui eli maailmahan siinä järähti.

Muutaman kuukauden päästä olin itse päätynyt sitten tajuamaan tosiaan, ettei avioliittomme enää ollut sitä mitä se oli aluksi ja mitä siitä piti tulla. Meillä oli yhteistä ainoastaan osoite, lapset ja sänky jossa emme olleet vuosiin enää edes koskeneet toisiimme. Miten siinä niin olikin käynyt?

Meillä oli omat harrastukset ja menot, ei yhteisiä. Pakolliset sukujuhlatkin jaettiin sulle-mulle, mutta yhdessä ei menty. Emme riidelleet paljoa, mutta joka kerta erimielisyyksien kohdalla mies tosiaan vähän inhotti minua.

Revin suhteemme alkutekijöihin. Mihin olin miehessä rakastunut, mihin hän minussa? Suunnittelin halaavani häntä seuraavan kerran kun tapaamme, mutta en pystynyt siihen. Sanoin sen hänelle. Mies sanoi, ettei hän tunne tarvetta halailla. Enkä kyllä minäkään. Tai ehkä tunsinkin, mutta en halunnut halata häntä. Olisin halunnut, että on joku lähellä. Miestäni en siihen halunnut. Hän oli eri mies kuin alttarilla.

Hieman yli vuoden käsittelimme näitä asioita. Viimeiset ajat puhuttiin miten omaisuus jaetaan. Lapset oli jo teinejä/nuoria aikuisia, velkaa vain muodollisesti. Ero tuntui hyvältä ratkaisulta. Aloinkin olla jo kärsimätön ennen kuin saatiin asunto myytyä ja uudet tilalle.

Lapset ymmärsivät tilanteen hyvin. Vanhempi avautui ihmetelleensä onko saanut tunteettomat vanhemmat koska hänkään ei nähnyt aviopuolisoiden rakkautta välillämme. Lapsille ero sopi, vaikka jotain se tietysti muutti. Ja oli uutta. Nuorempi kävi murrosiän loppuja läpi ja tietysti ajoittain kiukutellessa alkoi syyttää meitä milloin mistäkin, valheellisesta yhteiselämästä ym. mutta riitoja sopiessa oli pahoillaan ja ettei tarkoittanut olla ilkeä.

Kaksi vuotta eron jälkeen tapasin eronneen miehen, ihastuin, rakastuin (en suinpäin silmittömästi kuten nuorena) ja nyt asumme yhdessä. Hänessä on sitä mitä elämääni kaipaan. Sitä en saanut mieheltäni eikä hän minulta. Kumppanuutta, luotettavaa sydänystävää. Miehen aikuiset lapset ovat osa elämäämme, mutta niin ovat minunkin lapset.

Entinen mieheni on tietääkseni tapaillut jotain naista mutta se on loppunut. Toivon hänen kuitenkin saavan rinnalleen hyvän naisen, sillä kyllä elämä on mukavampaa siten. Vanhana ei pitäisi olla yksin jollei halua. Itsetarkoitus puoliso tai kumppani ei saa olla. Silloin se ei ole mukavaa.

Olen miettinyt miten olisin suhtautunut jos miehellä olisikin ollut toinen nainen. Vaikka miten päin ajattelin en olisi voinut pitää toista naista syynä eroomme. Kyllä se lähti meidän väleistä. Olimme muuttuneet aikuistuessamme sellaisiksi, että emme enää sopineet toisillemme, eikä enää löytynyt halua ja kykyä edes yrittää. En olisi halunnut vangita miestä itseeni vain periaatteen vuoksi. Ehkä miehellä olikin ollut joku suhde, joka oli saanut hänet ajattelemaan avioliittoamme. Onneksi ajatteli, sillä jos olisimme pysyneet yhdessä olisi minusta varmaan tullut hapan katkera vanha ämmä ;) - siis sitten vanhana...

Olen lukenut aivan riittävästi huonoista eroista, riitaisista, kolmansista pyöristä jne. Kuitenkion jokaisen petetyn ja pettäjän kannattaisi miettiä asiaa ihan rehellisesti:
onko suhteessa todellista rakkautta, vai onko se tottumusta ja periaatetta? Vaikka minulta löytyisi halua ja kykyjä jatkaa suhdetta, haluanko vaatia sitä myös puolisolta joka ei sitä ilmiselvästi halua? Vai annanko hänelle vapautensa etsiä häntä tyydyttävä puoliso, samalla kun annan itselleni vapauden ihmisestä joka ei minua halua ja siten minlla on mahdollisuus tavata joku toinen tai olla tapaamatta mutta huonossa suhteessakaan ei ole hyvä olla? Valitan, mutta päädyn aina antamaan vapauden.
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa