Äidiksi?

[Uusi täällä]

Olen 32-vuotias naimisissa oleva nainen. Iän puolesta lasten harkinta on tullut ajankohtaiseksi. Vauvakuumetta vain ei ole. Millä perustein te äidit 30-40 -vuotiaat olette tehneet ratkaisunne lapsien hankkimisesta? Rationaalisin perustein vai iskikö vauvakuume?

Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaativammalta päätös tuntuu. Omasta ajasta ja muista ns. saavutetuista eduista luopumista pelkää jo etukäteen.

Kaipaisin kokemuksia erityisesti sellaisilta äideiltä, jotka eivät ole olleet erityisen lapsirakkaita ennen raskauttaan.

 

[Äitiliini]

Vauvakuume iski. Tosin aina olen halunnut perheen.

Äitinä olo on todella rankkaa ympärivuorokautista työtä, varsinkin alkuvuosina. Monesta asiasta pitää luopua. Se on kyllä fakta. Tietysti vaikuttaa, kuinka sairaita, huonounisia ja allergisia lapset sattuvat olemaan.

Äitinä olo on erilaista, kuin ilman lapsia eläminen. Mutta kyllä se sitoutuminen tulee siinä raskausprosessin myötä.

 

[taustalla]

\

Olen 32-vuotias naimisissa oleva nainen. Iän puolesta lasten harkinta on tullut ajankohtaiseksi. Vauvakuumetta vain ei ole. Millä perustein te äidit 30-40 -vuotiaat olette tehneet ratkaisunne lapsien hankkimisesta? Rationaalisin perustein vai iskikö vauvakuume?

Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaativammalta päätös tuntuu. Omasta ajasta ja muista ns. saavutetuista eduista luopumista pelkää jo etukäteen.

Kaipaisin kokemuksia erityisesti sellaisilta äideiltä, jotka eivät ole olleet erityisen lapsirakkaita ennen raskauttaan.

Hei!

Ehkä sillä perusteella, että aloimme huomata, kuinka elämä vaan lipuuu ohitse ja "sitten joskus" ei ollut "vielä nyt".

Tippaakaan ei olla kaduttu päätöstä, elämä lapsen kanssa on paljon rikkaampaa kuin ilman. Vaikka monipuolista ja hyvää oli elämä ennenkin. Toki monesta on joutunut luopumaankin, mutta se mitä on saanut siitten "tilalle" kyllä korvaa moninkertaisesti.

suosittelen! =)

 

[taustalla]

En ehtinyt ihan täyttää 39:ää, kun sain syliini rakkauden hedelmämme. Olin siis saanut mennä ja tehdä siihen asti hyvinkin itsenäisesti ja ehkäpä myös itsekkäästikkin. :ashamed:
Vauva on antanut minulle paljon enemmän, kuin mistä olen luopunut. -ainoa asia jota kaipaan "ennenvauvaaelämästä" on, että kun joskus pääsisi suihkuun just silloin kun huvittaa, eikä silloin, kun se on mahdollista...
Pienet ovat siis minun murheet vauva-arjessa.

 

[Äitiliini]

Niin kyllä mäkin olen paljon saanut äitiyden myötä.

Mutta sitä lähinnä tarkoitin, ettei kannata ryhtyä hommiin liian epärealistisin odotuksin. Äitiys on kuitenkin vastuuta ympäri vuorokauden ja ympäri vuosien. Äidin tarpeet jäävät lasten tarpeiden taustalle.

Jos odottaa vain ihanaa ja kivaa, voipi totuus lyödä vasten kasvoja. Väsyneenäkin on vain jaksettava. Äitihän se usein pitää koko perhettä pystyssä. Ja paljon huolta aiheuttaa uudet uhkat kuten lintuinfluenssa ja muut. Nyt ei enää riitä vain oma pärjääminen. Olen kyllä ehkä liikaakin murehtija.

 

[kolmekymppinenmamma]

Ei ole ollut vauvakuumetta koskaan...ajateltiin vaan, että ikä alkaa tulla vastaan. Aika rationaalinen päätös siis. Eipä ole kyllä kaduttanut kertaakaan Vaikka joistakin jutuista joutuisi luopumaan niin vauva antaa iloa ja uusia juttuja elämään kymmenkertaisesti lisää =)

 

[taustalla]

Yhden lapsen kanssa on helppoa ja kivaa. Lapsi antaa tosi paljon. Kahden kanssa on sitten jo täyttä työtä. Niin kauan kun ovat pieniä.

Nykyään äidit saavat tosi vähän tukea mistään, ja arvostelijoita riittää. Eli ei ole hyvä jos vie hoitoon, ei hyvä,jos hoitaa itse... ja lasten elättäminen on nykyään kallista, kun kaikki maksaa.

Monelle naiselle lapsi on elämän täyttymys, jossain suhteessa tuntee ehkä itsensä vajaaksi ilman lasta.

Vauva-aika on ihanaa, mutta kun he kasvavat, tulee isompia huolia.

Huoh. ehkä kuulostaa väsähtäneen äidin jorinoilta. Ja mulla ei varsinaisesti ollut ennen omia lapsia oikein kiinnostusta tai kontaktia lapsiin.

 

[maija harmaana]

Mulle kävi silleen klassinen vahinko. Oltiin kyllä oltu miehen kanssa jo jonkin aikaan ja puhuttu lapsista ja vähän huolimatomia ehkäisyn kanssa, mutta ei kummallakaan ollut mitään vauvakuumetta sen kummemmin. Sitten yksi kuukausi huomasin olevani raskaana ja siinä se sitten oli.

 

[Footballers Wife]

No, minä en ainakaan ollut mitenkään lapsirakas ennen omia lapsia. Menin kaikkialla aina mahdollisimman kauas lapsiperheistä ja kammotus oli, jos jossain joutui kärsimään lapsen huudosta B) Nykyään ei enää haittaa pätkääkään =) En "hankkinut" vauvoja tai lapsia vaan itselleni perheen. Vauva-aika menee niin nopeasti ohi, että se on vain yksi todella lyhyt vaihe elämässä. Minulle lapset ovat elämäni suola ja sokeri ja äitiys parasta mitä elämä voi tarjota. Ei ole mitään mikä voisi koskaan voittaa omien lasten tuomaa rikkautta :heart: ja rakkautta :heart: :heart:

 

[hanne]

Ei varsinaaisesti vauvakuumeita, mutta elämäntilanne alko olemaan vakaalla pohjalla, joten se mahdollisti asian. Toki menimme naimisiin vasta sitten kun lasten hankinta tuli ajankohtaiseksi.

Vuodenpäästä tyttö synty. Paljosta joutuu luopumaan, ja kuten edellä jo sanottiin paljon saa tilalle, ja se rakkaus ei sellasta ole ennen omaa lasta, ihan tosi.

Mulla on jäänyt esim. punttisali ei ole sellaseen enää aikaa, ehkä sitten ku lapsi on isompi. Nyt ollaan oltu kaksviikkoo menossa elokuviin ja jätettiin väliin kun tyttö sairastellut sen ajan(aivankuin sen takia että johki olis menos). Ei lähetä ulkomaille samalla tavalla kun ennen ja paljon muuta. Eikä muuten käydä ravintolassa.

Sun varmaan kannattaa miettiä, oletko valmis mullistamaan elämäsi totaalisesti, meinaan siihen se menee lapsen kanssa. Olin 34 kun tyttö syntyi, joten oli jo saanutkin viettää rauhallista elämää. Ja olin valmis muutokseen ja isäntä vielä matkatöissä, joten asennoiduin yksinhuoltajaksi, mutta nyt sekin tilanne on muuttunut, niin se elämä heittelee.

 

[Keisarin morsian har]

\

Olen 32-vuotias naimisissa oleva nainen. Iän puolesta lasten harkinta on tullut ajankohtaiseksi. Vauvakuumetta vain ei ole. Millä perustein te äidit 30-40 -vuotiaat olette tehneet ratkaisunne lapsien hankkimisesta? Rationaalisin perustein vai iskikö vauvakuume?

Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaativammalta päätös tuntuu. Omasta ajasta ja muista ns. saavutetuista eduista luopumista pelkää jo etukäteen.

Kaipaisin kokemuksia erityisesti sellaisilta äideiltä, jotka eivät ole olleet erityisen lapsirakkaita ennen raskauttaan.

muhun iski vauvakuume reilusti alle kolmikymppisenä, siihen saakka olin aina ajatellu etten tee lapsia ollenkaan, en tykkää lapsista enkä ole mikään koti- tai äitityyppi muutenkaan. nyt meillä on yksilapsinen pikku perhe josta olen tosi onnellinen, olen yli 30 nykyään ja toista lasta ei taida meille tulla kun on mullakin nuo "saavutetut edut" joista ei haluais enää luopua ja alottaa koko rumbaa alusta. lapsi alkaa olla jo aikas iso joten matkustellaan, syödään ravintolassa jne ilman ihmeempiä hankaluuksia, toki lapsen ehdoilla mennään esim matkoilla. toki poden välillä huonoa omaatuntoa kun ei olla "tehty" sisarusta pojalle.

 

[taustalla]

Miten korkealle sitä sitten arvostaa niitä saavutettuja etuja joista ei raaskinut nuorempana luopua, kun viettää yksinäistä vanhuutta?

Millään elämän mukavuuksilla ei voi korvata sitä iloa ja onnea jonka lapset tuovat elämään. Aina se ei ole tietysti kaikille mahdollistakaan, mutta katuisin kyllä vanhana katkerasti jos en olisi edes yrittänyt tuota onnea saada, vain siksi että elämä oli niin helppoa ja mukavaa.

Arvot kohdalleen!

 

[Wella]

Halusimme miehen kanssa perheen, vaikka varsinkin vauva- ja pikkulapsi vaihe vähän kammotti etukäteen. Halusin kokea sen ihmisenä kasvamisen (siis oman henkisen kasvun), mitä vanhemmuus antaa ja oikeastaan edellyttääkin. On myös mahtavaa katsoa maailmaa lapsen näkökulmasta ja kulkea lapsen rinnalla hänen kasvaessaan ja kehittyessään. Raskasta kyllä on nyt kun lapset on 9kk ja 3,5v, mutta tämä aika on myös nopeasti ohi ja muuttuu toisenlaiseksi.

Ravintolassa ollaan muuten käyty syömassä paljon ja koko ajan lapsista huolimatta. Siis lasten kanssa. Esikoisen kanssa jouduttiin aluksi kyllä vuorottelemaan, että toinen viihdytti lasta ja toinen söi. Nykyään hän osaa jo hienosti kayttäytyä. Pikkusiskonsa on niin rauhallinen että sen voi viedä vaikka mihin.

Luulen että ilman lapsia olisin ärsyyntyvää vanhapiikatyyppiä joka valittaisi naapuruston lasten leikeistä ja ihmettelisi kun ei ihmiset osaa lapsiaan kasvattaa...

 

[taustalla]

\

Miten korkealle sitä sitten arvostaa niitä saavutettuja etuja joista ei raaskinut nuorempana luopua, kun viettää yksinäistä vanhuutta?

Millään elämän mukavuuksilla ei voi korvata sitä iloa ja onnea jonka lapset tuovat elämään. Aina se ei ole tietysti kaikille mahdollistakaan, mutta katuisin kyllä vanhana katkerasti jos en olisi edes yrittänyt tuota onnea saada, vain siksi että elämä oli niin helppoa ja mukavaa.

Arvot kohdalleen!

Hyviä pointseja. Kyllä lapset ovat se elämän rikkaus. Tietenkään kaikki ei ole aina ruusuilla tanssimista, mutta monin tavoin antoisampaa elämä kuitenkin nykyään on.

 

[rollo]

oikea mies ja ikää tarpeeksi/silloin 37v.
Lapsista olen aina pitänyt, mutta vauvakuumetta ei koskaan, edes pientä kutinaa ole ollut.
Nyt poika 2,5v ja toista yritetään. Välillä iskee paniikki, että onko siinä mitään järkeä;nyt elämä tasoittunut ja helppoa on.
Eli olotila on nyt aivan sama kuin ennen lasta. Lapsesta olen nauttinut koko ajan enkä kadu ollenkaan. Ihmismieli vain pyörittelee asioita joka kantilta,varsinkin kun ei ole sitä vauvakuumetta. Vauva-arki on ollut kuitenkin helppoa ja arki pieniä iloja täynnä lapsen myötä.
Joten petihommiin siitä Kyllä näitä arjen iloja ei ilman lasta saa (tosin varmasti saa toisenlaisia jos niitä vielä halajaa...)

 

[taustalla]

Minä olin lähemmäks 3-kymmentä sitä mieltä, etten koskaan halua lapsia, mutta sitten rupesin miettimään, että jos nyt en yritä tehdä niitä lapsia, niin voi 5-kymppisenä kaduttaa ja silloin on myöhäistä tehdä asialle yhtään mitään...

Sitten kävikin niin, ettei lasta ruvennut kuulumaan ja joudummekin käymään hoidoissa.

Nyt minulla on 2 lasta. Toisen saimme ihan luomuna.

Olen tosi tyytyväinen, että rupesin niitä lapsia sittenkin "tekemään". Vaikka rankkaa välillä onkin, niin olisi kuitenkin tosi tylsää olla ukon kanssa kahdestaan. Nyt kun ei enää mikään baarielämäkään kiinnosta, niin sitä voi ihan hyvin hoitaa kotona niitä lapsia

 

[minä]

\

Olen 32-vuotias naimisissa oleva nainen. Iän puolesta lasten harkinta on tullut ajankohtaiseksi. Vauvakuumetta vain ei ole. Millä perustein te äidit 30-40 -vuotiaat olette tehneet ratkaisunne lapsien hankkimisesta? Rationaalisin perustein vai iskikö vauvakuume?

Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaativammalta päätös tuntuu. Omasta ajasta ja muista ns. saavutetuista eduista luopumista pelkää jo etukäteen.

Kaipaisin kokemuksia erityisesti sellaisilta äideiltä, jotka eivät ole olleet erityisen lapsirakkaita ennen raskauttaan.

Sekä että vaikutti. Mutta muista, naisella on tosiaankin rajallinen aika. Miehellä ei. Gyneni kertoi, että hänellä kävi paljon naisia, joiden suhteessa oli päätetty miehen puolelta, että ei lapsia, sitten ero 4-kympin tienoilla ja miehelle pian uusi nainen ja perheen perustaminen.

Vaikka näin ei olisikaan, niin aika kulkee nopeasti ohitse. En jäisi itse odottamaan aivan viime metreille. Lapsettomuus yleistä jopa nuoremmissa ryhmissä ja kaikkea voi sattua matkan varrella.

Ns. saavutetut etuudet eivät kyllä tunnu miltään ihmeeltä lapsen rinnalla. Minulla tosin vielä vain yksi. Onneksi ehdin työssäni paljon matkustella, kyllä vieläkin aioin, mutta vasta kun lapsi/lapset isommat. ´ja lapsen kanssa voi tehdä kaikkea!

 

[Mummy Sunshine]

\

Olen 32-vuotias naimisissa oleva nainen. Iän puolesta lasten harkinta on tullut ajankohtaiseksi. Vauvakuumetta vain ei ole. Millä perustein te äidit 30-40 -vuotiaat olette tehneet ratkaisunne lapsien hankkimisesta? Rationaalisin perustein vai iskikö vauvakuume?

Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaativammalta päätös tuntuu. Omasta ajasta ja muista ns. saavutetuista eduista luopumista pelkää jo etukäteen.

Kaipaisin kokemuksia erityisesti sellaisilta äideiltä, jotka eivät ole olleet erityisen lapsirakkaita ennen raskauttaan.

En ollut erityisen lapsirakas ennen omaa lasta. Ikähän se syy oli lasten hankintaan. Ja omasta mielestä ihan sopiva ikä; ehti juhlia ja nähdä sitä sun tätä, joten nyt rauhoittuu mielellään perhe-elämään, kun ei vaivaa mikään kokematta jäänyt.
Omaa aikaa kaipaa välillä ja silloin järjestän sitä. Lähden yksin tai kavereiden kanssa jonnekin tai silloin tällöin jopa miehen kanssa kaksin ja mummo hoitaa lasta. Sitä olen miettinyt, kuinka helppoa tai ennemminkin vaikeaa on saada kahdelle tai useammalle lapselle hoitopaikka. Mahtavatko mummot ottaa yhtä mielellään useampaa lasta hoitoon... Toinen lapsi on suunnitteilla jossain vaiheessa lähinnä siksi, että haluamme sisaruksen tytöllemme. Vauvakuume ei erityisesti vaivaa edelleenkään.
Kunhan sen vauva-ajan alkukankeuden saa helpottamaan, lapsen kanssa voi ihan kivasti kulkea ja reissata. Tietysti, meillä ainakin, reissataan lapsen aikataulujen mukaan eli myöhäisillan riennot on jätetty pois ja nukkuma-ajoista pidetään suunnilleen kiinni. Mutta mua ei kyllä se ole juurikaan vaivannut, että päivän rytmi on muuttunut "aamupainotteisemmaksi".
Tässäkin ketjussa monesti kerrottu klishee pitää kyllä paikkansa: paljon se ottaa, mutta vielä enemmän antaa. Oma lapsi herättää niin suuren rakkauden tunteen, että nyt kun sen olen kokenut ja tiedän, mitä se on, en varmasti jättäisi lasta tekemättä vain sen takia, että menetän jotain saavutettuja etuja.

 

[BumbleBee]

Olimme olleet mieheni kanssa 10 vuotta yhdessä, kun molemmat jotenkin yhtä aikaa kypsyimme ajatukseen lapsen yrittämisestä. Sitä ennen olin ajatellut, että ei se varmaankaan katastrofi ole, jos jäisimmekin kahdestaan. Nyt, kun meillä on ihana 1,5v poika, ymmärrän, mistä kaikesta olisin jäänyt paitsi ilman lasta. En vaihtaisi tätä mihinkään!!! Rakkauden määrä ja laatu ovat aivan oma lukunsa. Ennen lasta oli tosi helppo lähteä kaikkialle ja tehdä juttuja ex tempore, mitä en silloin tajunnut arvostaa. Nykyään kaikki menemiset ja tulemiset täytyy suunnitella tarkasti ja mennä lapsen ehdoilla, mutta mitä siitä? Niinhän se kuuluu ollakin.

 

[äippä]

Vauvakuume iski kun täytin 28v. Ensimmäisen vauvan jälkeen kuume tokeni, mutta olin aiemmin jo päättänyt tehdä 2 lasta peräkkäin enkä ole sitä päätöstä katunut! Veljekset ottavat useasti yhteen, mutta on ihana sivusta seurata sitä yhteen kasvamista ja rakkautta toisiaan kohtaan.