Äidin ikävä kun lapsi kasvaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Olenko ainoa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

Olenko ainoa

Vieras
Olenko ainoa, jonka mielestä lapsen kasvaminen on ihanan ohella myös aika haikeaa? Kun moni tuntuu olevan vain helpottunut kun lapsi on omatoimisempi ja itsenäisempi. Ja toki se minustakin on upeaa, mutta...mulla on ikävä sitä kun lapsi oli pieni ja aina sylissä. Ihan kauhea ikävä.
 
Et ole ainoa.
Lasten suhteen olen tuntenut usein sellaisia kaksijakoisia tunteita, samalla kun joskus olen toivonut, että vähän kasvaisivat, eivät olisi niin iholla kiinni ja ylpeänäkin seurannut heidän kasvamistaan. Samalla se on silti ollut kipeäkin tunne. Oikein sydäntä viiltävä, joka saa välillä itkemäänkin.

Niin ohikiitävän hetken nuo pieniä olivat, ja pian niitä pitäisi maailmalle lähetellä.
Lintusia, pienoisia.

Kantavatko niiden siivet.
 
Se on suloisen haikea tunne. Kun mun esikoistyttöni lähti juuri ja juuri 18 täyttäneenä vuodeksi ulkomaille töihin ja saateltiin häntä lentokentälle, mun mielessä pyöri kuva siitä tomerasta ekaluokkalaisesta jonka reppu oli lähes yhtä iso kuin tyttö kun hän lähti koulutielle ja kielsi äitiä saattelemasta "kun mä osaan kyllä itse". Olin ylpeä rohkeasta lapsestani, toisaalta tuli tunne ettei äidille ole enää tarvetta
 
  • Tykkää
Reactions: Ultramariini
Se on suloisen haikea tunne. Kun mun esikoistyttöni lähti juuri ja juuri 18 täyttäneenä vuodeksi ulkomaille töihin ja saateltiin häntä lentokentälle, mun mielessä pyöri kuva siitä tomerasta ekaluokkalaisesta jonka reppu oli lähes yhtä iso kuin tyttö kun hän lähti koulutielle ja kielsi äitiä saattelemasta "kun mä osaan kyllä itse". Olin ylpeä rohkeasta lapsestani, toisaalta tuli tunne ettei äidille ole enää tarvetta

*Hali*...omani saattelen syksyllä koulutielle, en edes saata ajatella sitä päivää kun yläkerran kulmamakkari jää tyhjilleen. They outgrow us so much faster than we outgrow them :).
 
*Hali*...omani saattelen syksyllä koulutielle, en edes saata ajatella sitä päivää kun yläkerran kulmamakkari jää tyhjilleen. They outgrow us so much faster than we outgrow them :).

:) tuosta lentokenttäsaattelusta on 5 vuotta, nykyään tyttö asuu sentään 9000km sijaan 10km päässä. Nuorimmainen kirjoittaa nyt ylioppilaaksi, sitten saattaa talo tuntua tyhjältä kun hän lähtee. 2 on jo muuttanut omilleen
 
Tuttua, tuttua. Täällä jätkä täyttää pian kolme, ja on niin iso ja reipas omatoiminen poika etten meinaa uskoakaan. Missä on se pikku vauva mikä hän vain hetki sitten vielä oli.. Vauva-ajasta nautin ihan erityisesti ja sitä kaipaa kovin usein vaikka tietty nyttenkin lapsi on ihana ja rakas sekä ylpeä saa olla päivittäin kun jotain uutta oppii.
 
Meillä täytti jo 16v. Aikanaan ajattelin, että en kestä sitä päivää, kun lapsi lähtee. Mutta jännästi, jännästi siihen ajatukseen sitten vaan kasvaa. Kun se ei tapahdu hetkessä, vaan ajan kanssa. Pikkuhiljaa.

Meillä aikoo vielä syksyllä alkavan lukion ajan asua kotona, mutta näin uskon - kyllä hän sitten lähtee omilleen. Siipiä on jo hiljalleen alettu kokeilla, ja pienillä matkoilla ne ovat kantaneet.

Tunnustaa täytyy, että joskus aamuöisin herään (joskus, liki joka yö...) ja herätessä mietin, kuinka käsittämättömän nopeasti aika kulkeekaan. Ei siinä pysy mukana, millään.
 

Yhteistyössä