T
Turhautunut vaimoke
Vieras
Heipsan!
Minun on pakko avautua tästä aiheesta, jonka takia tuntuu, että alkuunsa niin ihana parisuhde ja yhteiselämä on tulossa tiensä päähän.
Olemme vähän yli 20 vuotias pariskunta, kimpassa oltu hiukan yli vuoden ja tulevaisuuden suunnitelmia on paljon.
Yhteiselämästämme en löydä paljoa puutteita, paitsi.. mieheni on oikeasti ripustautunut äitiinsä.
Hänen äitinsä soittelee tälle joka ikinen päivä ja koska asumme samassa kaupungissa hänen kanssaan, on mieheni päästävä melkein joka päivä käymään äidillään.
Aluksi tuntui hienolta, että kumppanillani on hyvä suhde äitinsä kanssa (hänen vanhempansa erosivat vuosia sitten) ja nämä tapaavat monesti, näenhän minäkin välillä äitiäni ja pidämme yhteyttä ainakin kerran viikkoon puhelimen välityksellä.
On ahdistava tunne huomata, että jää kakkoseksi kumppanin äidin rinnalla.
Asiasta olen hienotunteisesti vihjannut miehelleni, josta tämä on suuttuen laukonut päin naamaa "äitinsä tarvitsevan häntä".
Äidillään ei kuitenkaan ole mitään "syytä" miksi mieheni pitäisi rampata siellä jatkuvasti. Onhan hän varmaan yksinäinen, mutta ystäviä hänellä tuntuu olevan jne..
En tahdo olla ison lapsen kanssa suhteessa, joskus toivon salaa tapahtuvan jotain sellaista, jonka varjolla voisin pitää hänestä "taukoa", jottei tarvitsisi kokea tätä riittämättömyyden tunnetta. Laitan hänelle tunnollisesti ruokaa, puhumme kaikista asioista, seksielämämme on hyvää, jaksan tukea häntä elämässään.
Pakostakin alkaa miettimään, onko minussa se vika?
Oho, tulipas pitkä avautuminen.. Muilla samanlaisia kokemuksia?
Minun on pakko avautua tästä aiheesta, jonka takia tuntuu, että alkuunsa niin ihana parisuhde ja yhteiselämä on tulossa tiensä päähän.
Olemme vähän yli 20 vuotias pariskunta, kimpassa oltu hiukan yli vuoden ja tulevaisuuden suunnitelmia on paljon.
Yhteiselämästämme en löydä paljoa puutteita, paitsi.. mieheni on oikeasti ripustautunut äitiinsä.
Hänen äitinsä soittelee tälle joka ikinen päivä ja koska asumme samassa kaupungissa hänen kanssaan, on mieheni päästävä melkein joka päivä käymään äidillään.
Aluksi tuntui hienolta, että kumppanillani on hyvä suhde äitinsä kanssa (hänen vanhempansa erosivat vuosia sitten) ja nämä tapaavat monesti, näenhän minäkin välillä äitiäni ja pidämme yhteyttä ainakin kerran viikkoon puhelimen välityksellä.
On ahdistava tunne huomata, että jää kakkoseksi kumppanin äidin rinnalla.
Asiasta olen hienotunteisesti vihjannut miehelleni, josta tämä on suuttuen laukonut päin naamaa "äitinsä tarvitsevan häntä".
Äidillään ei kuitenkaan ole mitään "syytä" miksi mieheni pitäisi rampata siellä jatkuvasti. Onhan hän varmaan yksinäinen, mutta ystäviä hänellä tuntuu olevan jne..
En tahdo olla ison lapsen kanssa suhteessa, joskus toivon salaa tapahtuvan jotain sellaista, jonka varjolla voisin pitää hänestä "taukoa", jottei tarvitsisi kokea tätä riittämättömyyden tunnetta. Laitan hänelle tunnollisesti ruokaa, puhumme kaikista asioista, seksielämämme on hyvää, jaksan tukea häntä elämässään.
Pakostakin alkaa miettimään, onko minussa se vika?
Oho, tulipas pitkä avautuminen.. Muilla samanlaisia kokemuksia?
