"äidittömiä" äitejä (joilla äiti elossa)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ilman tukea
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

ilman tukea

Vieras
Onko ketään, jolla olisi ns. teknisesti äiti olemassa mutta käytännössä ei lainkaan? Miten olette jaksaneet äidittöminä, ilman äidin tukea, apua ja opastusta ja ilman oman äidin osallistumista lasten elämään ja lastenhoitoon? Onko tilanne kipeä, miten olet selvinnyt?

Itselläni on siis elossa oleva äiti mutta hän ei pidä minuun mitään yhteyttä eikä ole nähnyt lapsiani. Syynä on se että narsistinen isäni, johon olen turvallisuussyistä laittanut välit poikki läpi elämäni jatkuneiden pahoinpitelyiden takia, on kieltänyt äidiltä yhteydenpidon minuun ja äiti on siis ns. valinnut isän ja mieluummin hyysää väkivaltaista luonnehäiriöistä miestään. On siis isän käskystä hylännyt minut ja ainoat lapsenlapsensa. Asia on kovin kipeä ja mietin tässä miten muut ovat tällaisesta surusta selvinneet.

Äiti ei ole siis kiinnostunut lapsistani lainkaan, lapset eivät saa koskaan lahjoja, muistamisia tai kyläilykäyntiä, ja minun kanssanikaan äitini ei ole puhunut useaan vuoteen. Jos äiti olisi ns. oikeasti kuollut niin asia olisi jotenkin helpompi, mutta nyt on näin ja puhe tai keskustelu ei auta. Niin vahva on isän kontrolli äitiä kohtaan.

Oletteko saaneet jostain "varaäidin" tai jonkun luottouystävän äitiä paikkaamaan?

Kiitos jos joku jaksaa vastata.
 
Minulla on tuollainen tilanne. Äitini on alkoholisti ja sitä kautta narsistinen luonne. Olen yrittänyt miellyttää äitiäni aina pienestä asti ja vasta nyt olen pystynyt myöntämään tuon asian, ja kuinka vaikeaa se minulle on ollut.
 
Meillä on juuri samanlainen tilanne miehellä. Meillä on siis lapsella vain yhdet isovanhemmat. Tämä ei varmaan sinua auttanut, mutta jospa lohduttaa, ettet ole ainoa? :) Tsemppiä!
 
Meidän perhe ei ole kummankaan mun vanhempani kanssa missään tekemisissä. Sen enempää syitä erittelemättä.

Ja ei, en ole "korvannut" sitä millään. Ollaan perhe, tuetaan miehen kanssa toinen toisiamme jne. Tämä riittää oikein hyvin.
 
Minulla on ollut vähän huono tuuri äitien suhteen. Kaikki kolme ovat elossa mutta kukaan ei ole elämässäni mukana. (Biologinen äiti, adoptioäiti ja äitipuoli vielä kaupan päälle).


Kun odotin esikoista, asia oli kipeä. Mutta ajan kanssa arki löytää uomansa ja vaikka ketään korvaavaa äitiä ei ole, pärjään oikein hyvin. Siinä kun joku soittaa äidilleen kysyäkseen neuvoa tai kuulumisia, minä soitan jollekin ystävistäni. Ainoa asia mikä tekee surulliseksi, on se kun mietin mitä kerron tästä kaikesta lapselleni. Kärsiikö hän, onko hänellä tästä paha mieli? Tätä äidittömyyttä lapseni kannalta paikkaa miehen äiti, joka on ollut minusta äideistä parhain ja on nyt mummuista parhain.
 
Taitaa olla paras että otat ohjaat omiin käsiin ja pärjäät ilman äitiäsi.
Jos sinulla on puoliso niin tuetkaa toisianne ja yhdessä rakennatte perhettänne.
Et sä tarvitse mitään vara äitiä tai muutakaan, ole itseriittoinen ja vahva.
Olet aikuinen ja ole lapsillesi se läsnäoleva rakastava äiti. Ethän anna vahingon kiertää!
Pyydä apua muualta kun tarvitset, hanki itsellesi ystäviä ja ole aktiivinen. Älä vaivu itsesääliin.
Tsemppiä.
 
jos mulla ei olisi äitiä, varmaan kuvittelisin että siitä olisi suuri tuki ja turva ja hoitoapua jne. mut todellisuudessa näin ei ole. äiti vaan murskaa mun itseluottamusta, aiheuttaa ongelmia jne. eli parempi olisi vaikka ilman. yhteyttä pidän vain lasten vuoksi että saavat pitää mummonsa. mut tuskin heillekään on suurta hyötyä.

sä pärjäät hyvin ilman äitiäkin!!!!!!!!
 
Mulla on tismalleen samanlainen perhetilanne, paitsi että en oo ollut väleissä mutsin kanssa nyt vasta muutamaan kuukauteen. Äiti kyllä haluisi olla meidän kanssa tekemisissä, mutta mä olen nyt vihdoin 19 vuoden helvetin jälkeen päättänyt etten tahdo olla tekemisissä niin kauan kuin mun isäpuoli (skitsofreenikko ja varmaan narsistikin) on kuvioissa.
 
Minullakaan ei äitiä käytännössä enää, sairastunut henkisesti, eikä suostu ottamaan apua vastaan. On muuttunut hyvin narsistiseksi ja sulkeutuneeksi.
Kun muistelee millainen äiti oli, kun olin lapsi, se tekee kipeää. Vaikkei ollutkaan täydellinen ja näin myöhemmin ajateltuna viitteita muhivasta kaksisuuntaisestakin oli, niin välillä olen surullinen, ettei hän ole elämässäni ja lapseni elämässä läsnä.

En yksinkertaisesti uskaltaisi jättää lastani kahden äitini kanssa, sillä on nykyään niin arvaamaton. Ei välitä lapsestani (on itse sanonut), epäilen, että syy on yksinkertaisesti se, että lapsi on minun eikä hänen.
 
Joo, mekin olemme lähes ilman äitiäni. Haluaisin itse asiassa olla kokonaan ilman, mutta tunnen kovaa sääliä häntä kohtaan. Äitini siis haluaisi yhä olla tekemisissä, mutta itse olen vetänyt homman minimiin. Meidän puolesta ei siis yhteyttä pidetä, mutta jos soittaa, niin vastaan luuriin. Käytännössä siis on suhde täysin "hyödytön". Ei olla kyllä hoitoapua sun muuta odotettukaan, että ihan tyytyväisenä muuten tässä perheemme kesken porskutellaan eteenpäin. :)
 

Yhteistyössä