Aiheeton räyhääminen omalle miehelle, syyt ja neuvot

[Voimistelijaneito]

Olen 28-vuotias kahden lapsen äiti. Ongelmanani on säännöllisin väliajoin spontaanisti alkava " kilahtelu" miehelleni ja lasten isälle. Viimeksi näin kävi tänä iltana, vaikka työpäivä oli ollut antoisa, koko perhe on terve ja mitään erityistä ei ole tapahtunut. Muistan vain kuinka pienet asiat alkoivat turhauttaa: ensin lapsen lapanen jota ei vain löydy --> huoli että hän palelee ulkona, sitten toinen lapsi potee eroahdistusta ja en ole saanut rauhassa pestä kasvoja tai esim. vaihtaa alushousuja kun en vain osaa antaa hänen huutaa vaan kävelen asunnossa kuopus käsivarsilla -> tuntuu kuin olisin sidottu. Sitten näiden pikkujuttujen jälkeen huomaan huutavani miehelleni heti kun lapset on saatu puettua ja ovat ulkona.

Mene aivan pois tolaltani. Huudan itsesääliä tihkuvia asioita, ja osaan jopa huutaa että mies on ihana eikä millään tavalla syypää olotilaani , mutta en vain osaa lopettaa. Pystyn huutamaan sieltä kaiken keskeltä että "älä kulta ota henkilökohtaisesti, sinä olet loistava isä ja puoliso mutta minä tässä se huono olen" ja kerron kuinka rupsahdan, vanhenen, kuinka huono äiti olen, kuinka hän löytää nuoremman, kuinka minua pelottaa että emme koskaan löydä hyvää asuntoa ( turhauttava vaihe on menossa), ja kaikkea kielteistä. Räyhään kurkku suorana.

Mitä tämä on? Tunnin täyttä kurkkua huudon jälkeen olo on parempi, jopa raukea. Tuntuu väärältä huutaa silti puolisolle. En muista kärsineeni pms-oireista ennen lapsia eikä oma äitini huutanut kuin erityistilanteissa. Nyt tämä toistuu kerran kolmessa tai 4 viikossa. Mikä auttaisi?

 

[supernänniä vahdannut]

En tiedä, mutta minkä ikäinen kuopus on? Onko hänen tarkoituskin jäädä kuopukseksi? Voisiko hänen ahdistuksensa tulla juuri siitä, että et malta huudattaa häntä niiden alushousujen vertaa, koska sulla on tarve pitää hänet vauvanasi mahdollisimman pitkään? Lapsi nimittäin tuossa iässä käyttäytyy yllättävän usein juuri niin kuin mitä häneltä odotetaan, ja tässä on voinut muodostua noidankehä.

Meinaan väitän, että tuo paine jota sieluun kertyy voi toki olla hormonaalistakin, mutta triggerinä varmaan toimii juuri ahdistus, jota koet kuopuksen sitovuuden vuoksi? Et meinaan olisi ensimmäinen äiti, jonka nuorimmainen käyttäytyy apinanpoikasen takertuvuudella. Siellä töllössä niitä on nähty useita.

 

[Voimistelijaneito]

En tiedä, mutta minkä ikäinen kuopus on? Onko hänen tarkoituskin jäädä kuopukseksi? Voisiko hänen ahdistuksensa tulla juuri siitä, että et malta huudattaa häntä niiden alushousujen vertaa, koska sulla on tarve pitää hänet vauvanasi mahdollisimman pitkään? Lapsi nimittäin tuossa iässä käyttäytyy yllättävän usein juuri niin kuin mitä häneltä odotetaan, ja tässä on voinut muodostua noidankehä.

Meinaan väitän, että tuo paine jota sieluun kertyy voi toki olla hormonaalistakin, mutta triggerinä varmaan toimii juuri ahdistus, jota koet kuopuksen sitovuuden vuoksi? Et meinaan olisi ensimmäinen äiti, jonka nuorimmainen käyttäytyy apinanpoikasen takertuvuudella. Siellä töllössä niitä on nähty useita.

15kk. Välillä on vaikea pysyä kasvussa mukana, myös esikoisen.

En ymmärrä miten minusta on tullut Oikea Huutaja, koska en ole ennen lapsia koskaan huutanut isommin ja töissäkin pinnani on tosi pitkä.

 

[retiisimam]

Mainitsit pms-oireet. Merkkaapa kalenteriin kohtauksesi ja muutaman kuukauden päästä tarkista voisiko olla pms:tä johtuvaa. Tää oli ihan ehdotus.

En itse myöskään huomannut pms-oireita ennen raskauksia ja nyt kahden lapsen kanssa mulla on ihan takuulla ko. oireita! Olen todella äkäinen pienestäkin vastoinkäymisestä sopivaan aikaan kuukautta. Jos ei ole vastoinkäymisiä, niin äkkiäkös minä jonkun ongelman keksin. Mikä ei tosiaan normaalisti olisi ongelma.

Olen miettinyt omaa ongelmaani niin, että ennen lapsia elämä oli tietyllä tapaa rennompaa eikä tarvinnut kiristellä hermoja pikkujutuista. Ei ollut valvottuja öitä ja univelkoja, ei lasten kiukuttelua tai uhmaa jne. Nyt pienten laste kanssa on kaikenlaista "stressiä", saa selittää monesti samat asiat, taistella uloslähdöissä, pukemisessa, syömisetkin on jonkun näköistä showta. Eli koko ajan on pieni kireys päällä, joka sitten pms:n iskiessä saa maailman raiteiltaan.

Toinen mitä voi kokeilla, jos hermoja kiristää kovasti. Seuraa syömisiäsi! Hiilihydraatit saa ärsyyntymään. Mulla huomaa selvästi, jos syön vaikka enemmän makeaa niin seuraava päivä on vähän kireä. Parhaiten huomaa, kun on viiko ilman (ei ilman, mutta mahd pienillä hh) , niin kyllä on pää selvä ja kirkas eikä kiristä hermo.

 

[Voimistelijaneito]

Mainitsit pms-oireet. Merkkaapa kalenteriin kohtauksesi ja muutaman kuukauden päästä tarkista voisiko olla pms:tä johtuvaa. Tää oli ihan ehdotus.

En itse myöskään huomannut pms-oireita ennen raskauksia ja nyt kahden lapsen kanssa mulla on ihan takuulla ko. oireita! Olen todella äkäinen pienestäkin vastoinkäymisestä sopivaan aikaan kuukautta. Jos ei ole vastoinkäymisiä, niin äkkiäkös minä jonkun ongelman keksin. Mikä ei tosiaan normaalisti olisi ongelma.

Olen miettinyt omaa ongelmaani niin, että ennen lapsia elämä oli tietyllä tapaa rennompaa eikä tarvinnut kiristellä hermoja pikkujutuista. Ei ollut valvottuja öitä ja univelkoja, ei lasten kiukuttelua tai uhmaa jne. Nyt pienten laste kanssa on kaikenlaista "stressiä", saa selittää monesti samat asiat, taistella uloslähdöissä, pukemisessa, syömisetkin on jonkun näköistä showta. Eli koko ajan on pieni kireys päällä, joka sitten pms:n iskiessä saa maailman raiteiltaan.

Toinen mitä voi kokeilla, jos hermoja kiristää kovasti. Seuraa syömisiäsi! Hiilihydraatit saa ärsyyntymään. Mulla huomaa selvästi, jos syön vaikka enemmän makeaa niin seuraava päivä on vähän kireä. Parhaiten huomaa, kun on viiko ilman (ei ilman, mutta mahd pienillä hh) , niin kyllä on pää selvä ja kirkas eikä kiristä hermo.

Kiitos, iso kiitos! Kumpikin vinkki tosi hyvä. Otan ehdottomasti käyttöön. Ja kiva kuulla että muillakin on samaa, että vasta lasten jälkeen tullut näitä oireita.

 

["vieras"]

Mulla ihan kamalat itku/raivo/ahdistus/itsesäälikohtaukset on pms-oireita. Ne on ihan hallitsemattomia. Siis turpani kykenen kyllä kiinni pitämään jos oikein yritän ja haluan, ja voin sinnitellä niin et en huuda ilmoille kaikkea mitä mieli tekisi, mutta se purkautuu sit itkuna. Se on ihan kamalaa. Noi oireet lähti pois joskus siksi aikaa kun söin masennuslääkekuurin, tosin pms ei ollut syy kuurin aloittamiselle. Nyt mulla ei oo ollut noita juttuja kun olen ollut raskaana ja nyt imetän niin kuukautisia ei ole, mutta pelkään oikein sitä kun taas alkaa, ja oon miettinyt et saisikohan sitä varten lääkityksen.

Lisäksi matala verensokeri aiheuttaa mulle vastaavia oireita, muttei yhtä rajuja. Ja mulla verensokeri laskee herkästi tosi alas, vaikkei mulla ole diabetesta. Siksi pitää syödä riittävän usein ja mieluiten ruokaa joka pitää sokerit tasaisena. Nykyään tajuan jo itsekin, kun pieni ärtynys alkaa tulla, että nyt äkkiä syömään jotain, ja koitanennakoida ettei edes tuota tunnetta pääsisi tulemaan

 

[lilijaanaa]

ai oikein kerran kuussa huudat Tota mulla oli aika kun räyhäsin joka päivä, välillä syystä,välillä syyttä. uuvutin itseni,mutta en huomannut sitä, syytin vaan pahaaoloani huonosta parisuhteesta ja mutuenkin kurjasta elämästä. oikeasti olin syvästi uupunut ja tuo räyhääminen johtui siitä että pienikin stressi pisti liikkeelle valtavan ärtymyksen! olin oikeastaan koko ajan sellanen äksy..en tajunnut silti höllätä.. ja masennuin.

sitte tuli stoppi ja kaikki jäi, koulu,työt. silloin mä vasta tajusin että kuinka uupunut olin, sillä hetkellä kun vaan jäi kotiin.