Aika lähteä?

[Ipana]

Mistä tietää, että on aika lähteä suhteesta? Tai sama toisinpäin: Mistä tietää, että kannattaa jäädä?

Sen verran olen jo saanut ajatuksiini ja tuntemuksiini selvyyttä, että välitän miehestä ja hän on minulle hyvä. Ollut aina ja epäilemättä olisi jatkossakin. Mietin vain, kuinka pitkälti suhteemme on rakentunut sen varaan, että minusta tuntuu niin hyvältä, kun on joku, joka välittää ja vieläpä noin paljon. Jos siis välitän juuri siksi, että minusta välitetään?

Tämä olisi kaikin puolin sellainen koko elämän mittainen suhde, mutta onko se syy jäädä, että olen onnistunut saamaan suhteen, josta ""kaikki haaveilevat""? Kyllähän vakaa suhde on minunkin unelmani, mutta että tässä vaiheessa?? Olen 23-vuotias ja tämä on eka varsinainen seurustelusuhteeni. Ehkä sitä nyt haluaisi kokea muutakin...

Minusta loppuelämäkseen on paras sitoutua silloin, kun itse on siihen valmis, eikä silloin, kun löytää sopivan kumppanin. Eiköhän sitä elämänsä aikana tapaa muitakin kuin sen yhden ainoan ihmisen, jonka kanssa voi olla hyvä ja toimiva suhde. Mitä ajattelette?

 

[Oinas vm68]

Tuota noin, mitä sitten kaipaat? Niitä huonoja suhteitako, joissa mies on väkivaltainen, pettäjä tai juoppo?? Mies, joka ei osaa eikä halua arvostaa sinua? Ehkä niiden huonojen suhteiden jälkeen osaisit arvostaa miestäsi aivan eri tavalla, mutta sitten on enää myöhäistä katua ja kaivata sitä joka on mennyt! Ikävä kyllä meissä miehissä löytyy liikaa niitä huonoja yksilöitä!

 

[Sande]

Mitä, jos et löydäkään sopivaa kumppania sitten, kun olet itse valmis sitoutumaan? Mitä sellaista sinä haluat nähdä ja kokea, mitä et voi tehdä oman miehesi kanssa? Jos jätät hyvän miehen, niin otat samalla sen riskin, että elät loppuelämäsi perheettömänä ja lapsettomana. Hyviä miehiä ei kasva joka oksalla ja heistä suurin osa on varattu. Jos nykyinen suhde ei tyydytä ja olet onneton, koska miehesi ei pysty tarjoamaan sinulle niitä asioita, joita mieheltä vaadit, niin ero on oikea ratkaisu. Jos taas olet kyllästynyt tasaiseen arkeen, niin aloita uusi harrastus tai lähde pitkälle matkalle miehesi kanssa. Eniten tosiaan jäi askarruttamaan, että mitä sinä oikein haluat kokea. Yhden illan suhteet, kiihkeät romanssit ja suuret pettymykset? On se kumma kun joillekin annetaan onni hopeatarjottimella ja se sitten työnnetään pois oikein kaksin käsin. Toki voit tavata jonkun toisenkin, joka on hyvää aviomiesainesta. Itse en aio enää ottaa riskiä. Olen 25 ja itkuni toivottavasti itkenyt. Nykyisestä suhteesta pidän kiinni kynsin hampain. Vaikka se onkin lähes täydellinen ja joidenkin mielestä kenties synonyymi tylsälle. Tosin minä olen kokenut elämää jo siinä määrin, että tiedän ainoastaan yhden viidestäkymmenestä miessuhteesta onnistuvan ja johtavan johonkin. Ainakin minun kohdallani. Toisaalta, jos olet valmis odottamaan sitä oikeaa kauan eikä yksinäisyys tai lapsettomuus pelota, niin kuuntele silloin sydäntäsi.

 

[Ipana]

Kiitos, kiitos kommentistasi. Mitäkö kaipaan? No, kokemuksia miehistä (ne huonotkaan ei pelota, sillä se mikä ei tapa, vahvistaa), kokemuksia itsestäni muidenkin kanssa, nuoruuden ""sekoiluja"" (jotka jäi väliin omien probleemien takia), vapautta, elämää!!! Ehkä en osaa arvostaa miestäni ja suhdettamme, ehkä taas heitän tässä elämäni hukkaan. Jokaisen on kuitenkin tehtävä itse omat virheensä. Joka ei uskalla ottaa riskiä, ei useinkaan myöskään saavuta mitään. Vai?

 

[Ipana]

Ei se yksinäinen elämä ainakaan tällä hetkellä pelota. Ehkä olen jäävi sanomaan noin, mutta, mutta.... Mietin vaan, miksi ajattelet, etten ehkä löydäkään enää hyvää miestä?

Mun mielestä elämässä pitää ottaa riskejä. ""Tuttu ja turvallinen"" ei ole koskaan ollut mua varten. Ehkä sitten joskus opin kantapään kautta. Toisaalta tähän asti radikaalitkin ratkaisuni ovat lopulta kannattaneet.

Siitä, mitä haluan kokea, kirjoitinkin jo tuohon edelliseen. Ei mun mies sellaista pysty tarjoamaan. En sitten taas tiedä, pitääkö aina kaikkea päästäkään kokemaan, mitä halajaisi...

 

[Setä]

Tuntuu, että olet jo päätöksesi tehnyt ja odotat vain täältä tukea lähtemispäätökselle. Kuitenkin jokaisen on tehtäävä päätöksensä itse. Näihin keittiöpsykologielleihin kun ei ole oikein luottaminen. Suurin osa nimittäin katselee maailmaa omien ennakkoluulojensa ja karvaitten kokemustensa läpi.

 

[kakarat]

Ipana, taidat yrittää uutta ketjua provoaiheella? Tuo uhoava 'rohkean' seikkailun halu paljastaa.

Jos joku olisi tosissaan tämän kysymyksen takana, vastaukseni olisi: Olet valmis kyllä suhteisiin, mutta et ole vielä kypsä vastuulliseen yhteiselämään.

 

[Ipana]

Heh Tarkkasilmäinen setä! Tuli tuossa kirjoittaessani jo sellainen olo, että ikään kuin hakisin hyväksyntää järjellä ajateltuna hullulta tuntuvalle ratkaisulleni. ""Eihän nyt hyvää meistä voi jättää!"" Tosin yritän myös selvittää omaa päätäni, sillä en ole vielä 100% varma. Ehkä en tule olemaankaan... Ei aina voi.

Mustakin näistä kommenteista vähän paistoi sellainen kyynisyyden maku ja ne omat, karvaat kokemukset. Toki silti kiva, kun ihmiset kirjoittaa, antaahan ne aina ajateltavaa eikä ehkä niin helposti ala kuvitella itsestään liikoja.

 

[Ipana]

Ei, ihan tosissani oon. Tosin myös aika sekaisin. Järki vai tunteet... ja omat vai toisen...

 

[Lasse]

Hei,
Mulla on hyvin samanlainen tilanne. Olen kyllä muutaman vuoden vanhempi. Suhde on kestänyt jo useampia vuosia ja minulle ensimmäinen pidempi suhde. Mielessäni on jo ollut pidempään, että haluaisin elämääni jotain, mitä en tässä suhteessa voi saavuttaa. Tyttöystävä haluaisi jatkaa ja tuntuu tyytyväiseltä nykyiseen elämään.
Luulen kyllä, että jokainen suhde pidemmän päälle johtaa tälläiseen tilaan, jossa toinen tai molemmat osapuolet tylsistyvät. Toisille tämä tylsyy taitaa merkitä tyrvallisuutta ja varmuutta, mutta minulle ei. Haluaisin oikeasti tietää, onko edes mahdollista elää saman ihmisen kanssa koko elämää tylsistymättä kuoliaaksi... =)

 

[Ipana]

Voi kuinka ihanaa kuulla, että joku muukin miettii tällaisia! Moni ""kovia kokenut"" ei ehkä voi ymmärtää, miksi joku haluaisi lähteä ns. hyvästä suhteesta.

Kyllä varmaan jokaisessa suhteessa tulee ennen pitkää vastaan se tylsistynyt olotila, mutta mä oon ajatellut asian niin, että sitten, kun on saanut tarpeeksi mennä ja kokea (tai ainakin enemmän kuin yhden suhteen verran) ja kokee kykenevänsä sitoutumaan ja sitten jos vielä tapaa sopivan ihmisen, niin silloin tällaiset tylsistymispuheet on syytä unohtaa ja sen sijaan panostaa siihen suhteeseen, jonka on valinnut. Siihenhän tunnetusti voi itse paljon vaikuttaa, kuinka tylsää on - vai onko.

 

[Oinas vm68]

Joitakin asioita osaa kai arvostaa vasta ne menetettyään. Kunhan muistat olla rehellinen, ja etsiä sitä jotain muuta vasta päätettyäsi nykyisen suhteesi. Liian moni etsii sitä jännitystä syrjähypyistä, kun ei halua luopua siitä tutusta ja turvallisesta hyvästä suhteesta. Ehkäpä jotkut vain saa liian paljon ja liian pian, ilman että on ehtinyt kokea sitä kolikon kääntöpuolta. Mutta päätitpä tehdä miten vain, niin muista että rehellisyys maan perii. Eikä tämä ole kyyninen kannanotto, ehkä joskus kannattaisi kuunnella niitä kokeneempia. Mutta ehkäpä parhaiten oppii kantapään kautta, elämästäkin.

 

[Lasse]

Joo, olen samaa mieltä. Uskon, että uuden suhteen syntyminen, sitten kun siihen on valmis, ei ole ongelma. Ainakaan kovin suuri. Jos vähääkään on sosiaalinen ja liikkuu ihmisten ilmoilla niin sopivan tuntuisia naisia tulee vastaan. Varmasti sinullakin miehiä. Minulla taitaa ongelma ollakin tällä hetkellä siinä, että näin tapahtuukin liian usein. Onkohan se johtunut kesäkuun helteistä ja kauniista naisista vähissä vaatteissa... Täytyy huomauttaa, että en ole ollut uskoton. Aika kyyniseksi kuitenkin tulee, kun huomaa, miten monet pitkään suhteessa olevat tuntuvat hyväksyneen pettämisen suhteensa piristämiseksi. Suurin syy, että vielä olen suhteessa taitaa olla se, että tyttöystävä kovasti haluaa jatkaa. Ja kyllä minullakin on vielä tunteita häntä kohtaan, enkä haluaisi häntä loukata. Mutta täytyy tässä miettiä olisiko kuitenkin aika lähteä. Milestäni kannattaa joka tapauksessa olla rehellinen toiselle päätyi sitten mihin ratkaisuun tahansa.

 

[mies]

Jos mies on hyvä, niin ongelma on sitten itsellä. Kasvut on kasvamatta. Vaarana on myös kukasta kukkaan lentäminen, jos sitä kasvua ei tapahdu lainkaan. Eli samaan ongelmaan törmätään uudelleen ja uudelleen.
Mutta luulen, että et lisäksi rakasta miestäsi. Jos rakastaisit, niin et täällä tuollaisia kyselisi.

 

[Ipana]

Kyllä epäilemättä on mulla kasvut kasvamatta. Siinähän se. Kasvua on kyllä tapahtunut, varsinkin tämän suhteen aikana, mutta ei meitä yhdistävällä tavalla. En tiedä, oliko ne lähtökohdat alunperinkään oikeat; olen nimittäin miettinyt, että ehkä tästä miehestä tuli mulle siksi niin tärkeä, kun hän ""huoli"" mut - aiemmin olin kuvitellut, etten kelpaisi kenellekään. Nyt oon kasvanut ihmisenä ja naisena enkä enää painiskele tuollaisten itsetunto-ongelmien kanssa. Kai sitä alkaa miettiä näitä juttuja, kun huomaa kelpaavansa muillekin... En kyllä oo pettänyt enkä aiokaan.

En liioin halua lentää kukasta kukkaan ja tiedän, etten sellaiseen sortuisikaan. Sen sijaan haluan nähdä elämää myös tämän suhteen ulkopuolella. Se vaan tuntuu niin väärältä, kun olen tälle miehelle suunnilleen koko maailma (mikä puolestaan tuntuu todella ahdistavalta, uskokaa pois!). Ja kun meidän suhde kumminkin on ihan toimiva.

 

[Helinä]

Mulla on/oli ihan sama tilanne. Viisi vuotta onnellista yhteiseloa ihanan miehen kanssa. Molemmille ensimmäinen vakava suhde, minä 22, mies 26. Päätin lähteä jokin aika sitten samoista syistä kuin sinä, mutta tahdoin myös kokea yksinasumisen ""autuuden"". Nyt jo kaduttaa, voisin vielä palata, mutta ne kaikki kokemukset.. Tiedän että vika on minussa, kasvut kesken, mutta rakastan silti exääni. Pelkään etten sitten enää aikanaan löydäkään yhtä hyvää miestä. Unelmoin edelleen häistä ja lapsista hänen kanssaan, mutta kumma vapaudenkaipuu silti polttaa.. Tiedän että hän ei odota ikuisuuksia, minun pitäisi päättää pian mitä haluan. Huokaus..

 

[mies]

22v on todella nuori ihminen ja jos olit jo 5v suhteessa, niin mielestäni sinun pitääkin kokea muutakin, ettei sitten myöhemmin ala kaipaamaan muuta.
Kasvulla en tarkoita kasvua suhteessa, koska mielestäni suhteessa on todella vaikea kasvaa. Kasvulla tarkoitan todellista tuskaa ja vaikeuksia elämässä, ne jalostavat ihmistä ja hän tunnistaa hyvän ja osaa toimia sen eteen. Nuorena, ennen lapsia olisi hyvä ""ryömiä ojassa"". Liian nuorena aloitettu pitkä suhde voi olla hyväkin kaataa tai sitten ei.

 

[Setä]

Kerropas, alkuperäinen, oletko havainnut ympäristössäsi potentiaalisia uusia kumppaneita? Sellaisista et ole kertonut, mutta eräässä sivulauseessasi kerroit, että vientiä olisi muuallakin. Et ole pettänyt, etkä aiokaan, mutta miten pian luulisit olevasi uudessa suhteessa, jos nyt eroaisit. Voisiko tuo uusi kumppani olla joku ympäristöstä jo bongaamasi mies tai kenties joku sellainen, joka on antanut ymmärtää, että ""vientiä olisi""?

 

[Ipana]

Toki olen havainnut potentiaalisia kumppaneita, mutta pitänyt myös pään kylmänä, sillä tiedän ensinnäkin, että heissä yleensä huomaa ensin vain ne hyvät/houkuttelevat puolet (usein juuri ne, joita on omassa kumppanissa kaivannut), mutta ajan myötä kuva heistä(kin) realisoituu; toisekseen en ole ainakaan tietoisesti harkinnut suhdetta heidän kanssaan enkä muutenkaan ryhtyisi uuteen suhteeseen heti edellisen jälkeen. Näiden potentiaalisten uusien kumppanien takia en siis tee yhtään mitään, vaan niiden uusien kokemusten - jos nyt yleensä teen.

No, sen verran täytyy myöntää, että kaksi kertaa olen ollut vähällä pettää, mutta on kai ihmisellä aina ne heikot hetkensä. Tuskin ajatuksilleen paljoa mahtaa, pääasia, ettei ole automaattisesti viemässä niitä teon asteelle.

Lähinnä ne ""potentiaaliset uudet kumppanit"" ovat käynnistäneet mussa ajatusprosessin, jonka seurauksena olen havahtunut huomaamaan, etten olekaan mikään hylkiö, niin kuin olen koko nuoruuteni uskonut.

Siitä suhteesta toiseen hyppäämisestä vielä, että mä en välttämättä edes ole kovin ""pariutuvaa"" tyyppiä. Tämänkin miehen tapasin suunnilleen huonoimpaan mahdolliseen aikaan - olin juuri aloittamassa terapian enkä kokenut kykeneväni mihinkään muuhun kuin omaan kasvuprosessiini, saati sitten suhteeseen, elämäni ensimmäiseen! Niin siihen vain kuitenkin ajauduin, varmaan siksi, että tämä mies tuntui niin turvalliselta ja luotettavalta. Kuten olikin ja onkin. Tuki mua siinä prosessissa. Siinä yksi syy, miksi tuntuisi niin vaikealta lähteä. Osittain kuitenkin ajauduin tähän suhteeseen myös siksi, että mies niin kovasti halusi. Mua hämmensi mutta myös viehätti se, että joku piti musta niin paljon. Pitää siis toki edelleenkin. En vaan tiedä, millainen lähtökohta se on suhteelle ja josko vasta nyt ne mun todelliset tunnot nostaa päätään. Tai paremminkin vasta nyt tunnistan ne ja osaan pukea sanoiksi.

Mitäs Setä tähän keksii kommentoida?

 

[emäntä]

En minä sen kummemmin rupea neuvomaan mutta sanonpa vaan että mieti tarkkaan ja kuuntele sydämmesi ääntä. Niin olis minunkin aikanaan pitänyt tehdä mutta kaikki kävi niin nopeasti, tuli lapset ja kaikkea, ei tästä enää niin vaan lähdetä, yhdeksän avioliitto vuoden jälkeen. Suhde on minullekin ensimmäinen.

 

[vielä nuori]

Olen itse ensimmäisessä vakavassa suhteessani. Olen 23 vuotias ja olemme olleet yhdessä melkein seitsemän vuotta. Menimme naimisiin neljä vuotta sitten. Olen hyvin onnellinen ja ymmärrän, että tämä valintamme ei sovi kaikille.
Olen huomannut, että välillä on hetkiä kun mietimme varmasti molemmat teimmekö oikein ja olisiko kannattanut ""kokeilla"" jotain muuta. Joskus mietin minkälaista olisi jonkun toisen kanssa, mutta joka kerta olen todennut, että en halua olla missään muualla. Välillä olemme henkisesti vähän enemmän erillämme, mutta sellaisia kausia täytyy välillä ottaa itselleen.

En halua lähteä enkä ikinä ole miettinyt asiaa niin pitkälle kuin sinä. En usko, että murheet joita en ole kokenut muissa parisuhteissa tekisivät minusta vahvempaa tai parempaa ihmistä. Myönnän, että minulla on ollut helppoa. Mieti kuitenkin tarkoin itse miltä sinusta tuntuu ja mikä on sinulle tärkeää. Älä jätä elämääsi elämättä. Toisaalta en minäkään ole jättänyt. Teemme sen vain yhdessä.