aikaiset aamut

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Reija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
R

Reija

Vieras
Millaiset rytmit teidän 2 vuotiailla on yö ja päiväunien kanssa? Tyttö 2 vuotta, menee iltaisin nukkumaan yleensä klo 21-22. Joka aamu herää klo 6 jälkeen jonka jälkeen ei enää nukuta. Päiväunet sitten nukkuu n. 1 - 2 tuntia iltapäivällä klo 12 ja 15 välillä, siis 1 - 2 tuntia. Olisi ihanaa jos joskus meilläkin nukuttaisiin vaikkapa 7.30 asti! Pitäisikö päiväunia jo miettiä lopetettavaksi pikkuhiljaa! Milloin teidän lapset ovat lopettaneet päiväunet ja onko vaikuttanut yöuniin?
 
Meillä 2 vee typy herää myös lähes joka aamu kuudelta, viimeistään puol seiska. Ja menee nukkumaan iltasella ysin pintaan, nukkuu n. kahden tunnin päikkärit juuri samoihin aikoihin, kun teillä. Meillä ei ainakaan voisi kuvitellaakaan päikkäreiden poisjättämistä, ei tyttö jaksaisi. Vaatii ehdottomasti päiväunet, vaikka kausia on ollut, että nukahtaminen kestää tunniin ja toisinaan itkuakin vaaditaan. Olen silti aikonut piiiitkäään pitää kiinni siitä, että päkyt nukutaan. Ja meillä myös vauva 6kk, joka herää vielä aiemmin kun esikoinen, mutta nukkuu jo sitten kasilta viimeistään.
 

Ihan sama juttu täälläkin....ja sama aikataulu 2v. pojalla.

Jos päiväunet jää joskus huonoiksi tai liian pieniksi, ilta on karseeta itkuranttalia.

Nähtävästi pienet nyt vaan herää aikaisin...kai se uni sitten kouluiässä alkaa maittamaan ?

Meillä jäi aamupäiväunet aikanaan ihan luonnollisesti pois, itse olen ajatellut, että nää yhdet päiväunet jää myös sitten pois kun on sen aika.
Nyt on ihanaa kun on lepohetki itsellekin kun napero nukkuu....reissut tai kyläilyt taas hankalia jos kutsu on juuri uniaikaan. Niimpä.

Välillä oikein naurattaa kun puhutaan, että "sitten kun päivähoitoon menee, pitää raastaa ylös, kauheeta lapselle..." Kun muutenkin herää 6-7 välillä.... :laugh:
 

Yhteistyössä