Aikuinen veteen lapsen kanssa - rannalta ei ehdi aina pelastamaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
19.07.2010 14:34

Uimaopetus- ja hengenpelastusliitosta muistututetaan, että kun lapsi on vedessä, myös aikuisen tulee olla käden ulottuvilla. Koulutussuunnittelija Tero Savolaisen mukaan jo parikymmentä senttiä vettä riittää aiheuttamaan vaaratilanteen rannassa .

- Jos lapsi kaatuu ja hengittää vettä, ne ovat pitkiä sekunteja juosta rannalta makoilemasta lasta pelastamaan.

Paras paikka valvoa lasta vedessä on avoveden puolella, niin, että lapsi jää rannan ja aikuisen väliin.

- Siinä pystyy helposti tarkkailemaan veden syvyyttä ja näkee missä lapsi liikkuu.

Savolaisen mukaan on täysin yksilöllista, miten kukin lapsi toimii veden alle jouduttuaan. Esimerkiksi vauvauinnissa opetellaan sukellusrefleksi heti ensimmäisenä, ja joku saattaa osata pidättää hengitystä jo hyvissä ajoin.

- Toisaalta taas lapsi, joka ei ole ollut veden varassa sitten syntymän jälkeen, ei välttämättä hallitse tätä sukellusreflektiä ollenkaan.

- Vedessä on virtauksia ja pienetkin aallot voivat kaataa tottumattoman liikkujan vedessä. Jos on vyötäröönkin asti vettä, niin pelkästään ylös pääseminen voi olla vaikeaa.
Vesi tutuksi leikin kautta

Koulutussuunnittelija Tero Savolaisen mukaan vanhempien ei pitäisi ottaa paineita lapsen uimaopettamisesta. Tärkeämpänä hän pitää sitä, että vedessä oleillaan säännöllisesti, jolloin elementti tulee tutuksi.

- Yleensä kun lapsi liikkuu ja touhuaa vedessä, ne taidot kehittyvät kuin itsestään. Ensin poimitaan pohjasta esineitä ja sukelletaan ja sitten halutaankin päästä vatsallaan jo hieman eteenpäin
MTV 3



Tässä asiantuntijan mielipide täälläkin velloneeseen keskusteluaiheeseen.
.
 
Lasta kannattaa vahtia vedessä eikä rannalta.

Hukkuminen tapahtuu harvoin kuin elokuvissa. Veden varassa pärskivä uimari, joka huutaa apua ja räpiköi raivokkaasti, ei ole tyypillinen esimerkki hukkuvasta uimarista.

Hukkuminen tapahtuu usein äänettömästi. Uhri katoaa nopeasti pinnan alle, eivätkä toiset edes huomaa sitä.

- Hukkuminen tapahtuu usein yllättäen. Tilanteeseen reagointiin ei ole kuin pieni hetki aikaa. Jos uimari vetää vettä henkeen, hän voi jäädä veden alle saman tien, sanoo koulutussuunnittelija Anneli Toivonen Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitosta.

Toivosen mukaan osa hukkumistapaturmista tapahtuu sukellettaessa.

- Uimari voi törmätä sukeltaessaan järven pohjaan tai kiveen ja vetää säikähdyksestä vettä keuhkoihin eikä enää palaakaan pinnalle. Tällöin uhria voi olla vaikea paikantaa.

Erityisesti lapset voivat hätkähtää yllättävää tilannetta vedessä.

- Lapsista pitää oikeasti pitää huoli. Ei riitä, että lasten touhua katsotaan rantaviltiltä, vaan pitäisi mennä veteen mukaan. Ei pidä edes luottaa siihen, että lapsi osaa uida, Toivonen tähdentää.
 
Täysin samaa mieltä. Pienten lasten vieressä pitää olla. Siinä ehtii napata kiinni jo ennen kuin kaatuu ja hörppää vettä suuhunsa. Monet seuraavat sitä vaappumista ja hörppimistäkin rannalta.
 

Yhteistyössä