Mun pojalla on yksi kaveri kenen kanssa leikit sujuu ihan kivasti ja tykkäävät toistensa kanssa leikkiä. Mutta tällä kaverilla on sellanen tapa että aina kun leikit ei mee niinku hän tahtoo niin alkaa kiukkuamaan ja aina mun poika saa sitten kuulla että "Sä et oo enää mun kaveri ja mä en tykkää susta. Mä leikin sitte mieluummin yksin." Yleensä just tuolla samalla kaavalla ja sitten tää kaveri aina hipsii vähän sivummalle mököttämään ja touhuilemaan omiaan ja yleensä vielä sielläkin pospottaa kuinka "Mä en tykkää Niilosta ja Niilo ei oo mun kaveri, mä leikin vaan mun kaverien kanssa." Mun poika jää aina jatkamaan leikkiä.
Sitten jonkun hetken päästä tää kaveri tulee vähin äänin takasin ja yleensä jatkavat sitte leikkiä siitä mihin jäivät. Näin siis yleensä. Joskus tää kaveri saattaa suuttua niin paljon että lähtee kotiin jos ei asiat mene niinkuin hän tahtoo.
Mietinpä tässä vaan sitten että onko tää tapa tälle nimenomaiselle pojalle vaan luonteenomainen tapa sietää pettymyksiä ja sitä ettei asiat mene niinkuin ite tahtoo vai onko tää enemmänkin yleistä perheensä ainoilla lapsilla? Vai onko jotain ikään liittyvääkin? Mun poika 5- vuotias ja kaveri 6- vuotias.
Kun sitten taas muiden kaverien kanssa erimielisyydet ratkotaan yhdessä niin että löytävät sellasen ratkaisun mikä sopii molemmille. Ei pojan muut kaverit tee tai sano noin. Tuntuu ikävältä aina omalle pojalle selittää että "Petteriä harmittaa kun teidän leikki ei suju niinkuin hän tahtoisi, siksi hän sanoo ettei tykkää susta jnejne." Kyllä mun poika sen ymmärtää mutta tuntuu itestä ja pojastakin ikävältä kun kaveri sanoo tuollaista.
Muilla kavereilla on sisaruksia yksi tai useampia, niinkuin meidänkin perheessä. Onko siis useampilapsisesta perheestä tulevalla paremmat kyvyt hallita sitä pettymyksen tunnetta ja kiukkua mikä syntyy kun asiat ei suju oman tahdon mukaan? Vai onko vaan lapsikohtaista?
Sitten jonkun hetken päästä tää kaveri tulee vähin äänin takasin ja yleensä jatkavat sitte leikkiä siitä mihin jäivät. Näin siis yleensä. Joskus tää kaveri saattaa suuttua niin paljon että lähtee kotiin jos ei asiat mene niinkuin hän tahtoo.
Mietinpä tässä vaan sitten että onko tää tapa tälle nimenomaiselle pojalle vaan luonteenomainen tapa sietää pettymyksiä ja sitä ettei asiat mene niinkuin ite tahtoo vai onko tää enemmänkin yleistä perheensä ainoilla lapsilla? Vai onko jotain ikään liittyvääkin? Mun poika 5- vuotias ja kaveri 6- vuotias.
Kun sitten taas muiden kaverien kanssa erimielisyydet ratkotaan yhdessä niin että löytävät sellasen ratkaisun mikä sopii molemmille. Ei pojan muut kaverit tee tai sano noin. Tuntuu ikävältä aina omalle pojalle selittää että "Petteriä harmittaa kun teidän leikki ei suju niinkuin hän tahtoisi, siksi hän sanoo ettei tykkää susta jnejne." Kyllä mun poika sen ymmärtää mutta tuntuu itestä ja pojastakin ikävältä kun kaveri sanoo tuollaista.
Muilla kavereilla on sisaruksia yksi tai useampia, niinkuin meidänkin perheessä. Onko siis useampilapsisesta perheestä tulevalla paremmat kyvyt hallita sitä pettymyksen tunnetta ja kiukkua mikä syntyy kun asiat ei suju oman tahdon mukaan? Vai onko vaan lapsikohtaista?
Mutta taitaa siis olla sattumaa vaan..
