V
Vaakanainen-79
Vieras
Olen päättänyt hankkia rakastajan. En juuri nyt, vaan ehkä 5-10 vuoden kuluttua. En halua jakaa elämääni kenenkään kanssa, vaan haluan kokea ehkä yhden tai pari pitkää viikonloppua salaa seikkaillen. En halua pelkkää seksiä vaan myös älykästä, aikuismaista keskusteluseuraa, romantiikkaa ja molemminpuolista ihailua ja kunnioitusta. Minulla ei ole ketään ihastusta tai mielitiettyä, mutta pidän silmäni avoimena. Ja vaatimustaso tulee olemaan hyvin korkea!
Olen 32-vuotias kolmen lapsen äiti. Olen ollut jo pitkään naimisissa valkoisessa tiilitalossa kera farmariauton ja lomamatkojen. Avioliittoni on minusta hyvä ja toimiva. Kunnioitan aviomiestäni ja hänessä on hyviä puolia, joiden vuoksi en olisi valmis luopumaan hänestä ikinä: luotettava, hyvätapainen, fiksu, äärettömän lapsirakas, kädentaitoinen ja mahdottoman mukava. Seksielämämme ei ole ollut helppoa, mutta sekin on saatu toimimaan teknisesti paikoitellen jopa loistavaksi.
Suhteemme keskeisin ongelma on se, että en koe tulevani kohdelluksi hyvin naisena ja vaimona, sukupuolisena olentona. Mieheni ei ole ilmeisesti ikinä uskaltanut kasvaa itse ikinä loppuun saakka aikuiseksi mieheksi. Hänelle on elämässä ehdottomasti tärkeintä lasten kanssa ajanviettäminen, minkä tarpeen ymmärrän hyvin hänen omaan taustaansa peilattuna. Lasten jälkeen mieheni pitää ehdottomasti kiinni siitä, että hän saa omaa aikaa rakkaaseen luontoharrastukseensa, mökkeilyyn ja kalastukseen.
Olisin usein kaivannut sitä, että mieheni ottaa ohjat käsiinsä ja yllättää minut. Kukkia ex tempore, ravintolaillallinen yhdessä, kuohuviiniä ja suklaata suuren urakan palkkioksi tai kiitokseksi kotitöistä, jotka hoidan meillä 80-prosenttisesti. Eikä tarvitse edes yllättää: Minusta olisi upeaa, jos mieheni olisi joskus kysynyt minulta, miten olisi pieni yhteinen viikonloppu Flamingossa tai lyhyt reissu Lontooseen. Vain me kaksi ja lapset mummolaan. Ei käy. Jos hän jotakin kysyy, hän on kiinnostunut, milloin pääsee seuraavan kerran mökkeilemään serkkupojan kanssa. Ikään kuin vain mökille ja kalaan lähtö olisi sitä todellista onnea eikä suinkaan vaimon kanssa yhdessäolo. Kotityöt, lasten harrastukset, kummilasten muistamiset, sukulaisten joulukortit, veroilmoitukset ja parisuhteen huoltaminen. Se on kaikki minun työsarkaani. Mieheni leikkii ja painii lasten kanssa, mikä on tietysti tärkeää. Nettiroikkuminen sen sijaan ei ole sekä olutmaistajaiset kavereiden kanssa.
Olen mielestäni kaunis nainen. Pitkä ja hoikka, tuuheat ja pitkät hiukset, kauniit kasvot ja huoliteltu olemus. Seurustelumme alkuaikoina mieheni oli hyvin hämmentynyt, kun pukeuduin klassisesti kauniisiin alusvaatteisiin. Tämän lisäksi olen keskustelutaitoinen, monipuolisesti sivistynyt, lapsistani tunnollisesti huolehtiva nainen, joka osaa olla myös aivan hulvattoman hauska emäntä! Jumankekka, olisin jollekin asiaa arvostavalle aivan upea saalis!
Joku haluaa nyt kysyä, miksi et ole sanonut miehellesi tarpeistasi ja haaveistasi. Olen sanonut sen monta kertaa. Olemme riidelleet aiheesta. Olen puhunut siitä pariterapiassa. Olen tarkoittanut sitä, mitä sanon, joka ikinen kerta. Sitten joku tiedostaa, miksi haluat roikkua tuollaisessa avioliitossa. Sen vuoksi, että arkemme toimii, tykkään miehestäni sekä haluan antaa lapsilleni ehjän perheen ja talouden. Avioliittoa ei kaadeta sinänsä toissijaisten ja jokseenkin turhamaisten unelmien takia.
Lyhyt seikkailu. Upeaa seuraa ja ruokaa, veret seisauttavaa seksiä ja älykästä keskusteluseuraa. Pariisi tai Barcelona tai Porvoo. Ajatus siitä antaa voimia. En halua kuolla ennen kuin olen kokenut, miltä tuntuu olla nainen.
Olen 32-vuotias kolmen lapsen äiti. Olen ollut jo pitkään naimisissa valkoisessa tiilitalossa kera farmariauton ja lomamatkojen. Avioliittoni on minusta hyvä ja toimiva. Kunnioitan aviomiestäni ja hänessä on hyviä puolia, joiden vuoksi en olisi valmis luopumaan hänestä ikinä: luotettava, hyvätapainen, fiksu, äärettömän lapsirakas, kädentaitoinen ja mahdottoman mukava. Seksielämämme ei ole ollut helppoa, mutta sekin on saatu toimimaan teknisesti paikoitellen jopa loistavaksi.
Suhteemme keskeisin ongelma on se, että en koe tulevani kohdelluksi hyvin naisena ja vaimona, sukupuolisena olentona. Mieheni ei ole ilmeisesti ikinä uskaltanut kasvaa itse ikinä loppuun saakka aikuiseksi mieheksi. Hänelle on elämässä ehdottomasti tärkeintä lasten kanssa ajanviettäminen, minkä tarpeen ymmärrän hyvin hänen omaan taustaansa peilattuna. Lasten jälkeen mieheni pitää ehdottomasti kiinni siitä, että hän saa omaa aikaa rakkaaseen luontoharrastukseensa, mökkeilyyn ja kalastukseen.
Olisin usein kaivannut sitä, että mieheni ottaa ohjat käsiinsä ja yllättää minut. Kukkia ex tempore, ravintolaillallinen yhdessä, kuohuviiniä ja suklaata suuren urakan palkkioksi tai kiitokseksi kotitöistä, jotka hoidan meillä 80-prosenttisesti. Eikä tarvitse edes yllättää: Minusta olisi upeaa, jos mieheni olisi joskus kysynyt minulta, miten olisi pieni yhteinen viikonloppu Flamingossa tai lyhyt reissu Lontooseen. Vain me kaksi ja lapset mummolaan. Ei käy. Jos hän jotakin kysyy, hän on kiinnostunut, milloin pääsee seuraavan kerran mökkeilemään serkkupojan kanssa. Ikään kuin vain mökille ja kalaan lähtö olisi sitä todellista onnea eikä suinkaan vaimon kanssa yhdessäolo. Kotityöt, lasten harrastukset, kummilasten muistamiset, sukulaisten joulukortit, veroilmoitukset ja parisuhteen huoltaminen. Se on kaikki minun työsarkaani. Mieheni leikkii ja painii lasten kanssa, mikä on tietysti tärkeää. Nettiroikkuminen sen sijaan ei ole sekä olutmaistajaiset kavereiden kanssa.
Olen mielestäni kaunis nainen. Pitkä ja hoikka, tuuheat ja pitkät hiukset, kauniit kasvot ja huoliteltu olemus. Seurustelumme alkuaikoina mieheni oli hyvin hämmentynyt, kun pukeuduin klassisesti kauniisiin alusvaatteisiin. Tämän lisäksi olen keskustelutaitoinen, monipuolisesti sivistynyt, lapsistani tunnollisesti huolehtiva nainen, joka osaa olla myös aivan hulvattoman hauska emäntä! Jumankekka, olisin jollekin asiaa arvostavalle aivan upea saalis!
Joku haluaa nyt kysyä, miksi et ole sanonut miehellesi tarpeistasi ja haaveistasi. Olen sanonut sen monta kertaa. Olemme riidelleet aiheesta. Olen puhunut siitä pariterapiassa. Olen tarkoittanut sitä, mitä sanon, joka ikinen kerta. Sitten joku tiedostaa, miksi haluat roikkua tuollaisessa avioliitossa. Sen vuoksi, että arkemme toimii, tykkään miehestäni sekä haluan antaa lapsilleni ehjän perheen ja talouden. Avioliittoa ei kaadeta sinänsä toissijaisten ja jokseenkin turhamaisten unelmien takia.
Lyhyt seikkailu. Upeaa seuraa ja ruokaa, veret seisauttavaa seksiä ja älykästä keskusteluseuraa. Pariisi tai Barcelona tai Porvoo. Ajatus siitä antaa voimia. En halua kuolla ennen kuin olen kokenut, miltä tuntuu olla nainen.
Jotenkin niin hupsua tekstiä. Kyllä sen kertaalleen luki.
