lopettaa e-pillereiden syömisen. Olen syönyt niitä noin 10 päivää, en suinkaan ehkäisyn vaan munasolujen luovuttamisen takia: saadaan synkronisoitua minun ja vastaanottajan kellot niin sanotusti 
No, viikon aikana on nyt ollut kolme migreenikohtausta - tätä ennen kärsin migreenistä viimeeksi vuonna 2004 muistaakseni. Tämänpäiväinen kohtaus oli aivan järkyttävä: kesti 4 tuntia, oksensin viitisenkymmentä kertaa varmaankin, pää oli niin h*lvetin kipeä ettei tosikaan, ja mikään lääke ei auttanut (kipupiikki ja migreenimaski sekä pimeään viileään huoneeseen pääseminen toivat lopulta avun). En keksi mitään muutakaan syytä migreenin paluulle kuin nämä pillerit.
Klinikka on kiinni, palaavat töihin vasta heinäkuun lopulla, eli en saa sieltä ketään langan päähän :| . Aikaisemmin olen syönyt Primolutia (muistinkohan nimen oikein?) vailla sivuvaikutuksia, mutta nyt jostain syystä lykkäsivät mulle e-pillerit ajamaan samaa asiaa. Niitä pitäisi syödä tauotta elokuun kahdeksanteen päivään saakka.
Olen varmaan todella itsekäs, mutta en aio syödä pillereitä enää yhtään ainoaa kappaletta. Se tarkoittaa sitä, että vastaanottaja saa kyllä mun munasoluni, muttei silloin kun alunperin piti eli elokuussa. Aika ikävää, onhan hän jo odottanut mahdollisuutta raskauteen ties miten kauan, ja nyt tulee taas yksi pettymys lisää, mutta mä en kertakaikkiaan vaan pysty tähän: en voi, en halua, en jaksa kärsiä järkyttävästä päänsärystä ja oksentelusta näin usein :ashamed: