Äiti, minä haluan kuolla, jotta tiedän miltä se tuntuu.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Istafra
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
"Steinerin ajatukset jälleensyntymisestä ja ihmisen kehittymisestä kohti henkisempää vaikuttivat myös hänen pedagogiseen suuntautumiseensa. Jälleensyntyminen vaikuttaa kasvatukseen niin, että vanhempien ja muiden kasvattajien tulisi kohdella lasta sen mukaisesti, että tämä on vanha sielu. Ensimmäisen ikäkauden aikana lapsi vasta irrottautuu henkisestä olemisesta ja orientoituu tässä maailmassa vaeltamiseen fyysiseen ruumiseen kiinnittymällä. "

Tuossa lainaus Suomen evankelis-luterilainen kirkon sivuilta, jossa kerrotaan Steineristä
http://www.evl.fi/kkh/kuo/klk/uu/steiner.htm
 
Kerran osuin You Tubessa mielenkiintoiselle sivustolle etsiessäni erästä jazz-biisiä. Eksyin tiibetinbuddhalaisen luostarimusiikkin linkkivalikoimaan. Pistin soimaan erään "kappaleen". Tämä sama tyttö ryntäsi ulos huoneestaan ja alkoi tehdä tiibetinbuddhalaisia rukousliikkeitä lattialla ( olen nähnyt jossakin dokumentissa televisiosta, lapseni ei). Kysyin tytöltäni, että mitä ihmettä hän oikein tekee.
- Minä olen aina tehnyt näin!! hihkui lapseni.
- Kuka sinulle on tuollaista opettanut?
- Höh, minä olen aina tehnyt näin!

Hän pyysi minua soittamaan saman kappaleen moneen kertaan, kunnes asia unohtui. En tehnyt tuosta numeroa. Mutta keneltäkään tuttavapiiristämme hän ei ole tuota rukousliikettä kyllä oppinut.

Enkä ollut soittanut tuota kaunista luostarimusiikkia kotonamme koskaan.
 
"Steinerin ajatukset jälleensyntymisestä ja ihmisen kehittymisestä kohti henkisempää vaikuttivat myös hänen pedagogiseen suuntautumiseensa. Jälleensyntyminen vaikuttaa kasvatukseen niin, että vanhempien ja muiden kasvattajien tulisi kohdella lasta sen mukaisesti, että tämä on vanha sielu. Ensimmäisen ikäkauden aikana lapsi vasta irrottautuu henkisestä olemisesta ja orientoituu tässä maailmassa vaeltamiseen fyysiseen ruumiseen kiinnittymällä. "

Tuossa lainaus Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sivuilta, jossa kerrotaan Steineristä

Onko teillä puhuttu kotona kuolemasta? Olisiko lapsi kuullut siitä televisiosta tai jostain muualta? Meillä on myös tyttö 5-v, joka pikkuveli kuoli vauvana kun tyttö oli 3-v. Meillä on käyty siitä lähtien tuonkaltaisia keskusteluja ja käydään edelleen. Välillä ne karmii, mutta onneksi järki sanoo että ne on lapsen tapa käsitellä asioita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja --:

Kiitos. Steinerin ajatukset ovat olleet noin pääpiirteittäin minulle ja miehelleni tuttuja. Hetken aikaa harkitsimme lapsen laittamista Steiner-kouluun, mutta päädyimme kuitenkin tavanomaiseen ja tylsään kouluratkaisuun.
 
Alkuperäinen kirjoittaja huisku:
Onko teillä puhuttu kotona kuolemasta? Olisiko lapsi kuullut siitä televisiosta tai jostain muualta? Meillä on myös tyttö 5-v, joka pikkuveli kuoli vauvana kun tyttö oli 3-v. Meillä on käyty siitä lähtien tuonkaltaisia keskusteluja ja käydään edelleen. Välillä ne karmii, mutta onneksi järki sanoo että ne on lapsen tapa käsitellä asioita.

On siskoni kuoleman vuoksi muutaman kerran. Tosin siskoni on kuollut jo yli kymmenen vuotta sitten.
Kyllä minä kuolemasta pystyn keskustelemaan, asia ei ole minulle mitenkään luonnoton tai tabu. Mutta välillä pelottaa, että lapseni kuoleekin ennen minua. Tämä taas on varmasti jokaisen äidin pahin pelko.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Istafra:
Kerran osuin You Tubessa mielenkiintoiselle sivustolle etsiessäni erästä jazz-biisiä. Eksyin tiibetinbuddhalaisen luostarimusiikkin linkkivalikoimaan. Pistin soimaan erään "kappaleen". Tämä sama tyttö ryntäsi ulos huoneestaan ja alkoi tehdä tiibetinbuddhalaisia rukousliikkeitä lattialla ( olen nähnyt jossakin dokumentissa televisiosta, lapseni ei). Kysyin tytöltäni, että mitä ihmettä hän oikein tekee.
- Minä olen aina tehnyt näin!! hihkui lapseni.
- Kuka sinulle on tuollaista opettanut?
- Höh, minä olen aina tehnyt näin!

Hän pyysi minua soittamaan saman kappaleen moneen kertaan, kunnes asia unohtui. En tehnyt tuosta numeroa. Mutta keneltäkään tuttavapiiristämme hän ei ole tuota rukousliikettä kyllä oppinut.

Enkä ollut soittanut tuota kaunista luostarimusiikkia kotonamme koskaan.

Helppo uskoa. :)
"Minun rumpuni on aina pingotettu näin" :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Istafra:
Kiitos. Steinerin ajatukset ovat olleet noin pääpiirteittäin minulle ja miehelleni tuttuja. Hetken aikaa harkitsimme lapsen laittamista Steiner-kouluun, mutta päädyimme kuitenkin tavanomaiseen ja tylsään kouluratkaisuun.

Steineristä kiinnostuneille, niin Steiner päiväkoteja on myös, joten koulun ei tarvitse olla se ensimmäinen vaihtoehto.
Lisäksi ryhmä/luokka koot ovat pieniä joten ohjaus ja opetus on läheisempää, sekä kaverisuhteista tulee usein elinikäisiä kun väkeä ei ole paljon
 
Alkuperäinen kirjoittaja ---:
Alkuperäinen kirjoittaja :
en tiedä mikä on kristallilapsi täytyy googlata...

Tuolla on mainittu linkkejä koskien kristallilapsia.
http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=8994.0

ooh, jaah täähän oli varin valaisevaa, suurkiitos, joskus itselle voi olla helpottaa saada joku leima että kulluiskin johonkin :O
 
Alkuperäinen kirjoittaja ---:
Alkuperäinen kirjoittaja Istafra:
Kiitos. Steinerin ajatukset ovat olleet noin pääpiirteittäin minulle ja miehelleni tuttuja. Hetken aikaa harkitsimme lapsen laittamista Steiner-kouluun, mutta päädyimme kuitenkin tavanomaiseen ja tylsään kouluratkaisuun.

Steineristä kiinnostuneille, niin Steiner päiväkoteja on myös, joten koulun ei tarvitse olla se ensimmäinen vaihtoehto.
Lisäksi ryhmä/luokka koot ovat pieniä joten ohjaus ja opetus on läheisempää, sekä kaverisuhteista tulee usein elinikäisiä kun väkeä ei ole paljon

Lähellämme on Steiner-päiväkoti. Olen monesti jutellut tästä aiheesta hiekkalaatikolle erään miehen kanssa, jonka muksut ovat olleet Steiner-päiväkodissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Istafra:
Lähellämme on Steiner-päiväkoti. Olen monesti jutellut tästä aiheesta hiekkalaatikolle erään miehen kanssa, jonka muksut ovat olleet Steiner-päiväkodissa.

Päiväkodeissa on valtavia eroja... :whistle:

*eräänkin kerran aiheesta taistelleena*
 
Alkuperäinen kirjoittaja JONSERED Rummuntekijä:
Tuo Tiibet-juttu on tärkeä.

*nousivat käsivarret kananlihalle.. :) *

Hmm... Kerrohan lisää?
Mielenkiintoista on, että minulla on ollut aina ollut palava halu matkustaa juuri sinne. Kun suutun miehelleni, olen ollut monesti menossa matkalaukkujeni kanssa juuri Tiibettiin.
 
Tiibeti ei ole hyvä paikka tällä hetkellä. Suosittelen Bhutania sen sijaan.

Tuossa muuten lyhyt Tiibeti elokuva nimeltä Dramgyen
http://www.endlessknotfilms.com/ekf/dramgyen.html

Dramgyen on suosittu musiikki instrumentti Himalajalla. Soittimen nimi vissiin tulee Sanskritin kielestä, mutta en ole siitä varma, koska kieliopinnot ovat vielä pahoin kesken
 
Alkuperäinen kirjoittaja ---:
Alkuperäinen kirjoittaja Puupään Justiina:
Alkuperäinen kirjoittaja ---:
Kristallilapsi selvästi

Mikään muu vaihtoehtohan ei tietenkään voi tulla kyseeseen :headwall:

Katsoskun yleensä ihminen nopeasti unohtaa aiemmat elämänsä, ellei kyseessä ole ns. vanha sielu kuten tuossa yllä mainittiin

Lapsilla on ihan itsestään tuota luontaista uteliaisuutta kaikkea tuntemantonta kohtaan ilman, että hänessä on mitään sen erityisempää kuin kenessäkään muussakaan. Itse uskon Raamatun totuuteen elämästä ja kuoleman jälkeisestä elämästä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Istafra:
Alkuperäinen kirjoittaja JONSERED Rummuntekijä:
Helppo uskoa. :)
"Minun rumpuni on aina pingotettu näin" :D

Saisikin tuollaisia elämyksiä. Minä lähinnä "olen aina heilutellut miekkaani näin"!

Sitäkin ;)
Roomalaisen sotilaan suojukset tuntuvat tältä, mongolialaisen sotilaan hevonen valjastetaan näin, samurai-miekka ojennetaan ja otetaan vastaan näin, veri ja hiekka tuoksuvat tältä, muumioitunut ruumis haisee tältä, kuivuudesta halkeileva maa paljaiden jalkojen alla tuntuu ja tuoksuu tältä.

Ja myös: puukotetuksi tuleminen tuntuu tältä, hukkuminen tältä, paleltuminen tältä.

Ja: näin olen aina kutsunut ilmansuunnat, näin olen ollut porttina, näin olen rakentanut rumpuni... Näin parantanut ja näin tappanut, näin rakastanut ja näin vihannut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Puupään Justiina:
Lapsilla on ihan itsestään tuota luontaista uteliaisuutta kaikkea tuntemantonta kohtaan ilman, että hänessä on mitään sen erityisempää kuin kenessäkään muussakaan. Itse uskon Raamatun totuuteen elämästä ja kuoleman jälkeisestä elämästä.

Minä uskon siihen, että me kaikki olemme Jumalan/ Korkeimman Voiman tyttäriä ja poikia. Ja tämä Korkein Voima pitää sisällään kaikki uskonnot.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Istafra:
Hmm... Kerrohan lisää?
Mielenkiintoista on, että minulla on ollut aina ollut palava halu matkustaa juuri sinne. Kun suutun miehelleni, olen ollut monesti menossa matkalaukkujeni kanssa juuri Tiibettiin.

Jos tulet kurssille, josta oli puhe, esittelen sinut tiibetiläisestä buddhalaisuudesta väitöskirjaansa valmistelevalle tuttavalleni. :) Hän tuntee useita llamoja, ehkä siinä on avain.

"Tulku"-sana saa tässä yhteydessä saman fyysisen reaktion aikaa, kuin Tiibet-viittauksesi.
 
Uusimmat

Yhteistyössä