Äiti viikon pois vauvan luota?

[ulkomaanmatkaunelmoija]

Vauvamme on nyt 6kk vanha, ja viettänyt yksittäisiä öitä isänsä kanssa 3kk ikäisestä ongelmitta. Isä ollut luonnollisesti alusta asti mukana vauvan elämässä, ja tärkeä henkilö tälle selvästikkin.
Äitinä olen ollut kuitenkin läheisemmin tekemisissä vauvan kanssa.

Ennen raskautta suunniteltu reissu ulkomaille kaveriporukan kanssa sijoittuisi ajankohtaan jolloin vauva olisi hiukan vajaa 10kk.

Paljon olen googlettanut, mutten löytänyt tietoa tai keskustelua tilanteesta, missä vauva kuitenkin olisi isänsä kanssa eikä esim isovanhempien tms hoitajan, joka ei ole osa arkea.

Luotto isään on täysi, mutta traumatisoituuko lapsi täysin ja saanko huonon äidin leiman, jos lähden?
Vai olisiko vauvan ja mahdollisen eroahdistuksen kannalta parempi lähteä vaikka kun vauva on 8kk?

 

[viisikymppinen isoäiti]

Vauvalle ei käy kuinkaan, mutta toki ihmiset voi päivitellä äitiä, joka noin toimii

 

[vierailija kolmen]

itse en lähtisi, ja ammattilaisten ohjehan on että lapsi kestää niin monta päivää erossa kuin hänellä on ikävuosia.
Eli yhden yön ehkä voisit olla poissa näin pienen luota.
Usein tuohon kohtaan tulee myös se vierastamisvaihe, omistani yhdellä se oli todella vaikea ja pitkäkestoinen, jos silloin olisin lähtenyt viikoksi pois traumoja olisi tullut.
Sekä äidille että lapselle, ja hoitajille...
Lykkää matkoja, ehdit kyllä matkustella, kerran se lapsi on näin pieni...

 

[Mörköäiti]

itse en lähtisi, ja ammattilaisten ohjehan on että lapsi kestää niin monta päivää erossa kuin hänellä on ikävuosia.
Eli yhden yön ehkä voisit olla poissa näin pienen luota.
Usein tuohon kohtaan tulee myös se vierastamisvaihe, omistani yhdellä se oli todella vaikea ja pitkäkestoinen, jos silloin olisin lähtenyt viikoksi pois traumoja olisi tullut.
Sekä äidille että lapselle, ja hoitajille...
Lykkää matkoja, ehdit kyllä matkustella, kerran se lapsi on näin pieni...

Miksi lapsen isä nähdään vaan hoitajana, baby sitterinä - eikä vanhempana? En minäkään 10kk:n ikäistä laittaisi viikoksi vaikka isovanhempien hoitoon, mutta on ihan eri asia, jos lapsi on oman, tutun vanhemman luona.

Jos lapsen isällä olisi viikon mittainen työmatka, ajateltaisiinko silloinkin, että lapsi traumatisoituu?

 

[vierailijat]

Voi kyllä olla vauvalle traumaattista, jos ensisijainen hoitaja poistuu noin pitkäksi ajaksi. Itse voisin juuri ja juuri olla yhden yön pois tuossa vaiheessa, mutta käytännössä en ollut sitäkään ennen kuin lapsi oli reilun vuoden.

Ei ole tietenkään siitä kiinni, onko kyse äidista vai isästä. Mutta jos jompi kumpi on vauvan kanssa kotona ja viettää siis hänen kanssaan hyvin paljon enemmän aikaa, kun taas toinen viettää kaiket päivät töissä, on vanhempien rooli väistämättä erilainen vauvan silmissä.

Yksi vaihtoehto on tietysti se, että isä ottaa jo nyt selvästi isomman vastuun lapsesta eli jää perhevapaille ja äiti palaa töihin, Kun isästä ehtii muodostua vauvan silmissä vähintään yhtä tärkeä tai tärkeämpi kuin äidistä, ei ole niin suuri riski vauvan henkiselle hyvinvoinnille tuo äidin viikon reissu. Henkilökohtaisesti meillä ei kyllä kumpikaan tekisi yksin viikon tai pidempiä huvireissuja vauvavuoden aikana, niiden aika on myöhemmin. Jos kokisin että matka on ainutkertainen tilaisuus jota ei voi mitenkään jättää väliin, lähdettäisiin sitten koko perhe. Voisi siinä viettää aikaa myös kavereiden kanssa, mutta ei kuitenkaan olisi koko aikaa erossa lapsesta.

 

[vierailija....]

Voi kyllä olla vauvalle traumaattista, jos ensisijainen hoitaja poistuu noin pitkäksi ajaksi. Itse voisin juuri ja juuri olla yhden yön pois tuossa vaiheessa, mutta käytännössä en ollut sitäkään ennen kuin lapsi oli reilun vuoden.

Ei ole tietenkään siitä kiinni, onko kyse äidista vai isästä. Mutta jos jompi kumpi on vauvan kanssa kotona ja viettää siis hänen kanssaan hyvin paljon enemmän aikaa, kun taas toinen viettää kaiket päivät töissä, on vanhempien rooli väistämättä erilainen vauvan silmissä.

Yksi vaihtoehto on tietysti se, että isä ottaa jo nyt selvästi isomman vastuun lapsesta eli jää perhevapaille ja äiti palaa töihin, Kun isästä ehtii muodostua vauvan silmissä vähintään yhtä tärkeä tai tärkeämpi kuin äidistä, ei ole niin suuri riski vauvan henkiselle hyvinvoinnille tuo äidin viikon reissu. Henkilökohtaisesti meillä ei kyllä kumpikaan tekisi yksin viikon tai pidempiä huvireissuja vauvavuoden aikana, niiden aika on myöhemmin. Jos kokisin että matka on ainutkertainen tilaisuus jota ei voi mitenkään jättää väliin, lähdettäisiin sitten koko perhe. Voisi siinä viettää aikaa myös kavereiden kanssa, mutta ei kuitenkaan olisi koko aikaa erossa lapsesta.

Ja höpönhöpö eiks nii

Ehkä teillekin olisi tehnyt hyvää pienet lomailut, nii ei kävis nii rankaks vauvavuosi. Ja kun saa ajatuksia vähän muualle, nii saattais tulla ja haluta lisääkin lapsia (sinäkin puhut koko ajan yhdestä lapsesta).
Ja tasa-arvo. Suosittelen.

 

[vierailija...]

itse en lähtisi, ja ammattilaisten ohjehan on että lapsi kestää niin monta päivää erossa kuin hänellä on ikävuosia.
Eli yhden yön ehkä voisit olla poissa näin pienen luota.
Usein tuohon kohtaan tulee myös se vierastamisvaihe, omistani yhdellä se oli todella vaikea ja pitkäkestoinen, jos silloin olisin lähtenyt viikoksi pois traumoja olisi tullut.
Sekä äidille että lapselle, ja hoitajille...
Lykkää matkoja, ehdit kyllä matkustella, kerran se lapsi on näin pieni...

On myös fakta, että pikkuiset jotka ovat useamman aikuisen kanssa tekemisissä ja lyhyitäkin hetkiä muiden hoidettavana, nii arvaa mitä! Ne ei vierastakaan! Ei tule eroahdistusta!
Vaan lapsella on syvällä sisimmässään käsitys, että kyllä nämä muutkin ihmiset pitävät huolta, välittävät, JA AINA se isi ja äiti sieltä taas kohta ilmestyy

 

[vierailija...]

Ja miettikääpä nyt miten "hirvittävän traumatisoituneita" keskolan vauvat on. Tai kaikki muutki vauvat.

Eihän heidän "pääasiallinen" hoitaja ole äiti. Vaan se sairaalan hoitaja. Hoitaja on sielä esim viikon putkeen, ja hoitaa lasta 8h putkeen, eihän äiditkään ole sielä ku muutaman tunnin kerrallaan. Ja sitten tulee äiti-ihminen ja riistää pois tuon hoitajan sylistä, ja vie "kotia" aivan vieraaseen sänkyyn! Kuin julmaa!


Oi voi, tai mitäs jos "pääasiallinen" äiti-ihminen joutuukin itse sairaalaan. Tulee paha pissatulehdus, auto-onnettomuus, mikä vaan. Kyllä on lapsen elämä traumatisoitunut koko iäksi, isän kanssa ollessaan.??

 

[vierailijasuton]

Itselläni on kokemusta. Olimme mieheni kanssa kahden viikon matkalla kun vauva oli 5kk. Hyvä hoitaja oli järjestetty ja kotona sisarukset. Palattuamme vauva ei tuntenut meitä enää. Toki asia sitten päivien kuluessa korjaantui. Näin jälkeenpäin kyllä kaduttaa. Tuntuu kurjalta jos lapsi on konenut tulleensa hylätyksi. Enää en tuollaista tekisi.

 

[Jhjhjhj]

Ei ole merkitystä miten läheisesti isä on ollut hoitamassa vauvaa sillä vauva valitsee aina yhden hoitajan ensisijaiseksi hoitajakseen. Meidän perheessä se olin tietenkin minä koska imetin ja olin koko ajan vauvan kanssa. Vauva jaksoi seurustella isänsä kanssa muutamia tunteja jne. mutta lopulta tuli äidinkaipausitku johon ei auttanut muu kuin äidin syli.

En pystyisi viikon matkaan noin pienen vauvan ollessa kotona. Aika menee nopeasti, nyt lapsi on jo kaksivuotias ja vuoden parin päästä voin taas tehdä pidempiä reissuja. Ap lapsesi on vauva vain hetken. Pärjäät varmasti ilman viikon reissuja vielä vuoden jos parinkin ajan.

 

[Keskolaako]

Ja miettikääpä nyt miten "hirvittävän traumatisoituneita" keskolan vauvat on. Tai kaikki muutki vauvat.

Eihän heidän "pääasiallinen" hoitaja ole äiti. Vaan se sairaalan hoitaja. Hoitaja on sielä esim viikon putkeen, ja hoitaa lasta 8h putkeen, eihän äiditkään ole sielä ku muutaman tunnin kerrallaan. Ja sitten tulee äiti-ihminen ja riistää pois tuon hoitajan sylistä, ja vie "kotia" aivan vieraaseen sänkyyn! Kuin julmaa!


Oi voi, tai mitäs jos "pääasiallinen" äiti-ihminen joutuukin itse sairaalaan. Tulee paha pissatulehdus, auto-onnettomuus, mikä vaan. Kyllä on lapsen elämä traumatisoitunut koko iäksi, isän kanssa ollessaan.??

Kaikille pitäisi olla pakollista opiskella kehityspsykologiaa edes alkeiden verran. Siellä keskolassa kannustetaan tosi paljon pumppaamaan maitoa jos ei voi imettää ja vierihoito on erittäin paljon käytössä jos vauvan terveydentila sen sallii. Keskolassakin siis yritetään optimaalisen paljon saada vauvaa äidille hoitoon ja lähelle. Yritätkä todella oikeuttaa äidin huvimatkaa vetoamalla johonkin sairaaseen lapseen joka joutuu keskolaan?

Äiti on aina äiti. Vauva oppii tunnistamaan äitinsä jo kohdussa äänen perusteella. Synnyttyään vauva haistaa äitinsä ja tämän maidon. Äiti on lapsen kaikki. Kyllähän sen äidin puuttuminen vaikuttaa lapseen enemmän ja vähemmän.

 

[0roosa0]

Jos isä on jokapäiväisesti mukana vauvan elämässä, en keksi miksi äiti olisi parempi hoitamaan ellei enää imetä.

Ihan turhaa kiskoa kruunua päähänsä ja todeta etten voi ko oon niin erinomainen ja korvaamaton että lapselle tulee traumoja.

 

[mahdotonvastata]

Jos isä oikeasti hoitaa lasta paljon, niin tuskin tuossa mitään ongelmaa on.
Toki lapsella saattaa olla äitiin ripustautumisvaihe menossa, mutta sekin on vähän yksilöllistä milloin se sattuu tulemaan.

Itse en olisi noin pitkälle matkalle lähtenyt, koska isä ei ole lapsille tuossa vaiheessa ollut lähellekään niin läheinen kuin äiti ja molempia imetin vielä tuossa iässä. Olisi myös itselle tullut liian ikävä.

Itsellä on nuorempi nyt 2v ja lähden 4pv lomalle ilman lapsia. Samoin taisin käydä reissussa esikoisen ollessa kaksivuotias.

 

[Mörköäiti]

Ei ole merkitystä miten läheisesti isä on ollut hoitamassa vauvaa sillä vauva valitsee aina yhden hoitajan ensisijaiseksi hoitajakseen. Meidän perheessä se olin tietenkin minä koska imetin ja olin koko ajan vauvan kanssa. Vauva jaksoi seurustella isänsä kanssa muutamia tunteja jne. mutta lopulta tuli äidinkaipausitku johon ei auttanut muu kuin äidin syli.

En pystyisi viikon matkaan noin pienen vauvan ollessa kotona. Aika menee nopeasti, nyt lapsi on jo kaksivuotias ja vuoden parin päästä voin taas tehdä pidempiä reissuja. Ap lapsesi on vauva vain hetken. Pärjäät varmasti ilman viikon reissuja vielä vuoden jos parinkin ajan.

Meillä ei tullut mitään äidinkaipausitkuja eikä isänkaipausitkuja, vaan lapset ovat viihtyneet ihan yhtä hyvin molempien vanhempien kanssa. Tosin olemmekin alusta asti hoitaneet yhdessä ja tasa-arvoisesti lapsia. Meillä sekä äiti että isä ovat olleet ensisijaisia vanhempia.

 

[.....]

Itse uskon, että ensisijaisen hoitajan häviäminen kuvioista on kyllä henkinen rasite vauvalle. Toisaalta, aika mahdotonta lapsia on kasvattaa, etteikö niille jotain henkistä rasitetta aiheuttaisi. Eli ei siitä nyt elämä pilalle mene, mutta ei paras ratkaisu lapsen kannalta.

Olennaisinta tuossa lienee se, millainen suhde isällä on lapseen. Jos isällä on hyvä suhde ja on viettänyt paljon aikaa vauvan kanssa, niin ihan ok ja tekee varmasti hyvää isä-lapsi-suhteelle.

 

[.....]

Meillä ei tullut mitään äidinkaipausitkuja eikä isänkaipausitkuja, vaan lapset ovat viihtyneet ihan yhtä hyvin molempien vanhempien kanssa. Tosin olemmekin alusta asti hoitaneet yhdessä ja tasa-arvoisesti lapsia. Meillä sekä äiti että isä ovat olleet ensisijaisia vanhempia.

Aika harvalla on mahdollisuuksia tuohon pikkulapsiaikana. Jos toinen vanhempi on vauvan kanssa 24/7 ja toinen arkisin vain pari tuntia illasta, muodostuu toisesta melko väistämättä ensisijainen hoitaja.

 

[AivanSama]

Vauvamme on nyt 6kk vanha, ja viettänyt yksittäisiä öitä isänsä kanssa 3kk ikäisestä ongelmitta. Isä ollut luonnollisesti alusta asti mukana vauvan elämässä, ja tärkeä henkilö tälle selvästikkin.
Äitinä olen ollut kuitenkin läheisemmin tekemisissä vauvan kanssa.

Ennen raskautta suunniteltu reissu ulkomaille kaveriporukan kanssa sijoittuisi ajankohtaan jolloin vauva olisi hiukan vajaa 10kk.

Paljon olen googlettanut, mutten löytänyt tietoa tai keskustelua tilanteesta, missä vauva kuitenkin olisi isänsä kanssa eikä esim isovanhempien tms hoitajan, joka ei ole osa arkea.

Luotto isään on täysi, mutta traumatisoituuko lapsi täysin ja saanko huonon äidin leiman, jos lähden?
Vai olisiko vauvan ja mahdollisen eroahdistuksen kannalta parempi lähteä vaikka kun vauva on 8kk?

No lapsi ei varmasti traumatisoidu (pahasti) ollessaan oman isänsä hoivissa. Eiköhän se hyvin mene.
Kyse on enemmänkin siitä, että kykenetkö sinä olemaan viikon näkemättä lastasi?

 

[Milanna85]

Meillä niin että kun vauva 3-4kk ikäinen käyn jo matkoilla .
En halua edes että lapsi tulee vain minusta riippuvaiseksi. Kun lapsella on isä, mummi ja luotettava hoitaja. Ja mulla jo viides lapsi tulossa, kaikki voivat hyvin, vaikka en todellakaan halua itse olla elämättä jos lapsi tulee. Järjellä elän silloinkin.

 

[AivanSama]

Meillä ei tullut mitään äidinkaipausitkuja eikä isänkaipausitkuja, vaan lapset ovat viihtyneet ihan yhtä hyvin molempien vanhempien kanssa. Tosin olemmekin alusta asti hoitaneet yhdessä ja tasa-arvoisesti lapsia. Meillä sekä äiti että isä ovat olleet ensisijaisia vanhempia.

Oikeasti?
Meillä lapset itseskelee edelleen sen vanhemman perään, joka lähtee himasta vaikkapa ruokakauppaan yksin. Tietysti meillä itketään ihan tasapuolisesti kummankin perään... mutta itkeskellään kumminkin

En tiedä tarkalleen mitä tarkoitat tasa- arvoisella lasten hoidolla. Meillä ehkä kummallakin vanhemmalla on oma rooli, mitä lasten kanssa tehdään. Minä olen se, joka pitää aikataulut kasassa, askartelee ja tekee nyhräysjuttuja. Isä on taas se, jonka kanssa remutaan, painitaan ja juostaan ympäri taloa. Ihan aina ei tunnu sille, että hommat menee tasan

 

[Rinnalla]

Meillä niin että kun vauva 3-4kk ikäinen käyn jo matkoilla .
En halua edes että lapsi tulee vain minusta riippuvaiseksi. Kun lapsella on isä, mummi ja luotettava hoitaja. Ja mulla jo viides lapsi tulossa, kaikki voivat hyvin, vaikka en todellakaan halua itse olla elämättä jos lapsi tulee. Järjellä elän silloinkin.

Aika moni imettää vielä tuossa vaiheessa. Oma lapsi oli rinnassa melkein 1vuotiaaksi asti. Ei siinä kauan aikaa voinut olla poissa, en kyllä olisi halunnutkaan.

 

[Milanna85]

Aika moni imettää vielä tuossa vaiheessa. Oma lapsi oli rinnassa melkein 1vuotiaaksi asti. Ei siinä kauan aikaa voinut olla poissa, en kyllä olisi halunnutkaan.

Juu varmasti. Itse en imetä, olen tätä mieltä jos tehdä monta lasta niin kuin mun tapauksessa kävi, niin jostain pitäisi luopua, esim imetyksestä ja säälistä. Kun en halua olla vain synnyttäjä ja imettävä äiti. Koko nuoruus menee siihen ja tulos kuitenkin samaa. Jopa sen huomasin kun imetin esikoista 1 vuos ja 8 kuukautta. Se oli mulle ja lapselle stressaava, lapsi oli riippuvainen minusta, jotenkin tuntuu kun halusin vain hyvää en saanutkaan kun ongelmia, kun esikoinen edelleen herkkää ja muut lapset eivät ole. Mutta sitten tein päätöksen etten halua että ovat riippuvaisia vain minusta ja myös koko imetys pidin tyhmänä. Vaikka ei se tyhmä tietenkään ole ja kivaa kun joku jaksaa.

 

[vierailijaT]

Ennemminkin kysyn miten sinä voit olla noin kauan erossa vauvasta?? Ei minua paljo biletys ym kiinnostais jos olis vauva kotona. Aikuistu jo, hyvä nainen!

 

[.....]

Itse en imetä, olen tätä mieltä jos tehdä monta lasta niin kuin mun tapauksessa kävi, niin jostain pitäisi luopua, esim imetyksestä ja säälistä. Kun en halua olla vain synnyttäjä ja imettävä äiti. Koko nuoruus menee siihen ja tulos kuitenkin samaa. Jopa sen huomasin kun imetin esikoista 1 vuos ja 8 kuukautta. Se oli mulle ja lapselle stressaava, lapsi oli riippuvainen minusta, jotenkin tuntuu kun halusin vain hyvää en saanutkaan kun ongelmia, kun esikoinen edelleen herkkää ja muut lapset eivät ole. Mutta sitten tein päätöksen etten halua että ovat riippuvaisia vain minusta ja myös koko imetys pidin tyhmänä. Vaikka ei se tyhmä tietenkään ole ja kivaa kun joku jaksaa.

Ei se lopputulos ole sama, riippumatta miten niitä lapsia kasvattaa. Itsekin olet huomannut, että esikoisesi on herkempi, ehkä osittain siksi, että on saanut enemmän huomiotasi. Kuulostaa jotenkin hullulta, että puhut siitä lapsen herkkyydestä negatiiviseen sävyyn ja näet (?) parempana, että lapset ovat jo pienestä pitäen vahvoja, ei-tunteellisia ja "säälittä kasvatettuja". Omaan korvaani kuulostaa kohtuullisen kylmältä, mutta jokainen tietysti tavallaan. Lapset tottuvat mihin tahansa oloihin, mutta ei voi väittää, etteikö se vaikuttaisi heidän henkiseen kehitykseensä.

 

[Mörköäiti]

Oikeasti?
Meillä lapset itseskelee edelleen sen vanhemman perään, joka lähtee himasta vaikkapa ruokakauppaan yksin. Tietysti meillä itketään ihan tasapuolisesti kummankin perään... mutta itkeskellään kumminkin

En tiedä tarkalleen mitä tarkoitat tasa- arvoisella lasten hoidolla. Meillä ehkä kummallakin vanhemmalla on oma rooli, mitä lasten kanssa tehdään. Minä olen se, joka pitää aikataulut kasassa, askartelee ja tekee nyhräysjuttuja. Isä on taas se, jonka kanssa remutaan, painitaan ja juostaan ympäri taloa. Ihan aina ei tunnu sille, että hommat menee tasan

Kyllä meillä on aina voinut käydä kaupassa ilman mitään draamoja. Satunnaisesti toki minkä tahansa ikäinen lapsi voi protestoida sitä, jos toinen vanhempi lähtee jonnekin, mutta mitenkään järjestelmällisesti edes vauva-aikana ei ollut sellaista, että isä ei olisi kelvannut lapselle hoitajaksi.

Tarkoitin tasa-arvoisella lastenhoidolla oikeastaan sitä, että vauva-aikana molemmat ovat saaneet (ja joutuneet) hoitaa lapsia aika lailla yhtä paljon. Itse ehkä sen vuoksi vähän enemmän, koska täysimetin ja imetin pitkään, mutta muilta osin kumpikin oli lasten kanssa niin paljon, ettei syntynyt mitään ensisijainen/toissijainen vanhempi -asetelmia. Tämä ei toki aina ole käytännön syistä mahdollista, mutta meidän työkuviot mahdollistivat sen.

Mutta tuo, mitä kerroit, tulee ehkä sitten isompien lasten kanssa. Osittainhan on ihan luonnekohtaista, mitä kukakin tykkää tehdä. Esim. toinen vanhempi haluaa harrastaa liikunnallisia juttuja lasten kanssa, toinen askarrella. Toinen vanhempi antaa hyppiä sohvalla kun taas toinen (meillä se sohvalla hyppimisen salliva on minä). Epätasa-arvoiseksi tilanne menee mielestäni siinä vaiheessa, kun asioita aletaan selittää sukupuolen mukaan ja äkkiä huomataan, että isän rooli on leikkiä ja harrastaa ja äidin rooli siivota, kokata ja huolehtia koko arjen pyörittämisestä, eikä isän tarvitse edes tietää, mitä lapsille pitää pakata harrastuksiin mukaan tai missä sijaitsevat akvaariokalojen ruuat. Se on minusta tärkeää, että kummankin vanhemman hoidossa arki pyörii sujuvasti - esim. jos kumpi vaan olisi poissa, niin katastrofia ei tulisi. Ja että mikäli lasten ja kodin hoidolta jää vapaa-aikaa, se jakautuu suunnilleen tasaisesti vanhempien kesken.

 

[Mörköäiti]

Aika harvalla on mahdollisuuksia tuohon pikkulapsiaikana. Jos toinen vanhempi on vauvan kanssa 24/7 ja toinen arkisin vain pari tuntia illasta, muodostuu toisesta melko väistämättä ensisijainen hoitaja.

Varmasti onkin niin. Meillä on molemmilla sen verran epätyypilliset työt ja sen myötä joustavat työajat, että tällainen oli mahdollista. Toki tiedostan, ettei aina ole. Mutta esim. jo se, että isä pitää osan vanhempainvapaita, lisää vanhemmuuden tasa-arvoa. Ja sehän ei hyödytä vain äitiä, vaan myös isää ja lasta.