Äitienpäiväajatuksia

[ressukka]

Pitäisi kai olla iloinen ja onnellinen. Meillä on kaksi aivan ihanaa lasta, 2 v. ja 3 kk. Naimisissa ollaan ollut jo neljättä vuotta, yhdessä yli kahdeksan.
Silti olen taas koko tämän(kin) päivän vain itkeskellyt ja ollut masentunut. Parisuhde tuntuu olevan pelkkää kulissia ja erosta ollaan puhuttu useaan otteeseen. Tai minä olen. Tai ainakin ajatellut.
En oikein tiedä, mistä kaikki alkoi, mutta nyt tuntuu että apua on saatava ja pian. Mieheni on aivan upea, auttaa kotitöissä pyytämättä, on lasten kanssa ja ottaa töistä vapaapäiviä aina silloin tällöin, että voisi olla kotona meidän kanssa. Kuitenkin minuusta tuntuu, että meitä molempia ahdistaa.
Kun odotin esikoistani, miellä oli kolmen kuukauden seksitön ajanjakso. Ei minun johdostani, vaan mieheni. Hän ei vain halunnut minua. Yritin turhaan olla viehättävä ja vietellä. Kun kysyin syytä tähän, hän kertoi olevansa vain stressaantunut ja väsynyt. Minä olen ollut suhteessamme se, joka ei ole yleensä kieltäytynyt seksistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisin harrastanut sitä vasten tahtoani. No, minusta tämä aika tuntui hurjan pitkältä ja kerroinkin siitä miehelleni. Olen pystynyt aina puhumaan hänelle kaikesta ja kerroin siis myös, että haluaisin saada seksiä useammin kuin kerran kuussa. Tuntui jotenkin, että hän tahallaan piti minua ilman. No, esikoisen syntymän jälkeen kaikki alkoi taas sujua paremmin. Kunnes sitten pikku hiljaa seksin saanti väheni taas 1 krt/kk . Sanoin silloin taas miehelleni (viiden viikon "kuivan kauden" jälkeen), että tämä sai olla viimeinen viiden viikon paussi. Sen kerran jälkeen meni taas toiset viisi viikkoa ilman ja nyt tätä seksitöntä kautta on jo jatkunut viime syyskuusta (siis aivan oikein, syyskuusta!) lähtien.
Nukumme eri huoneissa, mutta se on ihan käytännön sanelema juttu. Pari tenavaa putkeen. En raskaana ollessani voinut juuri nukkua kun hän kuorsasi ja pyöri vieressäni. Hän siis muutti nukkumaan vierashuoneeseen. Sitten tuli kuvaan vauvan yösyönnit ja muut hereillä olot. Ja sitten sama juttu toisen vauvan kanssa. Olemme molemmat todenneet, että nukumme paremmin erillään. Eikä tämä erillään nukkuminen minusta ole seksittömyyteen vaikuttanut, sillä kyllähän sitä nyt pystyy rakastelemaan missä vain. Siis muutakin kuin parisängyssä ennen nukkumaanmenoa tai aamulla herättyä. Olen jo tottunut tilanteeseen ja oikeastaan en edes tunne enää mitään mielenkiintoa harrastaa seksiä hänen kanssaan. En ole edes voinut suudella häntä yli puoleen vuoteen. Luulen kuitenkin, että tämä minun itkeskely ja masentuneisuus johtuu aika pitkälti juuri tästä. Ja mikä pahinta, tiuskin ja äksyilen myös lapsille ihan pikku jutuista. Minusta kuitenkin olisi mukavaa tuntea olevani myös muutakin kuin äiti.
Kävimme viime syksynä ammattiauttajalla ihan kaikenlaisista syistä. Luulimme näiden sessioiden auttaneen meidän liittoa, mutta kuinka väärässä olinkaan. Edelleen tulee kinaa aivan samoista asioista kuin ennenkin.
Rakastan miestäni, mutta en vain tiedä miten selvitä tästä eteenpäin. Tänäänkin saimme jo sujuvan riidan aikaiseksi siitä, kun olin jo useamman kerran kertonut hänelle, että en toivo äitienpäivänä mitään muuta kuin että saisin nukkua pitkään. No, hän tuli jo ennen kahdeksaa herättämään. Sinänsä aivan ihana teko tuoda kahvikupponen sänkyyn, mutta tämä aamu oli vielä sellainen, että kuopus nukkui puoli kymmeneen, joten minäkin olisin voinut. Meillä yö meni kahteen asti valvoessa masukivun vuoksi. Kun sitten rupesin taas äsken jostain syystä itkemään (ihan tosi, en enää tiedä miksi itken näin usein ja vielä ilman syytä), hän taas tiuskaisi, että en kuulemma ollut ikinä sanonut toivovani nukkua tänä aamuna ja että ei enää kestä nähdä ja kuulla minun niiskuttavan. Yritin kertoa, että en voi itkeskelylleni mitään, mutta ei tunnu menevän perille. Ja se taas itkettää vielä enemmän. Siinä sitten huudettiin puolin ja toisin.
No joo, olen aina ollu tosi herkkä tapaus.
En kirjoittanut tätä siksi, että haluaisin kommentteja tai mielipiteitä asiaan liittyen. Vaan ihan vain purkaakseni tätä pahaa oloa. Ja täytyy sanoa, että hitusen helpotti saada ajatuksia tähän...
Kaikesta huolimatta, oikein hyvää ja aurinkoista äitienpäivää!

 

[Samoin sinulle!]

Et halunnut kommentointia, mutta sanon nyt silti, että itkeskelysi on kyllä merkki depressiosta. Mielestäni sinun olisi hyvä käydä itseksesi juttelemassa asiantuntijan kanssa omista tuntemuksistasi.
Ja anteeksi tämä: seksin vaatiminen mieheltä on ehkä tehokkain tapa jäädä ilman.
Naisen tulee olla objekti, jota mies haluaa.
Vanha totuus.
Voimia kamppailussasi.

 

[mene töihin]

Mene töihin sieltä kotoa ellet jo ole. Kotonaoleminen sekoittaa monen naisen pään kun ei ole mitään muuta elämää.

 

[Ressukka]

Menisinkin, mutta kun nuorin muksu on vasta kolme kuukautta. Hei haloo! Eikä tässä minkään muun elämän puutteesta ei ole kyse, sitä on kyllä vaikka muille jakaa. En todellakaan ole kahlittu neljän seinän sisään.
Ja sinulle "Samoin sinulle", en ole koskaan seksiä vaatinut.
Taisi ola virhe kirjoittaa tänne. Heti alkoi sataa näitä fiksuja ohjeita.

 

[mene töihin]

Sori, luin 2 ja 3v. Ei siis ihan vielä töihin. Kyllähän hormonimuutoksetkin tekevät itkuisuutta etenkin kun synnytyksestä on noin vähän aikaa. Imetätkö? Nekin hormonit vaikuttavat.

Musta tuossa vaiheessa ei kannata hirveän paljon ajatella, oletko onnellinen vai etkö mahda ja miksikö en mahda ja mikäköhän on hyvin ja mikäköhän huonosti. Kyseessä on nyt poikkeustila teillä kotona kun lapset ovat noin pieniä. Anna ajan kulua. Mieti tosissasi parisuhteenne tilaa _aikaisintaan vuoden päästä_, piste. Ellei siis (ja kun ilmeisesti ei) miehesi ole väkivaltainen-alkoholisti-hakkaaja, vaan ihan hyvä isä ja puolisto.

Jos masennusoireet pahenevat ja vain jatkuvat, puhu niistä vaikka neuvolassa jotta neuvovat eteenpäin.

 

[--neito--]

Puhu neuvolassa tuntemuksistasi ja kerro, että itkeskelet päivisin. Toivon mukaan terveydenhoitaja osaa neuvoa sinut eteenpäin. Hae itsellesi apua, selvitä omat ajatuksesi ja toiveesi. Rupea vasta myöhemmin miettimään parisuhdetta + mahdollista eroa. Tällä hetkellä et taida ajatella "kirkkaasti" ja eikä kannata tehdä liian hätiköityjä päätöksiä. Jos/kun eroon päätyy, niin mieluiten niin että voi sanoa itselleen että yritimme kaikemme parantaakseen suhteemme, mutta se ei valitettavasti onnistunut. Silloin ei tule kaduttua tekemisiään. Ihminen katuu yleensä sitä mitä on jättänyt tekemättä, ei sitä mitä on tehnyt.

Hae apua masennukseesi heti. Lapsillesi on tärkeintä, että äiti voi hyvin. Kun itse voit hyvin pystyt antamaan lapsillesi parhaiten rakkautta, hoivaa ja turvaa. Lapsesi tarvitset molemmat vanhempansa elävänä ja terveenä. Hae lastesi takia itsellesi apua. HETI.

 

[lääkäriin]

Hae nyt apua lääkkeistä ja terapiasta. Lääkkeistä pitää etsiä imetyksen kanssa sopiva.

Saisitko miehesi parisuhdeterapiaan. Teidän kahden välinen suhde ei toimi. Jos et saa mukaan, mene yksin.

Masentunut sinä olet. Kysymyksessä on ilmeisesti jotain muuta kuin synnytyksen jälkeistä masennusta, koska se on jatkunut jo pidempään.

 

[jätä jo]

jätä jo se paska

 

[Samoin sinulle]

Menisinkin, mutta kun nuorin muksu on vasta kolme kuukautta. Hei haloo! Eikä tässä minkään muun elämän puutteesta ei ole kyse, sitä on kyllä vaikka muille jakaa. En todellakaan ole kahlittu neljän seinän sisään.
Ja sinulle "Samoin sinulle", en ole koskaan seksiä vaatinut.
Taisi ola virhe kirjoittaa tänne. Heti alkoi sataa näitä fiksuja ohjeita.

Anteeksi oma 'fiksu' ohjeeni. Kirjoitin sen kyllä ihan vilpittömästi.
Sain tekstistäsi käsityksen, että olet tehnyt miehellesi selväksi, että seksitauot sinua rasittavat. Se on miehen mielestä useinkin sama, kuin vaatimus.

 

[masennusta]

Olet masentunut. Ja kai sinä olit tietonen, että raskaana olevat naiset eivät kovin monia miehiä viehätä (onhan niitäkin tosin, mutta vähemmän), eivätkä ne raskauden jälkeiset kilot ja raskausarvetkaan kovin haluttavia ole... Eikä masennus, itkeskely ja ressukkana oleminen tee sinusta myöskään yhtään seksikkäämpää.

Tiesit jo ensimmäisen lapsen jälkeen millaista se on, miksi siis hankit toisen?

 

[Hae nyt ensin apua itsellesi]

Voi olla etta herkkyytesi on osaksi raskaudenjalkeista masennusta ja hormoniheittelya. Mene todellakin laakariin tai neuvolan puheille ihan ensiksi jotta saat ainakin katsottua auttaisiko tama ensin. Hormonihumalassa ei tosiaan kannata ruveta tekemaan elaman perustoja jarkyttavia muutoksia. Kaksi pienta lasta kotona on huikea mullistus parisuhteessa ja konflikti ja riidat ovat lahinna saanto, ei poikkeus. Mieti vasta myohemmin mita voitte tehda parisuhteelle.

 

[Solmunen]

Kaikki taas helposti käänsi tän raskauden jälkeiseksi masennukseksi, mutta kaipa nyt läheisyyden puute ahdistaisi ja masentaisi muutenkin. Eikä joka masennukseen lääkettä tarvita. Itteäni inhottaa kun nykyään ei saa enää olla surullinen ilman että tulkitaan masennukseksi ja tyrkytetään lääkettä.
Oletteko muuten läheisiä, siis jutteletteko ja jaatte arkisia juttuja ja asioita? Vai oletteko kaikessa ajautuneet erilleen?

 

[mjjaaah]

Seksinpuute tekee ainakin minusta melkein hirviön. Kun saan säännöllisesti, olen aina aurinkoinen ja iloinen. Niin se vain on. Onneksi mies tietää tämän ja toimii sen mukaisesti

Ap:lle sanoisin, että ymmärrän kybällä tilanteesi. Miehesi ei jostain syystä halua sinua, pidä sitä lähtökohtana ja yritä tehdä asialle jotain. Onko ulkonäössäsi kentis tapahtunut muutoksia, joista mies ei tykkää? Toki raskaus vaikuttaa, mutta muuten? Hiukset, paino, pukeutuminen? Kiinnitä näihin huomiota, jätä mies vähemmälle huomiolle äläkä missään nimessä kerjää seksiä. Hommaa hyvä klittakiihotin ja käytä sitä säästelemättä. Jos jaksat, aloita uusi harrastus ja annan miehen hoitaa mukulat sen aikaa. Eli hanki elämä kodin ulkopuolelta.

 

[beibi bluus]

Mitäpä jos tyytyisit nyt hoitamaan ensiksi itsesi ja vasta sitten parisuhteesi? En millään usko, että sinulla on juuri nyt voimia hoitaa kuntoon kaikki isot asiat, jotka ovat rempallaan. Jo yksistään univaje tekee ihmisestä kärttyisän ja itkuisen, jolloin ongelmat tuntuvat saavan kohtuuttoman isot mittasuhteet.

Varaa aika lääkärille tai ota asia puheeksi neuvolassa. Jos neuvolassa vaan kehotetaan piristymään ja tsemppaamaan, niin varaa sitten aika terveyskeskukseen. Saat todennäköisesti kokeeksi masennuslääkettä, joka on niin mietoa, että pystyt imettämään. Miehesikin toivottavasti silloin ymmärtää, että masennus on sairaus ja sinun pitää toipua siitä.

Parisuhteenne tilanne vaikuttaa hyvin vaikealta. Vaikka vauvan syntymä on ihana asia, niin silti se on parisuhteen suurin yksittäinen kriisi ja sen vuoksi avioeroja tapahtuu niin paljon ennenkuin vauva täyttää yhtä vuotta.

Ymmärrän hyvin, että sinua korpeaa todella paljon se, että miehesi ei anna seksiä. Entäpä jos vain ajattelet niin, että ehkä sekin on vain väliaikaista. Voit tyydyttää tarpeitasi itsekin väliaikaisesti. Miehesikin saattaa olla väsynyt kaikesta juuri nyt. Oletko kokeillut, että menet miehesi luokse ja pyydät kauniisti, että tarvitset halausta, joten voisiko hän antaa halin? Voi olla, että miehesi olisi helpompaa antaa sinulle halauksia ja suukkoja kuin seksiä. Jos miehesi halailee sinulle, se mielestäni on merkki, että olet hänelle yhä tärkeä. Toinen tärkeä asia on se, että parisuhteessa pitäisi olla hellyyttä, joka ei ole millään tavalla sidoksissa seksiin. Jos siis sinä itse halauksen jälkeen rupeat ruikuttamaan seksiä mieheltä, niin miehesi menee siitä ehkä ihan lukkoon eikä halua antaa enää minkäänlaista kosketusta, koska se tarkoittaa heti sänkyynmenoa.

Jos mietit rehellisesti, niin onko molemmat lapset olleet yhteisiä toiveita vai enemmän sinun haluamiasi? Seksittömyyden taustalla saattaa olla miehesi osalta pelko siitä, että tulet uudelleen raskaaksi. Joskus miehet näkevät lastensa äidin ikäänkuin omana äitinään ja äitihahmohan ei ole seksikäs eikä mies osaa katsoa naista puolisona, naaraana, vaan pelkästään imetyskoneena. Miehellesi voi olla tosi raskasta nähdä sinun itkevän. Niinkuin todennäköisesti syynä itkuusi on masennus, niin mies voi yrittää sysätä tunteet syrjään (puolustautumiskeino, jolla hän suojelee itseään) ja sysätä sinut sivuun eikä hän halua eikä osaa nähdä sitä, mikä on itkusi todellinen syy.

Usein nainen kokee, että jos mies ei halua seksiä, niin mies ei myöskään rakasta naista. Näinhän ei välttämättä ole ollenkaan. Totta kai väsyneenä sanoo helposti asiat hirmuisen kärkevästi, mutta paras tapa edetä olisi yrittää edetä pienin askelin. Nyt näyttää siltä, että etenette kovalla kiireellä kaaosmaisesti kohti suhteenne loppua. Sen vuoksi olisi parempaa, että saisi edes sen syyttelyn loppumaan, koska tiedät itsekin, että parisuhteessanne on paljon hyvääkin (mies on hyvä isä, auttaa kotitöissä jne). En usko, että ero olisi kirjoituksesi perusteella mikään ratkaisu, koska elämäntilanne on vain ajanut teidät siihen tilanteeseen, että ette osaa juuri nyt kommunikoida kovin rakentavasti.

Ei varmaan olisi pahitteeksi sanoa ääneen miehelle, että pelkäät, että tätä menoa suhteenne kariutuu ja tulee ero. Jos kerrot miehelle, että rakastat häntä yhä, vaikka onkin vaikeaa ja on väsymystä, niin haluat silti yrittää. Jos olet rehellinen, niin ilmeisesti haluat yhä yrittää jatkaa?

 

[kahden mummo]

Sivuaa aihetta, ja niin montaa muutakin.

Nykynaiset ei osaa käsitellä ongelmia. Kaiken pitää olla helppoa ja yksinkertaista, ja sitten kun ei olekaan, kun itkettää, on paha olo jne., ollaan ihmeissään että mitä nyt.

Johtuuko se siitä että omat vanhemmat on passannut elämän helpoksi, säästänyt vastuulta ja vaikeilta tunteilta, antanut kuvan liian helposta elämästä, tai kenties vääriä asenteita ongelmien suhteen? Ehkä.

Niin tai näin. Oikea osoite noissa ongelmissa on kääntyä ammattilaisen puoleen. Mielenterveyden ammattilaisen. Noin tuoreella äidillä neuvola on ensimmäinen kohde. Jollei sieltä kaipaamaansa apua saa, kannattaa rohkeasti kysyä muualta.

Miehiltä vaaditaan oikeasti liikaa. Niiden pitäisi "ymmärtää" vaimoja ja äitejä rajattomasti. Kuitenkaan vaimojen ja äitien ei tarvitse ymmärtää miehiään kuin jossain määrin. Naiset pitää itseään täydellisinä ja helppoina, unohtaen että puoliso on ihminen, ja että vaimolta ja äidiltäkin jää kuulematta miestensä toiveita - etenkin niitä vaatimattomimmin ilmaistuja.

 

[edelliselle..]

niin tai nykynaiset osaavat jo vaatia omiaan. kenties silloin "vanhaan hyvään" aikaan ollaan oltu tyytyväisiä siihen miten silloin toimittiin mutta nykypäivänä ei ole kaikki niin kuin silloin joskus. tiedä sitten kumpi on parempi.

 

[kahden mummo]

Nykyään ollaan itsekkäämpiä, "vaaditaan" kuten mainitsit. Itsekkääksi sen tekee kun ei enää huomioida toista. Se menee nykyään vähän niinkuin yli, että menneiden sukupolvien kunniaksi nyt huomioidaan sitten rutkasti vähemmän.

Ennen oli toisin. Ulospäin vanhempieni suhde näytti juuri siltä että äiti on isän "tossun alla". Kotona me tiedettiin ettei niin ole. Heillä vallitsi hyvä yhteisymmärrys. Äiti ymmärsi miksi hänen asemansa oli mikä oli ja isä ymmärsi oman asemansa. Sen lisäksi he ymmärsivät toistensa asemat.

Kumpikin oli vanhempana läsnä eri tavoin, mutta kumpikin läsnä. Kumpikin tiesi ettei toinen pärjää ilman toista ja arvostivat siksi toistensa panosta, mutta kumpikin kantoi vastuun vähän niinkuin yksin.

Isä huomioi äitiä ja sama toisinpäin ja me lapset opittiin että äiti ja isä myös osoittavat toisilleen välittämistä.

Äiti kyllä uskalsi sanoa mielipiteensä, niin isäkin. Jos heidän mielipiteet oli ristiriidassa, nukuttiin asian päälle ja mietittiin uudestaan, erityiseen toisen näkökulmasta katsottuna. Silloin kyllä ajateltiin enemmän perheen parasta eikä omaa parasta kuten nykyään.

Isä kuoli ennen äitiä. Oli toinen mies kiinnostunut äidistä ja olisi ollut siihen aikaan perheellekin parempi jos olisi toinen aikuinen ollut elättämässä. Äiti oli sikäli rehellinen sille toiselle miehelle, kun kertoi ettei voisi tästä sillä tavalla välittää kuin vaimon miehestään kuuluisi. Aluksi mies olisi siihenkin tyytynyt mutta ymmärsi lopulta että yksinäistähän sellaisessa liitossa tulisi, kun olisi vielä toisen lapsetkin elätettävänä.

Oma asenne ja ajatusmaailma merkitsee paljon onnellisuuden tuntemuksissa. Äiti koteloituu itseensä kuvitellen, että miehen kuuluu ymmärtää automaattisesti. Ehkä toisinkin päin. Joka puolella toitotetaan kaikenlaista parisuhdeneuvontaa niin paljon, että sitä pidetään jo sisään rakennettuna kykynä.

Eihän se niin mene. Kyllä ihan nollasta lähdetään joka aamu ja joka ilta tiedetään miten päivä meni. Huomenna voidaan korjailla, mutta sen pitää olla rakentavaa. Sekä miehen että naisen on syytä mennä itseensä jos käsissä on väärinymmärrystä ja ristiriitaa. Sitä vaan pitää miettiä mitenkä asiat paremmin ilmaisisi kun ei tähän asti ole onnistunut.

Ei aina voi heittäytyä kuin pikkulapsi äidin syliin, joka kyllä lohduttaa sanoittakin. Naisella on vastuu itsestään, mutta myös lapsistaan. Pienten lasten äidin täytyy huomioida oma hyvinvointi jaksaakseen huomioida ja hoitaa myös lapset. Siksi aloittaja kiireesti hakemaan apua, koko perheen vuoksi.

 

[Ressukka (ap)]

Kiitoksia kaikille palautteesta. Tänään meillä, tai siis minulla on jo paljon parempi päivä. Hyviä vinkkejä teiltä on tullut, ja ihan totta, eihän minulla ole muita vaihtoehtoja itseni (pään) kuntoon saamisen suhteen kuin hakea apua. Oikeassa olette.
Haluan vielä vain sanoa että molemmat lapset ovat kyllä enemmän kuin tervetulleita. Ensimmäistä yritimme kolmatta vuotta. Kun sitten ajattelimme, että rupeamme yrittämään sisarusta, emme todellakaan arvanneet tärppäävän heti. Juujuu, kyllä tiedän että sen siitä saa, kun sitä saa, mutta kun sen ensimmäisenkin kanssa meni vuosi ja toinenkin, niin kukapa olisi arvannut. Mutta siis emme todellakaan kadu. Lapset ovat melko helppoja, eikä minua harmita ollenkaan viettää päivät heidän kanssaan. Illalla pääsen kyllä sitten lähtemään omien harrastusteni pariin.
Raskauskilot olen molempien raskauksien jälkeen saanut karistettua melko saman tien. Ei siis ulkonäössä pitäisi sen suhteen olla "inhottavaa". Siisteys nyt muutenkin kuuluu minun päivittäisiin rutiineihini. Mutta ihan hyvä vinkki oli kyllä se, että unohdan nyt eroajatukset, samoin kuin lakanoiden väliin menemiset (jep, dildo kyllä löytyy) ja katson tilannearvion uudelleen sitten vaikka vuoden päästä.
Meillä oli mieheni kanssa aamulla taas ihan hyvä keskusteluhetki, ja anteeksipyytelyä puolin ja toisin eilisestä. Mutta kuten jo sanoin, ihan kiva olisi ja on päästä purkamaan höyryjä ihan ammattiauttajalle.
Minun puolestani voitte jatkaa tämän asian vatvomista, en enää aio lukea kommentteja. Nämä palautteet riittävät.
Kevään jatkoja!

 

[Hameenhelma]

Paitsi etten ymmärrä ihmistä, joka kirjoittaa tänne ja silti hokee koko ajan, ettei halua kommentteja. Höh. Ei kaikki hyvätkään kommentoijat ehdi laittaa viestejään yhden päivän tai muutaman tunnin aikana. Huonoja kommentteja taas tulee aina, mutta senhän tietää, kun tänne yleensä kirjoittaa.

 

[Housunlahje]

Hohhoijaa hameenhelma. Kuinkas monta kertaa ap hokikaan, että ei halua kommentteja??? Ööö, mainitsi kerran??? Ja sinun sisälukutaitosi jää minun ymmärrykseni ulkopuolelle. Kukas on kieltänyt muuten vaan purkamasta tuntojaan näille keskustelupalstoille? Sinun kannattaisi varmaan etsiä keskustelua ja kommentoitavaa palstalta jossa jutellaan ymmärtämisestä, sen puuttumisesta ja siitä, missä kukin silloin oli kun empatiaa jaettiin.
Oletkos sinäkin niitä, jotka antaa ymmärtää, mutta ei ymmärrä antaa?

 

[kahden mummo]

Aivan sama kuka lukee jos kukaan

Toivottavasti ap. pääsee miehensä kanssa sanoista tekoihin ja mies on hänelle tukena jatkossakin.

Kun lapsia alkaa tupsahtaa siihen tahtiin ettei veilä ole edelliseen sopeutunut, ei ole ihme jos tahti muuttu epävireiseksi. Ei se ole häpeä eikä epätavallistakaan. Toisilla menee enemmän sekaisin, toisilla vähemmän. Lisäksi ihmisillä on erilaiset resurssit käsitellä uusia asioita.

Kuinka moni ei kehtaa tai osaa pyytää apua, tai ei edes tunnista tarvitsevansa apua? En uskalla ajatella. Valtaosa varmaan selviää ihan lähipiirin neuvoilla ja tuella, mutta moni kääntyy puolueettoman avun puoleen. Tärkeintä on tavalla tai toisella purkaa mieltään rakentavasti, jaksaakseen itse ja että läheisetkin jaksavat paremmin.

 

[kolmas mielipide]

Hohhoijaa hameenhelma. Kuinkas monta kertaa ap hokikaan, että ei halua kommentteja??? Ööö, mainitsi kerran??? Ja sinun sisälukutaitosi jää minun ymmärrykseni ulkopuolelle. Kukas on kieltänyt muuten vaan purkamasta tuntojaan näille keskustelupalstoille? Sinun kannattaisi varmaan etsiä keskustelua ja kommentoitavaa palstalta jossa jutellaan ymmärtämisestä, sen puuttumisesta ja siitä, missä kukin silloin oli kun empatiaa jaettiin.
Oletkos sinäkin niitä, jotka antaa ymmärtää, mutta ei ymmärrä antaa?

EI ap:n tarvitse tulla tänne enää lukemaan ellei halua. Kai täällä KESKUSTELUpalstalla saa keskustelua kuitenkin jatkaa. Täällä kun ei sellaista käytäntöä ole, että joku voi laittaa stopin keskustelulle (moderaattoria lukuunottamatta). Kun aihe on kiinnostava, keskustellaan vaan!

 

[Moro vaan :-)]

Ihminen on luonnostaa utelias, ei ap malta olla vilkaisematta tänne.

 

[Hameenhelma]

Housunlahje oli tainnut herätä tänään väärällä jalalla =) !

Empatiaa on kyllä ap kohtaan, mutta kun hän ekassa viestissään jo ilmoitti ettei kirjoita siksi, että haluaisi kommentteja ja sitten taas myöhemmin, että nyt hän ei sitten enää tule katsomaan viestejä. Sitä kyllä ihmettelen edelleen. Höh!

Hyvää mieltä sinne housuunkin toivottaa hame!

J.K. Moro vaan -nimimerkki taitaa kuitenkin olla oikeassa.

 

[Housunlahje]

Hyvä hameenhelma (onkohan hiustesi väri vaalea?)! Eikö ne nyt ole aivan kaksi eri asiaa, jos toinen kirjoittaa, että ei halua kommentteja ja lukea niitä? Kommenttien lukemisella ei tietääkseni ole mitään tekemistä sen kanssa mitä haluaa tai toivoo...? ja itsehän kirjoitit, että "koko ajan hokee..." taitaa kyseinenkin käsitys olla sinulla vielä vähän hakusessa...
Ja mitäs sitten, vaikka ap vilkaisisikin tänne? Big deal?