M
Mitä mieltä?!
Vieras
Puran nyt sydäntäni tänne, sillä on niin ikävä olo. Enkä oikein osaa sanoa ylireagoinko, tai teinkö jotain todella väärin. Kaiken lisäksi mieskin on juuri poissa silloin kun tukea tarvittaisiin.
Eli äitini oli nähnyt tuttaviamme, mökkinaapureitamme, jotka olivat sitten kyselleet minun ja mieheni kuulumisia. Yllätys yllätys äitini oli kertonut kaikki muut kuulumisemme (asuntojen ostot, työpaikkojen vaihdokset jne) mutta ei kertonut vauvastamme joka saattaa syntyä millä hetkellä hyvänsä. Minua tämä loukkasi todella paljon, kun kuulin äidiltäni tapaamisesta. Miten hän oli voinut kertoa kaikesta muusta paitsi pikkuisestamme?! Hän sanoi minulle perusteluksi, että eipä tullut asiasta puhetta. Ja että hän on sen ikäluokan ihminen joka ei kerro "tutuille" vauvasta ennenkuin se on syntynyt ja kaikki on hyvin. Hänen ystävänsä (ei tosin kaikki) kyllä tietävät, näille hän ei vaan kertonut juuri tuosta asiasta. ***Voin vaan mielessäni kuvitella jo tilanteen, jossa tämä perhe meidät myöhemmin keväällä tavatessaan ihmettelee että miksi äitini kertoi heille asunnosta mutta ei vauvasta!*** Olivat vielä kysyneet tänään äidiltäni että olemmeko koska tulossa seuraavan kerran heillepäin/mökillemme. Ja äiti oli vaan todennut että kun heillä on nyt sitä ja sitä niin eivät varmaankaan vähään aikaan sielläpäin ole. Vaikka tosiasiassa emme siis mene sinnepäin vähään aikaan, koska meille syntyy vauva. Kun kysyin äidiltäni hävettääkö häntä vauvamme jotenkin hän kiisti asian, ja uskonkin kyllä siihen. Mietin samalla että mitäköhän nuo tuttumme ajattelevat sitten kun saavat tietää, että miksi äitini kertoi heille juuri kaikesta muusta mutta ei pikkuisen odotuksesta... Tämä perhe on myöskin sillälailla tuttu että he esim. onnittelivat meitä ainoina "tuttuina" kun menimme kihloihin jne. Ristiäisiin heitä ei kutsuta, mutta esim. häihimme kyllä. Äitini vain vetosi tässä vauva-kertomisasiassa edelleen tuohon että sitten kerrotaan kun vauva syntyy ja että jos/kun kaikki menee sitten hyvin. Samalla hän totesi että olisi voinut kertoa jo aiemminkin jos olisi halunnut (siis viime syksynä), mutta hänestä oli silloinkin hyvä olla sanomatta, sillä jos olisin saanut keskenmenon niin ei olisi tarvinnut sitten tutuille selitellä jne jne...
Minua loukkaa super älyttömästi äitini linja, jonka mukaan kaikesta muusta puhuttiin paitsi tulevasta vauvastamme. Olisi sitten hel*etti pitänyt koko turpansa meidän asioista kiinni jos kerta kaikesta ei voi jutella! Samalla minulle aiheutui keskustelusta pelkoreaktio synnytyksen suhteen. Olen aiemmin koittanut varustaa itseni positiivisilla ajatuksilla synnytyksen suhteen ja olla stressaamatta ja murehtimatta turhasta vielä tässä vaiheessa. Nyt jotenkin kaikki meni sekaisin, kun äitini kertomattomuuden syy pitää sisällään sen faktan että kaikki ei välttämättä menekään hyvin. Ja että hänen mielestään silloin on hyvä ettei olla heille sanottu, ettei joudu sittenkään sanomaan mitään.
Alkoi tosiaan lumipallo vieriä, ja itkin jo pelkästään sen vuoksi että minua alkoi pelottaa oikeasti vauvani puolesta että jos tosiaan jotakin sattuu. En olisi halunnut että kukaan siitä muistuttaa minua enää tässä vaiheessa, kun lähtö synnytykseen voi tulla milloin vaan. Päinvastoin, sitä vaan toivoo että muut tsemppaavat. En haluaisi murehtia etukäteen, vaan nauttia tästä loppuajasta, ja ottaa sitten ajallaan vastaan mitä se sitten tuokin.
Olisi muutakin tekemistä kuin itkeä täällä, ja kuluttaa siihen voimiaan. Vei tuo puhelimessa huutaminenkin jo niin energiaa. En vaan voi ymmärtää äitini tapaa menetellä.
Olenko nyt jotenkin liian nuori ja ymmärtämätön, niinkuin äitini antoi tietyllälailla ymmärtää.
Mitä olette mieltä jos olisitte asemassani, ja entä taas jos olisitte nuo tutut...?
Eli äitini oli nähnyt tuttaviamme, mökkinaapureitamme, jotka olivat sitten kyselleet minun ja mieheni kuulumisia. Yllätys yllätys äitini oli kertonut kaikki muut kuulumisemme (asuntojen ostot, työpaikkojen vaihdokset jne) mutta ei kertonut vauvastamme joka saattaa syntyä millä hetkellä hyvänsä. Minua tämä loukkasi todella paljon, kun kuulin äidiltäni tapaamisesta. Miten hän oli voinut kertoa kaikesta muusta paitsi pikkuisestamme?! Hän sanoi minulle perusteluksi, että eipä tullut asiasta puhetta. Ja että hän on sen ikäluokan ihminen joka ei kerro "tutuille" vauvasta ennenkuin se on syntynyt ja kaikki on hyvin. Hänen ystävänsä (ei tosin kaikki) kyllä tietävät, näille hän ei vaan kertonut juuri tuosta asiasta. ***Voin vaan mielessäni kuvitella jo tilanteen, jossa tämä perhe meidät myöhemmin keväällä tavatessaan ihmettelee että miksi äitini kertoi heille asunnosta mutta ei vauvasta!*** Olivat vielä kysyneet tänään äidiltäni että olemmeko koska tulossa seuraavan kerran heillepäin/mökillemme. Ja äiti oli vaan todennut että kun heillä on nyt sitä ja sitä niin eivät varmaankaan vähään aikaan sielläpäin ole. Vaikka tosiasiassa emme siis mene sinnepäin vähään aikaan, koska meille syntyy vauva. Kun kysyin äidiltäni hävettääkö häntä vauvamme jotenkin hän kiisti asian, ja uskonkin kyllä siihen. Mietin samalla että mitäköhän nuo tuttumme ajattelevat sitten kun saavat tietää, että miksi äitini kertoi heille juuri kaikesta muusta mutta ei pikkuisen odotuksesta... Tämä perhe on myöskin sillälailla tuttu että he esim. onnittelivat meitä ainoina "tuttuina" kun menimme kihloihin jne. Ristiäisiin heitä ei kutsuta, mutta esim. häihimme kyllä. Äitini vain vetosi tässä vauva-kertomisasiassa edelleen tuohon että sitten kerrotaan kun vauva syntyy ja että jos/kun kaikki menee sitten hyvin. Samalla hän totesi että olisi voinut kertoa jo aiemminkin jos olisi halunnut (siis viime syksynä), mutta hänestä oli silloinkin hyvä olla sanomatta, sillä jos olisin saanut keskenmenon niin ei olisi tarvinnut sitten tutuille selitellä jne jne...
Minua loukkaa super älyttömästi äitini linja, jonka mukaan kaikesta muusta puhuttiin paitsi tulevasta vauvastamme. Olisi sitten hel*etti pitänyt koko turpansa meidän asioista kiinni jos kerta kaikesta ei voi jutella! Samalla minulle aiheutui keskustelusta pelkoreaktio synnytyksen suhteen. Olen aiemmin koittanut varustaa itseni positiivisilla ajatuksilla synnytyksen suhteen ja olla stressaamatta ja murehtimatta turhasta vielä tässä vaiheessa. Nyt jotenkin kaikki meni sekaisin, kun äitini kertomattomuuden syy pitää sisällään sen faktan että kaikki ei välttämättä menekään hyvin. Ja että hänen mielestään silloin on hyvä ettei olla heille sanottu, ettei joudu sittenkään sanomaan mitään.
Alkoi tosiaan lumipallo vieriä, ja itkin jo pelkästään sen vuoksi että minua alkoi pelottaa oikeasti vauvani puolesta että jos tosiaan jotakin sattuu. En olisi halunnut että kukaan siitä muistuttaa minua enää tässä vaiheessa, kun lähtö synnytykseen voi tulla milloin vaan. Päinvastoin, sitä vaan toivoo että muut tsemppaavat. En haluaisi murehtia etukäteen, vaan nauttia tästä loppuajasta, ja ottaa sitten ajallaan vastaan mitä se sitten tuokin.
Olisi muutakin tekemistä kuin itkeä täällä, ja kuluttaa siihen voimiaan. Vei tuo puhelimessa huutaminenkin jo niin energiaa. En vaan voi ymmärtää äitini tapaa menetellä.
Olenko nyt jotenkin liian nuori ja ymmärtämätön, niinkuin äitini antoi tietyllälailla ymmärtää.
Mitä olette mieltä jos olisitte asemassani, ja entä taas jos olisitte nuo tutut...?
Toivoisin ja pelkäisin varmaan ihan hysteerisenä!