Äitistäni olen huolissani..

[vähän huolestunut...]

Hei.

Olen jo pidemmän aikaa seurannut vierestä, kun äitini on käyttänyt lääkkeitä väärin. Tajusin kuitenkin sen vasta äskettäin, isku vasten kasvojani oli kyllä..

Äitini on ollut ilmeisesti pitkään masentunut, mutta kuitenkin niin ylpeä ihminen ettei sitä halua myöntää tuskin edes itselleen. Ammattiapua hän ei itselleen halua, koska ei omasta mielestään sitä tarvitse.

Hän on pitänyt hyvin salassa lääkkeiden kätön, mutta ihan viimeaikoina hän sitten illalla vetasee kolmiolääkkeitä ja joskus jopa sanoo " menipä pää sekasin, kun otin tuosta noita lääkkeitä"..

En tiedä miten hienovaraisesti sanoisin äidilleni siitä? Jotenkin tämä asia on niin vaikea minullekkin hyväksyä, hän on äitini ja lapseni mummo.. Hänen käytöksensä on joskus hyvin töykeää, ja yhtäkkiä hän on taas tyyni..

Onko kukaan samassa tilanteessa? Voisiko kukaan antaa vinkkejä minulle miten hoitaa tätä asiaa? Ei ole ketään kelle voisin puhua, jotenkin itsekin häpeän asiaa... tai siitä on niin vaikea puhua..

 

[Minni harmaana]

Ei tuota ainakaan hävetä tarvii. Kyllä paljon on ihmisiä, jotka lääkitsee pahaa oloaan. Minäkin kauan sitten pahassa perhetilanteessa nappasin aamulla puolikkaan Oxepamia ja tuumasin, että ehkä kestän tämän avulla taas yhden päivän.

Ota rohkeasti puheeksi asia äitisi kanssa. Kysy varovasti hänen olostaan ja kerro, että olet huolissasi etkä pahalla tarkoita.

 

[vähän huolestunut...]

Niin ei se varmaan häpeän asia ole, se vain on niin outotilanne kun kysessä on oma äiti.. Vaikka on ne äiditkin vain ihmisiä, ja tekee virheitä..

Minä yritän kerätä rohkeutta ja keskustella äitini kanssa. Äitini on vain hyvin ylpeä ihminen, ja hermostuu todella helposti.. Hän on aina ollut sitä mieltä ettei ole heikko, vaikka ei ole heikkouden merkki myöntää että joskus ei vaan jaksa..

Kiitos sinulle että vastasit.

 

[Minni harmaana]

Niin ei se varmaan häpeän asia ole, se vain on niin outotilanne kun kysessä on oma äiti.. Vaikka on ne äiditkin vain ihmisiä, ja tekee virheitä..

Minä yritän kerätä rohkeutta ja keskustella äitini kanssa. Äitini on vain hyvin ylpeä ihminen, ja hermostuu todella helposti.. Hän on aina ollut sitä mieltä ettei ole heikko, vaikka ei ole heikkouden merkki myöntää että joskus ei vaan jaksa..

Kiitos sinulle että vastasit.

Voi kun tietäisit... Minä äiti-ihminen muistan ja kadun paljonkin tapauksia lasten ollessa pieniä.

Joskus ihan itku pääsee, kuinka olen voinut olla niin paskamutsi. On niistä kuitenkin kasvanut ihan kelpo kansalaisia. Olen siis jo 55-vuotias.