S
surullsiaks
Vieras
Olin 9-vuotias, kun ukkini kuoli. Kävimme hänen luonaan kylässä ja minulla on hyvät muistot ukista. Hänellä oli ihana undulaatti ja hän tarjosi aina kääretorttua. Ukin luona haisi tupakka, sillä ukki tupakoi paljon.
Ukin kuolemasta ei ikinä perheessä juuri puhuttu. Asia on ollut äidilleni vaikea, enkä ole siksi halunnut kysellä. Nyt kysyin isältäni, mihin ukki oikein kuoli ja isi kertoi ukkini tehneen itsemurhan. Ukki oli hypännyt sillalta ja selvinneen hengissä. Paria päivää myöhemmin ukki oli kuollut sairaalassa, mutta oli kuulemma kärsinyt kovia kipuja. Äitini oli isin mukaan ollut ukin luona sairaalassa ne päivät, eikä siellä ollut käynyt kukaan muu. Ukki oli kuulemma juonut aina paljon, mitä en myöskään ollut tiennyt.
Minulla on jotenkin ihan kamalan surullinen olo. Lähinnä äitini puolesta. Monia asia on saanut selityksen tällä...esim se, miten äitini on aina suhtautunut alkoholiin tosi kielteisesti. Todennäköisesti ukki on juonut äidin lapsuudenkin aikana. Äidin äiti kuoli syöpään 50-vuotiaana. Ja minua raastaa äitini puolesta se, kuinka äidin isi teki itselleen noin. Ja se, että äiti oli yksin sairaalassa katsomassa isänsä tuskia ennen ukin kuolemaa.
Olenko ihan hölmö? Haluaisin kertoa äidilleni olevani pahoillani siitä, mitä hän on joutunut käymään läpi, mutta en jotenkin osaa.