Äitiysloman aloittamisen ajankohdasta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Suikki
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Suikki

Vieras
Hei,

Olisin kysellyt teiltä muilta, miten olette ajatelleet aloittaa äitiysloman? 30 päivää aiemmin vai vielä aiemmin?

Jos laskettuaika ei minulla muutu np-ultran jälkeen, mulla alkaisi mammaloma 10.1.2007. Haluaisin kuitenkin aloittaa lomailun jo joululta, niin, että ensin pitäisin talviloman pois ja sitten aloittaisin mammaloman 35 päivää ennen laskettua aikaa.

Voinko siis itse oikeasti valita, milloin loman aloitan, siis tämän 30-50 päivän väliltä, ennen laskettua aikaa, vai voiko työnantaja tähän vaikuttaa niin, ettei anna aloittaa äitiyslomaa vasta kuin 30 pv ennen? Tarvitaanko jotain perusteluita sille, että aloittaakin aikaisemmin loman, kuin 30 pv ennen, esim. jotain terveydellisiä syitä/perusteluita?

Olisi niin mukavaa aloittaa mammaloma jo joululta, eikä tulla tappamaan aikaa välipäiviksi töihin, kun muut lomailee.
 
Saat itse päättää miten aloitat. Muista kuitenkin ilmoittaa siitä 2 kk ennen työnantajalle. Ja muista että se parisen viikkoa on pois sieltä toisesta päästä vauvan kanssa..
 
Samaa meinasin sanoa, että muista, että se aika jonka nyt käytät lomailuun on pois sitten siellä toisessa päässä vauvan kanssa vietetystä ajasta. Ei tietysti vaikuta jos aiot jäädä esim. komeksi vuodeksi hoitovapaalle äitiys-/vanhempainloman päätyttyä, mutta jos joudut menemään töihin niin 2vkolla on merkitystä... eli kannattaa säästää äityslomaa ja töistäkin vuosilomia mahdollisimman paljon sinne vauvan syntymän jälkeiseen aikaan niin saat olla vauvan kanssa pitempään kotona.

Itseäni harmitti kun vauva meni yliaikaiseksi ja jouduin "tuhlaamaan" äitiyslomapäiviä synnytyksen odotteluun.
 
Tiedän kyllä, että lomailu on sitten lopusta pois, mutta nythän ei olisi kyseessä kuin 5 päivää aikaisemmin pois töistä jääminen, koska pitäisin talviloman ensin. Ja ajattelin joka tapauksessa (jos vaan rahat riittää) olla kotona ensin vuoden loppuun asti, eli kai reilun kuukauden sen jälkeen, kun mammaloma loppuu, jolloinka tuolla 5 päivällä ei olisi merkitystä.
 
Muistakaa myös, että sairaslomaakin saa ... Näin sanottiin minulle neuvolassa ... Eli säästä päivät ja pyydä saikkua (jos vaan on pokkaa) ja mistä sitä tietää vaikka silloin jo mahan kanssa kolottaiskin yhtä sun toista paikkaa!
 
Hei!

Suosittelisin sinulle, että haet sairaslomaa loppuraskaudesta. Raskaudet toki ovat yksilöllisiä, mutta en voisi kuvitellakaan palaavani kesälomalta töihin ja olen nyt viikoilla 33. Olen kuullut, että lääkärit kyllä ymmärtävät ja kirjoittavat kyllä sairaslomaa, ihan väsymyksenkin takia. Jos aloitat äitiyslomasi nimittäin aikaisemmin se myös päättyy aikaisemmin. Mieti asiaa kylmästi omalta kantiltasi ja sitä, mikä on sinulle paras ratkaisu. Toki kyseessä on vain 5 päivää, mutta kerronpa kuitenkin omia tuntojani loppuraskaudesta. Pahimmassa tapauksessahan voi olla, että joudut jäämään sairaslomalle paljon ennen äitiyslomasi alkua, sitähän ei voi oikein mistään tietää. Hirmuisen monella on loppujen lopuksi ennenaikaisia supistuksia. Mutta vaikka supistuksia ei tulisi niin oloni on kyllä niin kauhea, etten töihin enää menisi.

Itselläni on nyt nimittäin juurikin ihan hirmuista väsymystä, koska öisin nukkuminen on mitä on. Vessassa saan juosta jopa tunnin välein ja kylkeä ei saa juuri käännettyä. Lisäksi lihaskrampit ja kivut ovat välillä niin pahoja, etten pysty liikkumaan ilman tukea. En kuitenkaan kärsi mistään ennen aikaisista supistuksista.
Minulla istumaasennossa nesteet pakkautuvat jalkoihin niin, että niihin koskee ja kovaa, kengät eivät mene enää jalkaan tunnin istumisen jälkeen. Istuessa peräpukamatkin ovat kovilla.

En jaksa enää kävellä edes lyhyitäkään matkoja, sillä itsensä ylös kampeeminen aiheuttaa niitä kipuja vatsassa, välillä kovempia välillä pienempiä.

En enää pysty kunnolla edes ajamaan autoa. Penkkini on säädetty sellaiseen hassuun takakenoasentoon ja vauva alkaa mönkyämään heti jos istun suoremmassa. Bussipysäkille kävely taasen ei onnistu liitoskipujen takia, tai siihen saan varata kolmin/nelinkertaisen ajan. Heiluvassa bussissakin istuminen hirvittää. Millähän taksi kyydillä saisin itseni edes töihin.
Töissä joutuisin "juoksemaan" kerrosten väliä moneen kertaan ja kiire on yleensä kova joka paikkaan. Jaloillanikaan ei okein jaksa enää olla pitkiä aikoja... On tämäkin...
Olen ollut aktiivinen liikkuja ja harrastanut kovasti liikuntaa ennen raskautta ja alkuraskaudessa, mutta kaikki olen jotutunut jättämään pois omien tuntemuksien vuoksi.
Kaikki aina hokee, ettei raskaus ole sairaus, mutta kyllä tunnen jonkinverran kykenemättömäksi ja ehkä jopa sairaaksikin tässä vaiheessa. Hattua nostan niille, jotka jaksavat koko raskauden puuhailla, liikkua ja muutoinkin elää melkein normaalia elämää. Itse olen ainakin joutunut nöyrtymään...

Eli mun pointti siis oli lyhykäisesti :D, että haet sairaslomaa sitten ja otat koko äippäloman vain itselle. Laskepa se viiden päivän palkka.... Kyllä sekin jo aika paljon on.

Hyviä vointeja!
 
Heip!
Paljoltihan se äitiysvapaalle jääminen on omasta olosta kiinni. Itse tein töitä vielä äitiysvapaan alettua viikon verran eikä tehnyt heikkoakaan... Jos olo on tukala ja jalat/selkä kipiäni niin silloin varmasti kantsiin jäädä sairaslomalle... Meillä työnantaja suosittelee lomien pitämistä äitiysvapaan jatkoksi eli saapi sitten olla hieman pidempään vaavin kanssa kotona...

 
niin ja ota huomioon että jos aloitat heti äippäloman talviloman jälkeen käymättä välillä töissä niin et saa talvilomastasi lomaltapaluurahoja. näin mulle ois käyny,mutta JOUDUIN sitte saikulle...
 
Kiitos näistä vinkeistä! Teenkin sitten niin, että en aloita äippälomaa etuajassa. Voinko siis pitää ensi talven talviloman ensi vuoden kesäloman äippäloman jatkoksi ja saan niistä normaalit lomarahat? Vai pitääkö mun pitää tuleva talviloma jo ennen äippäloman alkua?

Ja jos vointi on huono, niin jään sitten saikulle =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja maria:
niin ja ota huomioon että jos aloitat heti äippäloman talviloman jälkeen käymättä välillä töissä niin et saa talvilomastasi lomaltapaluurahoja. näin mulle ois käyny,mutta JOUDUIN sitte saikulle...

Kyllä pitäisi lomaltapaluurahat saada. Minullekin väitettiin etten saa, mutta kun soitin palkanlaskentaan, niin sanoivat, että vanhentunutta tietoa.Lomaltapaluurahat saa, vaikka jäisikin suoraan äippä/sairaslomalle. Tietysti voi olla alakohtaista. Itse olen kaupan alalla.
 
Meidän firmassa käytettiin tilitoimistoa palkkojen maksussa ja sieltä kysyin asiaa, niin he sanoivat ettei paluurahoja ko.tapauksessa makseta. olen ravintola-alalla. en sitten tiedä...
ja yleinen periaatehan on ettei talvilomaa saa pitää kesäkuukausina eikä toisin päin,mutta sen uskon olevan aika työpaikkakohtaista, eli voithan Suikki kysästä asiaa työpaikaltasi. itse tein talviloman kanssa niin että otin koko loman rahana. sitä kun ei äippälomalla ole koskaan liikaa...
 

Uusimmat

Yhteistyössä