Ajanvietto tyttöystävän ja perheen kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Nuori seurustelija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

Nuori seurustelija

Vieras
Olen 16-vuotias nuori mies ja minulla on saman ikäinen tyttöystävä, jonka olen tuntenut yli puolitoista vuotta. Olemme olleet yhdessä puolisen vuotta ja olemme hyvin usein tekemisissä toistemme kanssa ja tulemme keskenämme erittäin hyvin toimeen. Nyt näin talviaikaan olemme viettäneet illat ja päivät meidän kotona huoneessani oleskellen tehden niitä näitä, televisiota katsellen ja kaikenlaista pelaten. Monesti koulun jälkeen tulen kotiin ja syön perheen kanssa päivällisen, minkä jälkeen tyttöystäväni tulee meille ja vetäydymme huoneeseni arkipäivisin lähes kymmeneen asti iltaan ja viikonloppuisin lähes kahteentoista asti, jolloin hän lähtee kotiin. Vietämme toki myös aikaa muiden ystäviemme kanssa noin pari kertaa viikossa ja me molemmat kuulumme samaan kaveriporukkaan eli meidän läheisimmät ystävät ovat samoja. Vanhempani ovat tavanneet tyttöystäväni monta kertaa, kuten myös isovanhempani, mutta suurempaa keskustelua ei ole tyttöystävän ja vanhempien välillä ollut.

Nyt kuitenkin monen kuukauden vierailuputken jälkeen vanhempani ottivat puheeksi tämän vierailumäärän ja heidän mielestään vietämme liikaa aikaa meillä, jolloin he eivät tunne saavansa tarpeeksi yksityisyyttä, sillä tuntuu että koko ajan on vieras talossa eivätkä he tunne oloaan niin vapaaksi kuin omassa kodissa pitäisi tuntea. Heidän mielestään minun pitäisi myös viettää enemmän aikaa heidän kanssaan, sillä en ole vapaa-ajalla heidän kanssaan melkein ollenkaan. Keskustelin heidän kanssaan ja he ehdottivat, että viettäisin heidän kanssaan enemmän aikaa ja ettemme välttämättä näkisi tyttöystäväni kanssa ihan joka päivä, sillä se tekisi hyvää suhteelle. Ymmärrän täysin heidän tuntemuksensa ja minulle itselleni sopii erittäin hyvin että pitäisimme tyttöystävän kanssa ns. välipäiviä, jolloin emme näkisi ollenkaan, jolloin voisin olla perheeni kanssa ja lisäksi mielestäni voisimme myös viettää kahdestaan aikaa hänen kotonaan, jossa hän asuu vain äitinsä kanssa.

Otin asian sitten puheeksi tyttöystävän kanssa ja hän tuli erittäin surulliseksi ehdotuksesta, ettemme näkisi joka päivä sillä hän on todella kiintynyt minuun ja hänelle on vaikeaa olla erossa minusta, yksi päiväkin voi tehdä tuskaa. Hän kuitenkin onneksi ymmärsi asian ja tietää, että haluan viettää aikaa perheeni kanssa ja päinvastoin. Itse toki haluan nähdä hänet joka päivä, rakastan häntä syvästi (vaikka monet teistä vanhemmista ajattelevatkin ettemme me rakkaudesta mitään ymmärrä), mutta minulle ei ole vaikeaa olla erossa hänestä pitkiäkin aikoja. Toki ikävä tulee erossaolon aikana, mutta en tule surulliseksi tai vajoa maan alle masennukseen. Ehdotin hänelle myös, että viettäisimme aikaa myös hänen kotonaan, jolloin emme tungeksisi jatkuvasti meidän kotiimme. Hän ei pitänyt siitäkään ehdotuksesta, sillä hänen äitinsä on väistämättä kotona kun viettäisimme aikaa heillä. Hän ei halua hänen äitinsä kuulevan meidän keskustelujamme eri huoneesta tai viettävän aikaa meidän kanssamme, koska ei halua äitinsä heittävän hänen mielestään "noloja ja tyhmiä" läppiä keskustelujemme välissä tai että äiti kyselee tai utelee lähtöni jälkeen häneltä kaikenlaista.

Tappelimme asiasta jonkin aikaa ja tulimme siihen tulokseen, että vietämme välillä ns. välipäiviä vaikka se tekeekin tyttöystävälleni todellista tuskaa. Hänellä ei ole kotona mitään tekemistä, sillä hänellä ei ole tällä hetkellä tietokonettakaan eikä hän halua töllöttää telkkaria päivät pitkät tai viettää aikaa äitinsä kanssa. Toisin sanoen vietän perheeni kanssa aikaa samalla kun molemmat haluamme tavata toisemme ja hänellä on paha mieli ja hankaluuksia kuluttaa aikaa. Emme myöskään oikein pysty viettämään aikaa ulkona, säät kun ovat mitä ovat.

Myöhemmin sitten keskustelumme jälkeen sain monen suostuttelukerran jälkeen aikaiseksi, että kokeilisimme viettää aikaa heidän luonaan, vaikka hän inhoaakin että olemme siellä hänen äitinsä kanssa.

Kysyisin nyt, että onko oikea ratkaisu pitää tällaisia välipäiviä vaikka meillä onkin mahdollisuus ja halu tavata toisiamme ja että jätänkö hänet yksin kotiinsa keksimään tekemistä ja vietän itse perheeni kanssa aikaa? Lisäksi eikö olekin oikein, että viettäisimme heidänkin luonaan aikaa jolloin emme rasittaisi omia vanhempiani, mutta tuntuu että oli ratkaisu mikä tahansa niin tyttöystävälleni tulee paha mieli väistämättä. Ehkä se on tässä tilanteessa toissijainen seikka ja hänen täytyy "kärsiä" ja keksiä jotakin tekemistä kun en tapaa häntä. Eikö meidän pitäisikön kokeilla viettää aikaa heidänkin luonaan? Mitä mieltä te olette? Neuvoja ja mielipiteitä otetaan vastaan =)
 
Kysyisin nyt, että onko oikea ratkaisu pitää tällaisia välipäiviä vaikka meillä onkin mahdollisuus ja halu tavata toisiamme ja että jätänkö hänet yksin kotiinsa keksimään tekemistä ja vietän itse perheeni kanssa aikaa?


On hyvä ratkaisu. Kyllä tytön pitää oppia keksimään omaa tekemistä. Eikö hänellä ole omia harrastuksia tai kavereita? Entä sinulla?

Parisuhteessakin pitää olla omaa aikaa, eihän siitä pidemmän päälle muuten mitään tule jos koko ajan toisen kainalossa nyhjää. Te olette sitäpaitsi vielä niin nuoria, ei tuossa iässä tarvi istua kotona oman kullan kanssa joka ilta. Nuorilla tytöillä onkin valitettavan usein tapana unohtaa omat kaverit, harrastukset ja kaiken muun jonkun poikakaverin vuoksi. Riipustautuminen, eli se että "ei pysty olemaan ilman poikakaveria yhtään iltaa" johtuu huonosta itsetunnosta ja siitä että oma identiteetti on vielä haussa.

Ja tottakai on ihan oikein että vietätte aikaa myös tytön kodissa yhtä lailla kuin sinun kodissasi. Ihan vanhempiasikin ajatellen.
 
Viimeksi muokattu:
Hänellä ei ole kotona mitään tekemistä, sillä hänellä ei ole tällä hetkellä tietokonettakaan eikä hän halua töllöttää telkkaria päivät pitkät tai viettää aikaa äitinsä kanssa. Toisin sanoen vietän perheeni kanssa aikaa samalla kun molemmat haluamme tavata toisemme ja hänellä on paha mieli ja hankaluuksia kuluttaa aikaa.

Vaikka kuinka olisit maaillman paras poikaystävä, sinä et voi olla tyttöystäväsi viihdyttäjä ja ohjelmatoimisto :) Hänen on vain opittava keksimään itselleen tekemistä ja harrastuksia vapaa-ajalleen siinä missä muidenkin. Jos äipän seura ei maita, pitää oppia viihtymään omassa seurassaan tai mennä vaikka johonkin harrastusporukkaan mukaan. Kunhan aikaa vähän kuluu, ikävä varmasti helpottaa ja tyttöystäväsi on jo saanut ideoita vapaa-ajanviettoonsa.

Kiinnitin huomiota siihen, että sanomasi mukaan vanhempasi ja tyttöystäväsi eivät juurikaan toisiinsa ole tutustuneet/jutelleet vaikka olette noinkin pitkään olleet yhdessä. Tiedän omasta kokemuksesta, että vanhempien seura ei varmastikaan kiinnosta, jos vaihto-ehtona on oman kullan kainalossa oleilu :) Kuitenkin, ihan kohteliaisuussyistäkin, olisi hyvä jos vanhempasi ja tyttöystäväsi voisivat edes joskus istua vaikka hetken samassa kahvipöydässä. Vanhemmiltasi voisi pikkuhiljaa karista se tunne vieraasta ihmisestä talossa ja tyttöystäväsi kuuluisi ikäänkuin kalustoon :)
 
Viimeksi muokattu:
Eikö nykyään koulussa ole kotiläksyjä ja tehtäviä? Mitä jos se tyttöystävä tekisi niitä kotonaan?

Joo, ja hermostuu kai kuka tahansa normaali ihminen, jos vieras ihminen miltei asuu heillä.

Tyttöystäväsi on läheisriippuvainen. Hänen on opeteltava olemaan välillä yksin tai äitinsä tai ystäviensä seurassa.
 
Nuori rakkaus on joskus vahvaakin vahvempi. Voivat nämä nuoret tavata toisiaan päivittäin vaikkapa harrastaen yhdessä asioita. Koulutehtävät kuitenkin hoidettava, ja kotonakin on tekemistä kaikenlaista. Liian tiivistä yhdessäoloa kannattaa vielä välttää. Olette kuitenkin vielä melkein voisi sanoa, lapsia.
 
Joitakin hyviä vinkkejä tässä on jo annettukin. Itse olen 15-v ikäisen pojan äiti ja poikani on seurustellut nykyisen tyttöystävänsä kanssa jo joitakin kuukausia. Näitä samoja asioita myös meillä on käsitelty.

Meillä on sovittu, että he viettävät viikoittain aikaa suunnilleen yhtä paljon meillä ja tyttöystävän kotona. Lisäksi meillä on sovittu, että arkisin kumpikin menee kotiinsa viimeistään klo 21, jotta aikaa jää myös läksyille. Alkuhuuman jälkeen poikani tulee välillä arkisin kotiin jo aiemminkin, jotta ehtii mesettämään omien kavereittensa kanssa. On myös tärkeää, että kummallakin on ikiomia harrastuksia.
 
Tietysti et voi rakastaa tyttöystävääsi syvästi, jos ollenkaan. Kaikki teini-ikäiset väittävät rakastavansa ensimmäistä poika-/tyttöystäväänsä, mutta huomaavat vanhempana ettei se mitään rakkautta ollut. Itse en oikeasti rakastanut kolmea ensimmäistä poikaystävääni, vasta hieman vanhempana tavattuani sen neljännen, aloin ymmärtämään mitä rakkaus on.

Tyttöystäväsi on läheisriippuvainen, hänen on parempikin viettää aikaa erossa sinusta. Etkö sinä halua joskus tehdä asioita itseksesi, harrastaa jotain? Onko kiva että tyttöystävä seuraa mukaan kaikkialle jos haluat olla ystäviesi kanssa? En oikein myöskään ymmärrä miten tyttö voisi tuntea vahvasti sinua kohtaan jos ei kuitenkaan ole valmis tapaamaan sinua sitten omassa kodissaan. Joo, todella vahvoja tunteita on teillä, eivät kestä edes sitä että "äiti saattaa sanoa jotain noloa". Hohhoi. Kasvakaa nyt ensin.
 
Se, kuka asumisen ja talon maksaa, se siellä myös määrää.

Kun olet hankkinut itsellesi ammatin, toimeentulon ja oman kodin, voit viettää siellä aikaa kenen kanssa haluat mihin vuorokaudenaikaan tahansa.

Siispä keskittykää opiskeluun.
 
Tietysti et voi rakastaa tyttöystävääsi syvästi, jos ollenkaan. Kaikki teini-ikäiset väittävät rakastavansa ensimmäistä poika-/tyttöystäväänsä, mutta huomaavat vanhempana ettei se mitään rakkautta ollut. Itse en oikeasti rakastanut kolmea ensimmäistä poikaystävääni, vasta hieman vanhempana tavattuani sen neljännen, aloin ymmärtämään mitä rakkaus on.

Tyttöystäväsi on läheisriippuvainen, hänen on parempikin viettää aikaa erossa sinusta. Etkö sinä halua joskus tehdä asioita itseksesi, harrastaa jotain? Onko kiva että tyttöystävä seuraa mukaan kaikkialle jos haluat olla ystäviesi kanssa? En oikein myöskään ymmärrä miten tyttö voisi tuntea vahvasti sinua kohtaan jos ei kuitenkaan ole valmis tapaamaan sinua sitten omassa kodissaan. Joo, todella vahvoja tunteita on teillä, eivät kestä edes sitä että "äiti saattaa sanoa jotain noloa". Hohhoi. Kasvakaa nyt ensin.

Nimimerkille "Voi nuoria": Se, että sinä itse et ole kyennyt tuntemaan rakkautta teini-iässä, ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö kukaan muu voisi rakkautta tuntea. Mikä sinä olet kenenkään rakkaudesta saarnaamaan, että onko se aitoa vai ei. Uskaltaisin jopa väittää, että hento haavoittuva tuore rakkaus voi olla paljon syvempää kuin vanhemmalla, joka on kokenut kaiken jo moneen kertaan ja on ehkä kyyninen, mustasukkainen ja todella haavoittunut kaikesta moskasta, jota on niskaan kertynyt.

Alkuperäiselle kirjoittajalle:
Vaikka rakkautta olisi molemmilla miten paljon tahansa, niin siitä huolimatta tyttöystäväsi pitää oppia tulemaan toimeen myös omillaan. Vaikka kyseessä olisi elinikäinen suhde, joka tulee kestämään 70 vuotta, niin siitä huolimatta ei saa unohtaa niitä ikävämpiä asioita. Tyttöystäväsi pitää opetella tulemaan toimeen äitinsä kanssa ja kummallakin on koulunkäyntiä, harrastuksia ja muita kavereita, joista täytyy myös pitää huolta. Tyttöystävälläsi taitaa olla sellainen ajatus, että kun on sinun kanssa koko ajan, niin ei tarvitse mitään murheita ajatellakaan. Ajatustapa on väärä, sillä siitä huolimatta, että olette yhdessä, niin kannattaa pitää huolta niistä muistakin asioista kuten koulunkäynnistä ja suhteesta vanhempiin.

Murrosiässä helposti sitä ajattelee kaiken mustavalkoisesti, kun taas totuus on jotakin muuta. Todennäköisesti siis tyttöystäväsi äitikin on ihan tavallinen äiti, joka on kiinnostunut tyttärestään ja haluaa tutustua myös poikaystävään eli sinuun. Todennäköisesti asutte vanhempienne luona vielä 2-4 vuotta ellei jopa kauemminkin, joten senkin takia on hyvä ajatella, että kannattaa sopeutua tilanteeseen ja oppia elämään sen mukaan. Toisinsanoen koska vanhempien luota ei voi muuttaa vielä poiskaan, niin kannattaa löytää sellainen tapa elää yhdessä, että ei tarvitse riidellä tai mököttää. Äidillekin voi vaikka sanoa, että nyt en jaksa puhua, anna mun olla hetki rauhassa.

On vähän huolestuttavaa, jos 16-vuotiaalla ei ole mitään tekemistä. Eikö mikään muu kiinnosta kuin TV tai tietokone? Eikö ole mitään liikuntaharrastusta, mitään lemmikkiä, kavereita joita tapailla, lukeminen, käsityöt, musiikkiharrastus tms? Jos tietokone on sellainen, jonka ehdottomasti haluaa, niin kannattaisiko vaikka jutella äidin kanssa, että esim. joululahjaksi saisi tietokoneen siten, että äiti maksaisi siitä vaikka 100 euroa yhdistettynä joulu- ja synttärilahjana, jos itse saa kesätyörahoilla säästettyä loppuosan? Esimerkiksi mainostenjako on rankkaa duunia, mutta kun sitä tekee usean kuukauden ajan, niin pikkuhiljaa sitä saa rahat kasaan tietokonetta varten, vaikka olisi kuinka varaton.
 
Viimeksi muokattu:
teillä molemmilla pitäisi olla aikaa läksyjen tekoon. Jos olette samalla luokalla, niin on hyvä välillä tehdä läksyt yksinkin. Silloin tietää, mihin omat tiedot ja taidot riittävät.

Liikuntaharrastuksia kaipaisin myös teille. Osa voisi olla yhteisiä ja osa erikseen. Lajit ovat vapaasti valittavissanne.

Harrastaako kumpikaan kulttuuria? Soitatteko jotain instrumenttia, laulatteko, käyttekö konserteissa? Onko halua maalata tauluja? Entä käsityöt ja lukeminen?

Jos tyttöystäväsi on teillä joka ilta ja syö teillä, niin kohtuullinen ateriakorvauskin olisi paikallaan, jos eivät kulut muuten tasaannu.

Onko jotain, mitä tyttöystäväsi voisi tehdä sinun perheesi kanssa. Hän olisi siis joskus mukana.

Omat kaverit ovat myös tärkeitä. Onko sinullakaan omia kavereita vai ovatko kaikki yhteisiä?
 
Voisin nyt tässä vastailla moneenkin kysymykseen joita olette esittäneet =)

Elikkä siis itse harrastin urheilulajia lähes kymmenen vuotta, mutta lopetin motivaation puutteen takia. Nykyään soitan rumpuja ja olen ajatellut aloittaa uudestaan harrastemielisen urheilun, jotta saisi päästyä vapaalle kaikesta arjesta. Tyttöystävälläni on koira, minkä kanssa on hyvin läheinen ja he ovat keskenään paljon tekemisissä. Hänellä on äitinsä kanssa mielestäni loppujen lopuksi melko hyvät välit, mutta heillä tulee usein kinaa jos ovat paljon yhdessä tai ihan vaan lähes olemattomasta asiasta tappelevat, sillä heidän luonteensa ovat hieman sellaisia.

Itse uskon, että kyllä hän AIVAN varmasti löytää jotakin tekemistä eikä sitä luultavasti ole hirveän vaikea löytääkään. Hänestä luultavasti vain tuntuu siltä, sillä hänellä ei ole tällä hetkellä tietokonetta käytettävissä, mitä käytti päivittäin sillä tietokone hajosi äkillisesti ja on tällä hetkellä huollossa.

Itse haluaisin ja totta kai olisi minun mielestäni hyvä viettää sitä omaa aikaa, mutta minulle tulee hieman huono itsetunto kun kuvittelen tyttöystäväni olevan tuskissaan näkemättä minua koko päivänä, mutta loppujenlopuksi tähän täytyy totutella kummankin osapuolen kohdalla. Eihän sitä koko ajan voi olla toisen niskaan hengittämässä ja suhteessa täytyy olla joustovaraa. Olemme kyllä muutaman kerran olleet pitkiäkin aikoja erossa, mikä tarkoittaa viikkoa tai kahta. Ihan hyvin loppujenlopuksi mennyt vaikka useasti olemmekin tekstiviesteillä ja puheluilla yhteyttä pitäneet.

Ymmärrän, että olemme hyvin nuoria ja olemme hyvin kokemattomia. Kuitenkin tällä hetkellä kiintymyksemme toisiimme on todella suuri ja välillämme on erittäin vahva sidos, vaikka olemme kokeneet vaikeitakin aikoja. Uskon kuitenkin henkilökohtaisesti suhteemme kestävän mahdollisesti todella kauan vaikka tällaisia ongelmia ilmeneekin, mutta uskon niiden kuuluvan kaikkiin suhteisiin. Uskon myös itseni ja tyttöystäväni sopeutuvan tilanteisiin joita kohtaamme tulevaisuudessa, asiat muuttuvat ja niihin täytyy tottua.

Emme ole samalla luokalla, emmekä samassa koulussa, mutta käymme lukiota kummatkin. Läksyjä ja kokeiden lukua olemme silloin tällöin harrastaneet yhdessä.

Viimeisenä vastaan Tuomon kysymykseen:

Näin rehellisesti sanottuna 1/3 meillä vietetystä ajasta kuhertelemme ja nussimme. Sitähän sinä halusit tietää. =)
 
Olen 16-vuotias nuori mies ja minulla on saman ikäinen tyttöystävä, jonka olen tuntenut yli puolitoista vuotta. Olemme olleet yhdessä puolisen vuotta ja olemme hyvin usein tekemisissä toistemme kanssa ja tulemme keskenämme erittäin hyvin toimeen.
Tämä ilmiö ei ole ikäkysymys, mutta siihen suhtautuminen on usein erilaista eri ikäisillä.

<tyttöystäväni tulee meille ja vetäydymme huoneeseni arkipäivisin lähes kymmeneen asti iltaan ja viikonloppuisin lähes kahteentoista asti, jolloin hän lähtee kotiin>
Kaikki mahdollinen aika yhdessä on hänelle tavoittelemisen arvoista, kallista ja yksinkertaisesti sellaisenaan suurenmoista.

Kun puhut seuraavaan tyyliin…
<itselleni sopii erittäin hyvin että pitäisimme tyttöystävän kanssa ns. välipäiviä, jolloin emme näkisi ollenkaan – rehellisesti sanottuna 1/3 meillä vietetystä ajasta kuhertelemme ja nussimme.>
…voin olla varma siitä ettet ole rakastunut…
<hän tuli erittäin surulliseksi ehdotuksesta, ettemme näkisi joka päivä sillä hän on todella kiintynyt>
…vaan ainoastaan tyttöystäväsi on rakastunut yksipuolisesti.

<hänelle on vaikeaa olla erossa minusta, yksi päiväkin voi tehdä tuskaa.>
Ei vain voi, vaan tuska on selviö.

<Tappelimme… vietämme välillä ns. välipäiviä vaikka se tekeekin tyttöystävälleni todellista tuskaa.>
Nyt olisi hyvä ymmärtää se tosiasia että rakastunut on toisenlaisessa, epänormaalissa mielentilassa, mikä aiheuttaa voimakasta riippuvuutta, mutta ei ole sairaus tai sitä ei sellaisena pidetä. Siihen ei ole toimivaa lääkehoitoa tai terapiaa, ja siitä paranee itsestään. On eduksi jos sitä sietää, eli intolerassia ei ilmenisi läheisissä, kuten nyt vahvasti siltä näyttää.


<vanhempani ottivat puheeksi – he eivät tunne saavansa tarpeeksi yksityisyyttä>
Vanhempiesi yksityisyys on asia mikä ei kuulu teidän suhteeseenne ja teidän suhteenne on omaa yksityisyyttänne mikä ei taas kuulu vanhemmille. Siltä osin kyllä kun olette sen ikäisiä, että olette ns. alaikäisinä lapsina holhottavia eli tekonne ovat oikeudellisesti vanhempienne vastuulla.


<he ehdottivat, että viettäisin heidän kanssaan enemmän aikaa>
Perhesiteiden ikäänkuin 'kuuluu katketa' murrosiässä ja rakastuminen toimii siihen suuntaan.
<mielestäni voisimme myös viettää kahdestaan aikaa hänen kotonaan>
Kyllä, mutta ristiriidassa edellisen kanssa.

<ja ettemme välttämättä näkisi tyttöystäväni kanssa ihan joka päivä, sillä se tekisi hyvää suhteelle.>
Tästä voi olla montaa mieltä, kuinka tuska palvelee mitäkin suhdetta. Yleensä se etäännyttää. Kumpaanko suhteeseen sitä 'tuskaa' tarvitaan? Perhesiteen katkeamiseen vai parisuhteen väljähtymiseen? En ole niin viisas että sanoisin mitään ohjeeksi tähän.


<Hänellä ei ole kotona mitään tekemistä,>
Rakastuneella ei ole koskaan halua olla yksin. Sellaista fasiliteettia ei ole olemassakaan, että yksinoleminen olisi todellinen vaihtoehto. Ainoa kuviteltavissa oleva tekijä voisi olla psykedeeliset huumeet (eskapismi).

<Toisin sanoen vietän perheeni kanssa aikaa samalla kun molemmat haluamme tavata toisemme ja hänellä on paha mieli ja hankaluuksia kuluttaa aikaa.>
Miten tämän harvinaisen todellisen hankaluuden kanssa voisi tulla toimeen?

<Itse toki haluan nähdä hänet joka päivä, rakastan häntä syvästi (vaikka monet teistä vanhemmista ajattelevatkin ettemme me rakkaudesta mitään ymmärrä), mutta minulle ei ole vaikeaa olla erossa hänestä pitkiäkin aikoja.>
Se voi olla rakastamista tai jotain muuta. Rakastunut käyttäytyy joka tapauksessa niin, että se hivelee itsetuntoa ja sen lämmössä on helppo olla. Sillä äärimmäisellä mahdollisella tunne-elämällä on kuitenkin tapumusta tuntua liialliselta, hänestä joka ei ole rakastunut, ja se ahdistaa hyvin voimakkaasti.

<Toki ikävä tulee erossaolon aikana, mutta en tule surulliseksi tai vajoa maan alle masennukseen.>
Se ahdistaa aina myös rakastunutta, ja tämän olotila riippuu siitä kuinka hän kokee rakastumisen kohteen vastaavan hänen tunteisiinsa. Siis aivan kamalaa, pienikin vastoinkäyminen. Ei mitään rajaa!

<Ehdotin hänelle myös, että>
Voit ehdottaa mitä tahansa järkevää, mikä on tavallisesti ymmärrettävää ja kiihkotonta.
Voit odottaa mitä tahansa järjetöntä, mikä on tavattoman vaikeasti ymmärrettävää ja vaikuttaa kiihkoilulta.
Se kaikki tulee ymmärrettäväksi vain sillä ehdolla että ymmärtää mitä rakastuminen on, ja miten se muuttaa kenen tahansa ihmisen luonnetta! Se on vaikea ymmärtää, kuten sen väliaikaisuuskin, mitä rakastuneen on puolestaan vaikea ymmärtää.

<Hän ei pitänyt siitäkään ehdotuksesta… ei halua hänen äitinsä kuulevan meidän keskustelujamme eri huoneesta… koska ei halua äitinsä… "noloja ja tyhmiä" läppiä… tai utelee lähtöni jälkeen häneltä kaikenlaista.>
Rakastuminen ON noloa, koska se on taantumista lapseksi, mitä ei yleisesti tajuta.

<monen suostuttelukerran jälkeen aikaiseksi, että kokeilisimme>
On harvinaisen selvää mikä siinä tilassa sopii ja mikä ei.

<Kysyisin nyt, että onko oikea ratkaisu>
Jos kysyt joltain muulta kuin rakastuneelta, saat kuulla väärän ratkaisun rakastuneelle!

<jätänkö hänet yksin>
Vaikket sitä ymmärrä, jätät hänet yksin ja hän jää totaalisen yksin! Se on hänen syvä kokemuksensa ja hän joutuu pois tolaltaan!

<Ehkä se on tässä tilanteessa toissijainen seikka ja hänen täytyy "kärsiä">
Rakastumisen intohimo (engl. passion) sisältää sekä onnen että kärsimyksen. Sitä ei voi hallita!

<Mitä mieltä te olette? Neuvoja ja mielipiteitä otetaan vastaan =)>
Se mikä on oikein meille, ei ole oikein teille! Kaikkein vähiten rakastuneelle!
Meidän on helppo olla mitä mieltä tahansa ja meillä on varaa tehdä virheitä teidän suhteeseenne. Onko Teillä?
 
Viimeksi muokattu:
Olen samaa mieltä Ruletuksen kanssa. Kun saa rakastuneena tarpeeksi huomiota ja huolenpitoa, alkaa tuntua aikanaan turvallisemmalta, ja omaakin aikaa alkaa taas kaivata. Kuten sanottu, tuo menee aikanaan ohi itsestään. Omasta kokemuksestani taas voin sanoa, että mitä enemmän torjuntaa tulee, sen ahdistuneemmaksi rakastuneempi osapuoli muuttuu.

Minusta tuo vanhempien mustasukkaisuus oman lapsen ajasta on myös aika ärsyttävää. Että pitäisi sitten "äitin" kanssa istua seuraa pitämässä vielä aikuisuuden kynnyksellä. Mielestäni elämä ja rakkaus on tehty elettäviksi, ja viimeksimainitusta pitäisi nauttia täysillä ja kunnolla kun sellainen osuu kohdalle.
 
<Hänellä ei ole kotona mitään tekemistä,>
Rakastuneella ei ole koskaan halua olla yksin. Sellaista fasiliteettia ei ole olemassakaan, että yksinoleminen olisi todellinen vaihtoehto. Ainoa kuviteltavissa oleva tekijä voisi olla psykedeeliset huumeet (eskapismi).

Oletko tosiaan sitä mieltä, että vain symbioosi on aitoa ja oikeaa rakkautta? Itse olen ollut rakastunut, mutta en siltikään ole halunnut tai edes voinut viettää toisen kanssa 24/7-elämää. Välillä on mukavaa ja tärkeää viettää aikaa muidenkin kanssa, yksinkin oleminen on oman hyvinvoinnin kannalta ehdottoman välttämätöntä. Jokainen meistä on yksilö, emme elä toisessa tai toisesta, vaan toistemme kanssa, muuten suhde on sairas.
 
Viimeksi muokattu:
ap tuntuu sangen kypsältä 16 vuotiaaksi, tekstin sanamuodot ja sisältö hyvin jäsenneltyä ja punnittua. Fiksu poika.

Ap, sinun ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siksi, että sinäkin haluat välipäiviä tytöstä. Et tee mitään tietoista pahaa ja sinulla on oikeus pitää huolta itsestäsikin ja myös perheestäsi.
Ongelmanne ei ole siis ainoastaan tytön ripustautuminen, sen tekee mahdolliseksi sinun syyllisyytesi ja epävarmuutesi omista oikeuksistasi.

Ymmärrän hyvin vanhempiasi, että he eivät halua joka päivä vierasta ihmistä taloon, joka on kuitenkin heidän kotinsa, heidän ylläpitämä ja rahoittama. Tyttö on heille vieras, ihan sama asia on äiti/isäpuolten kanssa, jotka haluavat myös joskus, oikeutetusti, vapaata toisen lapsista.
Omassa kodissasi sinä voit sitten elää niin kuin haluat, mutta toistaiseksi he määräävät.
Minustakin olisi vanhemmiltasi jopa vastuutonta sallia teidän läsiä kaikki vapaat heidän nurkissaan tekemättä mitään järkevää.

Omaa tulevaisuuttanne ajatellen on hyvä pitää huolta muistakin ihmissuhteista, kavereista, harrastuksista. Jos rakkautenne on aitoa ja molemminpuoleista, se kestää muunkin elämän.
 

Yhteistyössä