Ajattelemista vanhemmille

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pakko harmaana
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Pakko harmaana

Vieras
Tää asia on nyt taas vaihteeks alkanu vaivaamaan mun mieltä:(

Niihin aikoihin tuntu ihan normaalilta, että äijä veti joskus silloin tällöin kunnon kännit ja se näky ei ollu silmiä hivelevä. Oli taas yksi niistä illoista, jolloin se kävi toteen, mutta miksi äidin piti olla juuri silloin teatterireisulla. Olin varmaan jotain 10-12 -vuotias, en tarkalleen enää muista, nuori kummiski. Siinä sit vanhempana meistä sisaruksista seurasin äijän juopumista illanmittaan (siskolla ei mitää mielikuvaa jutusta, paitsi se mitä sille on kerrottu). Minä lapsena sit hoivaamaan pienempää sisarusta yöunille ja itse turvaan hänen viereensä, en vielä saanut unta, ku aloin kuuntelemaan mitä tapahtuu, kävelin sängystä kohti takkahuonessa ja siellä näky, kun äijä kuseskelee ympäri lattioita, no jonkunhan se oli siivottava, mutta ekaks piti saada äijä sänkyyn ja samalla kuunnella, et mä tapan sut jos kerrot äidilles, mitä tapahtu. Siivottuani ja laitettuani ovet lukkoon painuin pelonsekaisin tuntein siskon viereen nukkumaan, jossain vaiheessa yötä heräsin uudelleen siivoamaan aikuisen ihmisen kusia lattialta ja viimeisen kerran sinä yönä heräsin, kun äiti tuli kotiin. Mä oikeesti pelkäsin kertoa sille, mutta oli pakko, ku se tajus märän maton ja arvaski jo, mitä oli tapahtunu. No, tähän päivään mennessä äijä ei oo mua tappanu, vaikka äidille kerroinki, mutta silti se pysäytti ja kaikki liian humalaiset ihmiset oksettaa mua, vaikka ittekki välillä otan, silti aina miettii, mitä on joutunu näkeen ja kokeen
 
et taida olla tässä maassa ainoa, jolla kokemuksia tommosesta TAI pahempiakin juttuja...jos sulla on vain toi yks kokemus, niin ole siitä iloinen ja kukaan ei sua henkihieveriin pieksänyt tms.
 
Surullista luettavaa... itse elin lapsuuteni ja nuoruuteni alkoholisti-isän kanssa, mutta en sentään ainakaan kovin nuorena joutunut sellaisiin tilanteisiin, että äitini olisi ollut poissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja triplamama:
et taida olla tässä maassa ainoa, jolla kokemuksia tommosesta TAI pahempiakin juttuja...jos sulla on vain toi yks kokemus, niin ole siitä iloinen ja kukaan ei sua henkihieveriin pieksänyt tms.

Ei minusta tarvitse olla iloinen ettei mitään pahempaa sattunut, riittävän pahaa se on tuokin.

On niin surullista että aikuisen on vaikea laittaa lapsen tarpeita omiensa edelle ja asettua lapsen asemaan.
 
Kyllähän noita tilanteita on ollu enemmän ja vähemmän, mutta toi on ollu ittelle sellanen varmaan rankin sen takia, et olin kuitenki sen verran nuori ja jouduin huolehtimaan sekä äijästä, että nuoremmasta sisaruksesta ja tää tapahtuma on sellanen, joka tulee aika ajoin tosi voimakkaana takasi mieleen ja painaa mieltä ihan tosissaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pakko harmaana:
Tää asia on nyt taas vaihteeks alkanu vaivaamaan mun mieltä:(

Niihin aikoihin tuntu ihan normaalilta, että äijä veti joskus silloin tällöin kunnon kännit ja se näky ei ollu silmiä hivelevä. Oli taas yksi niistä illoista, jolloin se kävi toteen, mutta miksi äidin piti olla juuri silloin teatterireisulla. Olin varmaan jotain 10-12 -vuotias, en tarkalleen enää muista, nuori kummiski. Siinä sit vanhempana meistä sisaruksista seurasin äijän juopumista illanmittaan (siskolla ei mitää mielikuvaa jutusta, paitsi se mitä sille on kerrottu). Minä lapsena sit hoivaamaan pienempää sisarusta yöunille ja itse turvaan hänen viereensä, en vielä saanut unta, ku aloin kuuntelemaan mitä tapahtuu, kävelin sängystä kohti takkahuonessa ja siellä näky, kun äijä kuseskelee ympäri lattioita, no jonkunhan se oli siivottava, mutta ekaks piti saada äijä sänkyyn ja samalla kuunnella, et mä tapan sut jos kerrot äidilles, mitä tapahtu. Siivottuani ja laitettuani ovet lukkoon painuin pelonsekaisin tuntein siskon viereen nukkumaan, jossain vaiheessa yötä heräsin uudelleen siivoamaan aikuisen ihmisen kusia lattialta ja viimeisen kerran sinä yönä heräsin, kun äiti tuli kotiin. Mä oikeesti pelkäsin kertoa sille, mutta oli pakko, ku se tajus märän maton ja arvaski jo, mitä oli tapahtunu. No, tähän päivään mennessä äijä ei oo mua tappanu, vaikka äidille kerroinki, mutta silti se pysäytti ja kaikki liian humalaiset ihmiset oksettaa mua, vaikka ittekki välillä otan, silti aina miettii, mitä on joutunu näkeen ja kokeen

Noi on tosi ikäviä muistoja.
Mä jouduin kuuntelemaan ja pakoilemaan isää, joka ajoi kirveen tai puukon kanssa takaa ja uhkaili pistävänsä meidät lihoiksi. Esikoisena turvasin myös pikkuveljen pakomatkaa.
Olin 10 kun vanhempani erosivat enkä muista isästä mitään mukavaa.

Ja olin jotain reilun 10 kun olin mummolassa yötä. Isä asui silloin kotonaan ja mummo majoitti mut isän huoneeseen. Isä sit ympäripäissään yritti raiskata mut ja sitten varoitteli että jos kerron kenellekkään niin isä tappaa ittensä ja miltäs sitten tuntuu kun isä sun takias tekee itsemurhan!!!

 
Alkuperäinen kirjoittaja tuire:
Alkuperäinen kirjoittaja Pakko harmaana:
Tää asia on nyt taas vaihteeks alkanu vaivaamaan mun mieltä:(

Niihin aikoihin tuntu ihan normaalilta, että äijä veti joskus silloin tällöin kunnon kännit ja se näky ei ollu silmiä hivelevä. Oli taas yksi niistä illoista, jolloin se kävi toteen, mutta miksi äidin piti olla juuri silloin teatterireisulla. Olin varmaan jotain 10-12 -vuotias, en tarkalleen enää muista, nuori kummiski. Siinä sit vanhempana meistä sisaruksista seurasin äijän juopumista illanmittaan (siskolla ei mitää mielikuvaa jutusta, paitsi se mitä sille on kerrottu). Minä lapsena sit hoivaamaan pienempää sisarusta yöunille ja itse turvaan hänen viereensä, en vielä saanut unta, ku aloin kuuntelemaan mitä tapahtuu, kävelin sängystä kohti takkahuonessa ja siellä näky, kun äijä kuseskelee ympäri lattioita, no jonkunhan se oli siivottava, mutta ekaks piti saada äijä sänkyyn ja samalla kuunnella, et mä tapan sut jos kerrot äidilles, mitä tapahtu. Siivottuani ja laitettuani ovet lukkoon painuin pelonsekaisin tuntein siskon viereen nukkumaan, jossain vaiheessa yötä heräsin uudelleen siivoamaan aikuisen ihmisen kusia lattialta ja viimeisen kerran sinä yönä heräsin, kun äiti tuli kotiin. Mä oikeesti pelkäsin kertoa sille, mutta oli pakko, ku se tajus märän maton ja arvaski jo, mitä oli tapahtunu. No, tähän päivään mennessä äijä ei oo mua tappanu, vaikka äidille kerroinki, mutta silti se pysäytti ja kaikki liian humalaiset ihmiset oksettaa mua, vaikka ittekki välillä otan, silti aina miettii, mitä on joutunu näkeen ja kokeen

Noi on tosi ikäviä muistoja.
Mä jouduin kuuntelemaan ja pakoilemaan isää, joka ajoi kirveen tai puukon kanssa takaa ja uhkaili pistävänsä meidät lihoiksi. Esikoisena turvasin myös pikkuveljen pakomatkaa.
Olin 10 kun vanhempani erosivat enkä muista isästä mitään mukavaa.

Ja olin jotain reilun 10 kun olin mummolassa yötä. Isä asui silloin kotonaan ja mummo majoitti mut isän huoneeseen. Isä sit ympäripäissään yritti raiskata mut ja sitten varoitteli että jos kerron kenellekkään niin isä tappaa ittensä ja miltäs sitten tuntuu kun isä sun takias tekee itsemurhan!!!


:'( niin surullista

 
Alkuperäinen kirjoittaja tuire:
Alkuperäinen kirjoittaja Pakko harmaana:
Tää asia on nyt taas vaihteeks alkanu vaivaamaan mun mieltä:(

Niihin aikoihin tuntu ihan normaalilta, että äijä veti joskus silloin tällöin kunnon kännit ja se näky ei ollu silmiä hivelevä. Oli taas yksi niistä illoista, jolloin se kävi toteen, mutta miksi äidin piti olla juuri silloin teatterireisulla. Olin varmaan jotain 10-12 -vuotias, en tarkalleen enää muista, nuori kummiski. Siinä sit vanhempana meistä sisaruksista seurasin äijän juopumista illanmittaan (siskolla ei mitää mielikuvaa jutusta, paitsi se mitä sille on kerrottu). Minä lapsena sit hoivaamaan pienempää sisarusta yöunille ja itse turvaan hänen viereensä, en vielä saanut unta, ku aloin kuuntelemaan mitä tapahtuu, kävelin sängystä kohti takkahuonessa ja siellä näky, kun äijä kuseskelee ympäri lattioita, no jonkunhan se oli siivottava, mutta ekaks piti saada äijä sänkyyn ja samalla kuunnella, et mä tapan sut jos kerrot äidilles, mitä tapahtu. Siivottuani ja laitettuani ovet lukkoon painuin pelonsekaisin tuntein siskon viereen nukkumaan, jossain vaiheessa yötä heräsin uudelleen siivoamaan aikuisen ihmisen kusia lattialta ja viimeisen kerran sinä yönä heräsin, kun äiti tuli kotiin. Mä oikeesti pelkäsin kertoa sille, mutta oli pakko, ku se tajus märän maton ja arvaski jo, mitä oli tapahtunu. No, tähän päivään mennessä äijä ei oo mua tappanu, vaikka äidille kerroinki, mutta silti se pysäytti ja kaikki liian humalaiset ihmiset oksettaa mua, vaikka ittekki välillä otan, silti aina miettii, mitä on joutunu näkeen ja kokeen

Noi on tosi ikäviä muistoja.
Mä jouduin kuuntelemaan ja pakoilemaan isää, joka ajoi kirveen tai puukon kanssa takaa ja uhkaili pistävänsä meidät lihoiksi. Esikoisena turvasin myös pikkuveljen pakomatkaa.
Olin 10 kun vanhempani erosivat enkä muista isästä mitään mukavaa.

Ja olin jotain reilun 10 kun olin mummolassa yötä. Isä asui silloin kotonaan ja mummo majoitti mut isän huoneeseen. Isä sit ympäripäissään yritti raiskata mut ja sitten varoitteli että jos kerron kenellekkään niin isä tappaa ittensä ja miltäs sitten tuntuu kun isä sun takias tekee itsemurhan!!!

:hug:
molemmille
 
Alkuperäinen kirjoittaja kidetär:
:hug: Ap:lle! Toivottavasti sulla nyt elämässä kaikki hyvin?
Kyllä sitä onneaki löytyy 2 lasta ja ihana aviomies, välit isänki kans jotakuinki ok, mutta silti toi tapahtuma välillä vaivaa, eiköhän se siitä taas, ku sai johonki purkaa.

 
ei niitä vanhoja kannata muistella. ei niille mitään voi. mun isä joi aina, pilas kaikki pyhätki, oltiin köyhiä ja kaiken lisäksi äitini pahoinpiteli meitä. ihan ok aikuisia ollaan. voimia kaikille.
 
meillä juominen kuului mun lapsuudessa joka viikonloppuun,useasti odottelimme sisarusten kanssa peloissamme ,koska kotiutuvat ja riitely ,lyöminen ,esineiden hajoittaminen alkaa.minä olen vanhin meistä ja soitin useasti poliisit paikalle.
pikkusiskoa kantaen ja lohduttaen.
seuraavina päivinä meillä oli mykkäkoulua ja asiat painettiin villasella.
olen kärsinyt suunnattomasti juuri tuon ryypiskelyn takia ja omille lapsille ei taatusti tule tuollaisia kokemuksia.
oma mieheni ottaa kerran viikossa kalsarikännit.mutta osaa aina käyttäytyä ja ei ole perskännissä koskaan.itse olen kai liiankin raitis ja tuomitsevainen ton viinastelun suhteen..
mutta olen sen itselleni antanut anteeksi virheenä minussa ,johon en ole syypää...mutta kyllä näitä tarinoita täälläkin varmasti, jos minkälaisia kerrottava ihmisillä.
 

Yhteistyössä