Ajatteletko, että raiskatuksi joutuu vain ns. B luokan naiset? Kannattaako unohtaa tämä mies?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras1"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras1"

Vieras
Otsikko on vähän epäselvä, mutta en keksinyt parempaakaan.

Tapasin noin vuosi sitte netissä miehen. Vaikutti olevan ihan normaali tyyppi. Hänen profiilinsa oli ihan tavallinen. Ensitapaaminen meni ihan hyvin. En osaa ensitapaamisesta sanoa sen kummemmin mitään merkkejä, milloin olisi pitänyt hälytyskellojen soida. Tapasimme pari kertaa kahvilla, kerran kaupungilla ja yhden kerran käytiin iltakävelyllä yhdessä. Sitten myös pyysi luokseen katsomaan leffaa. En nyt keksinyt mitään syytä miksi en menisi ja olin hieman ihastunut. Mä en kuitenkaan halunnut jäädä yöksi, sillä olin luvannut aamusta mennä hoitamaan veljen lapsia. Sanoin miehelle jo etukäteen, että ennen puolta yötä lähden nukkumaan. Mies sitten alkoi olemaan heti liian läheinen. Mua alkoi heti ahdistaa. Ei sillä tavalla hyvällä tapaa läheinen, vaan tunkeileva. Halusin lähteä kotiin. No siitä sitten seurasi yhtä ja toista ja lopulta sitten.. miten sen nyt sanoisi. Seksuaalinen hyväksikäyttö ja nöyryytys.

Mä olen ihmetellyt, miten hyvin olen oikeastaan jaksanut ja selvinnyt. Mulla on ollut todella kiva kevät ja kesä. Tapaus on toki päivittäin mielessä. Olen ollut itsestäni jopa aika ylpeä. Olen todella hyvin jaksanut.

Mä olen tavannut uuden miehen. En missään deittipalstalla, vaan netissä muissa merkeissä. Ollaan koko kesä juteltu paljon. Mies vaikuttaa ihanalta tyypiltä ja palan halusta tavata hänet. Nyt tuo vuoden takainen tilanne on kuitenkin tullut enemmän mieleen. Entä jos taas?
Vaikka saisin rohkeutta tavata miestä, niin kestäisi varmaan aikansa, että osaisin ns. relata kunnolla. Normaalisti varmaan monet "yökyläilee" kohtalaisen nopeasti. Mitä mun pitää selittää, jos en halua/uskalla kovin nopeasti mennä miehen kotiin?
On se kuitenkin vähä epänormaalia, jos muutaman kahvittelun jälkeen tms, ei uskalla käydä toisen luona kylässä?

Yllättävän monella on sellainen mielikuva, että seksuaalirikoksen uhriksi joutuu vain ns. B luokan naiset. Moni mies kokee raiskatun naisen varmaan jotenkin likaisena. Monella on mielikuva siitä, että "kunnon tytöt" eivät ajaudu edes tilanteisiin, jossa moista voisi tapahtua.

Mä syytän ihan liikaa tapahtuneesta itseäni. Jos kerron miehelle ja mies ei halua jatkaa mun tapailua sen jälkeen, niin se on mulle ihan järjetön isku. Selviäisikö siitä edes.. Silloin menisi ihan viimeisinkin itsetunnon ripe...
Jos en kerro miehelle, niin kyllä hän jossain vaiheessa huomaa, että olen poikkeuksellisen arka?

Kertoako vai ei? kertoa missä vaiheessa? Miten? Ajatteletko sinä, että miehet kokee raiskatun naisen likaisena ja siten, että syy on osaltaan ollut naisessakin?
 
Noh, suurimmanosan raiskauksista tekee juuri se oma puoliso/poikaystävä/exä että ihan normaalit parisuhteessa olevat naiset joutuvat raiskatuksi. Kyllä se sairaus ja syy on raiskaajan päässä, ei naisessa tai naisen minihameessa...
 
[QUOTE="vieras";29013106]Kuulostaa että olet hoidon tarpeessa itsekin.[/QUOTE]

Miten tuo tieto ap:ta lohduttaa? Ja ehkä hän käykin terapiassa? Itse ainakin moisen jälkeen tarvitsisin ammattiapua.
 
Kai teit rikosilmoituksen?

Sinuna kertoisin miehelle jossakin sopivassa välissä tapahtuneesta.. jos mies siitä ajattelee noin moukkamaisdsti, niin mieti, onko hän edes sinun arvoisesi. Arvosta itseäsi nainen! Älä toistamiseen hukuta käsiäsi paskaan.

Paljon voimia asian läpikäymiseen! Kannattaa varmaan käydä ammattilaisen kanssa puhumassa asiasta, jos et ole sitä vielä tehnyt.
 
En ajattele että raiskatuksi joutuu vain beeluokan naiset. Mutta ajattelen kyllä että aivan hölmö on nainen joka menee miehen luo häntä tuntematta tai tuo miehen kotiinsa, jos ei vielä tunne hyvin.

Sinuna pitäytyisin tapaamisissa julkisilla paikoilla aluksi. Kertoisin myös kokemastani, ja jos mies ei sitä ymmärrä niin se on sitten sou not. Ja hankkisin myös turvavälineitä, pippurisumuttimen tai varustautuisin hiuskiinnesuihkepullolla jos jonkun luo lähtisin enkä olisi varma haluanko harrasstaa sen kanssa seksiä.
 
Kyllä olen asiaa purkanut ammattiauttajan kanssa. Mä etukäteen jo hirveästi mietin, uskallanko mennä. Pari kertaa on miehen ehdottoma tapaaminen kaatunut johonkin mun tekosyyhyn.
Ei mun silti varmaan etukäteen kannata kertoa? Meinasin eilen sanoa jotakin, että jotkut asiat on tehnyt musta vähän aran tms, mutta mietin sitten, että kun mies ei ehkä tajua mistä kyse, niin voi vaan kuulostaan vähän draamaqueenilta ?
 
Ei kai tuollainen ajattelumalli ole kovin yleinen, että raiskatuksi joutuisivat vain "B-luokan naiset"? Itse en ole ainakaan havainnut moista.

Mielestäni voit sanoa aika nopeastikin, jos tulee tilaisuus.
Ei mitään sen suurempaa draamaa tarvitse vetää marttyyrin viitta hulmuten, vaan asiallisesti kerrot, että sinulla on sellaisia kokemuksia aikaisemmasta deittikumppanista, ettet kovin nopeasti uskalla toisen kotiin tulla.
 
  • Tykkää
Reactions: Jehnny Tightlips
Kuka vain voi joutua raiskatuksia ja se ei ollut mitenkään sun vika. Olet varmasti oppinut että kunnon miehet joita on reilusti suurin osa miehistä, eivät ihmettele/kyseenalaista/oleta/odota että suostut ekoilla treffeillä miehen luokse tai auton kyytiin.
 
Voimia sulle! Olet kyllä pärjännyt hienosti. Mä jotenkin näkisin nyt asian niin, että kasaat vielä itseäsi. Mä näen sun ajatuksissa paljon itseäni. Sun pitää odottaa vielä toinen vuosi ainakin.
Jos sä palavasti haluat miehen tavata, niin sano jotakin etukäteen hänelle. Juuri kuten olit meinannutkin tms.
 
Siis mikä tää juttu on että raiskatut olis b-luokan naisia? En ole koskaan kuullut saatikka ajatellut.
Ei ole pakko kertoa ja varsinkaan suhteen alussa jos tuntuu itsestä jotenkin hankalalta. Ei ole pakko toimia jonkun kaavan mukaan että treffeillä nro 3 mennään miehen kotiin.
Ei se sitä tarkoita että olet suostunut raiskatuksi vaikka menit sen miehen kotiin silloin.
Sitäkö sä häpeät ja pelkäät? Turhaan, fiksu mies kyllä tajuaa kun sanot että kerrot asiasta sitten kun pystyt, jos nyt ihmettelee sun arkuutta.
 
EI raiskatuksi joudu vain "B-luokan" naiset tai läheskään aina ole mitenkään"itse aiheutettua". Tosi ikävä juttu sulla ap. tuo kokemus,hienoa että olet selvinnyt noinkin hyvin,mutta letko saanut mitään keskusteluapua? Vaikeaa aloittaa uutta suhdetta jos on vielä kuitenkin ihan arvilla...
 
Olen saanut ammattiapua kyllä. Käyn edelleen purkamassa sydäntäni ammattiauttajalle.
Tuota mäkin olen miettnyt.. ihastua pystyn kyllä, mutta pystynkö tosiaan uuteen suhteeseen näinkin rikkinäisenä ja epäileväisenä.
 
Tuohan olisi voinut käydä kenelle tahansa, joka on alkanut juuri seurustella. Mistä olet saanut päähäsi, että vain b-luokan naiset (ei sellaisia olekaan) joutuvat raiskatuksi? Ilman muuta kannattaa kertoa miehelle, jotta hän osaa suhtautua 'arkailuusi' ymmärtäväisesti.
 
Kerro vaan miehelle heti, kun susta siltä tuntuu. Suurin osa miehistä on kunnollisia. Vaikka joku mies säikähtäisi ja perääntyisi, se ei tarkoita, että ajattelisi sinun olevan tyhmä, likainen tms. Jotkut vaan ei osaa käsitellä asioita muutoin, kun vetäytymällä pois.
 
Rikosilmoitus.

En ajattele, että uhri olisi koskaan syyllinen rikokseen, vain rikollinen eli tässä raiskauksessa "mies", joka sinut raiskasi.

On ehkä totta että raiskatuksi joutuu enemmän ihmiset, joilla on huonommat tukiverkot, perheet. eivät he silti ole mitään b-luokan ihmisiä. Rikolliset vain yleensä tietävät ketä käyttää hyväksi ilman seurauksia.

En tiedä säikähtääkö mies vai ei. En tiedä kertoako vai ei. En tiedä jatkaisinko suhdetta vai ei. Miksi et voi vain hidastella ja tavata muualla kuin hänen kotona? tai kenenkään kotona? Jos se ei käy ja mies ei halua jatkaa, niin ok.
 
Ap, sinä olet se, joka kuvittelet raiskattujen olevan b-luokan naisia ja/ tai kuvittelet olevasi selllainen, kun et ilmoitusta tehnyt. Surullista. Suosittelen matkaa omaan menneisyyteen terapeutin avustuksella ennen seuraaviin suhteisiin ryhtymistä.
 
Kuka vaan voi joutua raiskatuksi. Todennäköisyys sille on tietysti suurempi jos kulkee pää sekaisin epämääräisissä porukoissa ja tästä varmaan näiden joidenkin idioottien ajatus B-luokan naisista juontaa juureensa. Mutta en ole koskaan törmännyt sellaiseen henkilöön, joten aika harvassa taitavat olla.
 

Yhteistyössä