A
apvieras
Vieras
Löysimpäs taas vanhan viestin kun hain. On se ihmmisen mieli ihmeellinen.. Nyt on jo vuosia kun olin tämän miehen kanssa tekemisissa ja nyt näin hänet joulun aikana. Käveli kaupassa vastaan. En ole lähes pariin vuoteen nähnyt hänestä vilaustakaan ja taas heti kun näin niin samat tunteet ryöpsähti pintaan! Emme edes puhuneet mitään, katsoimme, tervehdimme niinkuin puolituttua tervehditään ja siinä kaikki.
Itselle tämä ihminen on vain jäänyt niin syvälle etten koskaan voi unohtaa! Omalla kohdallani hän kyllä on ollut elämäni suurin rakkaus ja aina tulen ajattelemaaan häntä lämmöllä. Toivon sydämestäni että hän olisi onnellinen nyt siellä missä on ja kenen kanssa on!
Itselle tämä ihminen on vain jäänyt niin syvälle etten koskaan voi unohtaa! Omalla kohdallani hän kyllä on ollut elämäni suurin rakkaus ja aina tulen ajattelemaaan häntä lämmöllä. Toivon sydämestäni että hän olisi onnellinen nyt siellä missä on ja kenen kanssa on!
J
"joo"
Vieras
Kyllä tosiaan, joku ihminen voi jäädä "iholle" ja olla kuin takiainen että vaikka häntä ei näe niin silti tosi usein muistaa ja käy juuri noin kun kerroit. Eli katseitten kohdatessa kaikki vanha hyvä palaa mieleen ja kestää taas aikansa päästä yli.
V
vierailija
Vieras
Taas etsin vanhan ketjun kun muistin että olen tästä kirjoittanut joskus. On se vaan niin ihmeellistä miten tämä ihminen taas tänään kolahti minuun. Näin hänet viimeksi sattumalta vuosi sitten emmekä silloinkaan jutelleet.
Tänään näin hänet kaukaa ja taas hän on mielessäni koko ajan! Tiedän etten näe häntä juurikaan koskaan ja siksi haluaisin jo unohtaa tai ainakin päästä niin yli ettei aina kun näen vaikka vilauksenkin hänestä niin hän ei jäisi kummittelemaan viikkokausiksi mieleeni.
En vaan voi uskoa että miten joku mies voi jäädä noin iholle? Asumme n. 100 km:n päästä toisisatamme etä usein emme näe. Viimeksi kun noin vuosi sitten tapasimme ohimennen niin näin hänenkin katsovan jälkeeni kauan. Olen vain aina sellaisessa tilanteessa etten pysty mennä juttelemaankaan. Eikä varmaan kannatakaan kun nytkin on näin vaikeaa.Tavallaan hyvä että olin mieheni kanssa.
Voikohan tästä ikinä selvitä kuiville? Ja olen kuitenkin jo reilusti yli nelikymppinen että monenlaista ihmistä on jo vastaan kävellyt...
Tänään näin hänet kaukaa ja taas hän on mielessäni koko ajan! Tiedän etten näe häntä juurikaan koskaan ja siksi haluaisin jo unohtaa tai ainakin päästä niin yli ettei aina kun näen vaikka vilauksenkin hänestä niin hän ei jäisi kummittelemaan viikkokausiksi mieleeni.
En vaan voi uskoa että miten joku mies voi jäädä noin iholle? Asumme n. 100 km:n päästä toisisatamme etä usein emme näe. Viimeksi kun noin vuosi sitten tapasimme ohimennen niin näin hänenkin katsovan jälkeeni kauan. Olen vain aina sellaisessa tilanteessa etten pysty mennä juttelemaankaan. Eikä varmaan kannatakaan kun nytkin on näin vaikeaa.Tavallaan hyvä että olin mieheni kanssa.
Voikohan tästä ikinä selvitä kuiville? Ja olen kuitenkin jo reilusti yli nelikymppinen että monenlaista ihmistä on jo vastaan kävellyt...
V
vierailija
Vieras
Ehkä elättelet jotain haavekuvaa mielessäsi, jonka olisit halunnut toteuttaa ja kun se ei toteutunut, et pääse ajatuksesta eroon, vaan se pyörii alitajunnassa. Jos olisit päätynyt miehen kanssa yhteen, olisit todennäköisesti polttanut näppisi. Mutta et haikailisi enää hänen peräänsä. Miten teillä arki sujuu avioimiehesi kanssa, jos sinulla on noin vahvat tunteet toista miestä kohtaan? Kuvittelisin itselläni olevan erittäin vaikeaa.
Toisaalta ymmärrän sinua kyllä. Itse en ole ollut noin ihastunut, mutta eräs ihminen loukkasi minua syvästi yli kymmenen vuotta sitten. Törmään häneen harvoin, mutta samat vanhat ikävät tunteet pulpahtavat pintaan nanosekunnissa. Eli kai joku ihminen voi jäädä ihon alle niin hyvässä kuin pahassakin.
P
Pokkura
Vieras
Minullakin on tuollainen. En ole nähnyt häntä vuosiin, enkä enää ajattele joka päivä, mutta lähes kylläkin. Hänkin oli perheellinen, ei naimisissa mutta lapsia oli. Menneet yksiin teininä kun ensimmäinen lapsi oli vahinko.
Halusi kanssani naimisiin ja lapsia, jakaa elämänsä. Ei kuitenkaan halunnut satuttaa rakasta kumppaniaan eikä hajottaa lastensa elämää pirstaleiksi. Lapset veivät voiton. Nyt kun minulla on oma lapsi ymmärtän mitä hän lävi läpi. Emme koskaan edes tehneet muuta kuin pidimme käsistä ja katsoimme silmiin. Jäähyväissuudelma oli ainoa, hän itki katkerasti.
En tiedä yhtään miltä tuntuisi nähdä hänet taas. Hajoaisinko taas.
Halusi kanssani naimisiin ja lapsia, jakaa elämänsä. Ei kuitenkaan halunnut satuttaa rakasta kumppaniaan eikä hajottaa lastensa elämää pirstaleiksi. Lapset veivät voiton. Nyt kun minulla on oma lapsi ymmärtän mitä hän lävi läpi. Emme koskaan edes tehneet muuta kuin pidimme käsistä ja katsoimme silmiin. Jäähyväissuudelma oli ainoa, hän itki katkerasti.
En tiedä yhtään miltä tuntuisi nähdä hänet taas. Hajoaisinko taas.
V
vierailija246
Vieras
Ymmärrän sinua... Itse olen ollut naimisissa jo 10v. ja pari lastakin meillä on mieheni kanssa.
Eli minun tarinani: Asuin nuorempana toisella paikkakunnalla ja siellä vietin pari vuotta treffaillen erästä miestä. Meillä oli fyysisesti hyvin kuuma suhde ja jotenkin mieletön keskinäinen lataus aina ilmassa. Emme asuneet missään vaiheessa yhdessä mutta majailimme toistemme luona hyvin tiuhaan. Se oli sellaista nuoren naisen kerran elämässä kokemaa rakkautta. Tuntui että leijuin metri maasta irti aina kun näimme.
Hän oli hyvin komea ja lihaksikas pitkä nuori mies. Minäkin olin tuolloin kauneimmillani. Tiesin että meitä molempia huumaannutti toistemme ulkonäkö ja kaikki, siis aivan kaikki. Sitten tuli perinteinen kuvio, eli ryppyjä rakkauteen. Miehen paras ystävä muutti samalle paikkakunnalle ja nuoria kun olimme niin annoin kaverille tilaa reilusti. Pikkuhiljaa minä aloin vetäytyä pois miesten juttujen tieltä. En tiedä mitä mies tästä mietti mutta en koskaan osannut kertoa ajatuksistani kyllin rehellisesti, kuinka minä rakastin. Luulen että niin kävi kokemattomuuden takia molemmille.
Sitten pääsin opiskelemaan kotipaikkakunnalleni jonne sitten muutin ja juttumme päättyi haikeissa merkeissä itkujen saattelemana. Emme ole nähneet n. 15v. Emme soitelleet, eikä mitään yhteyttä ole ollut tuon eron jälkeen. Tämä on minun tyylini, en jää perään roikkumaan vaikka kipeätä tekikin.
No, eräänä iltana n. vuosi sitten puhelimeni soi kun mieheni oli työmatkalla ja soittaja oli tämä mies. Puhelin meinasi tippua kädestäni kun kuulin tutun äänen. Voi luoja kuinka me juttelimme ja puhuimme varmaan 2t puhelimessa tuolloin. Hänelläkin oli perhe, mutta hän sanoi ettei koskaan lakannut rakastamasta minua, enkä minä häntä. Oli kuulemma miettinyt minua yhtä paljon kuin minä häntä, aina erostamme lähtien. Puhelu loppui haikeisiin hyvästeihin.
Minun maailmani meni sekaisin, ja halusin soittaa hänelle mutta sitkeästi pidin pintani enkä soittanut. Ei mennyt montaa kuukautta kun tämä mies soitti taas ja sanoi että hänen on pakko saada tavat minut vielä kerran. Minulla on ollut samanlainen tunne mutta en ole halunnut pettää miestäni. Tämä mies on tullut uniini ja olen elänyt unissani niitä rakkauden kesiä siinä pikkuruisessa asunnossani.
Meinaan tulla hulluksi kun ajattelen tätä tilannetta. Minuun koskee mutta en haluaisi särkeä perhettäni. Toisaalta mieheni ja minun suhde on jo pari vuotta ollut aika kuivaa rutiinia. Mietin että mitä minä teen...
Eli minun tarinani: Asuin nuorempana toisella paikkakunnalla ja siellä vietin pari vuotta treffaillen erästä miestä. Meillä oli fyysisesti hyvin kuuma suhde ja jotenkin mieletön keskinäinen lataus aina ilmassa. Emme asuneet missään vaiheessa yhdessä mutta majailimme toistemme luona hyvin tiuhaan. Se oli sellaista nuoren naisen kerran elämässä kokemaa rakkautta. Tuntui että leijuin metri maasta irti aina kun näimme.
Hän oli hyvin komea ja lihaksikas pitkä nuori mies. Minäkin olin tuolloin kauneimmillani. Tiesin että meitä molempia huumaannutti toistemme ulkonäkö ja kaikki, siis aivan kaikki. Sitten tuli perinteinen kuvio, eli ryppyjä rakkauteen. Miehen paras ystävä muutti samalle paikkakunnalle ja nuoria kun olimme niin annoin kaverille tilaa reilusti. Pikkuhiljaa minä aloin vetäytyä pois miesten juttujen tieltä. En tiedä mitä mies tästä mietti mutta en koskaan osannut kertoa ajatuksistani kyllin rehellisesti, kuinka minä rakastin. Luulen että niin kävi kokemattomuuden takia molemmille.
Sitten pääsin opiskelemaan kotipaikkakunnalleni jonne sitten muutin ja juttumme päättyi haikeissa merkeissä itkujen saattelemana. Emme ole nähneet n. 15v. Emme soitelleet, eikä mitään yhteyttä ole ollut tuon eron jälkeen. Tämä on minun tyylini, en jää perään roikkumaan vaikka kipeätä tekikin.
No, eräänä iltana n. vuosi sitten puhelimeni soi kun mieheni oli työmatkalla ja soittaja oli tämä mies. Puhelin meinasi tippua kädestäni kun kuulin tutun äänen. Voi luoja kuinka me juttelimme ja puhuimme varmaan 2t puhelimessa tuolloin. Hänelläkin oli perhe, mutta hän sanoi ettei koskaan lakannut rakastamasta minua, enkä minä häntä. Oli kuulemma miettinyt minua yhtä paljon kuin minä häntä, aina erostamme lähtien. Puhelu loppui haikeisiin hyvästeihin.
Minun maailmani meni sekaisin, ja halusin soittaa hänelle mutta sitkeästi pidin pintani enkä soittanut. Ei mennyt montaa kuukautta kun tämä mies soitti taas ja sanoi että hänen on pakko saada tavat minut vielä kerran. Minulla on ollut samanlainen tunne mutta en ole halunnut pettää miestäni. Tämä mies on tullut uniini ja olen elänyt unissani niitä rakkauden kesiä siinä pikkuruisessa asunnossani.
Meinaan tulla hulluksi kun ajattelen tätä tilannetta. Minuun koskee mutta en haluaisi särkeä perhettäni. Toisaalta mieheni ja minun suhde on jo pari vuotta ollut aika kuivaa rutiinia. Mietin että mitä minä teen...
I
Ihastunut
Vieras
Omalle kohdalleni osunut vuosia kestänyt piilorakkaus johti pitkään suhteeseen, josta tuloksena kaksi lasta. Ja se päättyi miehen uuteen piilorakkauteen. Että sellasta.
Uskon kyllä ja myös tiedän, että on olemassa ihmisiä, joihin vaan ihastuu, minkä sille voi.
Itsekin olen tavannut nyt "näin vanhempana" erään miehen vain muutaman kerran ja silti hän on mielessäni usein. Tunnen häntä kohtaan samanlaista ihastusta kuin teininä.
Jopa välilä ikävöin häntä. Ja en siis tiedä hänestä yhtään mitään.
Haluaisin tietää, onko hän vapaa, mutta en oikeastaan tee tiedolla yhtään mitään, koska en aio tehdä asialle yhtään mitään.
Ja tämä nyt piti jakaa tänne....
Uskon kyllä ja myös tiedän, että on olemassa ihmisiä, joihin vaan ihastuu, minkä sille voi.
Itsekin olen tavannut nyt "näin vanhempana" erään miehen vain muutaman kerran ja silti hän on mielessäni usein. Tunnen häntä kohtaan samanlaista ihastusta kuin teininä.
Jopa välilä ikävöin häntä. Ja en siis tiedä hänestä yhtään mitään.
Haluaisin tietää, onko hän vapaa, mutta en oikeastaan tee tiedolla yhtään mitään, koska en aio tehdä asialle yhtään mitään.
Ja tämä nyt piti jakaa tänne....
V
vierailija
Vieras
V
vierailija
Vieras
Kaikki ihastusten kanssa painiskelevat, lukekaa ihastumisen aivokemiasta ja biologiasta. Auttaa ymmärtämään kummasti omia reaktioita ja tajuamaan mm. sen miksi oma mies ei enää tunnu niin ihmeelliseltä. Jos saisitte haikailemanne miehet, sitä hyvän olon huumaa kestää puolisen vuotta tai maks. 2 vuotta. Sitten elimistö palaa taas normaaliin, koska se ei kestä pitkää stressitilaa. Ja sen jälkeen punnitaan se, että onko kiintymysrakkautta vai oliko kaikki vain aivojen aiheuttama häiriötila jonka biologinen tarkoitus on saada ihmiset lisääntymään.
V
vierailija
Vieras
En ole koskaan edes ajatellut asiaa että miten voin olla mieheni kanssa koska rakastuin toiseen. Meillä on neljä lasta, nyt jo isoja, ja omaan jotenkin niin vanhanaikaiset arvot että vaikka tämän ihastukseni kanssa olisi menty pidemmällekin niin en olisi miestäni jättänyt.
Mieheni aavisti silloin jotain vaikka voin rehellisesti sanoa etten koskaan ole koskenutkaan tähän toiseen. Vieläkin välillä riidellessä mieheni mainitsee tämän miehen ja on hänestä mustasukkainen. Jopa niin että väittää hänen lähteneen minun takiani avioliitostaan. Koska asumme suht pienellä paikkakunnalla niin asia olisi ollut todella hankala.
Tämä toinen mies sanoi minulle joskus lähtönsä jälkeen että hänen oli pakko lähteä. Monesti olen harmitellut että miksi en kysynyt syytä koska tiesin silloin että hänellä oli toinen nainen. Niin ajattelin sen olleen syynä. Muta kun asia vaivaa vieläkin itseäni ja se miten hän sen sanoi niin olen ajatellut sen jotenkin liittyvän myös itseeni. Ja vielä tämän miehen ensimmäinen vaimo itse minulle kertoi että hän ei pysty tajuamaan että mies yhtäkkiä lähti kun he eivät koskaan edes riidelleet. Päinvastoin, matkustelivat ja kulkivat enemmän kuin monet muut. Eikä ole koskaan sanonut mitään negatiivistä hänestä.
Mies kysyi minulta silloin että voiko hän joskus soitella mutta koskaan ei ole mitään kuulunut. Siitä olen tosi tyytyväinen kuitenkin että jos kerran hänen piti lähteä niin onneksi en koskaan sanonut hänelle tunteistani mitään. Vaikka niistä ei puhuttu suoraan niin kyllä molemmat tiesi. Satuttiin muka sattumalta aina samaan paikkaan. Oikeasti molemmat tiesi mistä toisen aina määrättyyn aikaan löytää.
Ja hänen muutama telstiviesti ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Ja tuli jopa kerran kymmenien kilometrien päähän kun tiesi minun olevan kahden nuorimman lapsen kanssa siellä.
En tiedä onko se vain niin etten oikeasti haluakaan unohtaa häntä. Mutta toisaalta ihmetytttää että onhan sitä vuosien varrella tavannut niin paljon ihmisiä niin miksi kukaan muu ei ole jäänyt mieleen...???
Mieheni aavisti silloin jotain vaikka voin rehellisesti sanoa etten koskaan ole koskenutkaan tähän toiseen. Vieläkin välillä riidellessä mieheni mainitsee tämän miehen ja on hänestä mustasukkainen. Jopa niin että väittää hänen lähteneen minun takiani avioliitostaan. Koska asumme suht pienellä paikkakunnalla niin asia olisi ollut todella hankala.
Tämä toinen mies sanoi minulle joskus lähtönsä jälkeen että hänen oli pakko lähteä. Monesti olen harmitellut että miksi en kysynyt syytä koska tiesin silloin että hänellä oli toinen nainen. Niin ajattelin sen olleen syynä. Muta kun asia vaivaa vieläkin itseäni ja se miten hän sen sanoi niin olen ajatellut sen jotenkin liittyvän myös itseeni. Ja vielä tämän miehen ensimmäinen vaimo itse minulle kertoi että hän ei pysty tajuamaan että mies yhtäkkiä lähti kun he eivät koskaan edes riidelleet. Päinvastoin, matkustelivat ja kulkivat enemmän kuin monet muut. Eikä ole koskaan sanonut mitään negatiivistä hänestä.
Mies kysyi minulta silloin että voiko hän joskus soitella mutta koskaan ei ole mitään kuulunut. Siitä olen tosi tyytyväinen kuitenkin että jos kerran hänen piti lähteä niin onneksi en koskaan sanonut hänelle tunteistani mitään. Vaikka niistä ei puhuttu suoraan niin kyllä molemmat tiesi. Satuttiin muka sattumalta aina samaan paikkaan. Oikeasti molemmat tiesi mistä toisen aina määrättyyn aikaan löytää.
Ja hänen muutama telstiviesti ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Ja tuli jopa kerran kymmenien kilometrien päähän kun tiesi minun olevan kahden nuorimman lapsen kanssa siellä.
En tiedä onko se vain niin etten oikeasti haluakaan unohtaa häntä. Mutta toisaalta ihmetytttää että onhan sitä vuosien varrella tavannut niin paljon ihmisiä niin miksi kukaan muu ei ole jäänyt mieleen...???
V
vierailija ap
Vieras
Taas kerran etsin viestiketjun... olin illalla yo-juhlissa ja kotiin tultuani otin pari siideriä jota tapahtuu tosi harvoin. Taas mieleeni tuli tämä mies josta on jo seitsemän vuotta aikaa...
En varmaan koskaan pääse hänestä yli! Etsin hänen kuvansa ja ikävä on mieletön. Kuinka joku voi jäädä noin syvälle? Enää en edes muista milloin hänet olisin nähnyt mua silti hän on mielessäni. Antaisin mitä vain että näkisin hänet!
Pääseeköhän tästä ikinä yli?
En varmaan koskaan pääse hänestä yli! Etsin hänen kuvansa ja ikävä on mieletön. Kuinka joku voi jäädä noin syvälle? Enää en edes muista milloin hänet olisin nähnyt mua silti hän on mielessäni. Antaisin mitä vain että näkisin hänet!
Pääseeköhän tästä ikinä yli?