olen lueskellut täälä näitä uusperheiden ongelmia. on kiistaa ex puolisoiden kanssa, rittaa elatusmaksuista, lapsista, ongelmaa äitipuolena olemisesta, parisuhteesta jne..
Itse ole jo vanhempi äiti ja myös uusperheessä elävä. Olemme olleet naimisissa 10 vuotta, minulla jo kaksi aikuista lsta mailmalla, miehellä kolme joista vanhin asuu meillä. yhteisiä lapsia on kaksi.
Alussa toki oli pieniä sopeutumisvaikuksia kun kukin etsi paikkansa, rittaa lähinnä miehen ex puolison kanssa.. aika myrskyisääkin oli. Ensimäiset vuodet olivat kovaa aikaa, mutta kärsivällisyydellä, toisten huomioon ottamisella, katsomalla asioita toisebkin näkökulmasta, ymmärtämistä, joustavuutta, puhumista, rohkeaa asioiden käsittelyä olemme selvinneet hienosti. ehkä meidän onni on ollut niin eriikäiset lapset ja nämä yhteiset lapsetovat sitten yhdistäneet perheen. UUsperheiden ongelmiin auttaa AIKA, mitä enemmän aikaa kuluu ja lapset kasvavat sitä helpommaksi käy. Lapset kasvavat, asioihin tulee etäisyyttä. Näin on käynyt meillä. Enään ei tarvitse olla tekemissä ex puolisoiden kanssa, asiat hoituvat lasten kanssa. elatusmaksut loppuvat. Tärkeää on ollut hyvinen suhteiden säilyminen lapsiin joka on hyvin onnistunut, on rikkautta elää uusperheessä myös lapsille. Minulle tämä perhe on rakas , parisuhde voi hyvin ja elän varmaan elämäni parasta aikaa ja toivotaan että se vaan jatkuu. Sanotaan että vaikeuksien kautta voittoon. Toivon kaikille uusperheille kärsivällisyyttä odottaa, joustaa ja pitää perhe yhdessä vaikka välillä kaikki tuntuukin hankalata ja ongelmalliselta. Oikein rikasta uusperheelämää kaikille uusperheille!
Älkää unohtako huumoria ja iloa!