Ajatus synnytyksestä oksettaa ja pelottaa! En tiedä voinko koskaan hankkia lapsia :(

[väliin sekaantuja]

Älä hanki jos ajattelet noin. Sitten jos sinulle tulee pari raskausarpea ja purat vihasi niistä lapseesi.

En tietenkään lasta syyttäisi arvista. Ja arvista viis.

Toiminnalliset vaivat eli inkontinenssi tai löysyys olisivat surkeita asioita, jos ne pilaisivat loppuelämän.

Nämä eivät kuitenkaan automaattisesti ole seurausta raskaudesta tai synnytyksestä vaan aika harvoin loppujen lopuksi noita tulee. Ja molempiin on olemassa erilaisia hoitokeinoja.

Niin, hoidetaan JOS hoidetaan. Tälläkin palstalla on saanut lukea, kuin lekurit eivät ota vaivoja tosissaan tai se kuitetaan normaalina asiana joka naisen tulee kestää ja kärsiä!

 

[mun muru]

Toisaalta ongelmasi ei ole kovin paha loppuelämän kannalta katsottuna B) !
Koska pelkäät fyysisiä vaurioita enemmän kuin haluat lasta niin vauvakuumeesi ei ole kovempi kuin pelkosi vaurioista. Voit kiittää itseäsi 60 vuotiaana ettet tehnyt koskaan lapsia ja vartalosi ja virtsanpidätys on täydellisessä kuosissa. Voit aina ottaa vaikka kummilapsen afrikasta tai avustaa somaliperheitä joissa 10 lasta.

 

[pompan nappi]

Kuule, kukaan ei ikinä tekis toista (tai kolmatta, tai neljättä...) lasta jos se olis niin hirveää. Mutta jos sä et halua lasta, niin se on sit sun oma asia, eikä kuulu muille.

 

[kukka]

Minulla on ihan sama tilanne. Olen aina kammonnut ajatusta raskaana olosta ja synnyttämisestä.
Olen aikasemmin täällä kerran kirjoittanut, että hakeuduin tälle palstalle, koska mieheni on kovasti alkanut puhua lapsista, ja ajattelin että jos jokin vauvakuumeen poikanen iskisi kun tätä lueskelee. Mutta vaikutus oli ihan päinvastainen. Nyt minua inhottaa ajatus vielä enemmän kuin ennen. Tunnen olevani naisena täysi luonnonoikku ja kummajainen kun en tahdo lapsia. Mutta en voi sille mitään että minua inhottaa ajatus raskauspahoinvoinnista, mahasta jonka kanssa ei pysty kunnolla kävelemään loppuvaiheessa, revenneestä välilihasta, maitoa vuotavista rinnoista, yöt ja päivät vinkuvasta kuolaavasta lapsesta ja kaikesta mahdollisesta.

ensinnäkin, minulla ei ole ollut 2 raskaudessa mitään pahoinvointia. toki maha lopussa rajoittaa liikkumista, mut ei se nyt niin kauheeta ollut! Olipahan hyvä syy välillä rojahtaa sohvalle =)

Mitään ei revennyt synnytyksessä. No, maitoa alkuunsa vuoti. Mut eihän ole pakko imettää! Tosin aika huono syy jättää tarjoamatta lapselle "oikeeta" maitoo.

 

[**]

Jos haluat lapsia niin sinun on luovuttava osasta itseäsi, miesten ei tätä tarvitse tehdä ja siksi he eivät sitä ymmärrä ja suhtautuvat siihen väärin (eivät kaikki onneksi kuitenkaan).

Sepä juuri onkin ikävintä, ettei miehiltä löydy ymmärrystä naisen vartalon muutoksille raskauden jälkeen.

Eikä kaikilta naisiltakaan... Viisikymppinen tuttuni ihmetteli että kun nuorilla synnyttäneillä naisilla roikkkuu tissit pitkällä...

Miehet sitä ja miehet tätä! Jos lapsia hankit, hanki ne sellasen miehen kanssa jonka pinnallisuuksista välitä.

 

[**]

siis joka ei pinnallisuuksista välitä...

 

[r]

Niin muakin pelotti kaikki nuo, mutta nyt mulla on ihana vaavi
eikä synnytyksen jälkeen todellakaan paikat oo ollut kauheessa kunnossa.. Luulin kans, että sitä on koko keho pilalla ton jälkeen. Tsemppiä!

lisään vielä: Oon aina ajatellut, että haluan lapsen, mutta ajatus oli tosi pelottava. Kaikki se vastuu jne. Jännitin, että miten pärjätään, mutta raskausaikana ajatukseen alkoi tottua ja loppuraskaudesta ootti vain, että sais jo synnyttää.
No, kaikki tietää, joilla on oma lapsi, kuinka ihanaa on saada se pikkukäärö rinnalle tuhisemaan hyvin ollaan nyt pärjätty..

 

[Ei ap, mutta...]

Pidätkö itseäni niin täydellisenä nyt, että et halua ottaa riskiä jos jokin kohta sinussa rupsahtaa.
Itse en olisi koskaan voinut kuvitellakaan, että en hanki lapsia. En ole täydellinen enkä kaunis, joten raskaus ei pelottanut niiltä osin.

Ei tarvitse olla täydellinen pelätäkseen omalle keholle tapahtuvia ikäviä asioita. Se, että vatsa alkaa roikkua entistä enemmän ja mahdollisesti rumilla arvilla varustettuna ei vaan kaunista tätäkään pulskaa kroppaa. Siihen päälle vielä mahdolliset vammat ja toiminnalliset vauriot, kuten pidätysvaikeudet tai laskeumat tai ihan vaan arkiset peräpukamat, niin ei voi todeta kuin että hullun hommaahan tämä on... Olen siis raskaana ja kohta tositoimissa pungertamassa itselleni mahdollisesti loppuelämän vammoja...

Asiaan suhtautumista ei auta yhtään muiden (useimmiten toisten äitien) vähättely ja tyypilliset kommentit joiden mukaan kaikki ulkonäön sureminen on turhamaisuutta ja suunnilleen, että jos suree repeämiään, niin ei voi rakastaa lastaan, koska "kyllä se on sen arvoista". Pelkään, ettei terveydenhoitopuolellakaan suhtauduta asioihin vakavasti - liian paljon saanut kuulla siitä, miten korjausleikkauksia saa odottaa ikuisuuden, jos niihin edes pääsee .

 

[MoohMooh]

Pidätkö itseäni niin täydellisenä nyt, että et halua ottaa riskiä jos jokin kohta sinussa rupsahtaa.
Itse en olisi koskaan voinut kuvitellakaan, että en hanki lapsia. En ole täydellinen enkä kaunis, joten raskaus ei pelottanut niiltä osin.

en mäkään tällä toisella kertaa pelkää. Ei ole enää niin paljon menetettävää, kun ekaa odottaessa

 

[ap]

Jos haluat lapsia niin sinun on luovuttava osasta itseäsi, miesten ei tätä tarvitse tehdä ja siksi he eivät sitä ymmärrä ja suhtautuvat siihen väärin (eivät kaikki onneksi kuitenkaan).

Sepä juuri onkin ikävintä, ettei miehiltä löydy ymmärrystä naisen vartalon muutoksille raskauden jälkeen.

Eikä kaikilta naisiltakaan... Viisikymppinen tuttuni ihmetteli että kun nuorilla synnyttäneillä naisilla roikkkuu tissit pitkällä...

Oikeasti, huono provo. Et olisi täällä kirjoittamassa aiheesta jos sulla ei lapsia olisi etkä niitä haluaisi, en usko. Aloituskin oli jo tönkkö, teennäinen.

Ei ole provo. Olen ihan tosissani.

Minusta on surullista jos niin ihanan asian kuin lapsensaanti, on mahdollista pilata naisen terveys.

Minusta tuntuu, että minulle tai vauvalle kävisi jotain hirveää.

 

[Rigel]

Ei ole provo. Olen ihan tosissani.

Minusta on surullista jos niin ihanan asian kuin lapsensaanti, on mahdollista pilata naisen terveys.

Minusta tuntuu, että minulle tai vauvalle kävisi jotain hirveää.

No lähtisitkö adoptioprosessiin miehesi kanssa?

 

[heebo]

Jos haluat lapsia niin sinun on luovuttava osasta itseäsi, miesten ei tätä tarvitse tehdä ja siksi he eivät sitä ymmärrä ja suhtautuvat siihen väärin (eivät kaikki onneksi kuitenkaan).

Sepä juuri onkin ikävintä, ettei miehiltä löydy ymmärrystä naisen vartalon muutoksille raskauden jälkeen.

Eikä kaikilta naisiltakaan... Viisikymppinen tuttuni ihmetteli että kun nuorilla synnyttäneillä naisilla roikkkuu tissit pitkällä...

Oikeasti, huono provo. Et olisi täällä kirjoittamassa aiheesta jos sulla ei lapsia olisi etkä niitä haluaisi, en usko. Aloituskin oli jo tönkkö, teennäinen.

Ei ole provo. Olen ihan tosissani.

Minusta on surullista jos niin ihanan asian kuin lapsensaanti, on mahdollista pilata naisen terveys.

Minusta tuntuu, että minulle tai vauvalle kävisi jotain hirveää.

en mielestäni ole terveyttäni menettänyt! olen jopa laihempi kuin ööö..... 7 vuoteen! lapset ovat pitäneet äidin liikkeessä Toki mahaan on jäänyt vähän löysää, mut en koskaan timmi ole ollutkaan!

Heille, joilla on loistava kroppa, on vaikeampaa hyväksyä et ei sitä välttämättä enää takas saa?!!

 

[vieras]

Mä olen myös jollain tavalla varma, että raskauden aikana tai synnytyksessä minulle tai lapselle tapahtuisi jotain kamalaa. Epäonnea ja epäonnistumista muutenkin ollut tämä elämä kerta toisensa jälkeen. Sen lisäksi äitini synnytykset ovat olleet vaikeita. Imukuppeja ja sydämenpysähdyksiä. Kunnon venäläistä rulettia!

 

[ap]

Ei ole provo. Olen ihan tosissani.

Minusta on surullista jos niin ihanan asian kuin lapsensaanti, on mahdollista pilata naisen terveys.

Minusta tuntuu, että minulle tai vauvalle kävisi jotain hirveää.

No lähtisitkö adoptioprosessiin miehesi kanssa?

En usko. Haluaisin kuitenkin biologisen lapsen.

Olen miettinyt ihan oikeasti, että onko tälläinen pelko/inho edes normaalia?
Olenko jotenkin sairas, kun ajatus herättää tälläisiä tunteita?

 

[MoohMooh]

Pidätkö itseäni niin täydellisenä nyt, että et halua ottaa riskiä jos jokin kohta sinussa rupsahtaa.
Itse en olisi koskaan voinut kuvitellakaan, että en hanki lapsia. En ole täydellinen enkä kaunis, joten raskaus ei pelottanut niiltä osin.

Ei tarvitse olla täydellinen pelätäkseen omalle keholle tapahtuvia ikäviä asioita. Se, että vatsa alkaa roikkua entistä enemmän ja mahdollisesti rumilla arvilla varustettuna ei vaan kaunista tätäkään pulskaa kroppaa. Siihen päälle vielä mahdolliset vammat ja toiminnalliset vauriot, kuten pidätysvaikeudet tai laskeumat tai ihan vaan arkiset peräpukamat, niin ei voi todeta kuin että hullun hommaahan tämä on... Olen siis raskaana ja kohta tositoimissa pungertamassa itselleni mahdollisesti loppuelämän vammoja...

Asiaan suhtautumista ei auta yhtään muiden (useimmiten toisten äitien) vähättely ja tyypilliset kommentit joiden mukaan kaikki ulkonäön sureminen on turhamaisuutta ja suunnilleen, että jos suree repeämiään, niin ei voi rakastaa lastaan, koska "kyllä se on sen arvoista". Pelkään, ettei terveydenhoitopuolellakaan suhtauduta asioihin vakavasti - liian paljon saanut kuulla siitä, miten korjausleikkauksia saa odottaa ikuisuuden, jos niihin edes pääsee .

Näinpä! miten hel***tissä se poissulkee rakkauden lapseen, jos vähänkään on kiinnostunu omasta kropastana yms. On kai se ihan lapsen edun mukaistakin, että äiti voi hyvin ja sitä kautta myös ehkäpä äidin ja isän parisuhdekin.

 

[Rigel]

Ei ole provo. Olen ihan tosissani.

Minusta on surullista jos niin ihanan asian kuin lapsensaanti, on mahdollista pilata naisen terveys.

Minusta tuntuu, että minulle tai vauvalle kävisi jotain hirveää.

No lähtisitkö adoptioprosessiin miehesi kanssa?

En usko. Haluaisin kuitenkin biologisen lapsen.

Olen miettinyt ihan oikeasti, että onko tälläinen pelko/inho edes normaalia?
Olenko jotenkin sairas, kun ajatus herättää tälläisiä tunteita?

No et. Nyt kun olen lukenut useamman viestisi, luulen, että olet työstämässä asioita, joita jotkut naiset käyvät syvemmin läpi ja toiset - eivät uskalla?

Tuo voi olla alkumatkasi äidiksi.

 

[duupa]

Ei nainen ole pinnallinen jos välittää itsestään. Tämä maa on täynnä meikittömiä tuulipukumammoja, jotka eivät käy kampaajalla. Heille on mahdotonta ymmärtää, miksi ei uhraa ihan kaikkea lasten vuoksi. Heidän ainoa suuri tekonsa on synnyttäminen ja voi kuinka he haluavat sillä päteä!

Minuakin kammotti, oksetti ja pelotti synnytys. Äidiksi silti halusin, enemmän kuin mitään.

Kävin pelkopolilla ja sain suunnitellun sektion. Nyt minulla on jo kaksi lasta sektioilla. Minusta tuli oikein hyvä äiti vaikka olenkin tällainen pinnallinen. Niin pinnallinen, että pelkäsin kuollakseni synnytystä. Olen hyvin omistautuva äiti, vaikka huolehdin edelleen myös itsestäni, ystävyyssuhteista ja harrastan. Uskon, että kun itse voi hyvin, jaksaa olla hyvä äiti. Vaikka viikossa olisikin 3 päivää, kun kotiäiti on tunnin-pari omilla menoillaan.

Ulkoista rupsahtamista en sinänsä pelännyt, pelkoni olivat syvemmällä. Ajattelen, ettei mikään pelasta riippurinnoilta, roikkuvalta vatsalta eikä virtsankarkaamiselta, aika tekee tehtävänsä kaikille.

 

[Aaban]

Ei ole provo. Olen ihan tosissani.

Minusta on surullista jos niin ihanan asian kuin lapsensaanti, on mahdollista pilata naisen terveys.

Minusta tuntuu, että minulle tai vauvalle kävisi jotain hirveää.

No lähtisitkö adoptioprosessiin miehesi kanssa?

En usko. Haluaisin kuitenkin biologisen lapsen.

Olen miettinyt ihan oikeasti, että onko tälläinen pelko/inho edes normaalia?
Olenko jotenkin sairas, kun ajatus herättää tälläisiä tunteita?

Voihan noita pelkoja ja tuntemuksia olla laidasta laitaan. Yksi pelkää yhtä asiaa, toinen toista ja kolmas ei oikein mitään. Kannattaa jutella tuosta asiasta miehesi kanssa ja tosiaan, kannattaa kysellä myös pelkopoli mahdollisuutta. Millainen itsetunto sinulla on? Voisivatko ajatuksesi tai osa niistä johtua huonosta itsetunnosta?

 

[et oo outo]

Mulla on ihan samalaisia fiiliksiä kuin ap:lla. Lapsi olisi toivottu, mutta vauriot pelottavat. Turha syytellä, oma terveys ja toimiva kroppa ovat tärkeitä asioita. Olen päättänyt, että jos nyt raskaaksi tulen, niin vaadin sektion vaikka saisin taistella miten, alakautta en edes halua yrittää. Olen jo henkisesti valmistautunut taistelemaan "mukavuussektion" puolesta.

 

[ap]

Pidätkö itseäni niin täydellisenä nyt, että et halua ottaa riskiä jos jokin kohta sinussa rupsahtaa.
Itse en olisi koskaan voinut kuvitellakaan, että en hanki lapsia. En ole täydellinen enkä kaunis, joten raskaus ei pelottanut niiltä osin.

Ei tarvitse olla täydellinen pelätäkseen omalle keholle tapahtuvia ikäviä asioita. Se, että vatsa alkaa roikkua entistä enemmän ja mahdollisesti rumilla arvilla varustettuna ei vaan kaunista tätäkään pulskaa kroppaa. Siihen päälle vielä mahdolliset vammat ja toiminnalliset vauriot, kuten pidätysvaikeudet tai laskeumat tai ihan vaan arkiset peräpukamat, niin ei voi todeta kuin että hullun hommaahan tämä on... Olen siis raskaana ja kohta tositoimissa pungertamassa itselleni mahdollisesti loppuelämän vammoja...

Asiaan suhtautumista ei auta yhtään muiden (useimmiten toisten äitien) vähättely ja tyypilliset kommentit joiden mukaan kaikki ulkonäön sureminen on turhamaisuutta ja suunnilleen, että jos suree repeämiään, niin ei voi rakastaa lastaan, koska "kyllä se on sen arvoista". Pelkään, ettei terveydenhoitopuolellakaan suhtauduta asioihin vakavasti - liian paljon saanut kuulla siitä, miten korjausleikkauksia saa odottaa ikuisuuden, jos niihin edes pääsee .

Näinpä! miten hel***tissä se poissulkee rakkauden lapseen, jos vähänkään on kiinnostunu omasta kropastana yms. On kai se ihan lapsen edun mukaistakin, että äiti voi hyvin ja sitä kautta myös ehkäpä äidin ja isän parisuhdekin.

Niinpä, ei se parisuhteelekaan hyvää tee, jos äiti vammautuu synnytyksessä tai seksi ei ole enää nautittavaa kummallekaan.

 

[aida]

Mulla on ihan samalaisia fiiliksiä kuin ap:lla. Lapsi olisi toivottu, mutta vauriot pelottavat. Turha syytellä, oma terveys ja toimiva kroppa ovat tärkeitä asioita. Olen päättänyt, että jos nyt raskaaksi tulen, niin vaadin sektion vaikka saisin taistella miten, alakautta en edes halua yrittää. Olen jo henkisesti valmistautunut taistelemaan "mukavuussektion" puolesta.

helpommin äiti voi sinne leikkauspöydälle kuolla kuin alatiesynnytykseen.. Näin ainakin itse päättelisin!
Mä en millään uskaltaisi enää sectioon! hullulta tuntuis lähtee sinne, pelottas per****- Olen siis molemmilla tavoilla lapseni saanut...

 

[ap]

Mulla on ihan samalaisia fiiliksiä kuin ap:lla. Lapsi olisi toivottu, mutta vauriot pelottavat. Turha syytellä, oma terveys ja toimiva kroppa ovat tärkeitä asioita. Olen päättänyt, että jos nyt raskaaksi tulen, niin vaadin sektion vaikka saisin taistella miten, alakautta en edes halua yrittää. Olen jo henkisesti valmistautunut taistelemaan "mukavuussektion" puolesta.

helpommin äiti voi sinne leikkauspöydälle kuolla kuin alatiesynnytykseen.. Näin ainakin itse päättelisin!
Mä en millään uskaltaisi enää sectioon! hullulta tuntuis lähtee sinne, pelottas per****- Olen siis molemmilla tavoilla lapseni saanut...

Minäkin haluaisin synnyttää normaalisti alateitse.
En siis haluaisi sektioon.

 

[et oo outo]

Mulla on ihan samalaisia fiiliksiä kuin ap:lla. Lapsi olisi toivottu, mutta vauriot pelottavat. Turha syytellä, oma terveys ja toimiva kroppa ovat tärkeitä asioita. Olen päättänyt, että jos nyt raskaaksi tulen, niin vaadin sektion vaikka saisin taistella miten, alakautta en edes halua yrittää. Olen jo henkisesti valmistautunut taistelemaan "mukavuussektion" puolesta.

helpommin äiti voi sinne leikkauspöydälle kuolla kuin alatiesynnytykseen.. Näin ainakin itse päättelisin!
Mä en millään uskaltaisi enää sectioon! hullulta tuntuis lähtee sinne, pelottas per****- Olen siis molemmilla tavoilla lapseni saanut...

Voi olla, mutta onko yhtään perustervettä naista kuollut Suomessa suunniteltuun sektioon? Yleensä oma päättely ei riitä perusteluksi. Mä luotan aika paljon tässä asiassa myös mieheeni, joka ammattinsa puolesta tietää näistä asioista ja hänenkin mielestään sektio on hyvä vaihtoehto.

Mä luotan sektion tekeviin lääkäreihin täysin, enkä mä niinkään kuolemanpelkoa koe, enemmän mua ahdistaa ajatus revenneistä paikoista, jokapäiväisistä ongelmista, jotka ovat tulleet alatiesynnytyksestä. Uskon, että sektio on tulevaisuudessa minun ratkaisuni.

 

[vieras]

Minä en haluaisi missään nimessä vapaaehtoisesti sektiota. Yksi kiireellinen sektio on takana ja se oli helppo tapa synnyttää. Kivut olivat kuitenkin minun kohdallani jälkikäteen
todella kovat ja toipuminen kesti n. 2-3 kk. Ilman miestä en olisi selvinnyt, kun kotiuduin neljän päivän päästä synnytyksestä. Nyt toivottavasti saan seuraavan synnyttää normaalisti. Ainakaan suunniteltua sektiota ei tule. Varmasti vaikeampi synnytys on edessä, mutta siltikin minä toivon normaalia synnytystä. Ei ole itsestään selvää, että välttämättä tulee raskaaksi. Jos onni osuu kohdalle, niin pelkoakin voi hoitaa ja viime kädessä saada varmasti suunnitellunkin sektion, jos ei pysty synnyttämään alateitse.

 

[d]

adoptiolla saa lapsen ilman paikkojen venymistä.