Toggle sidebar

Akateemisuus ja

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja raskaushaaveet?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
R

raskaushaaveet?

Vieras
Otsikon ei ole tarkoitus olla luokkajakoinen, vaan tavoittaa tämän otsikon alle naiset, jotka ovat opiskelleet kauan ja joilla saattaa olla vaikauksia saada vakituisia töitä.

Kysyisin siis sinun korkeakoulutetun/-koulussa olevan naisen mietteitä raskautumisaikataulusta. Jos olet jo raskaana, niin oletko vakitöissä? Minkä ikäisenä aloit yrittää vauvaa? Olivatko/ovatko opiskelusi tuolloin kesken?

Jos vielö haaveilet vauvasta, niin oletko vakituisessa töissä tai opiskeletko vielä?

Haluaisin myös kuulla neuvosi opiskelujen ja raskautumisen ""aikatauluun"" (jollaista ei kuulemma saisi olla). Kannattaako sitä vakiduunia odottaa, ja kuinka itse teit? Miksi?


Kiitos, jos viitsit informoida ajatuksistasi pitkien opiskelujensa kanssa sekoilevaa!



 
Täällä olisi yksi akateeminen, joka tällä hetkellä vielä opiskelee ja odottaa samalla esikoistaan.

Minulla on menossa nyt viides opiskeluvuosi (opiskelua vielä n. puolitoista vuotta jäljellä) ja lapsemme syntyy loppukesästä. Koska lähenemme jo kolmeakymppiä (28 kumpikin) mieheni kanssa, päätimme viime syksynä että nyt lapsi saa tulla. Tulinkin heti raskaaksi ja olemme todella onnellisia asiasta!

Mielestäni on niin, että lapsen'teko'asioissa pitää ottaa huomioon myös biologiset realiteetit, eli lähinnä ehkä naisen iän vaikutus raskauden mahdollisuuteen. Jos odottaa liian kauan että kaikki puitteet on ns. kunnossa, voikin olla jo biologisesti vaikeampi saada omia lapsia. Mielestäni myös opiskeluaikana lapsen hankkiminen on varsin varteenotettava vaihtoehto, sillä yliopisto-opiskelu on joustavaa. Mieheni tosin on jo työelämässä, joten se mahdollistaa lapsen tulon taloudellisesti paremmin.

Nykyään työtilanne on aika huono sillä tavalla, että vakituista työpaikkaa ei niin vaan löydetä. Itse en halunnut odottaa siihen asti, että valmistun ja olen vielä töissä jonkin aikaa ennen lapsen yrittämistä. Sillon olisin ollut jo yli 30-vuotias. Nyt aion olla reilun vuoden vauvan kanssa kotona ja suoritta samalla joitain tenttejä ym. Sitten palaan koulun penkille vielä n. vuodeksi, lähinnä gradua tekemään ja joitain puuttuvia kursseja, ja valmistun. Ehtii sitä sittenkin tienata rahaa. Saa nähdä, koska toinen lapsi sitten hankitaan...Tämä tuntuu meille oikealta ratkaisulta.

Tsemppiä sinulle ap!
 
Hei.

Opiskelen yliopistossa vasta ensimmäistä vuotta, tosin takana on viime vuosi toisessa korkeakoulussa, josta sain hyväksilukea lähes vuoden opinnot, eli olen sinänsä hieman edellä tuosta.

Olen tässä opiskellessani alkanut pohtia samaa. Olen suunnitellut/aikatauluttanut opintojani, ja niiden mukaan valmistuisin (tästä hetkestä alk.) kahden vuoden päästä kandiksi, jonka jälkeen siitä puolentoista vuoden päästä maisteriksi, ja jatkaa mahdollisesti lisensiaatin tutkintoon, tosin tämä on hieman auki vielä. Alani on humanistinen, taide-ja kirjallisuuspainotteinen.

Olen nuori, mutta kyllä, haaveilen lapsesta. Mieheni on niin ikään korkeasti koulutettu ja hyvässä työssä, joten ""taloudellista"" estettä meillä ei ole. Puuhastelemme ilman ehkäisyä, eikä lapsen tulo tässä(kään) elämänvaiheessa olisi kuin positiivinen asia. Näen asian niin, että valmistuessani olisin tuleville potentiaalisille työnantajilleni kävelevä aikapommi; tätähän on tutkittu. Sormus sormessa, maisterin paperit taskussa, alta 30v. nainen -> lapsi puuttuu. Saattaa kuullostaa raa'alta, mutta oikeasti asia nähdään lähes poikkeuksetta tällaisena.

Mietimme sitä, että olisimme odottaneet sen muutama vuotta, esim. minun kandiksi valmistumiseen asti, ennen kuin olisimme jättäneet ehkäisyn pois, mutta oikeastaan mitä väliä sillä olisi?

Suurin syy siihen, miksi ""jo"" nyt, on, että olen nuori ja haluan saada lapse(t)/(n) nuorena. Toinen syy se, että asiaa todella pähkäillessäni olen vilpittömästi tullut siihen tulokseen, että näinä aikoina ei todellakaan (ainakaan minun elämässäni) tule olemaan mitään ""oikeaa"" aikaa lapsenteolle, paitsi ehkä 40 vuotiaana, tms. Siispä nyt sellainen on tervetullut, jos on tullakseen. En käytä mitään ovulaatiotikkuja tms. Puuhastellaan kun siltä tuntuu ja silloin kun tuntuu ilman paineita.
 
Olen jonkin verran yli 30 ja valmistuin muutama vuosi sitten yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Olen valmistumisestani lähtien työskennellyt koulutustani vastaavissa määräaikaisissa töissä. Töitä on riittänyt mutta vakipaikkaa ei ole näköpiirissä. Toisaalta en sitä näistä töistä, joita olen tehnyt haluaisikaan muuta kuin taloudellisen turvallisuuden ja vanhempainvapailta paluupaikan vuoksi. Oma paikka työelämässä on siis vielä löytämättä. Aluksi olin määräaikaisuuksista kovin ahdistunut mutta nyt alkaa helpottaa ja uskon, että siipeni työuralla kannattavat ilman vakipaikkaakin.

Huolimatta turvattomasta työmarkkinatilanteestani olemme mieheni kanssa antaneet vauvalle luvan tulla. Ajatuksena on, ettei sitä vakipaikkaa välttämättä löydy vielä vuosikausiin, ja toisaalta vauva ei välttämättä niin vaan tilauksesta tule, joten asiaa ei kannata lykätä liikaa.
 
moi,


Löytyipä ""oma"" ketju! Juuri näitä juttuja olen tässä miettinyt ja vatvonut jo pitkään...

Olen itse 26-vuotias ja juuri valmistunut maisteriksi. Opiskeluaikanani olen ollut kesäisin ja vähän muutenkin töissä ja hankkinut oman alan työkokemusta noin 2 vuoden ajalta.

Nyt olin valmistuttuani taas samalla työnantajalla muutaman kuukauden pätkätöissä, seuraava 4 kk pätkä alkaa taas vasta toukokuussa jne. Eli omaa paikkaa työelämässä ei oikein ole.

Tykkään tosi paljon työstäni ja mulla on vahva ammatti-identiteettikin. Kun emme kuitenkaan asu pääkaupunkiseudulla, on tää työtilanne mitä on.

Mulla on ollut aina vahva malli ja mielikuva ""työurasta"" (vanhemmat saaneet aikoinaan vakkarivirat heti valmistuttuaan yms.) ja tottakai itsekin haaveilee, että saisi sen vakituisen paikan joskus. Kuitenkin tässä on jo sen verran tutustunut oman alan työelämään, että tietää, ettei se kaikille ole mahdollista.

Tavallaan on ollut kova paikka itselle huomata, miten työelämä on muuttunut ja miten oma työura tuleekin mitä todennäköisimmin olemaan pätkätyömallista. Opinnoista valmistuin tosi hyvin arvosanoin yms. ja uskon olevani pätevä ja innovatiivinen työntekijä, mutta silti ei tunnu löytyvän (tarpeeksi) työtä.

Niinpä ollaankin miehen kanssa ajateltu, että ei jakseta odottaa vain sitä seuraavaa pätkää ja sitä seuraavaa, vaan annetaan tässä kesän korvalla jo vauvalle mahdollisuus.

Mua tietty ahdistaa tosi paljon, että (mahdollisen) äitiysloman jälkeen ei ole mitään työpaikkaa minne palata ja tietty työnantajien suhtatuminen mietityttää, kun ei ole sitten päässyt käyttämään vähään aikaan ammattitaitoaan.

Mutta olen ajatellut niin, että tää pätkätyörumba voi oikeasti jatkua ties minne tulevaisuuteen ja nyt on paras tehdä siten, miltä oikeasti tuntuu. Ikä lisääntyy kuitenkin koko ajan. Yritän sitten taas päästä kiinni oman alan töihin tai jatkan jatko-opintoja tai sitten opiskelen vielä toista alaa lisäksi.

Miehellä on onneksi vakituinen paikka (tai mitä se vakituisuus edes nykyään merkitsee?) ja uskon, että jotenkin taloudellisesti pärjätään. Asiaa helpottanee se, että opiskeluaika on tuoreessa muistissa ;)

Kiva olisi kuulla lisää ajatuksia ja kommentteja!






 
Haluan tuoda vähän toisenlaista näkökulmaa asiaan. Myönnän, että itsekin sorruin aikanani tuollaiseen pohdintaan, että milloin lapsi saa tulla ja kuinka se sitten uraani vaikuttaa. Olen valmistunut neljä vuotta sitten ja koko ajan olen ollut työssä. Vasta viime kesänä päätimme mieheni kanssa, että lapsi saa tulla (olen juuri täyttänyt 30) ja kovista toiveista huolimatta en valitettavasti ole raskautunut ja tutkimukset ovat edessä.

Itse olen työllistynyt hyvin iästäni ja ""lapsettomuudestani"" huolimatta enkä koe, että se olisi ollut yhdessäkään hakemassani paikassa ollut valinnan esteenä. Persoona ja osaaminen kuitenkin ratkaisevat. Riippuu tietenkin alasta, joten minulla on saattanut vain olla hyvä tuuri.

Omasta mielestäni elämää ei tulisi suunnitella kovin tarkkaan, koska koskaan ei tiedä mitä se tuo tullessaan. Minäkin aikoinani mietin, että lapset pitää tehdä alle 30-vuotiaana, mutta niin vain on elämä mennyt, että siihen ei aikaisemmin ole ollut mahdollisuutta enkä kadu yhtään, että olemme aloittaneet yrityksen vasta näin vanhana. Jos tuntee olevansa valmis vanhemmaksi on vain uskallettava tehdä se päätös eikä miettiä kovin tarkkaan sitä, mitä se tuo tullessaan tulevaisuudessa. Itse olen yrittänyt ajatella niin, että voihan sitä jäädä vaikka auton alle seuraavana päivänä, joten yritän elää täysillä tätä hetkeä.

Ymmärrän, että moni korkeasti koulutettu haluaa miettiä uraansa ym. lasta suunnitellessaan niinhän minäkin olen aikanaan tehnyt, mutta kun se elämä ei vain mene niin kuin suunnittelee ainakaan kaikilla ja pettymykset voivat olla vain suurempia, mitä enemmän elämäänsä etukäteen suunnittelee. Onpa minullekin ollut pettymys se, että en ole vielä raskautunut. Tosin olen suhtautunut siihen asiaan niin, että näinkin voi käydä. Toivon vain, että mekin sen oman lapsen joskus saamme.
 
Hei!

Kiva kuulla toisten korkeasti koulutettujen vauvahaaveilijoitten näkemyksiä elämästään.
Itse valmistuin maisteriksi noin vuosi sitten ja olen melkein koko sen jälkeisen ajan tehnyt oman alani työtä pätkissä. Kovasti näyttää tuo työtilanne kohdallani siltä, että pidempi aikaista työtä saa vartoilla vielä kauan (odotan suurten ikäluokkien eläköitymistä :) )

Vuoden vaihteessa teimme mieheni kanssa päätöksen, että ryhdymme vauvaa yrittämään. Vielä ei ole tärpännyt, enkä kyllä uskokaan heti onnistuvamme asiassa. (Tietenkin toivon, että raskautuminen tapahtuisi mahdollisimman pian!). Onneksi mieheni on vakitöissä (ainakin toistaiseksi), joten se helpottaa hieman näitä vauvahaaveita. Itsekin elän niin, että vauva saa tulla heti, enkä tulevia töitäni sen kummemmin sure.

Ikää on minullakin jo kuitenkin 27-vuotta, joten mielestäni tämä on oikein hyvä ikä aloittaa vauvan yrittäminen. Taloudellisesti tulee tietenkin olemaan tiukkaa, asuntolainakin kun on maksettavana yms. kulut. En kuitenkaan osaa siitäkään asiasta etukäteen hirveästi stressata.

Elämä on ihmeellistä, vauvakuume kun tulee, niin ei sitä sitten oikein asiaa voi unohtaa tai yrittämistä ""siirtää"" tuonnemmaksi.

Toivon, että tästä kierrosta jo plussaisi!

 
Mä oon 28 v tohtori ja pätkätöissä. Kuukausi sitten päätimme, että vauva olisi tervetullut, olkoon työtilanne mikä tahansa. Taloudellinen tilanne ei ole vahva, kun on asuntolaina maksettavana ja mies vielä tekee väikkäriä heikolla palkalla. Toivottavasti hän valmistuisi pian ja saisi myös töitä. Nyt mua pelottaa, etten tuukaan raskaaksi!
 
Esikoinen (11kk) nukahti juuri yöunilleen. Aloimme mieheni kanssa toivoa lasta, kun olin 26, ensin ei ihan tosissaan, mutta sitten kuume syveni. Raskauduin 28v ja nyt siis olen 30. Opiskelut ovat vielä ihan kesken. Ne pitäisi saada 1,5 vuodessa valmiiksi, kunhan pääsen niiden pariin. Haaveilemme kuitenkin uudesta perheenjäsenestä jo nyt, joten eiköhän valmistuminen siirry hamaan tulevaisuuteen. Käytännössä minun on pakko olla kotona ensimmäiset 3 vuotta, sillä mieheni palkalla en voi opiskella, jos lapsi hoidossa. Mies on tehnyt samoja pätkätöitä jo 6 vuotta. Minä en juurikaan tee töitä.
Olisin paljon pidemmällä opinnoissani, jos raskaus olisi sujunut normaalisti. Sain hikisesti kaksi tenttiä tehtyä. Vauvan tultua ei todellakaan ole ollut aikaa, sillä meidän pikkuinen ei paljonkaan nuku päiväunia eikä hoitoapua ole saatavilla. Minulla on valmistumisesta koko ajan stressi. Olen varmaan 40, kun pääsen töihin. Silti tämä on elämän parasta aikaa!
 
Täälläkin on puoli vuotta sitten valmistunut maisteri vailla vakitöitä. Ikää tulee kesällä 28 vuotta. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että nuo biologiset seikat menee työasioiden edelle. En haluaisi jäädä lapsettomaksi vain sen takia, että tuli varmistettua ja pedattua lapselle huippuhyviä oltavia liian kauan... Miehellä on vakityöt ja asuntokin on jo hankittu. Joten tervetuloa vauva!
 
Minulla on yhdet maisterin paperit ja toista tutkintoa puuhailen nyt. Minun alallani (ainakin tällä uudemmalla) töitä piisaa toistaiseksi erittäin hyvin, joten siitä en ole huolissani. Töitä pääsen kuitenkin tekemään vasta vuoden päästä koulutukseni puolesta (ja sitten on vielä pari vuotta jäljellä), joten aion sitkeästi vuoden verran odotella ennen kuin edes alan yritellä. Tiedän kyllä hyvin ettei raskautuminen ole lähelläkään itsestäänselvyyttä, mutta tällä tavalla minulla olisi mahdollisuus tienata hieman suurempi äitiyspäiväraha, jos sattuisinkin tulemaan nopeasti raskaaksi. Alalllani voi myös tehdä ""pätkätöitä"" eli esim viikonlopputöitä silloin tällöin, eli sekin olisi varteenotettava vaihtoehto sitten kun vauva alkaisi olla jo vähän isompi. Pitkän opiskelun vuoksi olen nimittäin köyhä kuin kirkonrotta... Mies tosin on töissä.
 
Painiskelen itsekin samojen aatosten parissa ja haluan muistuttaa, miten ikävänä yllätyksenä voi myös tulla vaikeudet lapsen alulle saattamisessa. Siis lapsettomuus. Itselläni on - onneksi - vakipaikka, jossa on hyvä odotella tärppiä. En kuuna päivänä olisi voinut kuvitella, ettenkö raskautuisi ""punttia nostamalla"", tyyliin muutamassa kuukaudessa. Nyt lapsettomuutta takana pian 2 vuotta ja parhaillaan olen koeputkihedelmöityshoidossa. Olen hakenut muita töitä tässä välissä, ja vähitellen päässyt ajatuksesta, että joutuisin olemaan ""lojaali"" työnantajille olemalla raskautumatta esim. ensimmäisen 1-2 v aikana.. puppua! Koskaan ei tiedä, milloin yritys (toivottavasti!) vihdoin palkitaan, joten vähitellen voi huomata koko nuoruuden/valmistumisen jälkeisen ajan kuluneen mahdottoman metsästykseen..

Haluan tällä kokemuksellani ainoastaan muistuttaa, että lapsettomuus on nykyään melko yleistä, ja jälkikasvu ei välttämättä tule silloin, kun se itselle sopisi parhaiten. Tämä on ehkä tähänastisen elämäni kovin läksy, jonka olen kantapään kautta oppinut.. Mieheni opiskelee, ja ehtii tässä näköjään valmistuakin ennen kuin me saamme lapsen.. tätä taloudellista puolta pohdimme myös kovasti yrityksen alussa, mutta onneksi lähdimme yrittämään heti!
 
Itse olen valmistunut maisteriksi viime kesänä ja nyt teen väikkäriä. Vaikka palkka onkin huono, olen sitä mieltä, että lapset teen ihan milloin he haluavat tulla. Jos nyt alamme vielä odottelemaan väitöskirjan valmistumista, olen äkkiä 35 ennen kuin vauvalle on ""oikea"" aika. Urasta viis, oma osaaminen ja viihtyminen on tärkeintä, rahakin vain materiaa lopulta. Olen yrittäyt opetella ajattelemaan, että kaikki mikä tulee, menee kuitenkin. KUn joskus kuolen, ei minusta varmasti voi jäädä parempaa tähän maailmaan, kuin lapset.

Ja kapinaan! Jos akateemisesti koulutettu äiti kuolee lapsensa kanssa nälkään tai joutuu sossun luukulle tms. (elää köyhyysrajalla) niin minä ainakin nousen barrikaadeille ja alan riehumaan! Onhan nyt joku järki oltava tässäkin yhteiskunnassa!
 
Täällä myös yksi akateeminen. Mulla on vierähtänyt vuosi jos toinenkin yliopistossa. Nyt oon 32 v. ja kirjoitan juuri puhtaaksi väitöskirjaani. Itselle perheen perustaminen ei ollut ajankohtaista aiemmin, mutta se ei johtunut oikeastaan työurasta (mitä ei ole koskaan ollutkaan), vaan yleisestä kypsymättömyydestä. Nyt ollaan päätetty, että aloitamme vauvan ""teon"" tänä kuluvana vuonna. Mieheni on vakityössä ja aika hyvällä palkalla, joten sikäli ei ole hirveätä pelkoa, että saadaanko leipää pöytään. Omasta työtilanteesta kannan vähän huolta, mutta toisaalta en kyllä tosiaan aio jäädä odottelemaan, että saanko vakipaikan (mistä hiivatista sellaisen saisi ylipäänsä). Tänä vuonna selviää, kumpi syntyy ensin, lapsi vai väitöskirja. Aion siis itse pitää nyt suosiolla ""lapsikatkoksen"" työelämästä ja hakeudun sitten uusiin töihin, kun on sen aika. Olen kuitenkin jättänyt perheen perustamisen sen verran myöhäiselle iälle, että äitiyslomat voi jäädä kokonaan pitämättä. Toivottavasti ei :(
 
Hyvä Alias! Yhteiskunnassa on tosiaan mätää kun tää systeemi on mikä on. Huomaatteko, että tässäkin ketjussa tosi moni kirjoittaa ""miehelläni on vakityö""? Ja me otetaan tää ihan annettuna ja ok-tilanteena! Ihanaa kun on mies turvana ja elättäjänä (sarkasmia). No, onhan se, mutta entäs sitten jos tulee ero??? Kyllä on tasa-arvon saralla paljon kyntämistä suomalaisessa yhteiskunnassa.
 
Heips,
meillä on sellainen tilanne että kummallakin on opinnoista n. 1-1½ v jäljellä (mukaanlukien gradu/diplomityö), mies lisäksi kokopäivätöissä. Mulla menossa 6. vuosi, miehellä 5. Esikoinen on 1 v. ja odotan toista lasta rv 8.

Esikoisesta haaveillessa opintoja oli paljon enemmän jäljellä eikä mies ollut silloin vielä kokopäivätöissä. Perinteiseen vaihtoehtoon (ensin vakityöt, asunto jne, sitten lapset) olisi ollut vielä vuosikausia, joten päätimme antaa lapsen tulla. Esikoinen syntyi kun olin 25 vuotta, mies 24.

Tämän toisen lapsen ""tekeminen"" oli yhtä vaikea päätös, sillä olen pian valmistumassa ja siirtymässä työelämään. Nytkin vaihtoehtona olisi ollut odottaa vakituisen paikan tai edes vuoden pestin saantia, mikä on alallani erittäin vaikeaa, ellei mahdotonta.

Mies olisi halunnut odottaa, mutta sain hänet miettimään asiaa minun kannalta - hänen työnsaantiin ja -tekoon raskaus tai vauva ei sinänsä vaikuta. Itse lähden mielummin työnhakuun kahden lapsen äitinä, valmiina töihin, sen sijaan että otsassa lukee isolla ""VAUVAKUUME"". Kapealla alalla en myöskään halua leimaantua äidiksi joka lähti töihin vain jäädäkseen heti lomalle... Mies oli myös aiemmin toivonut lapsille pientä ikäeroa.

Taloudellinen tilanne on ihan ok vaikkei rahassa kylvetäkään. Nostan kotihoidontukea ja opintorahaa. Kummallakin vanhemmalla on melko joustava aikataulu, meillä on aikaa esikoiselle ja opinnot edistyvät ihan kivasti jos itsekuria löytyy (aika ajoin hieman huonosti...). Esikoisen isovanhemmat ovat innokkaita lapsenvahteja aina tarvittaessa.

Todennäköisesti en saa gradua ihan valmiiksi ennen pikkukakkosen syntymää, mutta yritän parhaani. Kahden alle 2-vuotiaan kanssa ei ole vapaa-ajan ongelmia... =) Tavoitteena on kuitenkin saada paperit tavalla tai toisella keväällä 2007. Jossain vaiheessa saattaa olla kolmannen lapsen aika, mutta ennen sitä haluan käydä töissä.

Päätös tehdä lapset opiskeluaikana ei ole kaduttanut päivääkään, vaikka tuntuu että aikaa on aina liian vähän. Luulenpa että työssäkäyvillä on aika pitkälti samat ongelmat kuin meillä.
 
Mukavaa, että tämäkin asia tuli puheeksi! =)

Kuten muutamat muutkin ovat kirjoittaneet, olen omissa pohdinnoissani tullut siihen tulokseen, että sitä täsmälleen oikeaa aikaa vauvalle ei tule ikinä. Ensin ei halua viivästyttää opintojen ja/tai jatko-opintojen loppuun saattamista. Seuraavaksi tulee kysymys vakituisesta työpaikasta, joka tänä päivänä tuntuu olevan lottovoiton arvoinen ainakin tietyillä aloilla. Jos onni potkaisee, niin eihän sitä työnantajaa voi heti jättää pulaa ja sijaista kouluttamaan...

Itse olen jatko-opinnoissani jo voiton puolella. Noin reilun vuoden arvelen urakan vielä kokonaisuudessaan kestävän. Ja sen viimeisen vuoden aion tahkota vasta mammaloman jälkeen, jos kaikki menee hyvin. :) Olen siis onnellinen kesävauvan odottaja. Miesvaltaisella alalla olen muutaman ihmettelevän kommentin saanut ""ajoituksestani"" ja väitöskirjan valmistumisen viivästymisestä, mutta antaa heidän ihmetellä. Minulle tämä tahti sopii vallan mainiosti. Nyt on työpaikka, johon palata mammalomalta (rahoitus on onneksi kunnossa) ja viimeisen vuoden aikana voin kaikessa rauhassa pohtia tulevaisuuden suunnitelmia.

Olin itsekin vielä muutama vuosi sitten ehdottomasti sitä mieltä, että ennen vauvahaaveilua pitää saada väikkäri käteen ja vakituinen työpaikka. Kummasti se ajatusmaailma muuttui, kun tuo maaginen kolmenkympin rajapyykki lähestyi (olen nyt 29). ;) Ainakin minulla vauvakuume hiipi ajatuksiin ihan varoittamatta ja yhtäkkiä. Niin ja tietoisuus siitä, että ei se välttämättä heti tärppääkään. Siksipä meillä tehtiin viime kesänä päätös edetä tjot-meiningillä. Luotin siihen, että työt kyllä aina järjestyy jotenkin... =)

 
Palaan vielä tähän miehen työasiaan, koska olen yks noista aiemmista kirjoittajista ja tunnen syyttävän sormen osoittavan kohti itseäni...
Missään nimessä en kyllä kannata sitä, että nainen jää miehen tulon varaan. Se on todella huono asia moneltakin kannalta. Mutta pyhällä hengelläkö pitäis elää? Se akateeminen nainen, joka on nykyään opiskellut vähänkin pitemmän kaavan kautta ja haluaa vielä vakituisen työpaikan ennen kuin lapsen hankkii niin on taatusti yli 30 v. ennen kuin voi ryhtyä perhettä edes ajattelemaan. Itselleni ei ainakaan ole jäänyt muita konkreettisia mahkuja kuin a) jättää väitöskirjan teko ja mennä muihin töihin niin että saan itse vakipaikan, b) tehdä väitöskirja loppuun asti ja hankkia sitten uusi työ, jolloin olen ainakin 35 ja alkaa munat loppumaan jo korista tai c) tehdä lapsi tässä vaiheessa, jolloin oma työ on hakusessa, ja suostua siihen, että mies on perheen pääelättäjä. Halusin lapsen, mutta haluan myös väitöskirjan, ja kallistuin siis viimeiseen. Voin kuitenkin sanoa, että päätös on tehty hampaita kiristellen. Toisaalta, meillä on ainakin sovittu, että vuorottelemme tulevaisuudessa työn kanssa eli mies on jo sanonut, että nyt kun hän joutuu koko köörin elättämään, niin hänkin haluaa sitten viettää jossain vaiheessa aikaa lasten kanssa kotona, jolloin minä oisin perheen elättäjä.

Vois tietysti miettiä olisko Suomen koulutuspolitiikassa parantamisen varaa, ts. voisko jatkotutkintorakenteita jäntevöittää niin, että tohtorin hattuun ei menis ""ikää ja terveyttä"". Itse en kuitenkaan ainakaan kannata tiukkaa putkitutkintoa, jossa väikkäri paukutellaan liukuhihnatyönä tuutista ulos. Entä te?
 
Joo kyllähän sitä aina voi suunnitella, että milloin niitä lapsia tehdään. Mutta eka pointti on, että lapsia ei tehdä niitä saadaan!!! Ei sitten vaikka olisi miten hyvät suunnitelmat.

Itse päätimme, että kun valmistun niin jätetään ehkäisy pois ja TEHDÄÄN lapsi. No nyt on sitten 3 vuotta kulunut valmistumisesta ja ehkäisyn pois jättämisestä. Mutta eipä ole lasta näkynyt. Ja kyse ei ole siitä etteikö olisi ollut yritystä. Joten se siitä suunnitelmasta. Elämä ei ole suunnitelma, että nyt tehdään näin ja sitten näin. Elämässä asiat vain tapahtuvat oman aikataulunsa mukaan.

Tervetuloa aikuisten maailmaan, missä on hyvä kohdata elämän tosiasiat.
 
Ihanaa, kohtalotoverit! Tutulta kuullostaa!

Itse olen 29 -vuotias ja aion saada maisterinpaperit ulos kesällä. Tarkoitus olisi jatkaa opintoja, väitöskirjalle on jo haettu rahoitusta. Rinnakkaisprojektina kulkee tämä vauva-asia, pillerit ovat olleet poissa reilun kuukauden.

Työnantajalle tein selväksi, että perhe on haaveissa. Tämä hyväksyttiin ja luvattiin projektin joustavan tarvittaessa. Näiden lupausten luotettavuudesta ei ole takeita, mutta mistäpä nykymaailman työmarkkinoilla olisi? Vauvakuume minulla tuskin tämän kiihkeämmäksi koskaan tulee, ja järki sanoo että nyt olisi jo aika yrittää iän puolesta. Rahatilanne osa-aikaisella akateemisella pätkätyöläisellä on tiukka, onneksi -taas tämä tuttu lause- miehellä on vakituinen työ. Asuntolaina pitää tilanteen jännittävänä.

Mutta ...mikä voisi olla tärkeämpää kuin omien jälkeläisten kasvattaminen? Mehän olemme kaikki lopulta vain itsekkäiden geeniemme tapa jatkaa elämäänsä.
 
Heipä hei, täällä myös yksi akateeminen, mutta sillä erolla, että minulla on vakituinen kiva työpaikka. Olen aina ollut sitä mieltä, että pitää olla vakituinen työpaikka ennenkuin alan perhettä suunnitella. Kun vuoden alussa parin vuoden määräaikaisten työsuhteiden jälkeen vakinaistettiin uuden työtehtävien kunniaksi, ajattelin että nyt on aika, mutta sen verran odotan, että opin uuden tehtäväni työkuviot, niin sitten. Pitäähän työnantajalle olla lojaali, kun antoi tälläisen lahjan.

Mutta tästä lojaalisuudesta on tullut minulle ongelma. Näitä saman tyyppisiä työtehtäviäni tekee myös toinen henkilö, joka on sitten raskaana. Eli työtehtävät jäävät kokonaan minun vastuulleni. Lojaalisuus aiheuttaa sen, että enhän minä voin nyt hankkiuttua raskaaksi, koska työnantaja olisi ihan pulassa, koska asioiden opettelu oikeasti vaatii aikaa ja paneutumista.

Alunperin pillerit oli tarkoitus heittää pois kesäkuun tienoilla ja sen jälkeen toivon mukaan luonnon hoitaa tehtävänsä. Nyt kuitenkin ajattelen, että jospa odottaisin vielä, että toinen henkilö ehtisi palata äitiyslomalta takaisin (Sinänsä typerä ajatus, koska hän voi olla hoitovapaalla vaikka kuinka kauan äitiysloman jälkeen.)

Miehini ja minä haluamme lapsia ja ajankohta kaiken puolen olisi otollinen. Alan olla myös siinä iässä (30v.), jos haluan lapsia enemmänkin, biologinen kello tikittää. Koskaanhan ei edes tiedä, kuinka kauan menee, että yleensä ""tärppää"".

Eli minun pitäisi päästä pois tästä typerästä ajatuksesta, että pitää olla lojaali työnantajalle. Periaattessahan on, että se on vain hetken järjestelykysymys työpaikalla, kun olisin äitiyslomalla. Työ ei todellakaan koko elämä. Tällä ajattelumallilla ei kai koskaan ole ""oikeaa hetkeä"".
 
Tervehdys, kirjoittelin jo tuolla aiemmin ja kerroin lapsettomuuskokemuksistani (yritystä siis jo lähes 2 vuotta, joten sen ""sopivan"" ajankohdan saapuminen yrityksen aloittamiselle ei takaa sitä, että lapsi syntyy noin vuoden kuluttua!).

Vielä haluaisin yleisellä tasolla muistuttaa, että niin kauan kuin naiset ovat työelämässä olleet (no, elossa ylipäätään), ovat äitiysvapaat kuuluneet kuvaan luonnollisena (ehkä välttämätön paha -tyyppisenä tosin) osana ja olemassa olevana mahdollisuutena. Ja lapsia on myös syntynyt. Itse olen viimeisen vuoden aikana nähnyt ja kuullut niin monta tarinaa eri raskauden tai yrityksen vaiheissa olevien naisten työnhauista, että enää en pelkää sijoittaa itseäni yhdeksi uudeksi tapaukseksi muiden joukkoon. Jokaiselle meistä se on tietysti erittäin iso ja merkityksellinen asia elämässä, mutta lopulta meidänkin ratkaisut sulautuvat yhteiskunnan rattaisiin - Suomen talouselämä jatkaa pyörimistään. Nyt menee jo filosofiseksi, mutta pointtini on, että meillä on oikeus ja velvollisuus jatkaa sukua, ja työnantajien on se vain hyväksyttävä. Lippu korkealle, naiset! :-)
 
Löytyihän täältä muitakin samojen asioiden kanssa painiskelevia! =D

Minäkin valmistun ensi syksynä, kevään jälkeen vain oppari puuttuu. Työhakemuksia olen lähetellyt minkä kerennyt mutta tosiaan tunnen olevani kävelevä, "" rengastettu"" aikapommi jonka kyljessä lukee tuo ""vauvakuume!"" kun ikääkin on sopivasti 26v. on jo toinen tutkinto ja hyvin työkokemusta... ei luulisi siitä olevan kiinni, varsinkin kun olen hakenut monentasoisia töitä.
Oikeassahan ovat ollaan yrittetty nyt reilut puoli vuotta tulla raskaaksi... yllätys yllätys ei mene tämä elämä oman sävellyksen mukaan ja lapsettomuushoidot aluillaan.
Kaikki muut asiat kohdallan, työ ja lapsi puuttuu. Tuntuu että tämä lapsettomuus on itse ansaittu sillä että suunniteltiin juuri noin että ensin koulutus, koti, työt jne... En ole koskaan pitänyt lapsen saantia itsestäänselvyytenä, nytpähän tulee kantapäänkautta opittua elämänläksyt. Kirvelee vaan kun tuntuu että on työnantajien silmissä yksi suuri munasolu joka odottaa vain hedelmöittymistä (TOTTA!) kun se voi kestää vielä vuosia tai ei sitten tapahdu ikinä. Tuolloin puoli vuotta sitten juuri tajusin että ei ikinä ole sellaista hetkeä että joku ilmoittaisi että nyt on juuri oikea hetki ""hankkia"" lapsia, vauvakuumetta jarruteltu jo vuosikausia taloudellisen epävarmuuden ja opiskelujen vuoksi ja kun vihdoin uskallettiin antaa palaa vaan, niin tässä ollaan työmarkkinoiden hylkimänä lapsettomana...elämä on...
 
Valmistuin yliopistosta vuonna 2004, vakipaikan sain loppuvuodesta 2005. Alalla melko hyvä työllisyystilanne, mutta olen kuitenkin tyytyväinen vakipaikasta, koska sen saaminen ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys. Miehellä lyhyitä määräaikaisuuksia alalla jossa vähän töitä tarjolla, ja pienehkö palkka, mulla ok palkka. Ollaan vähän alle ja yli kolmekymppisiä. Vuoden vaihteessa juttelimme asioista ja tammikuussa päätimme vauvan olevan tervetullut, jos on tullakseen. Toinen yrityskierto meneillään. Taloudellinen tilanne voisi olla varmempikin, mutta koska molemmat lapsia toivoisimme saavamme, en halua enempää venyttää yrittämisen aloitusta. Sinänsä päätös ei ollut suoraan vakinaistamisestani kiinni, vaan perheen perustamisen lykkäämiselle tähän asti oli muita syitä.
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa