Alasti nukkumisesta, kun se tuntuu kovasti kiinnostavan...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja JONSERED Karhunkantaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

JONSERED Karhunkantaja

Vieras
Pohjoismaissa liki kolmasosa ihmisistä nukkuu alasti

Julkaistu: 18:35

stt

Pohjoismaissa asuvat ihmiset nukkuvat usein alasti. Skandinaaveista 30 prosenttia nukkuu ilman yövaatetusta, ilmenee tuoreesta maailmanlaajuisesta tutkimuksesta. Nukkumatapoja tutki mediajätti Disney. Tutkimus liittyi Prinsessa Ruusunen -elokuvan 50-vuotisjuhliin.

Vielä hieman skandinaavejakin useammin alasti nukkuvat britit. Erillisen pyjaman tai yöpuvun käyttö puolestaan on enemmistön (55 prosenttia) tapa Italiassa.

Pohjoismaalaiset kävelevät ja puhuvat unissaan muita enemmän. Meillä neljäsosa kertoo kävelleensä unissaan ja jopa hieman yli puolet puhuu unissaan. Brasilialaiset ovat melkein yhtä kovia höpisemään unissaan kuin me.

Pohjoismaissa runsas kolmannes väestöstä uskoo kauneusuniin siinä missä yli neljä viidesosaa italialaisista harrastaa niitä. Ennen kauneusunille asettumista useimmat käyvät läpi koko joukon rituaaleja. Pohjoismaissa useampi kuin neljä viidestä pesee silloin hampaansa ja liki puolet kasvonsa.

Brasilialaiset ovat unihygieniassaan tarkimpia: 98 prosenttia pesee hampaansa ja 88 prosenttia käy kylvyssä ennen nukkumaanmenoa. Pohjoismaissa joka kymmenes kylpee ennen unia.

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Pohjoismaissa+liki+kolmasosa+ihmisist%C3%A4+nukkuu+alasti/1135241212630
 
Joo, alasti nukun kun vaatteet ahistaa yöllä. Tietenkin poikkeuksina ovat olleet menkka-ajat ja nyt odotuksen aikana loppua kohden lisääntynyt limavuoto, kun on ollut pakko laittaa kalsarit. Ja pakkohan se sitten tissitkin peittää kun maitoa alkaa tulemaan, eli toppi-kalsarit-yhdistelmä edessä. Mies varmaan jatkaa alasti nukkumista, se hikoaakin yöaikaan niin kamalasti että parempi niin.
 
Mutta vaihdatteko te sitten lakanat joka pàivà? Nehàn ovat silloin ne tekstiilit ihoa vasten, niinkuin esim alusvaatteet tai yòpuku (ainakin alusvaatteet vaihdetaan yleensà kerran pàivàssà)
 
Alkuperäinen kirjoittaja mirena04:
Alkuperäinen kirjoittaja Kinsella:
Me nukutaan miehen kanssa aina ja usein ollaan kotonakin oltu alasti, mutta kun tyttö kasvaa ja alkaa tajuamaan pitää sitten alkaa laittamaan vaatteet päälle. :whistle:

Me nakuillaan alvariinsa vaikka nuo jo tajuuvatkin :D

Näinpä. Lapset tottuvat kyllä, mikä on oman perheen tapa =) Ei meidän 13-vuotiaskaan hätkähdä alastomana nukkumista, kun on tottunut siihen, että äiti (ja joskus isäkin) nukkuu välillä alasti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Siis riisutte oikeesti kaikki vaatteet nukkumaan mennessä?
Hyi, en pystyis, en ikinä=(



:D :D :D Olen joskus palellut nukkumaan mennessä ja pukenut jotain päälle, mutta aamulla herään aina alasti. Riisun ahdistavat vaatteet unissani.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mamma italiana:
Mutta vaihdatteko te sitten lakanat joka pàivà? Nehàn ovat silloin ne tekstiilit ihoa vasten, niinkuin esim alusvaatteet tai yòpuku (ainakin alusvaatteet vaihdetaan yleensà kerran pàivàssà)

En vaihda sen useammin, eiväthän ne nyt sotkeudu niin kuin alusvaatteet.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mamma italiana:
Mutta vaihdatteko te sitten lakanat joka pàivà? Nehàn ovat silloin ne tekstiilit ihoa vasten, niinkuin esim alusvaatteet tai yòpuku (ainakin alusvaatteet vaihdetaan yleensà kerran pàivàssà)

Ei viitsi päivittäin, mutta pari kertaa viikossa ainakin. Ja aamulla jätän sängyn "auki" tuulettumaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kinsella:
Me nukutaan miehen kanssa aina ja usein ollaan kotonakin oltu alasti, mutta kun tyttö kasvaa ja alkaa tajuamaan pitää sitten alkaa laittamaan vaatteet päälle. :whistle:

Höpsö. =)

Tajuaa tai ei tajua. Oma tupa, oma lupa.
 
En voi mitään,mutta mua yököttää ajatus alasti nukkumisesta.
Joutuisin pesemään lakanat joka päivä....
Hyi, nyt vasta alkoikin yököttämään ystävän sänky joka jokapäivä
petaamatta ja siinä pitää vielä istua...HYI!!!!!
Kierrän kyllä kaukaa tästä lähtien!
 

Yhteistyössä