M
Mies
Vieras
Voitteko nähdä alastomuutta muussamielessä, kun pelkästään seksuaalisena?
Jos näette alastoman henkilön esiintyvän, niin käyttäytyykö hän silloin omituisesti?
Siis voiko alastomuudella miellyttää muita ihmisiä?
Minä haluaisin miellyttää ja miellyttyä, mutta olen kuullut ja osittain perustuu kokemukseenkin, että alastomuuden näkeminen koetaan jotenkin kiusallisena.
Pelkään sitäkin, että tästäasiasta kirjoittaminenkin aiheuttaa kielteisiä väristyksiä.
Toivottavasti ymmärrätte edes vähän.
Yhtenä esimerkkinä kerron tilanteen, joita löytyy monia muitakin.
Vaikkapa kesämökillä on seurue kokoontunut, ja saunotaanhan siellä tottakai.
Naiset menevät saunaan.
Riisuuntuvat, pukuhuoneen oven ollessa vähän raollaan, josta seurueen miehet näkevät tuon suloisen vaatteiden poiston.
Samoin käy sitten toisinkinpäin.
Mitä tuossa tilanteessa koette?
Jotakin paheksuntaa, tai kuten minä.
Pienenä kauniina naisvartalon alastomana näkemisenä.
Itse voisin näyttää alastomuuden vastapalveluna edellyttäen tietysti sitä, että naiset kokevat näyn mielekkäänä ja kivana asiana.
Tuo kuvaamani tilanne ei jatku sen pidempään.
Saunanjälkeen puhutaan ja tehdään ihan muita juttuja.
Yhtenä hyvänä kokemuksena kerron vielä.
Eräs nainen tuli käymään meille, ja olin juuri riisuuntunut mennäkseni saunaan.
Hän sanoi nähdessään minut, täällä sitä ollaan ihan aataminpuvussa.
Minä siihen, niin saunaan olen juuri menossa.
Pari muutakin lausetta siinä vaihdettiin.
Parasta tuossa oli se, kun kumpikaan ei vaivautunut tilanteesta.
Oltiin kuin olisi ollut vaatteet päällä, mutta jokin hieno tunne ja muisto siitä jäi.
Onko muilla näitä kokemuksia alastomuudesta jotka ei johda seksiin, eikä siihen edes milläänlailla viitata?