ÄLKÄÄ JÄTTÄKÖ NIITÄ LAPSIA YKSIN KOTIIN!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ap

Vieras
Yksin kotona
Pikkulapsi pelastui täpärästi tulipalosta
27.2.2008 20:31

Alle kouluikäinen pikkulapsi pelastui täpärästi asuinhuoneiston tulipalosta Kemissä keskiviikkoiltana.
Pikkulapsi nukkui palon aikana yksin kotonaan.

Hän oli palon syttymisen aikaan kotona yksin, sillä hänen äitinsä oli lähtenyt pikaisesti käymään lähikaupassa. Kaksio kärsi palossa pahoja vaurioita.

Hälytys palosta tuli hieman kello 19:n jälkeen. Seutukunnan päivystävä palomestari Matti Eskonniemi kertoo, että palokunnan päästyä paikalle toisessa kerroksessa sijaitsevasta huoneistosta tuprutti jo savua rappukäytävään. Samalla äiti palasi kaupasta ja kertoi, että asunnossa on lapsi nukkumassa.

Palokunta mursi oven ja teki savuhyökkäyksen asuntoon. Lapsi löytyi makuuhuoneesta. Eskonniemi uskoo, että lapsen pelasti se, että huoneen ovi oli kiinni. Hänen mukaansa lapsi voi hyvin, mutta hänet vietiin kaiken varalta tarkastettavaksi sairaalaan.

Asunto paloi pahoin eteisestä, josta palon arvellaan saaneen alkunsa. Muu asunto kärsi tuntuvia vahinkoja. Palo saatiin rajoitettua yhteen huoneistoon, eikä talon asukkaita tarvinnut evakuoida.

Palon havaitsi saman rapun asukas. Palon syttymissyytä ei tiedetä.

STT
 
Juuri tuli sama mieleen kun luin tuon jutun! Tälläkin palstalla monesti kysellään tuota yksinjättämistä, LUE: heitteillejättämistä! ja tässä jutussa on varmasti harvinaisen selvä vastaus! Älä jätä lasta yksin!!!
 
tää on just tätä, mäkin olen kauhuissani täällä kattonu miten jotkut on valmiita jättämään alla kouluikäisiä iltapäiviksi yksin.. vastaukseksi sain kiukkuisia, kyllä meidän aatu on niin fiksu, olen opettanu jo 2-vuotiaasta soittamaan hätäkeskukseen jne.

mutta kun lapsen ei kuulu vielä tuossa iässä kantaa sellaista vastuuta, piste!
 
Sitä mä en ymmärrä että kauppaan pitää lähteä, se on puhtaasti ennakointikysymys. Mutta koiraa mun on joskus lähdettävä viemään ulos kun muksut nukkuu. Normaalisti meillä on yläkerran tyttö palkattuna koiranulkoiluttajana niinä päivinä kun toinen meistä on yön yksin lasten kanssa mutta siitä ei kamalasti apua ole jos koiralla on ripuli tai muuten tulee poikkeukselliseen aikaan hätä.

Niiden ulkoilujen aika onkin sitten mitattavissa liki sekuntikellolla, sen tietää koirakin että eka sallittu paikka niin siihen on asioitava. Onneksi meidän koira pissii käskystä tai ainakin kyykistyy ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Panthera leo:
Niin. Sehän nyt on ihan vissijuttu, että jos laps on yksin kotona niin tulipalo syttyy.

Jos jotain odottamatonta tapahtuu niin on aikuinen paikalla joka osaa toimia. Silloin ei yleensä pääse mitään todella vakavaa tapahtumaan.
Siinä se syy miksi ei kannata jättää yksin, mutta jokainen ottaa omat riskinsä .
 
No meillä on pojat 6 v ja 7v joskus kauppareissun ajan keskenään kotona ja vaikka tuo aloitusviestin uutinen on tapahtunut meidän kaupungissa, niin saavat kyllä jäädä myös tämän jälkeen kotiin kauppareissun ajaksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Panthera leo:
Niin. Sehän nyt on ihan vissijuttu, että jos laps on yksin kotona niin tulipalo syttyy.
Mä en ainakaan ottais omalletunnolleni jos lapseni kuolis tulipalossa sen vuoksi että olen jättänyt hänet yksin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja joo ja nin nyt pääsi käymään:

Voi ottaa ja kuolla myös sillä aikaa kun sinä istut vessassa... ottaisitko sellaisen omalletunnollesi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:

Meillä alkoi esikoinen juuri 6-vuotiaana harjoittelemaan yksinoloa ettei se tule sitten uutena juttuna kaikkien muiden uutuuksien lisäksi kun koulu alkoi. Mutta se oli aina ns. keskellä päivää ja pojalla oli jo tuolloin puhelin jolla voi soittaa jos tulee jotain. Ja nytkin jos joudun koiraa viemään ulos niin että lapset nukkuu, käyn aina sen verran esikoista tönäisemässä että kerron että lähden äkkiä koiran kanssa vaikka en viittä minuuttia pidempään olekaan poissa.
 
Tolla logiikalla voisin jättää koko päiväksi yksin kotiin. :headwall:

Alkuperäinen kirjoittaja Weatherwax:

Jep meillä on pojilla myös puhelin, jolla voivat soittaa jos jotain asiaa tulee . Tunnin ovat korkeintaan.

Siihen menee vähemmän aikaa kun kaupassakäymiseen ja tapahtuu samojen seinien sisäpuolella missä lapsetkin ovat.Paskallakäynti ei ole heitteillejättöä idiootti,yksinjättäminen on.

Alkuperäinen kirjoittaja minä taas:

No nii-in... ;)

Aina voi ymmärtää väärin kun oikein kovasti yrittää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja paskalla ja kusella on pakko käydä:
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
Alkuperäinen kirjoittaja joo ja nin nyt pääsi käymään:
Alkuperäinen kirjoittaja Panthera leo:
Niin. Sehän nyt on ihan vissijuttu, että jos laps on yksin kotona niin tulipalo syttyy.
Mä en ainakaan ottais omalletunnolleni jos lapseni kuolis tulipalossa sen vuoksi että olen jättänyt hänet yksin.

Voi ottaa ja kuolla myös sillä aikaa kun sinä istut vessassa... ottaisitko sellaisen omalletunnollesi?
Siihen menee vähemmän aikaa kun kaupassakäymiseen ja tapahtuu samojen seinien sisäpuolella missä lapsetkin ovat.Paskallakäynti ei ole heitteillejättöä idiootti,yksinjättäminen on.

En puhunutkaan heitteillejätöstä vaan siitä millaisen kuolemantapauksen voi jättää ottamatta omalletunnolle... idiootti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
Alkuperäinen kirjoittaja Weatherwax:
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
No meillä on pojat 6 v ja 7v joskus kauppareissun ajan keskenään kotona ja vaikka tuo aloitusviestin uutinen on tapahtunut meidän kaupungissa, niin saavat kyllä jäädä myös tämän jälkeen kotiin kauppareissun ajaksi.

Meillä alkoi esikoinen juuri 6-vuotiaana harjoittelemaan yksinoloa ettei se tule sitten uutena juttuna kaikkien muiden uutuuksien lisäksi kun koulu alkoi. Mutta se oli aina ns. keskellä päivää ja pojalla oli jo tuolloin puhelin jolla voi soittaa jos tulee jotain. Ja nytkin jos joudun koiraa viemään ulos niin että lapset nukkuu, käyn aina sen verran esikoista tönäisemässä että kerron että lähden äkkiä koiran kanssa vaikka en viittä minuuttia pidempään olekaan poissa.

Jep meillä on pojilla myös puhelin, jolla voivat soittaa jos jotain asiaa tulee . Tunnin ovat korkeintaan.

Ainahan näitä selittelijöitä riittää! Mutta se on tosiasia, että jos tulipalo syttyy ja lapsi on jätetty yksin, hän hätääntyy niin kovasti, että kaikki ohjeet ja neuvot unohtuu ja lapsi voi mennä piiloon esim. kaappiin.
 
Niin kyllä mun asenne on sellainen että nukkumaan en lapsia kotiin yksin jätä,mutta eilenkin olivat tytöt( 7 ja 5v) keskenään illalla kotona kun käytiin iltalenkillä.
Ei lapsia aina voi vahtia eikä se talo silloin pala kun lapsi sinne yksin jää.
Tietty toi et nukkumaan on laittanut ja kauppaan lähtee niin ei ehkä ole paras mahdollinen yhdistelmä :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tinttamooses7:
Niin kyllä mun asenne on sellainen että nukkumaan en lapsia kotiin yksin jätä,mutta eilenkin olivat tytöt( 7 ja 5v) keskenään illalla kotona kun käytiin iltalenkillä.
Ei lapsia aina voi vahtia eikä se talo silloin pala kun lapsi sinne yksin jää.
Tietty toi et nukkumaan on laittanut ja kauppaan lähtee niin ei ehkä ole paras mahdollinen yhdistelmä :/

Mistä ihmeestä voit tietää että se talo ei pala juuri silloin???!!! Silloinhan ne onnettomuudet tapahtuu kun niitä ei odota tapahtuvaksi! Leikit kohtalolla....
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
Alkuperäinen kirjoittaja Weatherwax:
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
No meillä on pojat 6 v ja 7v joskus kauppareissun ajan keskenään kotona ja vaikka tuo aloitusviestin uutinen on tapahtunut meidän kaupungissa, niin saavat kyllä jäädä myös tämän jälkeen kotiin kauppareissun ajaksi.

Meillä alkoi esikoinen juuri 6-vuotiaana harjoittelemaan yksinoloa ettei se tule sitten uutena juttuna kaikkien muiden uutuuksien lisäksi kun koulu alkoi. Mutta se oli aina ns. keskellä päivää ja pojalla oli jo tuolloin puhelin jolla voi soittaa jos tulee jotain. Ja nytkin jos joudun koiraa viemään ulos niin että lapset nukkuu, käyn aina sen verran esikoista tönäisemässä että kerron että lähden äkkiä koiran kanssa vaikka en viittä minuuttia pidempään olekaan poissa.

Jep meillä on pojilla myös puhelin, jolla voivat soittaa jos jotain asiaa tulee . Tunnin ovat korkeintaan.

Ainahan näitä selittelijöitä riittää! Mutta se on tosiasia, että jos tulipalo syttyy ja lapsi on jätetty yksin, hän hätääntyy niin kovasti, että kaikki ohjeet ja neuvot unohtuu ja lapsi voi mennä piiloon esim. kaappiin.

Niin, olisi siis pitä nyt tehdä esikoisen kanssa niin että kun menee ekalle luokalle, silloin on ekaa kertaa koko pitkän iltapäivän yksin kylmiltään sen sijaan että sitä harjoiteltiin, aluksi 30 min ja sitten aina hiukan pidempiä aikoja?

Muuttaakohan äidit lasten mukana opiskelijakämppäänkin ettei murusen vaan tartte olla koskaan yksin kotona?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
Alkuperäinen kirjoittaja Weatherwax:
Alkuperäinen kirjoittaja Annette-79:
No meillä on pojat 6 v ja 7v joskus kauppareissun ajan keskenään kotona ja vaikka tuo aloitusviestin uutinen on tapahtunut meidän kaupungissa, niin saavat kyllä jäädä myös tämän jälkeen kotiin kauppareissun ajaksi.

Meillä alkoi esikoinen juuri 6-vuotiaana harjoittelemaan yksinoloa ettei se tule sitten uutena juttuna kaikkien muiden uutuuksien lisäksi kun koulu alkoi. Mutta se oli aina ns. keskellä päivää ja pojalla oli jo tuolloin puhelin jolla voi soittaa jos tulee jotain. Ja nytkin jos joudun koiraa viemään ulos niin että lapset nukkuu, käyn aina sen verran esikoista tönäisemässä että kerron että lähden äkkiä koiran kanssa vaikka en viittä minuuttia pidempään olekaan poissa.

Jep meillä on pojilla myös puhelin, jolla voivat soittaa jos jotain asiaa tulee . Tunnin ovat korkeintaan.

Ainahan näitä selittelijöitä riittää! Mutta se on tosiasia, että jos tulipalo syttyy ja lapsi on jätetty yksin, hän hätääntyy niin kovasti, että kaikki ohjeet ja neuvot unohtuu ja lapsi voi mennä piiloon esim. kaappiin.

:saint: :saint: :saint:
 
Yhteistyössä