J
"Jasmiina"
Vieras
Hei
minulla on fsh taso korkealla, parhaimmillaan ollut 26. Olen kuitenkin kerran onnistunut luomusti tulemaan raskaaksi. Joinain kuukausina arvo on ollut 9, eli se nähtävästi vaihtelee kierroittain.
Kiertoni on n.24-29 päivää. korkea fsh tasoni johtuu siitä että olen fragile x oireyhtymän kantaja. lapseni on terve, ei kantaja. pystytäänkö fragile x:n osalta tekemään alkiodiagnostiikkaa? Mahdollisuuteni saada luomusti terve lapsi ovat 50% , joten mieluusti haluaisin alkiodiagnostiikan avuksi kuin keskeytyksen sairaan lapsen kohdalla, jos raskaaksi vielä pystyn tulemaan.
Pitäisikö minulta mitata AMH arvot tai FSH arvot uudestaan? Viimeisimmän raskauden jälkeen niitä ei ole mitattu. Olen 35v. Ennen onnistunutta raskautta kokeilin inseminaatioita ja pistoshoitoja, munasoluja ei kuitenkaan saatu kasvatettua 150 yksikön päivittäisannoksilla kunnolla. Joko kasvoivat liian hitaasti tai nopeasti.
Onko minulla mahdollisuuksia päästä hoitoihin tällaisilla lähtökohdilla ja millaiset onnistumisprosentit olisivat hoidoilla. Toista lasta on yritetty jo 10kk. Edellistä lasta yritettiin 3v.