A
R
Rentun ruusu
Vieras
Sinulle, jota "selkärangattomat vaimot yököttävät", sanoisin, ettei alkoholistien vaimot ole sen selkärangattomampia kuin muutkaa naiset. Mielestäni purat omaa menneisyyttäsi johonkin tuntemattomaan ihmiseen, koska hän muistutaa sinulle kokemistasi kipeistä asioista. Pidätkö äitiäsi selkärangattomana? Vai etkö ole uskaltanut ääneen kertoa, että mahdollisesti vihasit heitä ollessasi lapsi. Koska kirjoituksestasi kuultaa läpi syvä katkeruus, sinulla on vielä paljon työsttetävää suhtautumisessa alkoholisteihin ja hedän vaimoihinsa.
A
alkoholistin vaimo
Vieras
Olen samaa mieltä kuin Rentun ruusu. Katkeruus aivan huokuu kirjoituksesta, toivottavasti minun haukkumiseni helpotti oloasi edes hiukan - vaikka olenkin aivan syytön kokemaasi. Toivon, että joskus vielä osaat suhtautua asioihin eri tavalla.
Olit siis kiinnostunut lapsistamme. Vanhimmainen on armeijassa, jonka jälkeen lähtee opiskelemaan. Keskimmäinen sai myös opiskelupaikan, mutta lähtee hänkin sinne vasta armeijan jälkeen. Ja nuorimmainen on vielä koulussa. Kaikki asuvat siis vielä virallisesti kotona, vaikka pojat ovatkin jo täysi-ikäisiä. Eli kiitos kysymästä, lapsillenikin kuuluu ihan hyvää. Jos perheessämme olisi aivan kamalaa, uskoisin, että olisivat jo aikaa sitten muuttaneet muualle.
Ja kiitos teille Juhannustaikoja ja alsdkakdaöls kommenteistanne.
Olit siis kiinnostunut lapsistamme. Vanhimmainen on armeijassa, jonka jälkeen lähtee opiskelemaan. Keskimmäinen sai myös opiskelupaikan, mutta lähtee hänkin sinne vasta armeijan jälkeen. Ja nuorimmainen on vielä koulussa. Kaikki asuvat siis vielä virallisesti kotona, vaikka pojat ovatkin jo täysi-ikäisiä. Eli kiitos kysymästä, lapsillenikin kuuluu ihan hyvää. Jos perheessämme olisi aivan kamalaa, uskoisin, että olisivat jo aikaa sitten muuttaneet muualle.
Ja kiitos teille Juhannustaikoja ja alsdkakdaöls kommenteistanne.
L
Laskuhumala
Vieras
Molemmat omat vanhempani ovat alkoholisteja. Olen alle 10-vuotiaasta alkaen kantanut vastuuta heistä ja pitänyt huolta pikkusiskostani.
Välini vanhempiini ovat säilyneet ulkoisesti hyvinä ja muutin pois kotoa vasta hitusen vajaa 20-vuotiaana. Kyse ei ollut siitä, ettenkö olisi kärsinyt kotona, minulla vain ei ollut realistisia mahdollisuuksia muuttaa pois kotoa, yksityisten vuokrat olivat liian kovia, en ollut opiskelija enkä saanut sen varjolla asuntoa ja kaupungin asuntoihin oli 2 vuoden jono. Ja vaikka toisaalta halusin pois kotoa niin pian kuin mahdollista, minua kuitenkin pelotti pois muuttaminen: pelkäsin pikkusiskoni puolesta, kuka hänestä pitäisi huolta, jos minä muuttaisin pois kotoa? Pelkäsin myös, että vanhempani joku kerta vielä satuttaisivat toisiaan vakavasti tai pahimmassa tapauksessa tappaisivat toisensa tapellessaan. Jos minä olisin kotona, voisin edes soittaa apua nopeasti... En tosin tajunnut näitä motiivejani ennen kuin monta vuotta myöhemmin, kipuilin vain kotona pahasti enkä meinannut millään päästä sinuiksi kotoa muuttamisen kanssa.
Tajusin myös vasta vuosia myöhemmin, että kotioloni eivät ehkä olekaan olleet aivan normaalit. Lapsi on yllättävän sopeutuvainen, varsinkaan kun ei muusta tiedä. Tajusin itse vasta yli kaksikymppisenä, että ei ehkä ole aivan normaalia, että tokaluokkalainen hakee äitinsä baarista kotiin perjantaina puolen yön jälkeen ja melkein kantaa tätä, kun äidin omat jalat eivät enää runsaan alkoholin nauttimisen takia kanna.
Tein kyllä noin kahden vuoden ajan kaikkeni päästäkseni pois kotoa, mutta mikään ei auttanut ennen kuin sitten hieman vajaa parikymppisenä vihdoin tärppäsi. Onneksi tärppäsi, sillä seuraavaksi olisin ollut valmis varmaan jo vaikka tappamaan itseni, niin sekaisin olin. En enää edes välittänyt vaikka vanhempani olisivat tappaneet toisensa.
En tiedä huomasivatko vanhempani mitään kärsimyksistäni, ainakaan he eivät ole kertaakaan kysyneet mitään tai millään tavalla viitanneet asiaan. Eivät silloin, eivätkä missään vaiheessa myöhemmin - olen asunut pois kotoa jo kohta 14 vuotta. En edes halunnut heidän tietävän kärsimyksistäni, koska he olivat liian keskittyneitä omaan itseensä ja omaan pahaan oloonsa. Eivät he pystyneet pitämään minusta huolta. Olisin vain aiheuttanut heille lisää stressiä, joka olisi lisännyt juomista, joka olisi lisännyt tappelua, joka olisi lisännyt minun kärsimyksiäni...
Tarkoitukseni ei ole arvostella tai moittia, tarkoitukseni on vain kertoa, että kotona asuminen tai ulospäin näkyvä 'normaalius' ei välttämättä ole tae siitä, että lapsesi eivät voisi pahoin ja että kaikki olisi hyvin.
Yhdyn myös täällä aikaisemmin kirjoittaneen tekstiin sen verran, että kyllä lapset tietävät ja näkevät, mitä kotona tapahtuu, vaikka vanhemmat sitä kuinka yrittäisivät peitellä ja salailla. Kyllä minäkin tiesin vanhempieni tappeluista, tiesin etteivät mustelmat johtuneet kaatumisista (tai ainakaan mustelmia aiheuttaneet kaatumiset eivät johtuneet kömpelyydestä..) ja tiesin myös, ettei äitini solisluu suinkaan murtunut portaissa kaatumisen takia. En edes tiedä kuinka paljon vanhempani itse muistavat tapahtumista, sen verran kännissä ovat olleet.
Kotoa muuttamisen jälkeen en moneen vuoteen halunnut olla missään tekemisissä vanhempieni kanssa. Pakosta kuitenkin olin heidän kanssaan tekemisissä, mutta niin vähän kuin vain suinkin mahdollista. Vetosin aina jos jonkinlaiseen tekosyyhyn. Suhteeni vanhempiini on edelleen ristiriitainen, mutta olemme nyt kuitenkin paremmissa väleissä kuin varmaan yli 20 vuoteen.
Älä siis vähättele lastesi kokemuksia sillä, että miehesi viha on kohdistunut sinuun. Lapsesi ovat kokeneet pelon ja kauhun sinun kauttasi, sinun (ja varmasti myös miehesi) puolesta peläten.
En kirjoitustesi perusteella tiedä, oletko puhunut asiasta lastesi kanssa, mutta toivon että olet. Ja jos et ole, kehotan puhumaan asiasta heidän kanssaan. Itse olen yrittänyt puhua asiasta vanhempieni kanssa, mutta kumpikin kieltää ja kiistää kaiken ja alkaa syyttämään minua ties mistä, jos yritän kertoa heille, että voin pahoin lapsena ja nuorena heidän juomisensa takia. Vähitellen olen alkanut ymmärtämään ja hyväksymään, että vanhempani ovat varmasti tehneet parhaansa sekä vanhempina että elämässään muutenkin, mutta heidän eväänsä eivät vain ole riittäneet kaikkeen ja sen vuoksi he ovat alkaneet lääkitä kipuiluaan alkoholilla. Heidän kieltävä suhtautumisensa ei myöskään satuta (ainakaan enää) ketään muuta kuin heitä itseään. Minä olen päässyt asian kanssa sinuiksi ja olen pystynyt antamaan vanhemmilleni anteeksi. Näiden asioiden takia suhteeni vanhempiini on kuitenkin jäänyt etäiseksi, eikä varmasti koskaan tule lähentymään, sillä he suhtautuvat elämään niin eri tavalla kuin minä, ettei meistä voi koskaan tulla kovin läheisiä, vaikka samaa verta olemmekin.
Kirjoitukseni perimmäinen tarkoitus on kannustaa avoimuuteen myös lapsienne suhteen ja pyrkiä kertomaan, että lapset näkevät ja ymmärtävät asioita paljon enemmän kuin aikuiset välttämättä koskaan ajattelevat tai ymmärtävät. Lapsi pärjää tilanteessa kuin tilanteessa, koska lapsen on pakko pärjätä. Kipuilu ja paha olo voi tulla vasta myöhemmin, esim. siinä vaiheessa, kun muuttaa pois kotoa. Tilanne ja mahdollinen kipuilu ei siis välttämättä ole vielä ohi lastesi osalta. Sinun ja miehesi välit vaikuttavat lastesi koko elämään, koska ne vaikuttavat siihen, millaisia ihmisiä ja persoonia heistä tulee.
Tulipa melkoinen vuodatus... No, toivottavasti kukaan ei loukkaantunut tästä, se ei missään nimessä ollut tarkoitukseni. Halusin vain tuoda esiin, että asia ei lasten kannalta välttämättä ole ihan niin yksinkertainen kuin vanhemmat saattavat kuvitella.
Olen ehdottomasti todella onnellinen sinun ja miehesi puolesta, että asiat ovat lähteneet aukeamaan ja tulevaisuus näyttää valoisammalta! Toivotan teille molemmille ja lapsillenne voimia jaksamiseen ja kaikkea hyvää tulevaan.
Välini vanhempiini ovat säilyneet ulkoisesti hyvinä ja muutin pois kotoa vasta hitusen vajaa 20-vuotiaana. Kyse ei ollut siitä, ettenkö olisi kärsinyt kotona, minulla vain ei ollut realistisia mahdollisuuksia muuttaa pois kotoa, yksityisten vuokrat olivat liian kovia, en ollut opiskelija enkä saanut sen varjolla asuntoa ja kaupungin asuntoihin oli 2 vuoden jono. Ja vaikka toisaalta halusin pois kotoa niin pian kuin mahdollista, minua kuitenkin pelotti pois muuttaminen: pelkäsin pikkusiskoni puolesta, kuka hänestä pitäisi huolta, jos minä muuttaisin pois kotoa? Pelkäsin myös, että vanhempani joku kerta vielä satuttaisivat toisiaan vakavasti tai pahimmassa tapauksessa tappaisivat toisensa tapellessaan. Jos minä olisin kotona, voisin edes soittaa apua nopeasti... En tosin tajunnut näitä motiivejani ennen kuin monta vuotta myöhemmin, kipuilin vain kotona pahasti enkä meinannut millään päästä sinuiksi kotoa muuttamisen kanssa.
Tajusin myös vasta vuosia myöhemmin, että kotioloni eivät ehkä olekaan olleet aivan normaalit. Lapsi on yllättävän sopeutuvainen, varsinkaan kun ei muusta tiedä. Tajusin itse vasta yli kaksikymppisenä, että ei ehkä ole aivan normaalia, että tokaluokkalainen hakee äitinsä baarista kotiin perjantaina puolen yön jälkeen ja melkein kantaa tätä, kun äidin omat jalat eivät enää runsaan alkoholin nauttimisen takia kanna.
Tein kyllä noin kahden vuoden ajan kaikkeni päästäkseni pois kotoa, mutta mikään ei auttanut ennen kuin sitten hieman vajaa parikymppisenä vihdoin tärppäsi. Onneksi tärppäsi, sillä seuraavaksi olisin ollut valmis varmaan jo vaikka tappamaan itseni, niin sekaisin olin. En enää edes välittänyt vaikka vanhempani olisivat tappaneet toisensa.
En tiedä huomasivatko vanhempani mitään kärsimyksistäni, ainakaan he eivät ole kertaakaan kysyneet mitään tai millään tavalla viitanneet asiaan. Eivät silloin, eivätkä missään vaiheessa myöhemmin - olen asunut pois kotoa jo kohta 14 vuotta. En edes halunnut heidän tietävän kärsimyksistäni, koska he olivat liian keskittyneitä omaan itseensä ja omaan pahaan oloonsa. Eivät he pystyneet pitämään minusta huolta. Olisin vain aiheuttanut heille lisää stressiä, joka olisi lisännyt juomista, joka olisi lisännyt tappelua, joka olisi lisännyt minun kärsimyksiäni...
Tarkoitukseni ei ole arvostella tai moittia, tarkoitukseni on vain kertoa, että kotona asuminen tai ulospäin näkyvä 'normaalius' ei välttämättä ole tae siitä, että lapsesi eivät voisi pahoin ja että kaikki olisi hyvin.
Yhdyn myös täällä aikaisemmin kirjoittaneen tekstiin sen verran, että kyllä lapset tietävät ja näkevät, mitä kotona tapahtuu, vaikka vanhemmat sitä kuinka yrittäisivät peitellä ja salailla. Kyllä minäkin tiesin vanhempieni tappeluista, tiesin etteivät mustelmat johtuneet kaatumisista (tai ainakaan mustelmia aiheuttaneet kaatumiset eivät johtuneet kömpelyydestä..) ja tiesin myös, ettei äitini solisluu suinkaan murtunut portaissa kaatumisen takia. En edes tiedä kuinka paljon vanhempani itse muistavat tapahtumista, sen verran kännissä ovat olleet.
Kotoa muuttamisen jälkeen en moneen vuoteen halunnut olla missään tekemisissä vanhempieni kanssa. Pakosta kuitenkin olin heidän kanssaan tekemisissä, mutta niin vähän kuin vain suinkin mahdollista. Vetosin aina jos jonkinlaiseen tekosyyhyn. Suhteeni vanhempiini on edelleen ristiriitainen, mutta olemme nyt kuitenkin paremmissa väleissä kuin varmaan yli 20 vuoteen.
Älä siis vähättele lastesi kokemuksia sillä, että miehesi viha on kohdistunut sinuun. Lapsesi ovat kokeneet pelon ja kauhun sinun kauttasi, sinun (ja varmasti myös miehesi) puolesta peläten.
En kirjoitustesi perusteella tiedä, oletko puhunut asiasta lastesi kanssa, mutta toivon että olet. Ja jos et ole, kehotan puhumaan asiasta heidän kanssaan. Itse olen yrittänyt puhua asiasta vanhempieni kanssa, mutta kumpikin kieltää ja kiistää kaiken ja alkaa syyttämään minua ties mistä, jos yritän kertoa heille, että voin pahoin lapsena ja nuorena heidän juomisensa takia. Vähitellen olen alkanut ymmärtämään ja hyväksymään, että vanhempani ovat varmasti tehneet parhaansa sekä vanhempina että elämässään muutenkin, mutta heidän eväänsä eivät vain ole riittäneet kaikkeen ja sen vuoksi he ovat alkaneet lääkitä kipuiluaan alkoholilla. Heidän kieltävä suhtautumisensa ei myöskään satuta (ainakaan enää) ketään muuta kuin heitä itseään. Minä olen päässyt asian kanssa sinuiksi ja olen pystynyt antamaan vanhemmilleni anteeksi. Näiden asioiden takia suhteeni vanhempiini on kuitenkin jäänyt etäiseksi, eikä varmasti koskaan tule lähentymään, sillä he suhtautuvat elämään niin eri tavalla kuin minä, ettei meistä voi koskaan tulla kovin läheisiä, vaikka samaa verta olemmekin.
Kirjoitukseni perimmäinen tarkoitus on kannustaa avoimuuteen myös lapsienne suhteen ja pyrkiä kertomaan, että lapset näkevät ja ymmärtävät asioita paljon enemmän kuin aikuiset välttämättä koskaan ajattelevat tai ymmärtävät. Lapsi pärjää tilanteessa kuin tilanteessa, koska lapsen on pakko pärjätä. Kipuilu ja paha olo voi tulla vasta myöhemmin, esim. siinä vaiheessa, kun muuttaa pois kotoa. Tilanne ja mahdollinen kipuilu ei siis välttämättä ole vielä ohi lastesi osalta. Sinun ja miehesi välit vaikuttavat lastesi koko elämään, koska ne vaikuttavat siihen, millaisia ihmisiä ja persoonia heistä tulee.
Tulipa melkoinen vuodatus... No, toivottavasti kukaan ei loukkaantunut tästä, se ei missään nimessä ollut tarkoitukseni. Halusin vain tuoda esiin, että asia ei lasten kannalta välttämättä ole ihan niin yksinkertainen kuin vanhemmat saattavat kuvitella.
Olen ehdottomasti todella onnellinen sinun ja miehesi puolesta, että asiat ovat lähteneet aukeamaan ja tulevaisuus näyttää valoisammalta! Toivotan teille molemmille ja lapsillenne voimia jaksamiseen ja kaikkea hyvää tulevaan.
A
alkoholistin vaimo
Vieras
Hei, Laskuhumala ! Kiitos ajatuksistasi. Olen kyllä puhunut lasteni kanssa asiasta, koska lopulta itse ymmärsin, että en voi salata heiltä isänsä juomista. Tai sitä, miksi olin niin itkuinen ja väsynyt. Kukaan ei kuitenkaan kovin innostunut aiheesta, joten en tosiaankaan ihan oikeasti tiedä mitä he asiasta pohjimmiltaan ajattelevat. Mutta olen valmis keskustelemaan uudelleen, heti kun joku niin haluaa ja sen he tietävät jokainen.
Jotenkin kirjoituksestasi huokuu rauhallisuus, ei viha eikä katkeruus. Huomaa, että olet sinut menneiden kanssa. Kaikkea hyvää myös Sinulle !
Jotenkin kirjoituksestasi huokuu rauhallisuus, ei viha eikä katkeruus. Huomaa, että olet sinut menneiden kanssa. Kaikkea hyvää myös Sinulle !
T
totuuksia
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja alkoholistin vaimo:Olen samaa mieltä kuin Rentun ruusu. Katkeruus aivan huokuu kirjoituksesta, toivottavasti minun haukkumiseni helpotti oloasi edes hiukan - vaikka olenkin aivan syytön kokemaasi. Toivon, että joskus vielä osaat suhtautua asioihin eri tavalla.
Olit siis kiinnostunut lapsistamme. Vanhimmainen on armeijassa, jonka jälkeen lähtee opiskelemaan. Keskimmäinen sai myös opiskelupaikan, mutta lähtee hänkin sinne vasta armeijan jälkeen. Ja nuorimmainen on vielä koulussa. Kaikki asuvat siis vielä virallisesti kotona, vaikka pojat ovatkin jo täysi-ikäisiä. Eli kiitos kysymästä, lapsillenikin kuuluu ihan hyvää. Jos perheessämme olisi aivan kamalaa, uskoisin, että olisivat jo aikaa sitten muuttaneet muualle.
Ja sinun lapset ovat myös katkeria sinulle jos eivät nyt vielä ole mutta, sitten ainakin myöhemmin kyllä, kun alkavat muistella lapsuuden aikoja.
Ehkä luulet että, unohtavat kaiket ajankuluessa kun ovat aikuisia? kun """ heillä menee nyt niin hyvin """" ( ulkoisesti joo.........)
Mutta sisäisesti meneekö myãs hyvin? voit luula että menee hyvin , koska lapset ei halua antaa sulle pahaa mieltä, eli mitä ovat saanut kokea kotona kun olivat vielä nuoria luult että, lapset ei tiedä , ei näe, eikä kuule mitään, kun isi alkoi juopotella ja taas tapella äidin kanssa ja raiskaa äitiä, uhkaava ilmapiiri valtasi talossa aina. ( joo niillä menee oikein mainiosti ulkoisesti.
Ei sinun lapset kehtaa puhua sinun kanssa näistä asioista vielä, eli mitä ovat saanut kokea nuorena, yhden juoppo vanhemman takia, miten ovat saanut kärsiä, kuulla / nähdä juttuja juoppo miehesi takia, jota niin rakastat vaikka alkaa tapella kanssasi ja sitten raiskaa sut...???
Kyllä tuokin aika koittaa vielä teillekin, kun lapsille tulee tarve alkaa keskustella / kuulustella sinua ja juoppo isää, olkoot lapsuus ihana tai huono.
Pitääkö jokaisen ihmisen tuntea sympatiaa tuollaisille naisille? niin kuin nimmari ' Rentun ruusu? katso itse peiliin kun puolustat tuontapaisia holisteja, tai olethan rentun ruusu??
Kyllä selkärangattomia ovat, kun eivät laita lapsiaan etusijalle. joo luet oikein, selkärangattomia.
Lapset kärsii aina jos jompi kumpi vanhemmista on alkoholisti. lukekaa vaikka netistä infoa .
ja toinen osapuoli yleensä aina luulee ettei lapset huomaa mitään.. harmi lapsia kohtaan kun pitää itseään ja lapsiaan hulluna motto on " ei lapset huomaa / näe/ kuule mitään...
Kun lapset ovat aikuisia , aikuisille lapsille tulee aina tarve puhua asioista, saatte kyllä kuulla asioita ja sitten ihmettelette, miten voivat tietää, muistaa tuollaisia kamalan järkyttäviä tapahtumia lapsuuden ajoista.
Niin kuin nimimerkki Laskuhumala kirjoitti : asia ei lasten kannalta välttämättä ole ihan niin yksinkertainen kuin vanhemmat saattavat kuvitella.
Noin se vaan on.
A
alkoholistin vaimo
Vieras
Huomenta, totuuksia ! Jokainen meistä kantaa muistoja lapsuudestaan - hyviä ja huonoja. Toiset selviävät niistä elämässään paremmin, toiset huonommin. Myös minä kipuilen muutaman asian kanssa, vaikka vanhempani eivät olleetkaan alkoholisteja. Eli ei sekään takaa lapsille "onnellista lapsuutta", että on raitis koti. Katkera en kuitenkaan vanhemmilleni ole, en vain ymmärrä kaikkea.
Ehkä oli virhe kun nostin tähän aloitukseksi vuoden vanhan ketjun. Monet näyttävät takertuvan siihen, eivätkä näytä huomaavan ollenkaan mikä tilanne on tänään. Päivä kerrallaan mennään eteenpäin.
Ehkä oli virhe kun nostin tähän aloitukseksi vuoden vanhan ketjun. Monet näyttävät takertuvan siihen, eivätkä näytä huomaavan ollenkaan mikä tilanne on tänään. Päivä kerrallaan mennään eteenpäin.
R
Rentun ruusu
Vieras
En puolusta suinkaan alkoholisteja, niinkuin jotkut näyttävät luulevan. Jos on joutunut elämään alkoholin varjossa ja saanut kärsiä sen haitoista, ymmärrän, että välillä katkeruus on päällimmäisenä. Katkeruuteen ei kuitenkaan pitäisi jäädä asumaan, vaan pyrkiä selvittämään omat tunteensa ja pyrkiä anteeksiantoon, niin vaikeaa kuin onkin. On myös erotettava alkoholisti ihmisenä ja alkoholin käyttö. Ne eivät ole sama asia. Itse suhtaudun alkoholin käyttöön hyvin kielteisesti, en käytä sitä nykyään lainkaan ja tiedostan hyvin viinan vaarat ja haitat. Alkoholismi on sairaus ja ihminen sen takana on sairas. Tämä on tunnustettu jo lääketieteessäkin.Kaikki, jotka jollain tavoin ovat joutuneet kärsimään alkoholismista, tarvitsevat tukea, terapiaa ja myötätuntoa.
L
Laskuhumala
Vieras
Minusta ei ollut virhe nostaa vuoden vanhaa ketjua ylös, ainakin itsestäni oli mielenkiintoista lukea vanha kirjoituksesi ja nyt uusi kirjoituksesi. Tekstit kun lukee ajatuksella, näkyy että tilanne on muuttunut. Yksittäinen viesti siitä, että tilanne on parantunut, olisi ollut ehkä hieman hengetön, nyt lukijat (tai ainakin minä) pystyvät paremmin tuntemaan asioiden laidan ja muutoksen tilanteessa. Minusta parempi näin. Mutta mielipiteitä on varmasti monia...
Nimimerkki 'totuuksia' kuulostaa hyvin katkeralta ja hänen kirjoituksensa ovat jopa pahansuopia. Ymmärrän kyllä pahan olon, hänen kirjoituksistaan kuultaa läpi rankka lapsuus. Älä 'alkoholistin vaimo' kuitenkaan ota kirjoituksista itseesi, sinä et ole hänen kärsimyksiensä syy, et suoraan etkä millään tavalla kiertokautta, etkä ole ansainnut moista ryöpytystä. Nimimerkki 'totuuksia' pyrkii varmasti olemaan lastesi puolella ja puolustamaan näiden oikeutta 'terveeseen' lapsuuteen (mikä se sitten ikinä onkaan...), mutta sinun haukkumisesi ei edistä asiaa. Joten älä ota teksteistä itseesi. Jos oikein kypsä ja viisas pystyy olemaan, osaa lukea 'totuuksia'n tekstejä objektiivisesti ja näkemään kuinka paha olo hänellä on ja kuinka hän varmasti tarkoittaa teksteillään vain hyvää lapsillesi. Vaikeaa se kyllä on, se verran ilkeitä hänen tekstinsä ovat. Ei millään pahalla 'totuuksia'...
Mutta takaisin asiaan... Jossain vaiheessa itse ymmärsin, että katkeruudellani aiheutan vain itselleni hallaa, en kenellekään muulle. Ja että siitä on päästävä eroon, jos haluan elää mukavan elämän. Välillä tuntui siltä, että päästin vanhempani liian helpolla, kun en laittanut heitä kärsimään samalla tavalla kuin he olivat laittaneet minut kärsimään tai vastaamaan teoistaan. Mutta kosto tuskin olisi kuitenkaan helpottanut oloani, koska koston hautominen olisi pitänyt yllä katkeruutta. Niinpä pohdin ja mietin asioita ja tulin siihen tulokseen, että oman elämäni kannalta on parasta päästää menneistä irti ja unohtaa katkeruus, jolloin pääsen eroon myös pahasta olosta.
Vähitellen aloin myös todella ymmärtää, että me kaikki täällä olemme ihmisiä, hyvin inhimillisiä olentoja, hyvine ja huonoine puolinemme, vahvuuksinemme ja heikkouksinemme. Myös vanhempani. Eivät he varmasti olleet tarkoittaneet pahaa, vaan tehneet parhaansa. Ja he itse kyllä tietävät ovatko he tehneet parhaansa vai eivät ja kantavat tietoa siitä mukanaan aina.
Olen myös päättänyt, etten voi olla katkera tai katua mitään mitä menneisyydessäni on tapahtunut, koska pidän itsestäni sellaisena kuin nyt olen, enkä olisi tällainen jos menneisyydessäni olisi jokin asia tapahtunut toisin.
Olen oikeasti todella iloinen kuullessasi, että olet antanut lapsillesi mahdollisuuden puhua asiasta. Ehkä heillä ei ole tarvetta puhua asiasta tai sitten he eivät ole vielä valmiita siihen. Minusta on myös hienoa, että lapsesi voivat tulla puhumaan kanssasi myöhemminkin, jos siihen tulee tarve ja että olet kertonut tämän lapsillesi. Asioiden kieltäminen kun oli minun mielestäni ehkä pahinta koko asiassa. Sinä olet nyt myöntänyt lapsillesi, että kaikki ei ehkä ole ollut eikä välttämättä ole vieläkään aivan niin kuin pitäisi, mutta mörkö taatusti haalenee, kun siitä puhutaan eikä sitä pyritä salailemaan ja peittämään.
Elämä ei aina mene niin kuin on suunnitellut tai itse haluaisi. Eteen tulevat tilanteet voivat olla hyvinkin vaikeita ja haastavia, enkä minä ainakaan aina tiedä mitä tehdä ja mikä olisi paras ratkaisu. Tärkeintä mielestäni on säilyttää positiivinen asenne, elämänilo ja pyrkiä tekemään parhaansa. Avoimuus ja rehellisyyskään tuskin haittaavat, joten pistetään nekin listaan.
Olen iloinen puolestasi, 'alkoholistin vaimo', elämäsi ei ole ollut helppoa, eikä se taatusti tule olemaan helppoa, mutta uskon, että pärjäät vallan mainiosti! Pidä lippu korkealla! =)
Nimimerkki 'totuuksia' kuulostaa hyvin katkeralta ja hänen kirjoituksensa ovat jopa pahansuopia. Ymmärrän kyllä pahan olon, hänen kirjoituksistaan kuultaa läpi rankka lapsuus. Älä 'alkoholistin vaimo' kuitenkaan ota kirjoituksista itseesi, sinä et ole hänen kärsimyksiensä syy, et suoraan etkä millään tavalla kiertokautta, etkä ole ansainnut moista ryöpytystä. Nimimerkki 'totuuksia' pyrkii varmasti olemaan lastesi puolella ja puolustamaan näiden oikeutta 'terveeseen' lapsuuteen (mikä se sitten ikinä onkaan...), mutta sinun haukkumisesi ei edistä asiaa. Joten älä ota teksteistä itseesi. Jos oikein kypsä ja viisas pystyy olemaan, osaa lukea 'totuuksia'n tekstejä objektiivisesti ja näkemään kuinka paha olo hänellä on ja kuinka hän varmasti tarkoittaa teksteillään vain hyvää lapsillesi. Vaikeaa se kyllä on, se verran ilkeitä hänen tekstinsä ovat. Ei millään pahalla 'totuuksia'...
Mutta takaisin asiaan... Jossain vaiheessa itse ymmärsin, että katkeruudellani aiheutan vain itselleni hallaa, en kenellekään muulle. Ja että siitä on päästävä eroon, jos haluan elää mukavan elämän. Välillä tuntui siltä, että päästin vanhempani liian helpolla, kun en laittanut heitä kärsimään samalla tavalla kuin he olivat laittaneet minut kärsimään tai vastaamaan teoistaan. Mutta kosto tuskin olisi kuitenkaan helpottanut oloani, koska koston hautominen olisi pitänyt yllä katkeruutta. Niinpä pohdin ja mietin asioita ja tulin siihen tulokseen, että oman elämäni kannalta on parasta päästää menneistä irti ja unohtaa katkeruus, jolloin pääsen eroon myös pahasta olosta.
Vähitellen aloin myös todella ymmärtää, että me kaikki täällä olemme ihmisiä, hyvin inhimillisiä olentoja, hyvine ja huonoine puolinemme, vahvuuksinemme ja heikkouksinemme. Myös vanhempani. Eivät he varmasti olleet tarkoittaneet pahaa, vaan tehneet parhaansa. Ja he itse kyllä tietävät ovatko he tehneet parhaansa vai eivät ja kantavat tietoa siitä mukanaan aina.
Olen myös päättänyt, etten voi olla katkera tai katua mitään mitä menneisyydessäni on tapahtunut, koska pidän itsestäni sellaisena kuin nyt olen, enkä olisi tällainen jos menneisyydessäni olisi jokin asia tapahtunut toisin.
Olen oikeasti todella iloinen kuullessasi, että olet antanut lapsillesi mahdollisuuden puhua asiasta. Ehkä heillä ei ole tarvetta puhua asiasta tai sitten he eivät ole vielä valmiita siihen. Minusta on myös hienoa, että lapsesi voivat tulla puhumaan kanssasi myöhemminkin, jos siihen tulee tarve ja että olet kertonut tämän lapsillesi. Asioiden kieltäminen kun oli minun mielestäni ehkä pahinta koko asiassa. Sinä olet nyt myöntänyt lapsillesi, että kaikki ei ehkä ole ollut eikä välttämättä ole vieläkään aivan niin kuin pitäisi, mutta mörkö taatusti haalenee, kun siitä puhutaan eikä sitä pyritä salailemaan ja peittämään.
Elämä ei aina mene niin kuin on suunnitellut tai itse haluaisi. Eteen tulevat tilanteet voivat olla hyvinkin vaikeita ja haastavia, enkä minä ainakaan aina tiedä mitä tehdä ja mikä olisi paras ratkaisu. Tärkeintä mielestäni on säilyttää positiivinen asenne, elämänilo ja pyrkiä tekemään parhaansa. Avoimuus ja rehellisyyskään tuskin haittaavat, joten pistetään nekin listaan.
Olen iloinen puolestasi, 'alkoholistin vaimo', elämäsi ei ole ollut helppoa, eikä se taatusti tule olemaan helppoa, mutta uskon, että pärjäät vallan mainiosti! Pidä lippu korkealla! =)
H
höh
Vieras
Mistä näitä naisia aina löytyy, jotka katselevat miestensä juomista? Yksikään mies ei katselisi päivää kauempaa juovaa naista.
K
kyllä miehetkin...
Vieras
Kyllä tiedän miehiä, jotka katselevat ja kärsivät naisten alkoholismista. Samalla lailla kuin naiset miesten ryyppäämistä. Meidän kulttuurissamme naiset ovat käyttäneet alkoholia huomattavasti lyhyemmän aikaaa kuin miehet eikä naispuolisia alkiksia ole niin runsaasti kuin miespuolisia. Koska alkoholin kulutus lisääntyy naisillakin jatkuvasti, miehetkin joutuvat varmaan enenevässä määrin tämän ongelman pyörteisiin.
S
samaa mieltä höh'n kanssa
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja kyllä miehetkin...:
harva vain, mutta te naiset siedätte vaikkapa mitä vaikka mies kaataa paskaa niskaan " i love him soooooooo much! byak!!!!!!!
L
Lääkäri
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja alkoholistin vaimo:
Ei se mikään paha olo ole vaan selvä teiniraskaus tässä on kyseessä.
E
entäs sitten,
Vieras
jos esim. alkoholismi aiheuttaa lapsille myöhemmin jonkin sairauden??! Eihän lapset osaa välttämättä käsitellä asioita eivätkä puhua niistä. Ymmärryskin voi tulla vasta aikojen päästä, aikuisena. Lapset pitäisi asettaa aina etusijalle. Sen, minkä aikuinen ymmärtää ja sietää, voi olla lapsille liian vaikeaa. Lapselle jo se, että vanhempi muuttuu humalassa erilaiseksi, voi olla vaikeasti käsiteltävä juttu.
A
alkoholistin miniä
Vieras
Mieheni isä oli juoppo, joka kuolikin sitten viinaan.
On kurjaa katseltavaa, kun lapsuuden traumat jäytää aikuisen ihmisen mieltä. Hän on vuosien varrella käynyt keskustelemassa psykologeilla ja psykiatreilla (psykiatrikin kauhisteli mieheni kamalia lapsuudenkokemuksia....!) ja mielialalääkkeet on käytössä. Puolisoni on pystynyt antamaan isälleen anteeksi, tosin vasta tämän kuoleman jälkeen mutta kuitenkin.
Välillä on hyviä aikoja, jolloin hän on energinen, idearikas, aikaansaava, sosiaalinen, hyväntuulinen, itsetunto on kohdallaan ym ym. Ei tarvita kuin jokin mitätön vastoinkäyminen ("mitätön" terveen ihmisen mittakaavassa, mutta miehelleni se on valtava), niin maailma romahtaa. Itsetunto on nollassa, kaikki asiat ahdistaa, hyvät ideat jäävät puolitiehen jne jne. Tätä on raastavaa seurata sivusta, kun en itse voi auttaa muuten kuin yrittää olla vahva rinnallakulkija. Omatkin voimat alkaa kieltämättä murenemaan pikku hiljaa...
Varsinkin noiden masennuskausien aikana mietin kovasti, miksi äitinsä salli lapsilleen niin kamalan lapsuuden... Muutaman kerran otti kyllä miehestään hatkat lapsineen, mutta palasi aina takaisin "kun niin säälitti se mies". Voihan vitalis, sääli juoppoa ukkoa enemmän kuin omia lapsiaan! Toki ymmärrän, että alkoholistin vaimokin on uhri, ja toivo paremmasta tulevaisuudesta miehen kanssa elää taustalla, mutta että lasten elämä tuhotaan miehen kustannuksella! Sitä en tosiaankaan voi ymmärtää, varsinkin kuin näin läheltä joudun seuraamaan alkoholistin aikuisen lapsen tuskaa.
Enkä halua tehdä omia lapsia, sillä en halua että mieheni traumaattisesta lapsuudesta johtuva ahdistus ja masennus jatkuu seuraaviin sukupolviin!
On kurjaa katseltavaa, kun lapsuuden traumat jäytää aikuisen ihmisen mieltä. Hän on vuosien varrella käynyt keskustelemassa psykologeilla ja psykiatreilla (psykiatrikin kauhisteli mieheni kamalia lapsuudenkokemuksia....!) ja mielialalääkkeet on käytössä. Puolisoni on pystynyt antamaan isälleen anteeksi, tosin vasta tämän kuoleman jälkeen mutta kuitenkin.
Välillä on hyviä aikoja, jolloin hän on energinen, idearikas, aikaansaava, sosiaalinen, hyväntuulinen, itsetunto on kohdallaan ym ym. Ei tarvita kuin jokin mitätön vastoinkäyminen ("mitätön" terveen ihmisen mittakaavassa, mutta miehelleni se on valtava), niin maailma romahtaa. Itsetunto on nollassa, kaikki asiat ahdistaa, hyvät ideat jäävät puolitiehen jne jne. Tätä on raastavaa seurata sivusta, kun en itse voi auttaa muuten kuin yrittää olla vahva rinnallakulkija. Omatkin voimat alkaa kieltämättä murenemaan pikku hiljaa...
Varsinkin noiden masennuskausien aikana mietin kovasti, miksi äitinsä salli lapsilleen niin kamalan lapsuuden... Muutaman kerran otti kyllä miehestään hatkat lapsineen, mutta palasi aina takaisin "kun niin säälitti se mies". Voihan vitalis, sääli juoppoa ukkoa enemmän kuin omia lapsiaan! Toki ymmärrän, että alkoholistin vaimokin on uhri, ja toivo paremmasta tulevaisuudesta miehen kanssa elää taustalla, mutta että lasten elämä tuhotaan miehen kustannuksella! Sitä en tosiaankaan voi ymmärtää, varsinkin kuin näin läheltä joudun seuraamaan alkoholistin aikuisen lapsen tuskaa.
Enkä halua tehdä omia lapsia, sillä en halua että mieheni traumaattisesta lapsuudesta johtuva ahdistus ja masennus jatkuu seuraaviin sukupolviin!
O
osasit sanoa kaiken
Vieras
A
alka aihan yököttää tuollaiset selkärangattomat na
Vieras
" että lasten elämä tuhotaan miehen kustannuksella! Sitä en tosiaankaan voi ymmärtää"
en minäkään voi ymmärtää alkaa yököttää vielä enemmän moiset naiset kun luin viestisi....
Itse kirjoitin mitä mieltä olen tuollaisista naisista jotka antaa yhden juoppo- tyypin TUHOTA lasten tulevaisuuden, eli kirjoitin ovat selkärangattomia naisia, just tuon takia.
ei tullut oikein ymmärrystä, mutta pitänee kyllä löytyä sympatiaa ja ymmärrystä naisellle joka ei laita lapsiaan etusijalle jatkaa elämää mielummin juoppo- tyypin kanssa lasten kustannuksella??
en minäkään voi ymmärtää alkaa yököttää vielä enemmän moiset naiset kun luin viestisi....
Itse kirjoitin mitä mieltä olen tuollaisista naisista jotka antaa yhden juoppo- tyypin TUHOTA lasten tulevaisuuden, eli kirjoitin ovat selkärangattomia naisia, just tuon takia.
ei tullut oikein ymmärrystä, mutta pitänee kyllä löytyä sympatiaa ja ymmärrystä naisellle joka ei laita lapsiaan etusijalle jatkaa elämää mielummin juoppo- tyypin kanssa lasten kustannuksella??
R
realismia peliin
Vieras
Ottakaa rennosti, on kesä ja terassit kuumillaan. Muistakaa ettei tippa tapa ja ämpäri ei riitä, kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan. Ja sama pätee seksiinkin, heti pois tiukkapipot tältä palstalta.
J
just joo
Vieras
Kyllä tippa tappaa kun tarpeeksi monta tippaa ottaa, oma mieheni kuoli alkoholiin. Et älä selitä realismia peliin....
E
Ei hyväksyntää
Vieras
Kyllä minäkin olen samaa mieltä kuin se, joka kovasanaisesti otti kantaa ja kehotti alkuperäistä jättämään miehensä. En taida olla sen tyyppinen, että sanoisin asian noin karskisti ja haukkumalla, mutta samaa mieltä olen kuitenkin.
Itselläni ei ole alkoholitaustaa, joten en ole katkera kenellekään (kokemusta asiasta on silti, kenelläpä suomalaisella ei olisi), mutta ajattelen kyllä, että alkuperäinen haukkuu ensin muille miestään ja heti puolustaa, kun joku uskaltaa sanoa kovan sanan. Siinä olisi miettimistä. Läheisriippuvuus huipussaan?
Lapset eivät tosiaankaan vielä ehkä uskallakaan sanoa tunteitaan ja kokemuksiaan. Jos isä raiskaa äitiä, niin kyllä se on niin JÄRKYTTÄVÄÄ, että asian haluaa ehkä tiedostamattomasti unohtaakin. Trauma voi tulla eteen joskus paljon myöhemmin. Terapialla onneksi voidaan auttaa, mutta tilanne voi olla vakava.
En voi uskoa, että tuollainen mies tosiaan rakastaisi alkuperäistä kirjoittajaa. Valitettava repshadus tulee väistämättä eteen. Anteeksi, että sanon näin. Toivottavasti vuoden kuluttua alkuperäinen palaa taas ja tilanne ei olekaan mennyt takapakkia. Toivossa on hyvä elää, mutta en hyväksy, että lasten elämä alistetaan tuollaiselle!
Itselläni ei ole alkoholitaustaa, joten en ole katkera kenellekään (kokemusta asiasta on silti, kenelläpä suomalaisella ei olisi), mutta ajattelen kyllä, että alkuperäinen haukkuu ensin muille miestään ja heti puolustaa, kun joku uskaltaa sanoa kovan sanan. Siinä olisi miettimistä. Läheisriippuvuus huipussaan?
Lapset eivät tosiaankaan vielä ehkä uskallakaan sanoa tunteitaan ja kokemuksiaan. Jos isä raiskaa äitiä, niin kyllä se on niin JÄRKYTTÄVÄÄ, että asian haluaa ehkä tiedostamattomasti unohtaakin. Trauma voi tulla eteen joskus paljon myöhemmin. Terapialla onneksi voidaan auttaa, mutta tilanne voi olla vakava.
En voi uskoa, että tuollainen mies tosiaan rakastaisi alkuperäistä kirjoittajaa. Valitettava repshadus tulee väistämättä eteen. Anteeksi, että sanon näin. Toivottavasti vuoden kuluttua alkuperäinen palaa taas ja tilanne ei olekaan mennyt takapakkia. Toivossa on hyvä elää, mutta en hyväksy, että lasten elämä alistetaan tuollaiselle!
A
alkoholistin vaimo
Vieras
Kiitos kaikille kommenteistanne. Minäkin olen joskus ollut sinisilmäisesti sitä mieltä, että juopon kanssa ei kenenkään tarvitse elää ja eroon vaan sellaisesta retkusta mahdollisimman pian. Mutta ei kaikki ole niin yksinkertaista, sen huomaa monessakin asiassa vasta sitten kun asia tapahtuu itselle.
Tämän kokemuksen kautta olen myös entistä paremmin oppinut ymmärtämään, etten voi arvostella ja tuomita ketään. Jokaisen tulee tehdä omat ratkaisunsa, olivat ne toisten mielestä hyviä tai huonoja. Niin minäkin olen tehnyt. Olen kovasti saanut palautetta siitä, että olen huono äiti. Se tuntuu tosi pahalta, koska lapset ovat aina olleet tärkeintä elämässäni.
Tämän kokemuksen kautta olen myös entistä paremmin oppinut ymmärtämään, etten voi arvostella ja tuomita ketään. Jokaisen tulee tehdä omat ratkaisunsa, olivat ne toisten mielestä hyviä tai huonoja. Niin minäkin olen tehnyt. Olen kovasti saanut palautetta siitä, että olen huono äiti. Se tuntuu tosi pahalta, koska lapset ovat aina olleet tärkeintä elämässäni.
A
alkoholistin miniä
Vieras
Tuolla aikaisemmin kirjoittelin kokemuksestani, millaista on vaimona seurata alkoholistin aikuisen lapsen elämän tuskaa traumaattisen lapsuuden vuoksi.
Vaikka viestini ei kovin valoisa ollutkaan, niin haluan silti korostaa sinulle, "alkoholistin vaimo", että olet varmasti ollut lapsillesi paras mahdollinen äiti juoposta miehestäsi huolimatta. Omalla miehelläni ei ole menneisyyden vuoksi hampaankolossa äitiään vastaan mitään. Hän jos kuka on nähnyt, millaisessa helvetissä äitinsä on joutunut pesueensa kasvattamaan, ja arvostaa äitiään vaikeasta lapsuudestaan huolimatta. Isäänsä kohtaan mieheni tunsi pitkään katkeruutta (eikä syyttä....), mutta sen jälkeen kun hän pystyi antamaan isälleen kaiken anteeksi, miehelläni on alkanut paranemisprosessi. Takapakkia tulee kyllä tämän tästä, mutta eteenpäin mennään!
Vaikka viestini ei kovin valoisa ollutkaan, niin haluan silti korostaa sinulle, "alkoholistin vaimo", että olet varmasti ollut lapsillesi paras mahdollinen äiti juoposta miehestäsi huolimatta. Omalla miehelläni ei ole menneisyyden vuoksi hampaankolossa äitiään vastaan mitään. Hän jos kuka on nähnyt, millaisessa helvetissä äitinsä on joutunut pesueensa kasvattamaan, ja arvostaa äitiään vaikeasta lapsuudestaan huolimatta. Isäänsä kohtaan mieheni tunsi pitkään katkeruutta (eikä syyttä....), mutta sen jälkeen kun hän pystyi antamaan isälleen kaiken anteeksi, miehelläni on alkanut paranemisprosessi. Takapakkia tulee kyllä tämän tästä, mutta eteenpäin mennään!
E
entäs sitten ja osasit sanoa kaiken...
Vieras
Alkoholistin vaimolle: Anteeksi, jos koit kirjoituksistani, että pitäisin sinua huonona äitinä. Minä en ole tarkoittanut sinua arvostella enkä tuomita. Anteeksi. Kovasti voimia sinulle ja perheellesi. Pidä huolta itsestäsi ja lapsistasi.
Y
yksinkertaista
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja alkoholistin vaimo:
No sitä voi jotenkin päätellä alkoholistilapsien. Oma äiti rakasti alkoholisti miestä enemmän kuin omia lapsia? Ei ole huono äiti? Vai miten asia miettii.
H
hajunenäinen
Vieras
Mieheni ei ole koskaan juonut lasten nähden. Samoin kaikki alkoholista aiheutuva kiukku kohdistuu minuun ja siihen aikaan, kun hän lopulta tulee nukkumaan. Siinä suhteessa tilanteemme on erilainen kuin "tyttären" tarina. Olen todella pahoillani siitä mitä olet joutunut kokemaan ja koet edelleen aikuisenakin.
Lupaan pitää huolta itsestäni. [/quote]
Olen ihan pihalla. Juoko mies jossain kellarissa salaa vuosikaudet, jottei viinan hajua lapset haistele ja sitten yöllä hiljaa hiipii parisänkyyn nukkumaan?
Lupaan pitää huolta itsestäni. [/quote]
Olen ihan pihalla. Juoko mies jossain kellarissa salaa vuosikaudet, jottei viinan hajua lapset haistele ja sitten yöllä hiljaa hiipii parisänkyyn nukkumaan?
Uusimmat
-
V
-
V
-
-
V
-
VSuomessa nyt Euroopan eniten työttömiä - joka viides nuori on jo työtön
- Aloittaja: vierailija
- Viestiä: 13
-
VMiten porsaiden kuljetusautosta voi salpa avautua niin että possuja tippuu tielle?
- Aloittaja: vierailija
- Viestiä: 5
-
V"Trumpin Yhdysvaltojen talous on kasvanut selvästi odotuksia enemmän, mikä on jouduttanut osakkeiden kallistumista" 💰
- Aloittaja: vierailija
- Viestiä: 10
-
V"Riikka Purra: Joulu on kuusia, tonttuja ja torttuja, lahjoja, lauluja, tuoksuja ja tunnelmaa" 🎄
- Aloittaja: vierailija
- Viestiä: 3
Kuumimmat
-
-
V
-
V
-
V
-
V
-
VMiten porsaiden kuljetusautosta voi salpa avautua niin että possuja tippuu tielle?
- Viimeisin: vierailija
-
VHelsingin sanomat maalittaa mielipiteensä kansalaisaloitteessa ilmoittaneita
- Viimeisin: Vierailija
-