alkuraskauden ultrassa kaikki ok, voiko huokaista?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mielipidettä kyselevä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Mä olen kehittänyt raskauden stressaamisesta taidetta. Ensin ajattelin että en edes ajattele olevani raskaana ennen kuin varhaisulrassa syke näkyy. Sitten kun syke näkyi, ajattelin, että en kerro kenellekkään ennen kuin nt-ultra käyty ja pahin keskenmenoriski ohi. Sitten ajattelin että mitään en ennalta hanki ja muutenkin varaudun pettymyksiin ennen kuin rakenneultra on käyty. Sen jälkeen en edelleenkään uskaltanut mitään hankkia ja olo oli epävarma, puhuin aina jos-muodossa. Ajattelin että sitten kun viikkoja on 28 ja sikiö voisi jo todennäköisesti jäädä henkiin synnyttyään, niin rauhoitun. Nyt viikkoja on 30, lapsi liikkuu kovasti ja kaikki on mennyt hyvin, edes vuotoja ei ole missään vaiheessa ollut. Edelleenkään en kuitenkaan uskalla rauhoittua ajattelemaan, että vauva tulee. Pian on pakko tehdä hankintoja, kun tänne asti ollaan kerran päästy. Silti epäilen, että huokaisen helpotuksesta vasta, kun vauva on sylissä ja näen että se elää ja hengittää.
 
Ystäväni vauva kuoli juuri, heti synnytyksen jälkeen. Kaiken piti olla kunnossa. Lv-punktio oli tehty, mutta eihän siinä näy geenimuunnokset. Rakenneultrassa kaikki oli hyvin. Sitten vain odoteltiin tervettä vauvaa. Järkytys oli kaikille suuri. Äiti on vieläkin poissa tolaltaan. Aikaa tästä muutama kuukausi :(
Itse olen raskaana. Nyt rv24. Eihän sitä etukäteen voi murehtia ja neuvonani onkin että olet luottavaisin ja onnellisin mielin. Se on vauvallekkin parasta. Jos jotain kamalaa tapahtuu, niin se sitten tapahtuu. Ei murehdita etukäteen.

Onnea odotukseen <3
 
Alkuperäinen kirjoittaja ..:
Mä olen kehittänyt raskauden stressaamisesta taidetta. Ensin ajattelin että en edes ajattele olevani raskaana ennen kuin varhaisulrassa syke näkyy. Sitten kun syke näkyi, ajattelin, että en kerro kenellekkään ennen kuin nt-ultra käyty ja pahin keskenmenoriski ohi. Sitten ajattelin että mitään en ennalta hanki ja muutenkin varaudun pettymyksiin ennen kuin rakenneultra on käyty. Sen jälkeen en edelleenkään uskaltanut mitään hankkia ja olo oli epävarma, puhuin aina jos-muodossa. Ajattelin että sitten kun viikkoja on 28 ja sikiö voisi jo todennäköisesti jäädä henkiin synnyttyään, niin rauhoitun. Nyt viikkoja on 30, lapsi liikkuu kovasti ja kaikki on mennyt hyvin, edes vuotoja ei ole missään vaiheessa ollut. Edelleenkään en kuitenkaan uskalla rauhoittua ajattelemaan, että vauva tulee. Pian on pakko tehdä hankintoja, kun tänne asti ollaan kerran päästy. Silti epäilen, että huokaisen helpotuksesta vasta, kun vauva on sylissä ja näen että se elää ja hengittää.

:hug: oon varmasti ihan samanlainen kun noille viikoille pääsen. ennen rakenneultraa en todellakaan hanki muuta kuin mamma vaatteet ja nekin varauksella nt ultran jälkeen vaikka vaatteet käy vähiin kun maha kasvaa :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja mielipidettä kyselevä:
Moi,

mitäs ajattelette siitä, että olin alkuraskauden ultrassa rv 7+1 ja syke näkyi ja alkio vastasi kokoa 7+0. Uskallankohan jo alkaa luottaa raskauteen vai vieläkö pitää pelätä älyttömästi.

Mulle gyne sano, ett jos viikolla 9 on nähty syke ja alkio niin raskaus sujuu 98% hyvin loppuun saakka.
 

Yhteistyössä