Alkuraskauden vuoto

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja aapeee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

aapeee

Vieras
Olen aivan alkuvaiheessa raskaana. Tai ainakin olin. Tänään alkoi rusehtava vuoto. Ei tule paljoa, mut kuitenkin pyyhittäessä ja pieni läntti oli myös housuissa aamulla herätessäni. Olen saanut nyt kolmen päivän ajan plussaa testiin. Jep, olen testannut joka päivä koska alkuun viiva oli juuri ja juuri näkyvissä. Äsken sain kuitenkin ihan selvästi näkyvän viivan pienestä vuodosta huolimatta. Viiva on vain vahvistunut näiden päivien aikana.
Tänään kuukautiset ovat päivän myöhässä. Tai voihan se olla että tästä vielä hanat aukeaa. Miten muilla, onko ollut tälläistä ruskeaa vuotoa? Onko raskaus jatkunut vai mennyt kesken? Tänään myös oksensin ensikertaa alkuraskauden aikana ja muut oireet on aikalailla pysynyt ennallaan, joten ei oo oireet loppunutkaan. Mitäs tämä on? Olen niiiiiin huolissani :(
 
Minulla on joka raskaudessa ollut alussa ruskeaa vuotoa. Juurikin niihin aikoihin kun kuukautisten olisi pitänyt alkaa. Minulle se onkin jo muodostunut varmaksi raskaus oireeksi.
 
Kaksi kertaa tullut ruskeaa vuotoa raskauden ensimmäisellä kolmanneksella ja molemmat on menneet kesken, vuoto muuttunut vaan veriseksi ja runsastunut. Onnistunut raskaus oli täysin vuodoton ja tämä mikä on nyt menossa rv15 on myös ollut tähän mennessä ilman vuotoja. Joillain tulee vuotoja eikä sen tarvitse tarkoittaa yhtään mitään, joillakin se taas merkitsee keskenmenon alkua. Ei voi kuin odottaa ja toivoa, tsemppiä sinne ja toivotaan ettei ole mitään vakavaa!
 
Minulla oli ruskeaa vuotoa alkuraskaudesta. Kuukautisten aikoihin juurikin.
Kävin ihan ultrassakin, kun oli kovia vatsakipuja. Vuodot tuli jostain jutuista kohdussa, entisiä kuukautisia tai muuta sellaista.
Punertavaakin tuli mutta sitä tuli hyvin vähän, se taisi tulla limakalvoilta. Ihan terve lapsi syntyi kuitenkin.
 
Mulla oli myös alkuraskaudessa rusehtavaa vuotoa, ja kävin sen vuoksi ultrassakin. Kaikki oli hyvin, ja nyt ollaan loppumetreillä raskaana :). Onnea matkaan ap:lle, voimistuva plus on kyllä hyvä merkki. N.1/3:lle tulee alkuraskaudessa vuotoja.
 
Onko kuinka monella tullut kirkasta vuotoa ihan alkuraskaudesta?
Itselläni on ollut raskausoireita viikon ajan ja ajattelin huomenna tehdä testin, mutta tänään huomasin kirkasta vuotoa mikä kesti kuitenkin vain tunnin ja ei ollut mitenkään suurta. Vuodon alkaessa tuntui alaselässä samalta kuin kuukautisten alkaessa, mutta pakotus meni ohi n.5min aikana (Normaalisti se kestäisi 3päivää).
Kierto on kuitenkin ollut tarkka pitkän aikaa ja laskujeni mukaan huomenna alkaisi rv5.
Olisi mukavaa kuulla, onko muillakin ollut samanlaisia kokemuksia :)
 
eiköhän jokunen vuoto alkuraskaudessa ole tavallista. Jos verta tulee paljon, side tulee täyteen verta, että muistuttaa menkkoja niin kyllähän se sitten on keskenmeno ja peli pelattu. Itselleni tuli viime raskaudessa n. rv10 vuotoa jonkun verran, mutta terve tyttö syntyi. Nyt myös menossa 5+3rv eikä ainakaan vielä ole mitään muutakuin valkovuotoa tullut
 
Itse nyt Rv 4+4 ja toissa päivänä (ei ollut edes plussaa tullut vielä) tuli sellaista rusehtavaa valkovuotoa ihan koko päivän, vaikkakin vähän kerrallaan. Samaa ollut mulla aikaisemmissa raskauksissa (jotka ovat siis päättyneet onnellisesti). Niin kauan kun ei tule verta, en huolehtisi! :)
 
Verinen vuoto alkoi eilen ja jatkunut tänään. Niukempana kuin yleensä kuukautiset ja kipuja tms. ei ole tullut. Pahoinvointi jatkuu ja väsymys on edellee seurana. Hiema sekalaiset fiilikset, että mitä tässä oikein tapahtuu. Meinasin huomenna varmuude vuoks testata, vaikka epäilen ettei tärpännyt tällä kertaa. Pahoinvointi yms. vaan antaa kuitenkin pientä toivoa, jos olisikin valekuukautiset sittenkin.
 

Uusimmat

Yhteistyössä