1. Ekassa raskaudessa pientä ruskeaa tuhruttelua. Kesti muistaakseni jonkun vajaan viikon tms. En muista kipuja varmaksi, mut varmaan oli. Ei pahaa kuitenkaan.
2. rv tuolloin heti plussan jälkeen eli oisko ollu 5?
3. Osoittautui tuulimunaksi
1. Toisessa raskaudessa eka pientä ruskeaa tuhruttelua kolme päivää, sitten se lisääntyi hetkeksi, meni pois kokonaan ja alkoi punaisena uudelleen. Oli aika runsastakin yhteen väliin, taas takaisin ruskeaksi ja siitä hiipui pois. Sitten taas joskus myöhemmässä vaiheessa kerran lykkäs ihan punasta uudelleen, sen koommin ei mitään.
2. Rv 7+1 (+2 ja +3), sitten joskus rv 10 tai 11 ja jatkui rv 14 asti, viimeisin rv 27 tai 28.
3. Ei, tuolla meillä on 2 v. uhmaikäinen taapero. =) (joka tosin oli ilmeisesti kaksonen alunperin).
1. Kolmas raskaus. Ihan pientä ruskeaa jotain (en tiiä, sanoisko vuodoksi) sinä päivänä, kun menkkojen piti alkaa. Kesti pari tuntia, sen jälkeen ei mitään.
2. Ylemmästä kävikin jo ilmi.

3. Menen kohta vauvan viereen nukkumaan, joten eip ollu vaarallista.
Raskausoireet mulla on menneet niin, että 1. raskaus ne voimistui voimistumistaan aina kaavintaan saakka, sit vasta lähti laskuun. 2. ja 3. raskaus aaltoili eli ihan alkuun (=testin tienoilla) oli , sit katos kokonaan, sit alkoi pikkuhiljaa uudelleen.
Ah, niin ja kivut. Toka ja kolmas raskaus on molemmat juilineet ja kunnolla. Tokan raskauden vuotojen aikaan oli myös kipua, aika voimakastakin.