Alle 3v todella tarkka rutiineista ja asioista muutenkin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Onko normaalia?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

Onko normaalia?

Vieras
Meillä lapsi hiukan alle 3 vuotta ja hyvin seesteiseen elämään on tottunut. Asiat on tehty aina tietyllä kaavalla (=rytmit ja rutiinit) paitsi jos se on ollut jostain syytä mahdotonta.

No, lapsi on sillä tavalla helppo, että hommat sujuu ja esim. nukkumisista ja syömisistä ei ole tarvinnut juurikaan vääntää. Mutta se, mikä minua mietityttää on se, että jos joskus vaikka tietty asia ei mene niinkuin aina, niin lapselle tulee pahamieli. Yhtenäkin päivänä oli päiväkodissa itkeskellyt, kun unohtui antaa lähtösuukko ja hali äidille.

Onko muilla tällaista?
 
Meillä on ollut rutiinitarkka poika. Tai onhan tuo sitä nykyäänkin, vaikka ikää on jo 7v. Muistaa reput ja läksyt ja äidinkin puolesta asioita. Osaa käsitellä muutoksia ja pettymyksiäkin, vaikka muutama vuosi sitten itkettiin milloin minkäkin asian vuoksi. Heräsi vauvanakin 15 minuutin tarkkuudella :D
 
Käsittääkseni tuo on hyvin pitkälle sidoksissa lapsen luontaiseen temperamenttiin, toiset ovat joustamattomampia kuin toiset ja heillä rutiinien merkitys korostuu. Ei se tarkoita sitä, että rutiinista poikkeaminen silloin tällöin olisi hänelle oikeasti katastrofi (vaikka hetkellisesti pahaa mieltä aiheuttaakin), kunhan vain elämä palaa ruotuun taas nopeasti. :)
 
lapsesi on tarkka jos olette pitäneet itsekkin tarkkaa rytmiä yllä. Lapsesi maailma koostuu päivittäisestä tarkasta rytmistä ja tehdyistä asioista, se pieni maailma suistuu helposti raiteiltaan kun jotain unohtuu. Rohkaise pilttiäsi tutustumaan uusiin asioihin tuellasi, kyllä se siitä ajan myötä helpottuu. Lapsi vaistoaa itse oman levottomuutesi, koita olla stressaamatta..
 
Joo, meillä tyttö 3v todella rutiineihin tottunut. Koskaan ei esim nuku aamulla pitkään vaikka olisi valvonut. Ei kyllä oikeastaan koskaan valvo yli klo 20, sillä se on kellontarkka nukkumaanmenoaika :D Ruokailut, nukkumaan- ja hoitoonmenot yms menee aina saman kaavan mukaan. En ole kokenut että olisi mitenkään epänormaalia. Rutiinit tuovat turvallisuudentunteen lapselle.
 
On kyllä lapsen temperamenttiin liittyvä juttu. Meillä ei vanhemmat ole kovinkaan rutiinitarkkoja. Pienempi ei myöskään ole koskaan ollut. Enkä mä tota piirrettä niin huonoksi ole koskaan kokenut. Ko. lapsi on aina tykännyt tietää etukäteen, mitä tapahtuu ja mitä sitten, jos niin ei tapahdukaan. Nuorempana esim. halusi tietää kenen vieressä istuu kylässä ja kauanko siellä sitten ollaan. Jossain vaiheessa iän myötä on oppinut hölläämään edes vähän eli vieraslistoja ei sentään tarvitse selvittää etukäteen :D Tykkää tietää etukäteen paljon, tykkää että tietyt asiat pysyy (esim. hampaiden pesu vaikka sitten lentokentällä reissussa ollessa) ja asettaa helposti odotuksia tilanteille. Toki tuo piirre tuo tiettyjä haasteita, mutta niin tuo toisenlainenkin lapsi. Haasteensa kaikessa :D
 
On kyse lapsen tempperamentista JA iästä. 3-vuotiaan maailma ja mieli alkaa kovaa vauhtia laajeta ja rutiinit tuovat turvallisuutta, varmuutta siitä, että tietyt asiat on ja pysyy, vaikka paljon asioita ympärillä muuttuukin (siis lapsen mielestä). Meillä ainakin on tuohon 3-4-vuoden ikään osunut näitä rutiinikausia.
 
Kiitos paljon kaikille vastanneille. :) Nyt vasta ehdin tähän aloitukseeni palaamaan.

Nuo rytmit ja rutiinit on niitä asioita, joita perheemme on tavoitellut, mutta joskus tuntuu, että "sekavampaan" elämään tottuneet lapset ovat paljon joustavampia, eikä muutokset aiheuta niin suuria kohtauksia, kuin meillä. Jospa valitsemastamme tavasta olisi kuitenkin ollut hyötyä lapsen perusturvallisuuden kehityksessä...

Toivon kuitenkin, että lapsen joustokyky kasvaa iän myötä. Pikkutarkat nipottajat eivät ole kivoja ihmisiä. :D Toiv. lapsesta ei kuitenkaan sellaista ikinä kasva.
 

Yhteistyössä