Allergikkojen äidit, kuinka usein kokeilette allergisoivaa ruokaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "emme"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

"emme"

Vieras
Siinäpä se kysymys tuli. Niin ja millaisia oireita teidän lapsille tulee allergiaa aiheuttavasta ruoasta?

Meillä 3-vee lapsella allergiat helpottuneet huomattavasti viimeisen kahden vuoden aikana. Vieläkin on ruokia joille on allerginen ja nykyisen ohjeen mukaan kun niitä tulisi tasaisin väliajoin ottaa uudelleen ruokavalioon. Appelsiinimehua maistelee silloin tällöin vaikka kylässä ollessamme, mutta reaktio on aina sama, kamala ripuli. Kaikista palkokasveista tulee ihottumaa ja todella kova kutina, nyt ollaan kolme yötä nukuttu koko perhe huonosti, koska alkuviikosta maisteli ruokaa, jossa oli papuja. Suuhun ei mennyt kovinkaan montaa papua edes ja iho pamahti heti todella huonoon kuntoon. Ei auta rasvat, kortisonit eikä lääkkeet. Muutamia muitakin allergisoivia ruokia on, mutta esim. mansikkaa poika ei enään edes suostu maistamaan, muistaa liian hyvin edelliset kutinat. Ihossa on jopa arpia raapimisesta.

Jotenkin turhauttaa se, että pitäisi väkisin kokeilla ruokia joista tietää tulevan oireita. En itsekkään syö tiettyjä ruoka-aineita, koska niistä tulee kutinaa ja paha olo. Pienempänä pojalla kaura esim. otettiin ruokavalioon ja poistettiin yli 20 kertaa, laittoi mahan sekaisin parin päivän käytön jälkeen. Lääkärit kuitenkin itsepäisesti jankkaavat, että kyllä niitä allergisoiviakin pitäisi syödä, mutta jotenkin tuntuu että en vaan jaksa tätä enää. Kamala nähdä pienen aina kärsivän.
 
Mulle sanottiin neuvolassa lapsen kananmuna ja tomaatti allergioista että kerran tai 2 vuodessa pitää kokeilla ja todella pienillä määrillä.
Nyt esim. testattiin tomaattia ( ketsuppina ) ja aloitin t-lusikan kärjellisestä ja viidentenä päivänä taisi mennä lusikallinen. Meillä siis oireina ripuli ja atooppisen ihottuman paheneminen
 
Meillä oli pojalla allergioina mansikka ja kaura. Allergia lääkärin ohjeen mukaan testattiin 2x vuodessa ja viime kesänä saatiin tuo mansikka pois listalta (poika oli silloin 5v, allergiat todettu alle 1 vuotiaana)
 
Yleensä ohjeena on kokeilla ruokaa uudestaan puolen vuoden tai vuoden välein. Vähän riippuen tilanteesta. Jos näyttää, että allergiat ovat helpottamassa, niin puoli vuotta on varmaan ihan hyvä väli, mutta jos tilanne on ollut pitkään sama, allergiat tosi pahoja tai paljon muitakin ruokia testattavana, turha yrittää kovin tiheästi.

Varsinkin kun allergiat ovat ravitsemuksellisesti tuon verran ei-tärkeitä, ei ole sinänsä mitään vaaraa vaikka kokeilisi harvemminkin.

Liian tiheää testaamista ei kannata harjoittaa suolioireisella allergisella. Suolen pitää saada rauhoittua välillä ja tervehtyä, muuten ruoka sopii entistä epätodennäköisemmin, jos sitä ärsyttää koko ajan ja jo sopivia ruokiakin saattaa uudestaan tulla epäsopiviksi.

Nykyään on muodissa siedättäminen, joka sinänsä on hyvä asia. Ideana on antaa allergisoivaa ruokaa sen verran, ettei se aiheuta häiritseviä oireita. Moni varsinkin suolioireisiin perehtymätön tulkitsee tämän niin, että ruokaa on pakko antaa, oireista viis. Vaikka se siis todellisuudessa saattaa hidastaa paranemista ja lisätä sopimattomien ruokien määrää. Eli: Jos lapsi sietää ruokaa toisinaan hieman ilman oireita, anna sen verran. Jos ei siedä yhtään, älä anna yhtään.

Meillä lapsi on alkanut juuri sietämään ruokia paremmin ja lääkäriltä on nimenomaan ohje olla antamatta uusia ruokia suuria määriä eikä kovin usein, juuri siksi, ettei suoli tule ärtyneemmäksi ja tilanne pahene uudestaan. Mutta niin kauan kun oireet tulivat jo pienistä määristä, ei kyseistä ruokaa voinut antaa yhtään.
 
Kiitos vastauksista! Meille lastenpolin lääkäri suositteli testaamista jopa neljä kertaa vuodessa. Kauran kohdalla tekivät niin, että kun ripuli loppui odoteltiin viikko-pari ja sitten taas takaisin ruokavalioon. Pojalla olikin sitten noin puolen vuoden ripuli...

Appelsiini on tällä hetkellä ainoa ripulia aiheuttava ja sitä on saanut mehuna ehkä kolme-neljä kertaa vuodessa. Ripuli kestää alle päivän, mutta on todella raju. Ei montaa hörppyä tarvitse, että oireita jo tulee. Palkokasveja tulee testattua tarkoituksella aika harvoin, mutta vahingossa on syönyt aika usein jotain, missä on ollut hieman esim. soijaa. Ja sitten taas raavitaan.

Taidanpa jättää ihan suosiolla testaamiset vähäksi aikaa. Muuten pojalla on ihan laaja ruokavalio, lähes kaikki muu sopii. Jotenkin se ei tuntuisi niin pahalta, vaikka ei herneitä voisi syödä koko elämänsä aikana. Raukka on nytkin vielä yöunillaan, kun vielä kolmen aikaan yöllä pyöri sängyssään. Koko selkä on ihan ihottumassa ja muuallakin kropassa on kutisevia läikkiä.
 
Meillä tytöllä 1v maitoallergia joka näkyi ummetuksena, lääkäri sanoi että silloin tällöin voi siedättää pienillä määriä hapanmaitotuotteita ja sitten 3-6kk välein kokeilla altistus.

Noh, nyt olemme huomanneet että ei käy edes pieninkään määrä minkäänlaista maitoproteiinia, joten vähän mietityttää uskaltaako toista altistaa enempää kun tulee vaan paha mieli kaikille :(
 
Todella oudon ohjeen olette saaneet kaura-allergiassa. Ei mitään järkeä. Oliko lääkäri lasten allergioihin erikoistunut ja perehtynyt suolioireiseen allergiaan? Tosin näitä outoja ohjeita on alkanut tulemaan sen jälkeen, kun keksittiin siedätysvillitys, jota yritetään soveltaa epätoivoisesti myös tapauksiin joihin se ei sovi.

Appelsiinimehun testaisin tästä lähtien ihan pienillä määrillä. Tyyliin millilitra pari aluksi ja jos siitä ei tule oireita, sitten hieman lisää. Turha vetää kokonaisia kulauksia sekoittamaan vatsan, jos jo vähemmästäkin tulee oireet. Meillä lapsena vauvalla riitti ripuliin puoli teelusikallista sopimatonta ruokaa ja silloin olikin suosituksena testata tosiaan max. teelusikallinen ekana päivänä.
 
Meillä 2,5 vuotias allergikko. Kun joku on todettu allergiaa aiheuttavaksi, kokeillaan sitä 4-6 kuukauden kuluttua uudestaan riippuen siitä, että minkälaisia oireita tuli ruoka-aineesta aikaisemmin. Lievempiä oireita aiheuttaneita annetaan ihan pikkumääriä viikon ajan ja jos ei oireita tule, niin kasvatetaan määrää. Usein vain oireet tulee niistä onnettoman pienistäkin määristä alta viikon. Oireina ripulia, pepun palamista ja ihottumaa.
Toinen allergikko on jo 9-vuotias ja vauvana oli paljon vaikeammat allergiat ja rajummat oireet anafylaksiaan asti. Hänellä vaan yksinkertaisesti vältettiin pilkuntarkasti kaikkea allergisoivaa ja kokeiltiin ottaa ruokavalioon 1-2 vuoden välein. Nyt pystyy syömään lähes kaikkea, mutta vehnä, ruis, ohra (pienet määrät ei haittaa), maito ja kananmuna ovat poissa eikä välttämättä koskaan niitä pysty syömäänkään. Enää ei myöskään jäämät ruoka-aineissa haittaa mitään. Ensimmäisinä saatiin ruokavalioon mukaan ne, joita oli vältelty pisimpään tai ei ollut koskaan edes itse syönyt kuten soija, mansikka, suklaa, kala ja sitrukset. Ja ne tulivat ruokavalioon n. 2-vuotiaana.
Noista kokemuksista voisi päätellä, että se täydellinen välttäminen toimi meillä "pieniä oireita tulee sietää"-dieettiä paremmin. Tosin allergioiden laajuus alun alkaenkin lapsilla oli erilainen.
 
Lähinnä suolisto-oireinen allergia.

Tammikuussa sai syödä Bataattia, maissia, riisiä, persikkaa ja päärynää.

Rav. terap. sanoi että jos uudesta ruoka-aineesta ei oireita tule niin 2-3 viikon päästä aloittamisesta saa kokeilla uutta. Meillä vähän harvempaa tahtia menty ku oireet tulee joskus viivästyneenä.
Nyt ollaan päästy 11 ruoka-aineeseen eli edellämainitut + mustikka, puolukka, omena, hirvi, parsakaali ja seiti. Maitona on apteekin nutramigen LGG2. ja lapsella on ikää 1v 2kk.
 

Yhteistyössä