Aloin inhoamaan erityistä esikoista terveen kuopuksen myötä

[ei ole provo]

Aamu alkoi taas tappelulla, kun eskari-ikäinen erityislapsi (adhd+as-piirteet) alkoi huutamaan minulle. Syynä oli se, että kielsin laittamasta päälle roolivaatteita päiväkotiin, hän tietää varsin hyvin että ne vaatteet kuuluvat kotiin. Asiasta on väännetty ennenkin. Alkoi huutamaan minulle, käskin puhumaan hiljempaa ettei herätä koko naapurustoa. Irvisteli ja tukki korvansa. Teki mieli lyödä, en lyönyt. Kävelin pois väsyneenä; heräsin yöllä kahdesti siihen kun hän näki painajaisia ja huusi kovaa sekä rynkytti sänkyään.

Kuopus on ihan toista maata: terve, NORMAALI lapsi. Suuttuu kyllä hänkin mutta ei jää jumiin eikä huuda kuin joskus. Kuuntelee puhetta ja muistaa säännöt jne., toisin kuin esikoinen jota piti tänäkin aamuna muistuttaa siitä että vessa pitää vetää asioinnin jälkeen. Kuopuksella ei ole ongelmia kavereidensa kanssa, esikoisesta tulee melkein päivittäin palautetta että on yrittänyt lyödä muita tai häntä on pidetty väkisin kiinni kun ei ole rauhoittunut. Samanlainen hän on ollut ihan aina, vaikea. Kymmeniä pelkoja, yliherkkyyksiä, niin omaehtoinen että hänet piti opettaa siihen että muutkin saavat välillä päättää (ja silti jankuttaa päivittäin miten häntä harmittaa, kun muutkin päättävät, etenkin aikuiset). Kaverisuhteista ei meinaa tulla mitään, kun lapsen sosiaaliset taidot eivät kehity aikataulussa harjoittelusta huolimatta ja käy käsiksi muihin ilman näkyvää syytä. Saattaa vain mennä ja lyödä tai vaikkapa tukistaa.

Joku varmasti sanoo nyt, että lapsi oireilee minun inhoni vuoksi. Voi olla, että se pahentaa asioita, mutta hyvin kauan jaksoin pysyä optimistisena tämän lapsen suhteen ja antaa anteeksi kaikki outoudet. Ja silti käytös oli tuollaista mitä se nytkin on. Kaikki kasvatustyö, opettaminen jne. tuntuu menevän hukkaan koska lapsi oppii vain jos itseään huvittaa ja silloinkin itsekseen. Mallioppimista ei käytännössä ole, sekin on raskasta. Kyllä minä häntä rakastan, mutta en jaksaisi.

 

[Jellybeany]

Kuulostaa todella raskaalta. Onko lapsella minkälainen "hoitosuhde"? Tarkoitan siis jotain hoitavaa tahoa, jolle voisit puhua jaksamisestasi. Tai vertaistukiryhmät?

 

["mie"]

Miten olisi tukiperhe? Kiinnostaisiko pitää välillä "vapaata" ja lapsi pääsisi tukiperheen hoitoon vaikka viikonlopuksi.
Kannattaa miettiä.

 

["Pellervo"]

Tukiperhe on muuten oikeasti hyvä juttu, me toimitaan tukiperheenä ja se on meille mukava saada kerran kuussa lainaan yksi lapsi lisää, ja varmasti auttaa koko perhettä jaksamaan.

Mutta muuten, vedä syvään henkeä ja puserra ja rutista eteenpäin, en varmasti pysty ymmärtämään ihan oikeasti miten rankkaa voi olla, mutta muista että lapsi on vielä pieni ja ajan kanssa yleensä kuulemma helpottaa.

Jaksamista!

 

[riiviöiden äiti]

Aamu alkoi taas tappelulla, kun eskari-ikäinen erityislapsi (adhd+as-piirteet) alkoi huutamaan minulle. Syynä oli se, että kielsin laittamasta päälle roolivaatteita päiväkotiin, hän tietää varsin hyvin että ne vaatteet kuuluvat kotiin. Asiasta on väännetty ennenkin. Alkoi huutamaan minulle, käskin puhumaan hiljempaa ettei herätä koko naapurustoa. Irvisteli ja tukki korvansa. Teki mieli lyödä, en lyönyt. Kävelin pois väsyneenä; heräsin yöllä kahdesti siihen kun hän näki painajaisia ja huusi kovaa sekä rynkytti sänkyään.

Kuopus on ihan toista maata: terve, NORMAALI lapsi. Suuttuu kyllä hänkin mutta ei jää jumiin eikä huuda kuin joskus. Kuuntelee puhetta ja muistaa säännöt jne., toisin kuin esikoinen jota piti tänäkin aamuna muistuttaa siitä että vessa pitää vetää asioinnin jälkeen. Kuopuksella ei ole ongelmia kavereidensa kanssa, esikoisesta tulee melkein päivittäin palautetta että on yrittänyt lyödä muita tai häntä on pidetty väkisin kiinni kun ei ole rauhoittunut. Samanlainen hän on ollut ihan aina, vaikea. Kymmeniä pelkoja, yliherkkyyksiä, niin omaehtoinen että hänet piti opettaa siihen että muutkin saavat välillä päättää (ja silti jankuttaa päivittäin miten häntä harmittaa, kun muutkin päättävät, etenkin aikuiset). Kaverisuhteista ei meinaa tulla mitään, kun lapsen sosiaaliset taidot eivät kehity aikataulussa harjoittelusta huolimatta ja käy käsiksi muihin ilman näkyvää syytä. Saattaa vain mennä ja lyödä tai vaikkapa tukistaa.

Joku varmasti sanoo nyt, että lapsi oireilee minun inhoni vuoksi. Voi olla, että se pahentaa asioita, mutta hyvin kauan jaksoin pysyä optimistisena tämän lapsen suhteen ja antaa anteeksi kaikki outoudet. Ja silti käytös oli tuollaista mitä se nytkin on. Kaikki kasvatustyö, opettaminen jne. tuntuu menevän hukkaan koska lapsi oppii vain jos itseään huvittaa ja silloinkin itsekseen. Mallioppimista ei käytännössä ole, sekin on raskasta. Kyllä minä häntä rakastan, mutta en jaksaisi.

Antaa anteeksi ? Ei kai kenenkään tarvitse vammaansa pyytää/saada anteeksi?

Mutta juu. Ei se ole vaarallista että inhoat, sanothan myös rakastavasi. Ja tuskin tuo terve kuopus siihen vaikuttaa, on normaalia huomata vammaisen lapsen puutteet kun vertaa terveeseen, ja sallittua olla siitä pettynyt, kunhan ei pura sitä lapseen (eikä siltä kuullostanut).
Oletko omaishoitaja? saisitko vapaata, tai tukiperhettä tai muutoin vähän omaa aikaa? Hoitavan tahon kanssa kannattaa ottaa puheeksi, heillä voi olla hyviä neuvoja. Ja lapsi saattaa tarvita myös omaa aikaa , vaikkapa siellä tukiperheessä tms.

 

[astrolabe]

Oisko toinen teistä vanhemmista pitkäpinnaisempi asian suhteen? Ja tosissaan, tukiperhe vois auttaa. Voisit ottaa yhteyttä kasvatusneuvolaankin, joskus heillä ryhmiä vanhemman+lapsen kiintymyssuhteen elvyttämiseksi yms.

 

["aloittaja"]

Lapsella on hoitosuhde kunnan psykiatrisen puolen kanssa, mutta siinäpä se. Eskari on ns. monimuotoryhmä, tavallista pienempi ja pari muutakin erityislasta siellä. Nyt näyttää siltä, että on tuplaamassa eskarin. Oppimiskyvyssä ei ole vikaa, mutta ryhmässä toimiminen ei meinaa onnistua edes välttävästi.

 

["vieras"]

Käyttäytymisesn häiriöt ovat todella raskaita. Omalla lapsellani oli vaikea kausi joskus 7-8-vuotiaana. Kauheita raivokohtauksia, puremista, sylkemistä, repimistä. Se oli rankempaa kuin mitä lapsen cp-vamma on koskaan ollut (meillä ei ole onneksi tarvittu leikkauksia) . Onneksi nuo kauheat ajat ovat takanapäin. Hae ja vaadi apua, jotta voit välillä hengähtää.

 

[astrolabe]

[QUOTE="aloittaja";28002138]Lapsella on hoitosuhde kunnan psykiatrisen puolen kanssa, mutta siinäpä se. Eskari on ns. monimuotoryhmä, tavallista pienempi ja pari muutakin erityislasta siellä. Nyt näyttää siltä, että on tuplaamassa eskarin. Oppimiskyvyssä ei ole vikaa, mutta ryhmässä toimiminen ei meinaa onnistua edes välttävästi.[/QUOTE]

Entäs nollaluokka, starttiluokka?

 

["apua"]

Et olis tehnyt toista, kunnes arki tän erityisen kanssa sujuu. Erityislapsi vaatii paljon enemmän aikaa ja rakkautta. Kamalaa huomata äidin inhoavan häntä ja pitävän normilasta parempana, ei ihme että oireilee.

 

["nuuhku"]

[QUOTE="apua";28002158]Et olis tehnyt toista, kunnes arki tän erityisen kanssa sujuu. Erityislapsi vaatii paljon enemmän aikaa ja rakkautta. Kamalaa huomata äidin inhoavan häntä ja pitävän normilasta parempana, ei ihme että oireilee.[/QUOTE]

Et vissiin lukenut tekstiä? Ja ikäeroa noilla lapsilla ei ole varmaan kamalasti, ei kukaan voi nähdä tulevaisuuteen ja ennustaa että vaikkapa just se esikoinen onkin kahden tai kolmen vuoden päästä ihan kamala vrt. muut lapset...sitäpaitsi, ei se elämä pyöri vain sen erityisen ympärillä, se nyt olisi jo ihan sairasta!

 

["Vieras"]

http://www.biovaan.fi/kivikautiset/gluteeni.html

http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=737

Sivut nyt ei ehkä ole parhaat, mutta asiasta löytyy tietoa pilvin pimein monilta sivuilta. En missään nimessä syytä ketään, enkä missään nimessä vähättele näitä sairauksia! Yritän vaan auttaa!!!

 

["vieras"]

[QUOTE="Vieras";28002169]http://www.biovaan.fi/kivikautiset/gluteeni.html

Göteborgin yliopisto: EPA-kalaöljy auttaa ADHD- ja ADD-lapsia - Terveysuutiset - Tohtori Tolonen

Sivut nyt ei ehkä ole parhaat, mutta asiasta löytyy tietoa pilvin pimein monilta sivuilta. En missään nimessä syytä ketään, enkä missään nimessä vähättele näitä sairauksia! Yritän vaan auttaa!!![/QUOTE]

Kyllä tuo vaan aika alentuvaa on. Vanhemmat tekevät kaikkensa (ja siihen sisältyy yleensä PALJON) eivätkä muka huomaisi, että kyseessä olikin vain ruoka-aineallergia.

 

["Vieras"]

[QUOTE="vieras";28002194]Kyllä tuo vaan aika alentuvaa on. Vanhemmat tekevät kaikkensa (ja siihen sisältyy yleensä PALJON) eivätkä muka huomaisi, että kyseessä olikin vain ruoka-aineallergia.[/QUOTE]

No juuri yritin selittää etten vähättele kenenkään sairauksia tai arvostele kenenkään vanhemmuutta. Täällä saa nurista muttei sitten haluta apua? Miksei kukaan pidä lapsen sijoittamista toiseen perheeseen alentavana?

Ja esim. gluteeniyliherkkyys ei näy testeissä. Sen huomaa lähinnä jos osaa epäillä sitä, tai kokeilemalla gluteenitonta ruokavaliota. Itselläni on autoimmuunisairaus, joten en ihan tutkimatta näitä vinkkejä ole heittämässä ilmoille. Jos itselläni olisi ko. tilanne olisin kyllä valmis kokeilemaan kaikkea. Varsinkin kun näistä ei ole mitään haittaa toisin kuin vahvoista lääkkeistä.

Jatkuvasti tutkitaan ja saadaan uusia tutkimustuloksia. Miksei näistä saisi kertoa. Ihan jokaisen oma asia uskooko vai ei. Mutta jos aina vaan uskoo aataminaikaisiin menetelmiin ei ainakaan opita mitään.

 

["aloittaja"]

Olin äsken puhelimessa, soittivat esikoisen eskarista. Ihan muista jutuista puhuimme kuin hänestä (mm. yksi palaveri tulossa hoitotahon ja päiväkodin välillä), mutta kävi selväksi että tämä(kään) aamu ei ollut lähtenyt kauhean hyvin käyntiin: olivat lähteneet porukalla pihalle ja lapsi oli lyönyt ryhmäläistä, joka kertoi tälle kivan uutisen. Tämän jälkeen hoitaja oli mennyt väliin ja sai itsekin nyrkistä.

Tätä tapahtuu usein, mutta kukaan ei hyväksy sitä. Aina käydään läpi, miten tilanteessa toimitaan jos suututtaa, mutta perille asti ei mene ilmeisesti koskaan. Voihan ***kele.

 

["vieras"]

[QUOTE="Vieras";28002227]No juuri yritin selittää etten vähättele kenenkään sairauksia tai arvostele kenenkään vanhemmuutta. Täällä saa nurista muttei sitten haluta apua? Miksei kukaan pidä lapsen sijoittamista toiseen perheeseen alentavana?

Ja esim. gluteeniyliherkkyys ei näy testeissä. Sen huomaa lähinnä jos osaa epäillä sitä, tai kokeilemalla gluteenitonta ruokavaliota. Itselläni on autoimmuunisairaus, joten en ihan tutkimatta näitä vinkkejä ole heittämässä ilmoille. Jos itselläni olisi ko. tilanne olisin kyllä valmis kokeilemaan kaikkea. Varsinkin kun näistä ei ole mitään haittaa toisin kuin vahvoista lääkkeistä.

Jatkuvasti tutkitaan ja saadaan uusia tutkimustuloksia. Miksei näistä saisi kertoa. Ihan jokaisen oma asia uskooko vai ei. Mutta jos aina vaan uskoo aataminaikaisiin menetelmiin ei ainakaan opita mitään.[/QUOTE]


Jos on vatsavaivaa voi kokeilla gluteenit ja laktoosit ja muut. Mutta diagnosoitu kehityshäiriö on eri asia.

Lapsen sijoittaminen toiseen perheeseen hetkellisesti helpottaa vanhemman arkea, varmasti, gluteeniton tai muu ruokavalio hankaloittaa, varmasti, eikä hyödystä ole minkäänlaista takuuta.

Ja saahan niitä ehdottaa, vaikka kuukuppia hatuksi, se ei poista sitä, että on alentavaa sanoa vanhemmalle, joka on valvonut öitä, murehtinut, kasvattanut, juossut lääkäreillä ja psykologeilla, että "muutapas ruokavalio". Jos se olisi niin helppoa, niin totta kai niin olisi jo tehty, ei kukaan vanhempi huvikseen pidä lapsellaan kehityshäiriötä.

Eli kerro pois vaan, mutta minä pidän sitä aika alentuvana.

 

["vieras"]

[QUOTE="aloittaja";28002228]Olin äsken puhelimessa, soittivat esikoisen eskarista. Ihan muista jutuista puhuimme kuin hänestä (mm. yksi palaveri tulossa hoitotahon ja päiväkodin välillä), mutta kävi selväksi että tämä(kään) aamu ei ollut lähtenyt kauhean hyvin käyntiin: olivat lähteneet porukalla pihalle ja lapsi oli lyönyt ryhmäläistä, joka kertoi tälle kivan uutisen. Tämän jälkeen hoitaja oli mennyt väliin ja sai itsekin nyrkistä.

Tätä tapahtuu usein, mutta kukaan ei hyväksy sitä. Aina käydään läpi, miten tilanteessa toimitaan jos suututtaa, mutta perille asti ei mene ilmeisesti koskaan. Voihan ***kele.[/QUOTE]

Jos noita hankaluuksia on koko ajan, niin kyllä siellä eskarissa pitäisi keksiä paremmat keinot. Mikäli lapsellasi ei ole omaa avustajaa, niin ehkä se olisi pantava vireille. Joku, joka tosiaan on koko ajan läsnä mallintamassa ja opastamassa. Voisi auttaa jo, kun olisi edes tietty kausi "tehostettua käytösopetusta", saisi puututtua tilanteeseen ja annettua vaihtoehtoja heti alussa, eikä tilanteen jälkeen yrittää selvittää lapselle missä kohtaa olisi pitänyt tehdä mitä.

Jaksamista koko perheelle!

 

[hgyjh]

Tiedän tunteet! Sympatiat sinulle.

Minulle raskainta oli ottaa vastaan sitä ainaista huonoa palautetta. Kun tiesi että joka päivä on ollut jotain... lyöty, rikottu, tukittu pöntöt, roiskittu vettä, kiroiltu, heitelty ruokaa jne. jne.
Hoitopalavereissakaan ei saanut koskaan sanoa mitään negatiivista, terapeutti alkoi itse itkemään jos sanoin että olen niin väsynyt. Terapeutti itki ja sanoi että kun lapsi on niin ihana ja suloinen. Olihan hän kun siellä annettiin koko ajan karkkia ja mehua, joka ainoalla terapiakerralla. Tehtävät ym. teki vain kun sai namuja, keksiä, mehua. Kerran kun terapeutti ei niitä antanut niin lapsi oli rikkonut lelun joka heillä oli käytössään. Sen jälkeen namut olikin aina käytössä.

 

["Vieras"]

[QUOTE="vieras";28002264]Jos on vatsavaivaa voi kokeilla gluteenit ja laktoosit ja muut. Mutta diagnosoitu kehityshäiriö on eri asia.

Lapsen sijoittaminen toiseen perheeseen hetkellisesti helpottaa vanhemman arkea, varmasti, gluteeniton tai muu ruokavalio hankaloittaa, varmasti, eikä hyödystä ole minkäänlaista takuuta.

Ja saahan niitä ehdottaa, vaikka kuukuppia hatuksi, se ei poista sitä, että on alentavaa sanoa vanhemmalle, joka on valvonut öitä, murehtinut, kasvattanut, juossut lääkäreillä ja psykologeilla, että "muutapas ruokavalio". Jos se olisi niin helppoa, niin totta kai niin olisi jo tehty, ei kukaan vanhempi huvikseen pidä lapsellaan kehityshäiriötä.

Eli kerro pois vaan, mutta minä pidän sitä aika alentuvana.[/QUOTE]

Pidä vaan. Toivottavasti löytyy järjevämpiäkin ihmisiä. Ja että pelkästään vatsavaivoihin kannattaa kokeilla gluteenitonta, höpö höpö. Kaikilke ei tule vatsavaivoja. On myös esim. ihokeliakiaa. Kaikille ei välttämättä tule mitään radikaaleja oireita. Gluteeniherkkyys on vielä oma osastonsa.

Mutta mitäpä tässä sitä sinulle selittämään kun et selkeästikkään halua tietää/ kuulla.

 

[Jellybeany]

Minä jo lukiossa yritin saada apua ongelmiini ja lopputulemana terkka käski syömään omegaa, koska se auttaisi muisti- ja keskittymisvaikeuksiin. Söin niitä aikas monta purkkia, sössin kaksi koulua ja melkein työpaikan, ennen kuin oikeasti sain apua. Concerta auttaa, öljy ei.

 

["vieras"]

Ja yritä muistaa, että inhoat adhd:tä, et lasta. Lapsi ei tee näitä sinun kiusaksi, eikä sinua uhmatakseen, hän ei vaan (vielä) osaa. Joinakin kertoina tuo ajatus ei auta pätkääkään, joinakin kertoina se taas antaa perspektiiviä.

Onneksi itsekin toteat lapsen olevan rakas, sitä tietoa jokainen lapsi tarvitsee.

 

["vieras"]

[QUOTE="Vieras";28002291]Pidä vaan. Toivottavasti löytyy järjevämpiäkin ihmisiä. Ja että pelkästään vatsavaivoihin kannattaa kokeilla gluteenitonta, höpö höpö. Kaikilke ei tule vatsavaivoja. On myös esim. ihokeliakiaa. Kaikille ei välttämättä tule mitään radikaaleja oireita. Gluteeniherkkyys on vielä oma osastonsa.

Mutta mitäpä tässä sitä sinulle selittämään kun et selkeästikkään halua tietää/ kuulla.[/QUOTE]

Niin, kirjoituksesi vakuuttaa hyvällä tasollaan minut öljyjen ja kapseleiden suuresta avusta kehityshäiriöihin, käytöshäiriöihin ja lukemis- ja kirjoittamisvaikeuksiin.

Ja kuten muutkin "järjevät" ihmiset haluan kuulla toimivista keinoista, joista on saatu tietoa muualtakin kuin mainosmateriaalista ja "mutu:sta".

Yhä vain, ihmisten käytyä lukuisilla asiantuntijoilla (sellaisten henkilöiden luona, jotka ovat perehtyneet asiaan vuosia, ei viikkoja) ja tehtyä vaikka mitä, on alentuvaa tarjota poppaskonstia "kun et sä varmaan huomannu tällasta, onneks mä luen nettiä ja autan". Tämän käsittää kenties paremmin, mikäli on kokemusta elämästä kehityshäiriöstä diagnosoidun kanssa - se on hieman erilaista kuin ihottumasta kärsivän kanssa.

 

[as-lapsen äiti myös]

Tiedän niin nuo tunteet, mitä käyt läpi. Meillä painitaan myös vaikeasti hallittavan lapsen kanssa.

Monet illat ja yöt olen itkenyt.

Meillä on sama asetelma, että tuon erityislapsen jälkeen on syntynyt täysin normaali lapsi. Tosin. Itse kauhulla vertaan ja kuulostelen tuon pienemmän tekemisiä, kun pelkään, että hänessäkin noita piirteitä on.

 

[Rockwood]

Jaksamisia ap:lle:hug:
Miten sukusi suhtautuu poikaan, onko sinulla siskoja tai veljiä jotka voisivat ottaa poikaa luokseen, entä äitisi&isäsi? Hyvä tukiverkko erityislapsen kanssa on todella tärkeää, jos ei ole tukiverkko asiat kunnossa, niin sitten tukiperhe, yksin ei kannata jäädä, kukaan ei ole mikään yli ihminen että jaksaisi loputtomiin, lepo tekee todella hyvää, huomaa itsekkin kun jaksaa taas ihan erilailla!
Auttaa kummasti jaksamisessa.

 

[***]

[QUOTE="vieras";28002337]Niin, kirjoituksesi vakuuttaa hyvällä tasollaan minut öljyjen ja kapseleiden suuresta avusta kehityshäiriöihin, käytöshäiriöihin ja lukemis- ja kirjoittamisvaikeuksiin.

Ja kuten muutkin "järjevät" ihmiset haluan kuulla toimivista keinoista, joista on saatu tietoa muualtakin kuin mainosmateriaalista ja "mutu:sta".

Yhä vain, ihmisten käytyä lukuisilla asiantuntijoilla (sellaisten henkilöiden luona, jotka ovat perehtyneet asiaan vuosia, ei viikkoja) ja tehtyä vaikka mitä, on alentuvaa tarjota poppaskonstia "kun et sä varmaan huomannu tällasta, onneks mä luen nettiä ja autan". Tämän käsittää kenties paremmin, mikäli on kokemusta elämästä kehityshäiriöstä diagnosoidun kanssa - se on hieman erilaista kuin ihottumasta kärsivän kanssa.[/QUOTE]

Minusta on hyvä, että kukin yrittää auttaa. Osa yriyksistä paljastuu poppakonsteiksi, osasta on jotakin apua. Monta pientä auttavaa asiaa yhdessä voi helpottaa asiaa. Esimerkiksi tietyillä E-koodituotteilla on vaikutuksia hermostoon, mutta se käy ilmi lähinnä herkimmillä yksilöillä. Jos neurojärjestelmä on muutenkin kovalla rasitteella, pikkuasioillakin voi olla vaikutusta.

Minusta on hassua vetää herne nenään jos joku yrittää auttaa, etenkin, kun auttaja painottaa, ettei ole osoittelemassa ketään sormella. Itsekin hermostuisin, jos tyyli olisi "tässä sulle apua, kun selvästikään et itse osaa ja ihmekö tuo, että lapsesi on tuollainen".




Ap, mitä hyviä puolia löydät esikoisestasi?