Ammattikasvattajan ongelma

[Ammattikasvattaja]

Työskentelen lasten kasvatuksen parissa ja nyt olen kotona hoitovapaalla pienten lasteni kanssa. Koen äärettömän huonoa omaatuntoa siitä, että joka toinen päivä toimin epäammattimaisesti ja epäaikuismaisesti räyhäämällä lapsille uhman koittaessa. En pysty olemaan aikuinen. Töissä en ole kokenut tällaista ongelmaa, ehkä siksi kun se on työ, mutta kotona on tunne mukana. On jatkuva alemmuuden tunto siitä, että olen huono äiti kun en pysy kasassa. Toinen lapseni on äärimmäisen haastava lapsi, joka nostaa verepainettani joka päivä monta kertaa. Tiedän miten pitäisi toimia tilanteissa, mutta koska olen ihminen, en aina pysty hillitsemään itseäni ja solvaan lastani kauheilla sanoilla. Onko muita ammattikasvattajia, joilla sama ongelma oman aikuisena pysymisen kanssa?

 

[-Jonttu-]

Älä stressaa. Ei ihmistä voi koneeksi muuttaa.

 

[mie]

Mä olen lasteni äiti en ole heille ammattikasvattaja ja siihen pitää itsekin tyytyä. Omien lasten kanssa on omat tunteet niin pinnassa että usein tulee kärpäsestä härkänen
Ole äiti älä yritäkkään olla lapsillesi muuta.

 

[muumuu]

Suutarinlapsella ei ole kenkiä ei toisen oma lapsi saa ikipäivänä verenpainetta sellasiin lukemiin kuin oma
Vedä syvään henkeä ja lukkiudu vaikka vessaan hetkeks ni helpottaa

 

[MorbidMama]

:hug: Mä niin tiedän ton tunteen... Joskus mä olen aatellut, et himassa pitäis kuvitella viereen duunikaverit tai vaikkapa kamera kattoon, että olis joku millä itseänsä ja omaa käytöstään skarppais...
Päiväkodissa toisten ihmisten lapsiin oli niin paljon helpompi suhtautua, kun uhmat sun muut koskaan hetkauttaneet pintaa syvemmältä..oli jotenkin helpompi olla vaan johdonmukainen, ilman et savu olis noussut korvista. :/

 

[äiti neljälle]

pk:ssa sulla tietty auktriteetti, ja lapset noin niinku yleensä hoidossa osaavat tsempata ja totella