Ankkurilapsia :)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ap

Vieras
Jos nämä teinit olisivat päässeet Suomeen olisivat he nyt ankkurilapsia. Onneksi Obama tietää miten neekereitä tulee kohdella.

Somalimerirosvot olivat teininuoria
13.04.2009 21:27

Amerikkalaislaivan kaappaamista yrittäneet somalimerirosvot olivat raskaasti aseistautuneita, mutta nuoria ja kokemattomia, sanoi Yhdysvaltain puolustusministeri Robert Gates maanantaina.

Gatesin mukaan kaappaajat olivat 17-19-vuotiaita. Kolme rosvoista kuoli ja yksi jäi amerikkalaisten vangiksi, kun rosvojen panttivankina olleen amerikkalaiskapteenin onnistui paeta sunnuntaina.

- Merirosvousta ei voida lopettaa alueella puhtaasti sotilastoimin. Niin kauan kuin on suuri määrä köyhiä ihmisiä ja riskit ovat suhteelisen pienet, keinoja ei ole. Näiden nuorten ajatusmaailmaa on ensin muutettava, Gates sanoi.

Alun perin merirosvot hyökkäsivät Yhdysvaltain lipun alla purjehtivaan Maersk Alabama -konttialukseen keskiviikkona Somalian edustalla.

Miehistö sai sen vallattua takaisin, mutta pakenevat merirosvot ottivat kapteenin panttivangikseen pelastusveneeseen.

STT-AFP
 

Yhteistyössä