Toggle sidebar

Annanko anteeksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pikkusimmä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
P

Pikkusimmä

Vieras
Mieheni on jäänyt kiinni uskottomuudesta. Kyseessä on (hänen kertomansa mukaan) maksullinen tapaus työreissulla ulkomailla. Koko pitkä avioliittomme on mielestäni ollut onnellinen ja hyvä - ja samaa sanoo hän. Jostain syystä vain kuulemma kävi näin. Mieheni ei missään tapauksessa halua erota. Ymmärrän sen, koska hän menettää tosi paljon, perheen, ystäväpiirin - ja minutkin. Tässä nyt käymme henkistä kamppailua ja keskustelemme avioliittomme tilasta. Käy miten käy, tämä keskustelu on hyvin tarpeellinen. Itse olen ollut sataprosenttisen uskollinen. Seksi meillä on ollut aina hyvää, pantattu ei ole kumminkaan puolin.

Periaatteessa olen jo päättänyt jatkaa. Mielenkiinnolla jopa odotan, että tästä saattaa seurata jotain hyvääkin. Olemme muutaman vuoden päästä jäämässä eläkkeelle. Nyt tuntuu, että voinko koskaan luottaa mieheeni, mutta toisaalta tiedän, että tämän kiinnijäämisen jälkeen saan todella kiltin miehen. Mieheni ei ole mikään nk. "menevä mies".

Onko kokemuksia miten yhteinen elämä on tällaisen pettymyksen jälkeen jatkunut?
 
Olisi sääli, että pitkä liitto kaatuisi yhteen hairahdukseen. Me ihmiset olemme erehtyväisiä. Asia kannattaa selvittää perinpohjaisesti, jotta sitä ei tarvitse kaivella aina esiin erimielisyyksien yhteydessä. Anteeksianto vaatii suurta sydäntä, mutta se varmasti on sen arvoista jos miehesi aidosti rehettään katuu.
 
Kyllä varmasti kannattaa antaa anteeksi yksi hairahdus. Mutta varautukaa siihen että menetetty luottamus aiheuttaa jatkossa turhaa mustasukkaisuutta ja epäluuloa jopa usean vuoden ajan, näin ainakin on käynyt meillä:( Onko miehesi nyt varautunut "ylimääräiseen" todisteluun rehellisyytensä puolesta?
Miten käy ensi kerran kun hän lähtee yksinään reissuun ? Mitä sinä ajattelet siellä kotona silloin ?
Vaatii todellakin työtä molemmilta saada luottamus taas kuntoon!
 
liki 30 työreissua kymmenien eri yritysten mieskolleegojen kanssa maailmalla käyneenä naisena olen nähnyt näitä "vain kerran" tapahtuneita hairahduksia.
Yleensä olen ollut ainoa nainen 20-30 miehen joukossa. Eikä se ole ollut helppoa.

Itse puhun jo reissun ensitunteina täysin vieraidenkin ihmisten kyseessä ollessa, miehestäni ja lapsistani nimeltä mainiten. Samalla sanon kuinka paljon mieheni on tukenut minua urallani ja kuinka paljon häntä kunnioitan ja kuinka tärkeä hän on minulle. Se takaa minulle henkilökohtaisen koskemattomuuden.

Itse avioliitossa täysin uskollisena pysyneenä, en ymmärtänyt silloin nuorena tyttönä ja vielä vähemmän nyt keski-ikäisenä naisena, aviossa olevien miesten avoimesti tekemiä yösuunnitelmia.
Pari ensimmäistä vuotta siedin miesten ronskejakin puheita, mutta sen jälkeen olen yleensä lähtenyt pois virallisen iltaosuuden jälkeen.
Suljen myös automaattisesti korvani tai yleensä siirryn pois esim. aamupalapöydästä kun/jos edellisyön tapahtumiin miesten keskustelu menee. Usein olen todennut että
anteeksi, näitä asioita minä en halua kuulla ja poistun paikalta.
Ihan vain sen takia ettei arvostukseni kolleegoihin menisi ihan nollatasolle ja työasiat saataisiin hoidettua jatkossakin.
Minun tehtäväni kuitenkaan ei ole olla kenenkään toisen ihmisen moraalinvalvoja tai omatunto.

Luojan kiitos, kolmena viimeisenä vuotena, mukana on ollut todella paljon nuoria perheenisiä, joille vaimo ja lapset ovat tärkeitä. Heillä käytöskin on ollut sitten sen mukaista. Aina on mukavampi olla työtehtävissä yhteydessä sellaiseen ihmiseen josta tietää että hän arvostaa omaa parisuhdettaan ja läheisiään. Se luo uskottavuutta ja luotettavuutta myös ammatillisella tasolla.


 
Onko miehesi nyt varautunut "ylimääräiseen" todisteluun rehellisyytensä puolesta?
Miten käy ensi kerran kun hän lähtee yksinään reissuun ? Mitä sinä ajattelet siellä kotona silloin ?
Vaatii todellakin työtä molemmilta saada luottamus taas kuntoon![/quote]

Mieheni on sanonut, että hän tulee tekemään kaikkensa, ettei minun tarvitse häntä epäillä. Hän mm. lupautui vaihtamaan hyvin palkatun työnsä (=lopettamaan matkustamisen). Kyllä minä järjellä ymmärrän, että häntä ei todellakaan tarvitse jatkossa epäillä, niin kova kolaus tämä on koko perheelle. Itse olen arjen pyörittäjänä perheen "napa" - ja hän totesikin, että jos tästä ero tulee, hän menettää itse eniten.
Hän pyysi myös, että emme sulkisi häntä perheen ulkopuolelle, mikä hänestä on liian kova rangaistus.
Toisaalta tunne voi tehdä ihmiselle tepposia - vaikka järjellä päätän jotain, saattaa olla etten kuitenkaan tunnepuolella pysty antamaan anteeksi. Aika näyttää, mutta tällä hetkellä ajattelen, että tulen parhaani yrittämään.
Voi kun ihmiset tajuaisivat, kuinka melko "pienikin hairahdus" voi sekoittaa koko perheen elämän!
 
Se, että jää kiinni, vaatii älykkäältä mieheltä todella paljon syrjähyppyjä. Minulla on ollut tuttavapiirissä pettäjiä ja olen todennut, että kiinni ei tunnu jäävän millään. Jos arvioin, että tämä porukka on tehnyt 100 syrjähyppyä, niin kiinnijäämisiä on ollut 1. En usko tuohon "näin vaan pääsi jostain syystä kerran käymään"-versioon. Totuus on varmaankin lähempänä : "Miten helvetissä näin kokenut pettäjä saattoi mokata niin, että jäi kiinni?".
 
Olen itsekin työn puolesta matkustanut paljon miespuolisten kollegoiden kanssa ulkomailla. Ja nähnyt paljon erilaisia "irtiottoja". En voi millään tasolla kunnioittaa näitä miehiä, mutta kuitenkin tiedän, että he ovat ihan hyviä miehiä ja perheenisiä kotona. Mutta toki kaikkein fiksuimmat miehet ovat kunnon miehiä reissussakin. Meitä kun vaan on niin eri tasoisia fiksuja ja meillä on niin erilaisia elämänarvoja. Joku näistä fiksuimmista on ehkä oppinut omien hairahdustensa kautta.
Kyllähän oman mieheni pisteet laskivat huomattavasti. En yksinkertaisesti pysty häntä kunnioittamaan millään tasolla. Nyt ne miehen hyvätkin ominaisuudet ikäänkuin himmenevät. Ja kieltämättä en itsekään voi uskoa, että näin on päässyt käymään vain kerran. Siitä huolimatta (vai senkö takia??) meillä on ollut hyvä avioliitto.
Jotenkin kamalaa, kun ei oikein tiedä mihin uskoa!
 
Alkuperäinen kirjoittaja alkuperäinen:
Siitä huolimatta (vai senkö takia??) meillä on ollut hyvä avioliitto.
Click to expand...

Tuo oli hyvä pohdinta. Monet "pettäjät" ovat sanoneet, että kyllä nykyisen kanssa menee ihan kivasti kun aina välillä käy vieraissa. Yksikin nainen sanoi, että kun saa kunnon seksiä ja saa purettua avioliiton ongelmat ja puolison hermoille käyvät ominaisuudet rakastajalle, niin taas menee pitkän aikaa hyvin.

Eräänlaista yhdistettyä parisuhde- ja fysioterapiaa siis.
 
mielestäni tilanteessa jossa mies itse tunnustaa pettäneensä kerran, pitäisi antaa anteeksi, mutta jos hän ei itse kerro vaan sen saa selville jostain, tai jos hän on pettänyt useamman kerran, anteeksiantaminen olisi minulle ainakin vaikeaa. mielestäni "yksi hairahdus" ei välttämättä tarkoita sitä, että pitäisi antaa anteeksi, vaan siihen vaikuttavat muutkin seikat. ja jos mies on pettänyt maksullisen kanssa niin ainakin tiedät että hänellä ei ole suhdetta kenenkään kanssa..
 
...siis, kertoisitko miten mies jäi kiinni? Huomasitko jotakin outoa, vai kuulit juorun, vai kertoiko itse? Jotenkin tämä tuntuisi oleelliselta tiedolta asiaa arvioitaessa.
 
Minä vaistosin jotain outoa ja sitten pelasin "upporikasta tai rutiköyhää" ts. heitin hänelle hurjan väittämän ikäänkuin varmana tietona - ja hän tunnusti heti. Jos nyt analysoisin jälkikäteen, miehestä ehkä huokui jotenkin huono omatunto. Hän jotenkin oli "hartiat lytyssä", kyyryssä, pelokas tms. - selittämätöntä. Hän siis tunnusti tavallaan nurkkaan ajettuna. Jotenkin hän vaikutti sen jälkeen helpottuneelta, toki hyvin kauhuissaan olevalta. Vaikka en häneen nyt luotakaan, ei mieheni ole mikään varsinainen Casanova, vaikka miehinen mies onkin.
 
Ei hän hyväksyisi minun pettämistäni. Vaikea sanoa, mihin se johtaisi. Toisaalta myös en itse osaa kuvitella omalle kohdalleni "vain syrjähyppyä". Minulla, kuten naisilla (perheenäideillä) varmaan useimmiten, syyt pettämiseen olisivat syvällisemmät ja takana jo selkeästi pitkäaikaisia ongelmia parisuhteessa. Tällainen käsitys minulle on syntynyt. Itse olen yli viisikymppinen täysillä työelämässä toimiva nainen eikä minua itse asiassa kiinnosta kukaan muu.
En tiedä vaikuttaako tämä tapahtuma omiin mahdollisiin hairahduksiin tulevaisuudessa. Itse toivoisin, etten tekisi sitä pahaa itselleni, että joskus tekisin syrjähypyn kostoksi. Kieltämättä tilanne on kuitenkin nyt juuri sellainen, että voisin itkeä pahaa oloani hyvinkin jonkun mukavan miehen olkapäähän.
 
Mieti nyt ihan oikeasti, äijä on käynyt reissulla maksullisissa... Uuuh mikä synti kyllä tuollaisen jälkeen kannattaa seurata jokaista apua! Itse olisin enemmän huolissani tuollaisesta pirttihirmuisuudesta joka ajaa miehen vaihtamaan työnsä.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa