Annanko taas

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja anteeksi?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

anteeksi?

Vieras
Eilen selvisi, että mies on taas pettänyt. Kaksi kertaa olen antanut anteeksi, käyty jopa perheterapiassa, mies ei halua erota, lupasi olla uskollinen mutta eipä onnistu.

Tämä nykyinen on kuulemma vakipano, joka ei merkitse mitään hänelle. Alan olla ihan hajalla, kun hän vaatii minua unohtamaan asian ja lupasi jättää tämän hutsun.

Jos eroamme, joudun taloudellisesti todella ahtaalle, kämpästä on lainaa melkein enemmän kuin maksettua ja minulla on pieni palkka, lapsia yksi murrosikäinen. Olen valvonut koko yön ja kelaan vain edestaas.

Olenko tyhmä, jos taas annan anteeksi? Voiko mies koskaan muuttua?
 
Yritä vielä kerran. Lapsen vuoksi. Murrosikäinen on enemmän hukassa, kuin sinä jos eroatte nyt. Koeta vaikka sinnitellä muutama vuosi, niin lapsesi aikuistuu, eikä hän joudu koko ikäänsä tarpomaan, kun koulut jää kesken tms.

Tietysti uhkaat miestä ja et kerro todellista motiiviasi, hyvässä tapauksessa teidän suhdekin paranee. Ole erittäin luja miehen suhteen.
 
Anna itsellesi anteeksi, että taidat olla miehesi kanssa rahasta ja muista taloudellisista syistä!

Pahinta huorintekoa mielestäni on jäädä avioliittoon taloudellisten syiden vuoksi. Tekosyitä!

Asioilla on tapana järjestyä, jos niitä käy tosissaan järjestelemään. Sanallakaan et puhunut viestissäsi rakkaudesta...!

Mutta hutsun jättämisestä kyllä...
 
Jos en rakastaisi miestäni, olisin lähtenyt sen ekan kerran jälkeen. Sehän tässä pahalta tuntuukin, että rakastan petturia.

Minä ilmeisesti en ansaitse itse rakkautta?

Ja rahan takia en mennyt naimisiin, olimme silloin tyhjätaskuja molemmat. Miehillä vaan urakehitys usein vie ylöspäin, nainen taaplaa samalla tasolla, siitä ne tuloerot.
 
Kylläpäs tuomitsit avioliiton rahalliset edut. Ei se minusta ole väärin, jos kaiken lisäksi on taloudellisesti helpompaa.
Avioerojen ongelma on että kaikki menot maksetaan kaksinkertaisena; asunnot ym.
 
Kyllä sinulle tuntuu sattuvan yhtä sun toista.

Taidatpa olla hyvä provosoija???

Jos menitkin yhteen rakkaudesta, nyt jäät hänen luokseen rahan vuoksi! Kuuntele itseäsi.

Jos olet sama ap, kuin joissakin muissa tämän keskustelufoorumin viesteissä, juttusi ovat melkoisesti ristiriidassa keskenään.

Täällä on hyvä maiskutella asialla kuin toisellakin.
Mutta huvinsa kullakin. Addikteja on niin monenlaisia.

Ei kun eteenpäin, mitä ikinä sitten puuhailetkin. Keskustelua ainakin osaat virittää. Ehkä pohjimmiltasi huomionhakuinen nainen??
 
Älä ainakaan rahan takia anna anteeksi. Asunnon voi myydä ja ostaa halvemman. Ei mies muutu kun ei vielä ole muuttunut. Olettaa saavansa kaiken anteeksi ja siksi jatkaa.
Lapsikin on jo niin iso että ymmärtää mistä on kyse. Eikä lapsen koulu eronne takia kesken jää vaikka joku niin arvelikin.
 
Minä ainakin rakastaisin lastani niin paljon, että uhraisin elämästäni muutaman vuoden hänen hyväkseen. Murrosikä on pahin ikä lapsen kannalta erossa. Murkku tarvitsee mielellään stabiilin kodin, juuri silloin kun hän etsii itseään.
 
Kiitos ap!

Siitä näet, että uusi täällä, mutta vanha konkari elämän kuvioissa, joten taidan laukoa kovia totuuksia.

Yksi niistä on, että ei mies muutu, jos anteeksi antamisellasi tavallaan siunaat hänen tekonsa seuraavaan tekoon asti.

Ihan oikeasti. Hyvä keino kartoittaa oma avioliittonsa tilanne on esimerkiksi istua alas pöydän ääreen, ottaa paperi ja kynä käteen ja alkaa kahteen sarakkeeseen, mahdollisimman rehellisesti, ynnätä avioliiton - ja + -puolia. Varmaankin tuttu konsti jo monelle.

Jos niitä miinuksia tulee enemmän ja vaakakuppi asettuu negatiivisen puolelle, niin miksi jatkaa. Itse en jatkaisi tuossakaan tilanteessa.

Millaista halveksuntaa miehesi onkaan jo osoittanut asenteissaan ylipäätään naista kohtaan, kun on nimittänyt itseään puolustellakseen parittelukumppaniaan vakipanoksi, joka ei merkitse hänelle mitään?

Mitähän hän mahtaa sanoa vakipanolleen sinusta? Minulla on vaimo, joka ei merkitse enää minulle mitään...? Ja minkälaisen kuvan äidistään murrosikäinen poikasi saa, ja minkälaisen mallin kohdella naista...?

Lapset tietävät usein enemmän kuin antavat ymmärtää...

Uskon oikeasti, että olet arvokkaampi kuin miksi miehesi sinut käsittää, jos et antaudu taloudelliseksi huoraksi hänen huusholliinsa. Näytä hänelle, että ansaitset parempaa...
 
Aika moni kehoittaa sinua eroamaan, tee se päätös kuitenkin itse. Ei ero ole helppo, mutta se on helppoa kehoittaa siihen. Minusta tuntuu sille, että enempää emme voi vaihtoehtoja antaa, mieti itse. Sen verran sanon vapaista markkinoista, että suruaika huomioonottaen menee useita vuosia, jopa loppu elämä kun vastaan astelee vain vielä pahempia sikoja. Hienot ihmiset ovat usein kiltisti suhteissaan.
 
Onko kyse rakkaudesta vai läheisriippuvuudesta? Onko raha vai itsekunnioitus tärkeämpää? Jos ei kolmaskaan kerta toden sanonut, niin miksi ihmeessä neljäskään?
 
...tai hienot miehet kiikkuvat netissä, kun eivät kelpaa naisille liian kiltteytensä vuoksi.

Vaara kiihottaa naisia, ja valitettavasti kiltti mies tuntuu usein tylsältä ja arkipäiväiseltä, mielenkiinnottomalta.

Kiltti mies sopii kyllä naisen lohduttajaksi silloin, kun nainen on valinnut väärin ja tarvitsee lohdutusta.

Onko tuttua sinulle, mies...?
 
Sanoit juuri ne sanat, joita itse en löytänyt.

Itsetutkiskelu on tiukka paikka, taloudellinen tiukka paikka on kevyttä sen rinnalla ... haluaisi säilyttää illuusionsa, mutta mikä niiden hinta on?
 
Kiitos näistä sanoista! Voi hyvinkin olla, että vuosien varrella rakkaus onkin muuttunut läheisriippuvuudeksi.
Enkä haluaisi jäädä yksin, se on tunnustettava suurimmaksi pelokseni. Hävettää sanoa.

Mutta jos jään tähän liittoon kynnysmatoksi, en voi kunnioittaa itseäni. Olen yrittänyt, todella, tehdä kaikkeni tämän avioliiton eteen. Enempään en pysty.
 
""rahasta"",
kyllä minä kelpaan. En tiedä ovatko sitten lohdutuksen tarpeessa, mutta empaattisuutta ja muutakin taitoa löytyy:) vaikka itse sanonkin.
Vaarallisia tilanteita en edes hae, ja jos sanavarastooni ei kuuluisi sana ""ei"", niin olisin hyvinkin tuhma ja se ei olisi kivaa varsinkaan näin Joulun alla.

 
Tulihan se sieltä... muukin taito:)

Niin sitä pitää, mies! Joskus pikkutuhmaa jännitystähän tämäkin nettiseikkailu, jos sen niikseen ottaa...

Tämä nyt meni asiasta viidenteen.
 
Niin sitä pitää!

Ei yksinäisyyden pelko ole hävettävä asia. Jokainen meistä on varmaan kokenut sitä elämässään.

Mutta huomaathan, tavallaan et ole asiasi kanssa yksin nytkään.

Päätös tosiaan on vain yksin sinun.

Menestystä elämääsi ensiaskeleissasi itsenäisyyteen!
 
Lasten takia pitää nimenomaan erota. On tuhoisampaa olla riitaisassa avioliitossa kuin erota. Itse olen avioerolapsi ja menestynyt kaikin puolin elämässä hyvin. Tosin itsellänikin on takana avioero miehen pettämisen vuoksi. Oma talouteni romahti, mutta se oli vain materiaa. Muutin pieneen vuokra-asuntoon, jossa ainakin olin sitten onnellinen. Annoin itselleni ylipäätään mahdollisuuden onneen. Erosta on kulunut jo useita vuosia. Juuri muutama kuukausi sitten tapasin elämäni suurimman rakkauden. Miehellä on arvomaailma kohdallaan. Mikä huvittavinta, hän on lisäksi varakas. En siis ole hänen kanssaan rahojen takia, sattuu nyt vaan olemaan. Näin ollen lopputulos avioerosta vuosien jälkeen on elintasoni nouseminen ja suunnaton onnellisuus sekä tasapaino.
 
Minulla oli pettäjämies, tosin pettämisiä ei ollut pari-kolme kertaa vaan kymmeniä. Hän suhtautui asiaan sanoen, että mitä vouhotat, ne on olleet joko maksullisia tai sitten kertakäyttöisiä naisia, siis pelkkää tekniikkaa (suora kopio miehen sanoista). Syy vieraisiin naisiin oli kuulemma minussa, tosin tänä päivänä en ihan käsitä, miksi. Terapiaan hän ei lähtenyt, koska ei koe tehneensä mitään väärin; noudatti vain miehen luonnollisia tarpeita, jotka kuulemma on perinyt isältään.

Jälkeenpäin voin sanoa, että roikuin liian kauan liitossa, vaikka tiesin että miehestä ei tule koskaan uskollista. Roikuin ""lasten takia"", mutta oikeasti olin riippuvainen. Olin myös taloudellisesti riippuvainen, joten lähdin vasta kun osa lapsista oli jo maailmalla ja talo velaton.

Mutta riippuvaisen ihmisen on vaikea tehdä kuten olisi pitänyt, kun kerran jäin huonoon liittoon. Olisi pitänyt elää omaa, erillistä elämää avioliitosta huolimatta. Olla välittämättä koko miehestä, elää kuin sinkku vaikkakin saman katon alla. Tiedän kaksi tällaista tapausta ja se pelaa jotenkuten. Minä en kyennyt siihen vaan elin toivossa että mies miehistyisi, ottaisi vastuunsa, aikuistuisi. Ei niin käynyt.

Huvittavaa sinänsä, että sitten kun ilmoitin haluavani eron, mies ei käsittänyt miksi. Hänen ehdotuksensa oli että voisimme olla avioliitossa kuten ennenkin ja hän kävisi vieraissa kuten ennenkin. Mies ei nähnyt mitään syytä erota, koska hänen elämänsä oli kovin mukavaa tällä järjestelyllä. Oli poikamiehen vapaus ja perhe-elämän mukavuudet. Hän ei käsittänyt, miksi hän ei voisi saada molempia.

Lopulta erosin nimenomaan lasteni vuoksi. Esikoispoika alkoi jo muistuttaa joiltain osin isäänsä, ja en halua että tämä miehen malli, jonka exäni sai omalta isältään, enää periytyy kolmelle pojalleni.
 
Minustakin juuri lapsen takia kannattaisi ottaa järki käteen. Lapsi saa vääränlaisen malllin avioliitosta ja parisuhteesta, jos siinä alistetaan ja petetään.

Itse kestin aikanaan parin vuoden verran pettävää miestä, siinä oli muutama kuukausi liikaa. Minä tyhmä uskoin aina, kun mies vannoi, että nyt oli viimeinen kerta. Ei se koskaan ole niin.

Mutta voimia tarvitset päätöksen tekoon. Pahimman kriisin aikana ei kannata oikeastaan tehdä mitään, ei ainakaan suuria taloudellisia ratkaisuja. Kannattaa olla ihan rauhassa ja vaikka keskittyä hengittämiseen ja nuoren hyvinvointiin. Tehkää jotain kivaa yhdessä, lähtekää vaikka matkalle (ei siis miestä mukaan, hän liotkoon liemissään). Voimia sinulle!
 

Yhteistyössä