Annatteko koiran (oman tai vieraiden) nuolla vauvan kasvot?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja meillä ei nuolla
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meillä on aina ollu koiria ja kyllähän ne aina on kerinneet oman lapsen kasvoja lupsaista, ei ongelmia, kun ohikulkiessaan vähän lipaseevat:). No jos on oikeen nuolemalla nuolemaan jääny, niin oon käskeny pois.
 
kyllä meijän kaikki 3 on nuoltu, ei ole kummemmin koiralle/koirille lupaa annettu mutta kun vauva oli lattialla niin aina kieli kävi ennenkuin ehdin hätiin, yleensä vauvat kiljui riemusta... ja nythän nuo on isoja eikä allergioita ole ja harvoin ovat muutenkin kipeenä, oliskos kiitoksen paikka koira-vainaille
 
En antaisi vieraan koiran olla vauvani/lapseni kanssa noin lähekkäin. Koiriin kun ei voi täysin luottaa. Sitten jos koira olisi monta monta kertaa ollut lapsieni kanssa samassa tilassa niin sit voivat olla kohtalaisen lähekkäinkin, muttei kuitenkaan leikkiä keskenään eikä koira saa nuolla lapsia.

En anna myöskään oman koiran nuolla vauvan kasvoja, mutta isommat lapset saavat oman koiramme kanssa leikkiä valvottuina ja niin, että kun koira kyllästyy leikki loppuu. Meillä siis superkiltti yksiö, mutta koira on aina eläin. Ja lapsi on lapsi.
 
En kyllä antaisi koiran nuolla vauvan kasvoja (jos vahingossa sattuisi nuolaisemaan, niin ei se maailmaa kaataisi) :/ Eihän ihmisetkään nuole toistensa (tai koiran:D) naamoja... Jotenkin ällöä, jos tullaan nuolemaan naamaa...oli kyse sitten koirasta tai ihmisestä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja anni*:
kyllä meijän kaikki 3 on nuoltu, ei ole kummemmin koiralle/koirille lupaa annettu mutta kun vauva oli lattialla niin aina kieli kävi ennenkuin ehdin hätiin, yleensä vauvat kiljui riemusta... ja nythän nuo on isoja eikä allergioita ole ja harvoin ovat muutenkin kipeenä, oliskos kiitoksen paikka koira-vainaille

Meidän luppakorva ei nuoleskellut kenenkään nassuja, mutta lapset leikkivät koiran kanssa kyllä jatkuvasti ja kävivät välipalalla koiran kupilla. Lapset olivat mahataudissa kohtuullisen usein ja allergisiakin ovat nyt isompina joillekin ruoka-aineille. Että ei se lasten ja koiran tiiviskään yhteiselo aina takaa lasten terveyttä.
 
En tarkoituksella, mutta lapsi on niin kiinnostunut koirista, että mummolan koira on häntä välillä pussannut nopeasti. Ei ole haitannut.
Lähinnä pelkään koiran hampaita. Jos kuitenkin koira kokee itsensä ahdistetuksi tms. ja näykkäisee. Siispä vain tuo yksi tuttu koira saa nuolaista, mutta silloinkin vahdin tilannetta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nora:
Mun muksut myös ollu tosi terveitä, ei esim. yhtäkään korvatulehdusta ole ollu, niinpä pidän sitä noiden bakteeripesien ansiona:)

No, onhan se tutkittu juttu että koirat tuohon auttaa. Mutta ei niiden naamaa tartte erikseen nuolla, kyllä se muutenkin hoituu.

Vai et sillä ne kaikki allergiat estetään. hoh hoijaa. Kyllä se vaan niin on et kasvoja ei koira kyllä nuole ei oma eikä vieras koira. Tosin meidän koira väistää lapsia ja ei todellakaan mene nuolemaan niitä.
Sit kaikki te koirannuolemat keitätte ja desinfioitte pullot ja muut nurkat?
 
Ei kait pikkanen nuolasu pahasta ole, mutta jos toi meiän kuolaturpa alkaa ihan nuolemalla nuoleen, niin se ei kyllä tuu onnistuun. Ja noista bakteereista ja allergia-suojasta on jtn tutkimuksia tehty missä todettu koiran olevan hyväksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lillu:

juu aivan, mut mä tiedän just tälläisen tapauksen jossa koira sai nuolla omien ja naapureiden kasvot ja kaikki sairastu. Et toivottavasti se koira ei sit ole penkonu kaikkija tunkioita ja sun muita ja on terve.
 
Hyi helevetti en :x :x en anna koiran nuolla munkaan kasvoja saati lasten :x eka se nuolee peräpäänsä ja muniaiset ja sitte kuurais vauvan naaman :x :x enkä todellakaan ymmärrä niitä joiden mielestä on ok koiran nuoleminen :x :x
 
Oikeesti, eikö muka koirasta leviä mitään bakteereita ihmiseen? Edes sairaasta koirasta?

Siis tämä on aivan viattoman hölmö kysymys ihmiseltä joka ihmettelee miksi koiran nuolaisussa ei ole mitään yökköä kun taas ihmisen limassa tuntuu olevan se kaikki pashka? (ainakin palstan mukaan... ) :o
 
Ei sitä aina ehdi estää, joten välillä koiramme pääsee vähän nuolaisemaan vauvan kasvoja. Onhan se vähän ällöä, mutta ei tuo vauva näytä siitä kärsineen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lillu:
Ei kait pikkanen nuolasu pahasta ole, mutta jos toi meiän kuolaturpa alkaa ihan nuolemalla nuoleen, niin se ei kyllä tuu onnistuun. Ja noista bakteereista ja allergia-suojasta on jtn tutkimuksia tehty missä todettu koiran olevan hyväksi.

juu aivan, mut mä tiedän just tälläisen tapauksen jossa koira sai nuolla omien ja naapureiden kasvot ja kaikki sairastu. Et toivottavasti se koira ei sit ole penkonu kaikkija tunkioita ja sun muita ja on terve.

No näinkin voi käydä. Oli jossain saitilla kun koiralle oli tullut jokin sairaus ja sitten lasta nuoleskellut, niin oli lapsi saanut jonku infektion(?).
 
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:
Oikeesti, eikö muka koirasta leviä mitään bakteereita ihmiseen? Edes sairaasta koirasta?

Siis tämä on aivan viattoman hölmö kysymys ihmiseltä joka ihmettelee miksi koiran nuolaisussa ei ole mitään yökköä kun taas ihmisen limassa tuntuu olevan se kaikki pashka? (ainakin palstan mukaan... ) :o

:laugh: peesi täällä on usein ketjuja kuka pussaa lasta suulle niin siihen sitte kirjottelee tyypit joiden mielestä ees poskea ei oo sopiva pusia kun siitä tulee kaameet basiliskot ja sairastuu lapsi parka vakavasti tai ainaki hampaat mätänee :laugh: mut koiran suu on niiiiin puhdas ja on lisäki terveellistä saada niitä hyviä pöpöjä mitä koiralla on suussa :laugh: :laugh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lillu:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Lillu:
Ei kait pikkanen nuolasu pahasta ole, mutta jos toi meiän kuolaturpa alkaa ihan nuolemalla nuoleen, niin se ei kyllä tuu onnistuun. Ja noista bakteereista ja allergia-suojasta on jtn tutkimuksia tehty missä todettu koiran olevan hyväksi.

juu aivan, mut mä tiedän just tälläisen tapauksen jossa koira sai nuolla omien ja naapureiden kasvot ja kaikki sairastu. Et toivottavasti se koira ei sit ole penkonu kaikkija tunkioita ja sun muita ja on terve.

No näinkin voi käydä. Oli jossain saitilla kun koiralle oli tullut jokin sairaus ja sitten lasta nuoleskellut, niin oli lapsi saanut jonku infektion(?).

Just.
Tästä tapauksesta mä en kerro enempää minkä tiedän, mut sen jälkeen mä en ole kyllä tarkotuksella koiran antanu nuolla. Mut en sentään panikkiin ole menny jos jonku koira on päässy nuoleen tai muu eläin.
Mut ku seurasin näitten perheitten sairastamista niin ei ollu kyllä kiva. Ja se syy löyty todellakin siittä koirasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja MorbidMama:
Oikeesti, eikö muka koirasta leviä mitään bakteereita ihmiseen? Edes sairaasta koirasta?

Siis tämä on aivan viattoman hölmö kysymys ihmiseltä joka ihmettelee miksi koiran nuolaisussa ei ole mitään yökköä kun taas ihmisen limassa tuntuu olevan se kaikki pashka? (ainakin palstan mukaan... ) :o

Tottakai koirasta tarttuu ihmiseen bakteereja ja mikrobeja. Just näiden takia esim lapsi voi saada paremman vastustuskyvyn että myös suojaa allergioita vastaan.
 
Tai jos huonosti käy niin jonkun taudin?
 
Yhteistyössä