Anoppi, hermojen kiristäjä

[hulabaloobalai]

Anoppini on erittäin määräilevä, hallitseva ja voimakas persoona. Hän on tottunut sanelemaan miehelleen ja lapsilleen miten asiat tehdään, lapset ovat jo aikaa sitten muttaneet pois mutta anopin mielestä hän voi edelleen määrätä lapsiaan ja heidän perheitään tekemään tahtonsa mukaan. Välillä on todella raskasta kuunnella hänen juttujaan, sillä hän ei ota ystävällisiä vastaväitteitä kuuleviin korviinsa. Hän sanoo aina viimeisen sanan. Koskaan emme ole riidelleet, sillä minä en enää sano mitään kun huomaan, että ystävällinen keskustelu ei tuota tulosta.

Olemme mieheni kanssa naimisissa ja meillä on vauva, luonnollisestikin haluamme itse päättää asioistamme. Anopin tyyli on määräävä ja painostava. Hän saattaa sanoa esim. että silloin on se ja se juhla, missäs silloin yövytään. Hän ei edes kysy meiltä haluammeko/voimmeko lähteä vaan ilmoittaa meille että silloin ja silloin mennään sinne ja sinne.

Asumme eri paikkakunnalla hänen kanssaan ja tyyli on se, että hän ja appiukko vain ilmoittavat meille, että ollaan tulossa ensi viikonloppuna sinne, ilman että kysyisivät ensin meiltä, että sopiiko meille kyseinen vkloppu. Olemme sanoneet, että sovitaan yhdessä viikonloppu jolloin tulevat kylään, ettei meillä ole silloin muuta sovittua. Silti jatkavat tuota yksipuolista ilmoittelua milloin ovat tulossa. Jos joskus sanotaan, että nyt ei sovi niin tulee kamala kyselytulva, että mitä teillä nyt muka siten on?????? ja jankuttavat että eivätkö he nyt kuitenkin voisi tulla????. Anoppini on syyllistämisen mestari, hän esittää niin hämmästynyttä ja loukkaantunutta jos joskus meille ei sovi heidän kyläilynsä (yleensä sopii, harvemmin sanomme, että nyt ei käy). On todella raskasta kun eivät usko kun kerran sanomme, saattavat soittaa toisenkin kerran samasta asiasta ja vielä lähettää tekstiviestin, että eivätkö nyt mitenkään voisi tulla. Eivät millään tavalla kunnioita mieheni sanaa, eivät pätkääkään.

Näemme heitä muutaman viikon välein, vaikka välimatkaa tosiaan 200km, tuntuu, että mikään ei riitä. Todella raskasta.

 

["hmh"]

Ehkä sinun olisi parasta miettiä sopiva tapaamistiheys appivanhempien kanssa yhdessä miehesi kanssa.

Ja sitten suhtautua siihen niinkuin mihin tahansa velvollisuuteen.

Voithan käyttää niitä vaikka lastenvahtina jossain vaiheessa, jättää ne vahtimaan muksua ja lähteä itse jumppaan tai miehen kanssa jonnekin.

Ota ohjat käteen ja rupea itse määräilemään, tarpeeksi ennakoiden.

 

[Miili]

Sopikaa etukäteen anopin ja appiukon kanssa tapaamisviikonloput vaikka kerran kuussa tai niin usein kuin te haluatte. Sitten omassa kodissasi pidät ohjat kädessä. Jos vierailut ovat kovin usein laittaisin varmaan anopin töihinkin, vaikka ruuan laittoon.

Noniin, en lukenu edellistä, siellähän tää jo luki .

 

[W.S]

Tarinasi ei kerro, millainen suhde miehelläsi on lapsuudenkotiinsa eli saatteko sieltä rahaa, tavaraa, siis ylipäätään apua useinkin? Haen vain sitä, että jos miehesi on innokas ottamaan vastaan heidän apuaan suhde ei ole päässyt muuttumaan ja vanhemmuus on pysynyt autoritäärisenä miestäsi kohtaan. Sinä menet siinä sivussa kuin hyttynen kesäillassa

Mutta jos miehesi on pyrkinyt leikkaamaan napanuoran teidän ei auta kuin ylittää anopin syyllistäminen ja vain käydä läpi muutokset. Muutos tietää aina kriisejä, syyllistämistä, mököttämistä, mutta ette voi muuta kuin vain pysyä tiukkana säännöissänne.

Jos anoppi järkiintyy ajan kanssa on se teille hyvä.

Joka tapauksessa appivanhempiesi köytös on ajattelematonta ja epähienoa. Niin ei vaan toimita. En siksi voi käsittää. Meillä on suvussa oltu aina tarkkoja, ettei toisen kotiin tungeta olipa kuin läheiden suhde tahansa. Soitan itsekin vanhemmilleni voinko tulla kylään, vaikka he asuvat kahden km päässä.

 

["vieras"]

Vierailevatko yhtä paljon miehesi sisarusten luona? Mitä mieltä miehesi on? Hänen kai se kuuluisi sanoa vanhemmilleen asiasta.

 

["guest"]

Samanlaisia kokemuksia, myötätuntoa suuresti!
Naimisissa ja yksi lapsi, anoppiin ja appivanhempiin on niin mielisairaat välit, että itkettää! Niille ei riitä mikään, miehen pitäisi muuttaa kotiin takaisin asumaan.
Jos kehtaisin, niin joskus sanoisin suoraan, että VIHAAN niitä. Ja todella vihaan. En koskaan opi tuntemaan pienintäkään inhimillistä tunnetta heitä kohtaan. Tämä on tietysti ihan tabu-asia, eikä sitä voi kovin paljon "julkisesti" käsitellä missään...
Mutta AP, koita kestää ja meitä on muitakin vastaavanlaisia uhreja olemassa!

 

[tsemppiä]

En ehdi nyt kirjoitella pidemmin, mutta mulla on täsmälleen sama tilanne ja sama välimatkakin. Kerran oltiin heillä ja päätettiin että ollaan vain yksi yö, siellä on tosi huono nukkua lattialla. Kerrottiin anopille joka halusi että ollaan vähintään kaksi yötä, ja anoppi sanoi, että okei, te voitte mennä mutta lapset jää heille (2- ja 3-vuotiaat). Tosi dominoivia ja määräileviä ihmisiä, jotka jatkuvasti mainostaa omaa täydellisyyttään ja mulle kehutaan heidän omia tyttäriä ja niiden lapsia, kuinka ovat jotain ihmelapsia. Ovat ihan tavallisia. Käyvät meillä vain muutaman kerran vuodessa kun matka on liian pitkä, sataa lunta, sataa vettä tai pitää hoitaa omien tytärten lapsia. Kuitenkaan mikään syy ei ole tarpeeksi pätevä ettei me lähdettäis sinne, meidän pitää aina olla liikkuva osapuoli. Lapsia anoppi ei hoida, hän sanoi että anopilla ja miniällä on ystävyyssuhde. Tarkoitti kai sitä, ettei hän hoida muidenkaan ystäviensä lapsia, joten ei hoida meidänkään, vaikka ovat oman poikansa lapsia. Lapset kuulemma ovat aina enemmän äidin.

 

[hulabaloobalai]

Saamme heiltä pienimuotoista taloudellista apua, appiukko tankkaa joskus mieheni auton. Ovat pari kertaa halunneet maksaa ruokaostoksemme kun ollaan kaupassa, mutta ei mitään sen kummempaa. Minäkään en voi käsittää heidän tyyliään, anoppi siinä on se pahin, appiukko seuraa vaan perässä. Eniten loukkaa juuri se, että meitä ei kunnioiteta aikuisina ihmisinä, jotka itse päättäävät asiansa. Anoppi sivuuttaa täysin kaikki vastaväitteet tai eriävät mielipiteet ja kertaa aina loppuun oman sanansa viimeiseksi. Olenkin välillä niin typertynyt, etten edes keksi enää mitään sanottavaa.

Miehelläni on kaksi veljeä, jotka edelleen asuvat appivanhempien kanssa samalla paikkakunnalla, joten taitavat nähdä heitä vielä useammin kuin meitä. Appivanhemmilla ei ole omaa elämää lainkaan, heidän keskinäinen suhde on palatoninen, eivät aikanaan eroneet lastensa takia. Heillä ei ole muuta yhteistä kuin lapset, joihin sitten ovat takertuneet.

Mieheni on samaa mieltä kanssani ja haluaisi enemmän itsenäisyyttä perheellemme vanhempiinsa nähden mutta ei pysty olemaan tarpeeksi jämäkkä. Hän varoo viimeiseen asti loukkaamasta äitiään, en tiedä miksi se on niin suuri tabu hänelle. Anoppi taas käyttää tilannetta hyväkseen.

 

[Heinekeeni]

Suhtaudu hänen ilmoituksiinsa ikään kuin ne olisivat kysymyksiä.

 

[Lintuli]

Valitettavasti on ihmisiä, jotka eivät osaa kunnioittaa toisia ihmisiä. Jos hyvällä ei mene jakeluun niin sitten pahalla. Pitäkää puolenne ja sanokaa suoraan, että itse päätätte tekemisenne ja että kylään voi tulla vain jos teille sopii, eikä sitä tartte sen enempää selitellä. Antaa anopin pahoittaa mielensä jos martyyriksi kerran haluaa heittäytä. Kyllä se anoppi siitä leppyy ja toivon mukaan ottaa jotain onkeensa, jos ei ota niin jankutatte takaisin kunnes sille menee jakeluun, ei siinä muu auta.

Miehesi pitäisi pystyä sanomaan äidilleen vastaan, tarvittaessa kovastikin, niinhän sitä toimitaan jo aikuistuessakin, kyseenalaistetaan vanhempia ja uskalletaan irtaantua ja olla erilllisiä yksilöitä, kyllä normaalit vanhemmat sen kestävät, se on täysin normaalia. Jos vanhemmat eivät itse tajua päästää irti on itse pyristeltävä vapaaksi.

 

["Karoliina"]

Onpa röyhkeää käytöstä. Anoppi on tehnyt miehelles karhunpalveluksen kasvattamalla tästä oman renkipoikansa. Miehesi on kuitenkin avainasemassa, hänen se pitää rajat laittaa! Sulla hankala tilanne, OTAN OSAA!

 

["vieras"]

Miun anoppi puuttuu jokikiseen asiaan ja koetti määräillä meitä tekemään tahtonsa mukaan. Kerran räjähdin hälle kunnolla ja siihen loppu. Nyt kun nähdään niin ei puhu miulle enää mittää, ihan paska akka.

 

["guest"]

Vanhempien tulee kunnioittaa lapsiaan ja heidän perheitään ihan samalla tavalla kuin ketä tahansa muitakin ihmisiä. Mikä siinä on kun jotkut äidit kuvittelevat omistavansa lapsensa ikuisesti ja pitävänsä näitä hallussaan kuolemaansa saakka. Minun neuvoni on että sanotte oman näkemyksenne suoraan ja topakasti jos väittää vastaan niin sanotte lujasti että TE ITSE päätätte asianne. Ette ole myöskään tilivelvollisia menemisistänne apivanhemmille älkää alistuko tuollaiseen kuulusteluun.

 

["vieras"]

Mä en ymmärrä, miksi olette tekemisissä ikävien anoppien kanssa. Minä en erityisemmin pidä anopistani, mutta empä minä hänen kanssaan juuri tekemisissä olekaan sen takia. Pyrin muutenkin eliminoimaan elämästäni pahaa mieltä tuottavat ihmiset.

 

["lilli"]

Jotku ei halua ymmärtää ystävällistä puhetta ja se on ihan niitten oma valinta. Silloin ei auta ku puhua siihen malliin että menee perille, kokemusta on. Taiatte olla liian miellyttämisenhaluisia kumpikin, jos nyt ette laita rajoja niin kärsitte siitä ikuisesti. Kumpi on pahempi: selvittää asia nyt - se kirpaisee hetken vai kärsiä vuosikausia. Tollanen utelu ja tivaaminen on myös todella v#&&%maista ja asiatonta! Niin ja kyllä kertasanomisen pitäisi todellakin riittää...

Oma anoppi on suht ok mutta siskon anoppi koetti kans määräillä kaapin paikkaa. Siskon mies teki siitä onneks lopun, onnistui puhumaan äitilleen ilman sen kumempaa draamaa. Sanokaa että teillä on niin kiireistä että jos eivät sovi näkemisiä yhdesä teijän kanssa niin ette pysty näkeen olleskaan.