Anoppi puolustaa poikaansa joka petti minua

[Juh]

Tää on tätä turhaa sepustusta.

Toinen pettää, jonka toinen haluaa antaa anteeksi muttei pysty. Neuvotaan ratkaisua: Älä ota asiaa enää puheeksi, vaikka asia vaivaa, eikä ole tosiaankaan anteeksiannettu. (Jos olisi, asia ei vaivaisi). Tämä vain helpottaa pettäjän hommia ja sysätään kaikki ongelmat "uhrin" niskaan.

Minä neuvoisin taas sensijaan enemmin puhumaan, puhumaan ja puhumaan. Jos asiaa ei pysty antaa anteeksi, niin puhu puhu puhu. Ehkä jossan vaiheessa pystyy antamaan anteeksi.

Onhan tuossakin pointtinsa, mutta missä menee sitten raja? Kuinka kauan sen toisen, väärintehneen ihmisen pitää sitten odottaa sitä anteeksiantoa? Onhan siinä tietysti eroa, miten asioista puhutaan. Jos aina ja joka asiassa palataan siihen tapahtuneeseen, vaikka kyse olisi jostain muusta, niin on sekin väärin. Silloin pitäisi miettiä sitä, että koittaako edes sitä anteeksiantamista. Ja eri ihmisille se asioiden ylittäminen vie eri ajan, jollekin viikko riittää, jollekin vuosi, jollekin ns ikuisuuskin on liian lyhyt.

lisään vielä sanan mielestäni en minä muitten puolesta voi sanoa, kuinka heidän pitää tehdä.

Minunkin mielestäni asiasta pitää puhua ja paljon. Oman miehen kanssa. Mutta sitten kun asia on saatu puhuttua, sitä ei enää kaiveta esiin! Jos asian kanssa ei pysty elämään, sitten on erottava.

 

[PipariSuu]

Sori kirjoitusvirheet, teksti hyppii edessuntakaisin, eikä pysty näkemään mitä ees kirjoittaa..

 

[ap]

Mä teen kovasti töitä anteeksiannon kanssa. Mutta kun se hemmetin anoppi kysyy maireasti että "mitäs sinulle kuuluu" ja kun vastaa että no muuten ihan hyvää mutta se tapahtuma painaa mieltä, niin vastaanotto on tuo, niin pitäisikö olla iloinen siitä että on niin ihanan empaattinen anoppi, joka sanojensa mukaisesti "on ottanut perheenjäseneksi"?

 

[PipariSuu]

Tää on tätä turhaa sepustusta.

Toinen pettää, jonka toinen haluaa antaa anteeksi muttei pysty. Neuvotaan ratkaisua: Älä ota asiaa enää puheeksi, vaikka asia vaivaa, eikä ole tosiaankaan anteeksiannettu. (Jos olisi, asia ei vaivaisi). Tämä vain helpottaa pettäjän hommia ja sysätään kaikki ongelmat "uhrin" niskaan.

Minä neuvoisin taas sensijaan enemmin puhumaan, puhumaan ja puhumaan. Jos asiaa ei pysty antaa anteeksi, niin puhu puhu puhu. Ehkä jossan vaiheessa pystyy antamaan anteeksi.

Onhan tuossakin pointtinsa, mutta missä menee sitten raja? Kuinka kauan sen toisen, väärintehneen ihmisen pitää sitten odottaa sitä anteeksiantoa? Onhan siinä tietysti eroa, miten asioista puhutaan. Jos aina ja joka asiassa palataan siihen tapahtuneeseen, vaikka kyse olisi jostain muusta, niin on sekin väärin. Silloin pitäisi miettiä sitä, että koittaako edes sitä anteeksiantamista. Ja eri ihmisille se asioiden ylittäminen vie eri ajan, jollekin viikko riittää, jollekin vuosi, jollekin ns ikuisuuskin on liian lyhyt.

lisään vielä sanan mielestäni en minä muitten puolesta voi sanoa, kuinka heidän pitää tehdä.

Minunkin mielestäni asiasta pitää puhua ja paljon. Oman miehen kanssa. Mutta sitten kun asia on saatu puhuttua, sitä ei enää kaiveta esiin! Jos asian kanssa ei pysty elämään, sitten on erottava.

Muttamissä on raja, koska asia on puhuttu ja koska ei? (teksti hyppii enkä nää mitä kirjoitan, joten virheitä saattaa olla paljonkin)

 

[PipariSuu]

Mä teen kovasti töitä anteeksiannon kanssa. Mutta kun se hemmetin anoppi kysyy maireasti että "mitäs sinulle kuuluu" ja kun vastaa että no muuten ihan hyvää mutta se tapahtuma painaa mieltä, niin vastaanotto on tuo, niin pitäisikö olla iloinen siitä että on niin ihanan empaattinen anoppi, joka sanojensa mukaisesti "on ottanut perheenjäseneksi"?

Unohda anoppi! Anna sen miettiä mitä hän haluaa. Ei kannata suotta siitä vielä pahoittaa mieltään, vaikka ymmärrän kyllä sen, että tuo pahastuttaa. Anoppi ilmeisesti ei halua teidän eroa ja yrittää siten pienennellä tuota tapahtunutta, ettet sää sitä eroa ota.

 

[Huspati Huta]

Minunkin mielestäni asiasta pitää puhua ja paljon. Oman miehen kanssa. Mutta sitten kun asia on saatu puhuttua, sitä ei enää kaiveta esiin! Jos asian kanssa ei pysty elämään, sitten on erottava.

Minä olen siinä mielessä vissiin jotenkin omituinen ihminen, etten ihan hirveästi liputa sen puhumisen puolesta. Kyllä tietysti asiat pitää käsitellä ja niin pois päin, mutta minulla on ilmeisesti alhainen vatvomisensietokynnys, eli aika pian minusta asiat menee puhumisen puolelta vatvomisen puolelle. Mutta ymmärrän mitä tarkoitat. Ja vaikka sanonkin näin, olen juuri tässä eilisiltana itsekin luiskahtanut vatvomisen puolelle aika vauhdikkaasti :ashamed: ei tämmöisessä asiassa, kuin ap kirjoitti, mutta kuitenkin. Vastapuoli kysyi aivan asiallisesti, että ihan tosi, mitä väliä, enkä minä kyllä hetken mietittyäni keksinyt, että mitä

 

[nöppis]

Niin, minusta se anteeksi antaminenkaan ei ole niin mahdoton juttu, mutta sen asian unohtuminen onkin sitten jo ihan toinen asia.
Vaikka kuinka olet olevinasi sen asian kanssa sujut, niin piruvieköön että sen asian pitää pompata kummitelemaan siellä tai täällä. Asiasta vaikka on kulunut jo kaksi vuotta, niin aina se tulee mieleen, tarvitsen varmaan lobotomian, jotta asia unohtuu

 

[PipariSuu]

Minä olen siinä mielessä vissiin jotenkin omituinen ihminen, etten ihan hirveästi liputa sen puhumisen puolesta. Kyllä tietysti asiat pitää käsitellä ja niin pois päin, mutta minulla on ilmeisesti alhainen vatvomisensietokynnys, eli aika pian minusta asiat menee puhumisen puolelta vatvomisen puolelle. Mutta ymmärrän mitä tarkoitat. Ja vaikka sanonkin näin, olen juuri tässä eilisiltana itsekin luiskahtanut vatvomisen puolelle aika vauhdikkaasti :ashamed: ei tämmöisessä asiassa, kuin ap kirjoitti, mutta kuitenkin. Vastapuoli kysyi aivan asiallisesti, että ihan tosi, mitä väliä, enkä minä kyllä hetken mietittyäni keksinyt, että mitä

Onko väärin vatvoa asioita? Miksi niistä ei saisi puhua ja vatvoa (olettaen, etti se ole toisen jatkuvaa mollaamista ja syyttelyä)? Miksi pitäisi puhua vain kerran ja se siitä sitten ja jättää asiat oman pääkopan sisälle? Siksikö, että väärintehneellä olisi helpompaa olla, kun ei tarvitse jatkuvasti huomata sitä pahaa, mitä on tehnyt toiselle?

 

[Keittiönoita]

Kuulostaa siltä että anoppi on itse joutunut joskus nielemään tuollaista. Tai ainakin kuuluu sellaiseen lakaistaan ongelmat maton alle -ihmistyyppiin. Jätä anopin kommentit omaan arvoonsa, ei hän voi kokea asiaa samalla tavalla kuin sinä koet eikä selvästikään osaa edes olla empaattinen.

Itse olisin miehelle vihainen siitä että kertoi asiasta äidilleen, ei todellakaan kuulu aikuisen miehen kertoa moisia parisuhteen sisäisiä (olkoonkin että tässä tapauksessa ulkoisia...) mammalleen niin kuin joku pikkupoika! Jotenkin tuntuisi että anopille kertominen tuplaisi koko nöyryytyksen.

Mä toivon, että jos joskus mun tyttäreni puoliso pettää tytärtäni, tyttäreni voi halutessaan tulla mulle purkamaan mieltään. Sama koskee poikaani. Myös siinä tilanteessa, että olisivat itse pettävänä osapuolena.

Mitä tulee tuohon ap:n kirjoitukseen, niin - jos ap olisi oma tyttäreni - saattaisin hyvinkin korostaa just sitä, että kyse oli kuitenkin vain yhdestä kerrasta eikä pidempään jatkuneesta suhteesta toiseen ihmiseen. Vaikka molemmat toki loukkaavat, uskoisin pitkän avioliiton ulkopuolisen suhteen kuitenkin olevan pahempi asia. Ja luultavasti sanoisin myös, että itse hän päätti olla eroamatta, joten asian kanssa on pakko vaan tulla toimeen ja mitä nopeammin, sen parempi. Ehkä tyttäreni kokisi asian vähättelynä tai sitten ei.

 

[?]

Kuulostaa siltä että anoppi on itse joutunut joskus nielemään tuollaista. Tai ainakin kuuluu sellaiseen lakaistaan ongelmat maton alle -ihmistyyppiin. Jätä anopin kommentit omaan arvoonsa, ei hän voi kokea asiaa samalla tavalla kuin sinä koet eikä selvästikään osaa edes olla empaattinen.

Itse olisin miehelle vihainen siitä että kertoi asiasta äidilleen, ei todellakaan kuulu aikuisen miehen kertoa moisia parisuhteen sisäisiä (olkoonkin että tässä tapauksessa ulkoisia...) mammalleen niin kuin joku pikkupoika! Jotenkin tuntuisi että anopille kertominen tuplaisi koko nöyryytyksen.

Mä toivon, että jos joskus mun tyttäreni puoliso pettää tytärtäni, tyttäreni voi halutessaan tulla mulle purkamaan mieltään. Sama koskee poikaani. Myös siinä tilanteessa, että olisivat itse pettävänä osapuolena.

Mitä tulee tuohon ap:n kirjoitukseen, niin - jos ap olisi oma tyttäreni - saattaisin hyvinkin korostaa just sitä, että kyse oli kuitenkin vain yhdestä kerrasta eikä pidempään jatkuneesta suhteesta toiseen ihmiseen. Vaikka molemmat toki loukkaavat, uskoisin pitkän avioliiton ulkopuolisen suhteen kuitenkin olevan pahempi asia. Ja luultavasti sanoisin myös, että itse hän päätti olla eroamatta, joten asian kanssa on pakko vaan tulla toimeen ja mitä nopeammin, sen parempi. Ehkä tyttäreni kokisi asian vähättelynä tai sitten ei.

etkö tosiaan osoittaisi tyttärellesi empatiaa, esim. "no varmasti tuntuu pahalta ja aikaa se vie"tms?

 

[Keittiönoita]

etkö tosiaan osoittaisi tyttärellesi empatiaa, esim. "no varmasti tuntuu pahalta ja aikaa se vie"tms?

Sori...luin aloituksen huonosti ja siinä oli tosiaan tuo, että ei empatiaa. Tottakai osoittaisin empatiaa.

 

[Huspati Huta]

Onko väärin vatvoa asioita? Miksi niistä ei saisi puhua ja vatvoa (olettaen, etti se ole toisen jatkuvaa mollaamista ja syyttelyä)? Miksi pitäisi puhua vain kerran ja se siitä sitten ja jättää asiat oman pääkopan sisälle? Siksikö, että väärintehneellä olisi helpompaa olla, kun ei tarvitse huomata sitä pahaa, mitä on tehnyt toiselle?

En minä tiedä. Kyllähän nämä varmaan tosiaan useamman puhumiskerran vaativat, mutta minusta vaan se niin usein on just sitä syyttelyä. Enkä nyt mitenkään viittaa ap:n tapaukseen. Vaan siihen, että itse en osaa välttämättä olla juurikin syyttelemättä ja mollaamatta, jos toistuvasti palaan asiaan, joka on periaatteessa jo sovittu. Omalla kohdallani toimii paremmin se, että jos olen päättänyt päästä jostain yli, teen sen sitten itse. Joku toinen tekee toisin.

Jos/kun olen itse tehnyt jotain väärin ja pyytänyt sitä anteeksi ja minulle on sanottu annetun anteeksi, tuntuu pahalta, jos sitten toistuvasti asiaan palataan siihen tapaan, että tämäkin on tätä, kun sitä senkin teit. Anteeksiantaminen on mielestäni hurjan paljon vaikeampaa, kuin anteeksipyytäminen.

 

[Madicken04]

Tää on tätä turhaa sepustusta.

Toinen pettää, jonka toinen haluaa antaa anteeksi muttei pysty. Neuvotaan ratkaisua: Älä ota asiaa enää puheeksi, vaikka asia vaivaa, eikä ole tosiaankaan anteeksiannettu. (Jos olisi, asia ei vaivaisi). Tämä vain helpottaa pettäjän hommia ja sysätään kaikki ongelmat "uhrin" niskaan.

Minä neuvoisin taas sensijaan enemmin puhumaan, puhumaan ja puhumaan. Jos asiaa ei pysty antaa anteeksi, niin puhu puhu puhu. Ehkä jossan vaiheessa pystyy antamaan anteeksi.

Onhan tuossakin pointtinsa, mutta missä menee sitten raja? Kuinka kauan sen toisen, väärintehneen ihmisen pitää sitten odottaa sitä anteeksiantoa? Onhan siinä tietysti eroa, miten asioista puhutaan. Jos aina ja joka asiassa palataan siihen tapahtuneeseen, vaikka kyse olisi jostain muusta, niin on sekin väärin. Silloin pitäisi miettiä sitä, että koittaako edes sitä anteeksiantamista. Ja eri ihmisille se asioiden ylittäminen vie eri ajan, jollekin viikko riittää, jollekin vuosi, jollekin ns ikuisuuskin on liian lyhyt.

lisään vielä sanan mielestäni en minä muitten puolesta voi sanoa, kuinka heidän pitää tehdä.

Minunkin mielestäni asiasta pitää puhua ja paljon. Oman miehen kanssa. Mutta sitten kun asia on saatu puhuttua, sitä ei enää kaiveta esiin! Jos asian kanssa ei pysty elämään, sitten on erottava.

Muttamissä on raja, koska asia on puhuttu ja koska ei? (teksti hyppii enkä nää mitä kirjoitan, joten virheitä saattaa olla paljonkin)

jaa-a... Lienee kovin yksilöllistä. toinen tarvitsee enemmän puhumista ja aikaa asioiden hyväksymiseen ja anteeksiantamiseen, toiselle riittää vähempi. Jollekin mikään aika ei riitä ja silloin varmaan se ero on paras vaihtoehto.

Varmasti vaikuttaa myös sen petrtäneen puolison suhtautuminen. Jos tämä oikeasti ymmärtää tehneensä väärin ja katuu kunnolla, on helpompi antaa anteeksi kuin silloin jos tämä itse vähättelee tekoaan ("se nyt oli vaan yksi kerta, mitä sä siitä vielä jaksat"). Pettämisessä katoaa luottamus ja sen takaisinsaaminen voi kestää, pelkkä anteeksiantaminenkaan ei korjaa heti tätä asiaa.

Mutta kaikkiaan olen sitä mieltä että petetyllä pitää alkuun olla se oikeus olla vihainen, katkera ja ties mitä. vasta kun hän on nuo tunteet käynyt läpi, on mahdollista oikeasti antaa anteeksi. Jos pettäjä ja vaikka se anoppi heti alkuun ovat vähättelemässä tapausta, se vain pidentää tuota prosessia.

 

[Runko]

Itse olisin miehelle vihainen siitä että kertoi asiasta äidilleen

Mä toivon, että jos joskus mun tyttäreni puoliso pettää tytärtäni, tyttäreni voi halutessaan tulla mulle purkamaan mieltään. Sama koskee poikaani. Myös siinä tilanteessa, että olisivat itse pettävänä osapuolena.

Totta kai itsekin haluaisin että välit lapseeni pysyisivät sellaisina, että hän voisi aina tulla kertomaan mulle mikä mieltä painaa. Mutta silti olen yhä sitä mieltä että joidenkin asioiden kuuluisi jäädä puolisoiden välisiksi, sen valinnan on tehnyt silloin kun sen puolison on valinnut. En tiedä, ehkä minä olenkin tässä sitten se hyssyttelijä ja maton alle lakaisija, mutta itse pitäisin moista asiaa niin henkilökohtaisena etten ikinä pääsisi yli siitä että mies olisi vielä mennyt äidilleenkin kertomaan. Ehkä tämä johtuu vain musta ja mun anopista, joista nyt ei ole kyse.

Lisäksi tässä tapauksessa vaikuttaa vähän siltä, että poika on käynyt äidilleen asiasta puhumassa saadakseen jonkun puolelleen - tyyliin "äiti kyllä ymmärtää". En tiedä onko asia näin eikä tämä anopille ylipäänsä asiasta kertominen nyt ollut koko jutun pointtikaan, mutta tällaisia ajatuksia kuitenkin aiheesta.

 

[Keittiönoita]

Totta kai itsekin haluaisin että välit lapseeni pysyisivät sellaisina, että hän voisi aina tulla kertomaan mulle mikä mieltä painaa. Mutta silti olen yhä sitä mieltä että joidenkin asioiden kuuluisi jäädä puolisoiden välisiksi, sen valinnan on tehnyt silloin kun sen puolison on valinnut. En tiedä, ehkä minä olenkin tässä sitten se hyssyttelijä ja maton alle lakaisija, mutta itse pitäisin moista asiaa niin henkilökohtaisena etten ikinä pääsisi yli siitä että mies olisi vielä mennyt äidilleenkin kertomaan. Ehkä tämä johtuu vain musta ja mun anopista, joista nyt ei ole kyse.

Lisäksi tässä tapauksessa vaikuttaa vähän siltä, että poika on käynyt äidilleen asiasta puhumassa saadakseen jonkun puolelleen - tyyliin "äiti kyllä ymmärtää". En tiedä onko asia näin eikä tämä anopille ylipäänsä asiasta kertominen nyt ollut koko jutun pointtikaan, mutta tällaisia ajatuksia kuitenkin aiheesta.

Mä taas voisin hyvinkin kuvitella, että jos olisin puolisoani pettänyt, puhuisin asiasta ensin jollekin toiselle. Luultavasti äidilleni tai siskolleni - tai nyttemmin aikuiselle tyttärelleni - , koska heihin luotan eniten. Siinä voisi toisen kanssa vähän miettiä sitä, kertoako ylipäätään puolisolleen asiasta ja jos päättää kertoa, niin millä tavalla sen tekee. Plus että mitä asian kanssa pitäisi jatkossa tehdä.

 

[ap]

Itse olisin miehelle vihainen siitä että kertoi asiasta äidilleen

Mä toivon, että jos joskus mun tyttäreni puoliso pettää tytärtäni, tyttäreni voi halutessaan tulla mulle purkamaan mieltään. Sama koskee poikaani. Myös siinä tilanteessa, että olisivat itse pettävänä osapuolena.

Totta kai itsekin haluaisin että välit lapseeni pysyisivät sellaisina, että hän voisi aina tulla kertomaan mulle mikä mieltä painaa. Mutta silti olen yhä sitä mieltä että joidenkin asioiden kuuluisi jäädä puolisoiden välisiksi, sen valinnan on tehnyt silloin kun sen puolison on valinnut. En tiedä, ehkä minä olenkin tässä sitten se hyssyttelijä ja maton alle lakaisija, mutta itse pitäisin moista asiaa niin henkilökohtaisena etten ikinä pääsisi yli siitä että mies olisi vielä mennyt äidilleenkin kertomaan. Ehkä tämä johtuu vain musta ja mun anopista, joista nyt ei ole kyse.

Lisäksi tässä tapauksessa vaikuttaa vähän siltä, että poika on käynyt äidilleen asiasta puhumassa saadakseen jonkun puolelleen - tyyliin "äiti kyllä ymmärtää". En tiedä onko asia näin eikä tämä anopille ylipäänsä asiasta kertominen nyt ollut koko jutun pointtikaan, mutta tällaisia ajatuksia kuitenkin aiheesta.

no itse asiassa mies totesi että "äiti uskoo minuun", "äiti tietää että se oli vain yksi kerta ja otan opikseni".. raivostuttavaa!